Osaan mielestäni lukea ihmisiä todella hyvin
Mutta ehkä en sittenkään.
On eräs mies, joka välillä käyttäytyy kuin olisi pahastikin pihkassa minuun. Hän tulee liian lähelle, hymyilee minulle, käyttäytyy kuin ei huomaisi ketään muita kuin minut.
Sitten hetkessä hän käyttäytyy torjuvasti ja etäisesti. Olen hämilläni.
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Relevantimpaa olisi, osaatko toisten mielestä.
vaikeahan sitä on todistaa, mutta ainakin ennen osumatarkkuuteni on ollut hämmentävän hyvä varsinkin rekryissä. Ihmissuhteissaan en ole vielä epäonnistunut tulkitsemaan kumppaneitani. Tämä henkilö on kuitenkin poikkeus.
ap
Minulle on myös käynyt noin. Joidenkin ihmisten kohdalla vaan tutka pettää pahasti. Epäilen että nuo henkilöt ovat narsisteja, jotka muokkaavat käytöstään tilanteeseen sopivaksi.
Voi myös olla välttelevä kiintymyssuhdemalli. Unohda se tyyppi. Joudut muuten epämääräiseen säätöön, joka ei lopu suhteen aikana missään vaiheessa.
Niin luulin minäkin joskus monta vuotta sitten lukevani hyvin toisia ihmisiä ja olevani hyväkin ihmisasiantuntija. Satuin silti kohtaamaan sattumalta omasta mielestäni mukavan, miellyttävän ja hyväkäytöksisen miehen. Mutta olin myös alkoholin vaikutuksen alainen ja harkintakyky petti. Ilta päättyi raiskaukseen ja pahoinpitelyyn, jonka seurauksista kärsin edelleenkin. Mm. kaularanka murtui. Myöhemmin on paljastunut, että kyseinen mies on useamman henkilön katoamisesta epäiltynä.
Relevantimpaa olisi, osaatko toisten mielestä.