Hesari nimittelee Stubbia linssiluteeksi
Kommentit (32)
Haavistossa on se hyvä puoli, että hän osaa olla hiljaa tarvittaessa.
Stubb muuten ei asu Suomessa, mutta haluaa silti presidentiksi. Suomi on hänelle yhdentekevä, mutta jos presidentiksi on mahdollista päästä, hän voi armollisesti käydä täällä kääntymässä. Kyse ei ole siitä, mitä Suomi tarvitsee, vaan siitä, mitä Suomi voi tarjota tuolle suojatyöläiselle.
Tsubbi ei istu hallituksessa eikä presidenttinä joten ei voi tehdä asialle mitään.
Ulkoministeriö taas on niin täynnä noita vanhan ajan suomettuneita virkamiehiä että noiden järjenjuoksusta ei osaa ulkopuolinen varmasti sanoa mitään.
En esim. ymmärrä miksi suomea pitäisi sitoa kansainväliset sopimukset 1800-luvun puolivälistä kun ne valtiot jotka nuo sopimukset teki irtisanoutui niistä noin vuosikymmenessä itsekin. Tai se, että neuvostoliiton kanssa tehtiin uusi sopimus 1940 luvulla kun koko neuvostoliittoa ei ole olemassakaan ja venäjäkin taas irtisanoilee vanhoja sopimuksiaan oikella ja vasemmalla minkä kerkiää joten miksi suomikin ei voisi vaan ilmoittaa että tuo sopimus ei ole enää ajankohtainen ja irtisanoa sen. Ja heittää venäjän lähetystöporukat ahvenanmaalta sinne päälähetystöönsä helsinkiin.
Stubb ei ole hallituksessa eikä vielä presidentti, mutta hänen mielipiteensä on kuitenkin se, ettei konsulaattia pitäisi (vielä) lakkauttaa. Nössöilyä, sanon minä.
Mitä taas siihen sopimukseen tulee, niin siinä roikkuminen on järjetöntä. Sen osapuolista yksi, siis Neuvostoliitto, on lakannut olemasta ja Ruotsia lukuunottamatta muut ovat Naton jäseniä. Ei siis pitäisi olla mitään juridisia esteitä ilmoittaa Venäjälle, että konsuli kotiin ja paikka lakkautetaan. Eikä juridisia esteitä siihenkään, että puolustusvoimat voisi edes kerran vuodessa harjoitella Ahvenanmaalla, vaikka sinne ei tehtäisikään mitään pysyviä sotilasrakennelmia tai kajottaisi ahvenanmaalaisten asevelvollisuudesta vapauttamiseen.
Hesari ei nimittele vaan kertoo totuuden. Marin ja Stubb, kaksi Suomen narsistisinta poliitikkoa. Tähän joukkoon vielä Aaltola niin on varsinainen minä-minä-porukka kasassa.
Stubbilla on edustavampi puoliso.
Ja kyllä, äänestämme myös puolisosta, joka edustaa Suomea valtiovierailuilla.
Mieluummin Suomea edustaa eurooppalainen juristinainen kuin etelä-amerikkalainen kampaajamies.
Mina ärsyttää Stubbin kanta Ahvenanmaasta, etenkin rysälän konsulaatista.
Konsulaatti heti pois! Se on loukkaus Suomen kansaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Mina ärsyttää Stubbin kanta Ahvenanmaasta, etenkin rysälän konsulaatista.
Konsulaatti heti pois! Se on loukkaus Suomen kansaa kohtaan.
Päätös on tällä hetkellä muiden käsissä kuin stubbin ja jos stubbi lähtisi sanelemaan vaatimuksia muille niin minkä metelin media siitä sitten nostaisikaan. Eli stubbi ei oikestaan muuta voi kuin olla hiljaa asiasta jos haluaa edes teoreettiset mahdollisuudet vaaleissa pärjäämiseen kun suomimedia pönkittää haavistoa taas kerran puoliväkisin presidentiksi.
Suomimedialta on turha odottaa tasapuolista kohtelua ehdokkaille, kuten vaikka tää hesarin juttusarja otsikoineen osoittaa.

Kyllä Stubb voisi sanoa vastakkaisenkin mielipiteen, kuten moni muu ehdokas on tehnyt. Kuka sitten puhuu heistä totta, on toinen kysymys.
Stubb vie itseltään ääniä tuolla aralla konsulaatti-kannalla.
On nimenomaan presidentin tehtävä ottaa asiaan kantaa, ja siksi siitä ehdokkailta kysytään. Päätös tehdään vasta seuraavan presidentin aikana, ei Niinistön.
Vierailija kirjoitti:
Stubb on armoton minäminäminä-hahmo, Yrittäkää nyt ymmärtää se. Ei häntä kiinnosta maan asiat vaan oma asemansa.
Ei. Marin on kuvaamasi henkilö.
Hesari on täys roskalehti, vassarinpaskojen mädätystä. Vaatii alhaisen ÄOn että kokee HSn toimittelijoiden jutut älyllisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Huonostipa muistatte stubbelon ajan pääministerinä. Hän oli Twitter-ministeri joka käytti aikansa treenaamiseen.
Valeht... anteeksi, puhui muunneltua totuutta ministeriaitiossa johonkin lakiesitykseen tulleista lausunnoista (sanoi tyyliin, että 90 % lausunnoista on myönteisiä, kun tosiasiassa vain 10 % niistä oli). Kun media laittoi Stubbia tästä tilille, hän kuittasi asian toteamalla "sori siitä".
Oikeasti, älkää menkö harhaan. Stubbissa nars... piirteet ovat aivan liian korostuneita, että hänestä tulisi hyvä presidentti (sanon henkilönä, joka on työskennellyt melko vahvoja nars... piirteitä omaavan henkilön kanssa, ja hän oli mielestäni todella viehättävä). Stubbin mediakuvassa tulee voimakkaasti esille huonoja asioita. Ylimielisyys, pinnallisuus, muiden halveksunta, oman edun asettaminen muiden edelle, suurpiirteisyys, pöyhkeys, kärsimättömyys, asioiden laiminlyönti jos ne ei kiinnosta... EI KIITOS. Mitä hyvää Stubbissa on niiden vastapainoksi? Hyvä kielitaito ja osaa esittää asiansa vakuuttavasti?