Mitä mieltä kaverivanhemmuudesta, että lasta ei kielletä lainkaan?

Kaikista vaikeinta on olla lempeästi jämäkkä. Kestää rauhallisesti ja pitää rajoista kiinni kun lapsii huutaa ja tahtoo. Vanhemmat joko antavat kaiken periksi tai sitten ovat pelottavia suu vaahdossa rangaistuksia latelevia. Molemmat tyylit tuottaa ongelmaisia lapsia/aikuisia. Mielestäni lapset eivät tarvitse tunnekasvatusta, vaan vanhemmat. Tänäänkin kannoin tyynen rauhallisesti (vaikka syvällä sisimmässäni ajattelin että voi prkl) kiljuvan neljäveen yöpuvun vaihtoon ja sänkyyn nukkumaan. Huusi sängyssä puolituntia ettei nuku, mutta nukahti lopulta. 

Lasten isä on tälläinen. Mistään ei saa kieltää lapsia, koko ajan pitäisi olla keksimässä tekemistä ettei lapset ala kiukutella tylsyyttä tai vähintäänkin antaa padit tai telkkari tms. Ja joka kauppareissu miehen ja lasten kanssa päättyy siihen että iskä ostaa lelut tai karkkia lapsille. Ja jos yhdellä on synttärit, niin kaikille muille kolmellekin pitää ostaa lahjat koska muuten niille voi tulla paha mieli. Niin väsynyt tähän touhuun. 

Lopulta tulee se hetki, että joku kieltää... päiväkodin henkilökunta, opettaja, poliisi, puoliso, esihenkilö jne... sitä parempi mitä aikaisemmin tottuu siihen, että aina ei saa sitä mitä haluaa. Tuo on laosen törkeää kaltoinkohtelua. 

Kun toruin yhtä lasta tämän pahoinpidellessään lastani leikkitilanteessa toisen kerran (äidin reagoimatta mitenkään), oli tämän äiti äkkiä sitä mieltä että väärintekijä olen minä. Eikä pahoitellut tai pyytänyt anteeksi ollenkaan lapsensa törkeää käytöstä, tuli vaan kaikki selitykset miten pirjopetterillä on nyt huono päivä... Oi että kun keitti. Melkein teki mieli läpsäistä äitiä naamaan ja sanoa että mullakin on nyt huono päivä ja diagnoosit abcd joten nyt kävi näin.

Minulla on jo aikuiset lapset, mutta taisin olla puolittain kaverivanhempi. Minun toinen lapseni oli vaikea tapaus, kai hän jokin nepsy on, ja jouduin muuttamaan toimintaani joskus silloin, kun hän oli kymmenvuotias. Valitsin silloin taisteluni; minulla oli vain muutama asia, joista en joustanut ja joista puhuin koko ajan. Yksi oli se, että ketään ei saa satuttaa tai rikkoa tahallaan. Tai omat sotkut siivotaan. Kaikki muu oli neuvoteltavissa.

Tuossa artikkelissa annetaan esimerkiksi karkkihylly. Ei meillä ollut tuollaisia ongelmia koskaan. Lapset tiesivät, ettei karkkia saa, vaan voivat valita jonkin ruoan, jos haluavat päästä päättämään. Eikä muutenkaan he koskaan kyseenalaistaneet hampaidenpesuja tms. 

 

Tuo toinen jo omillaan asuva poika on edelleen erikoinen tapaus, mutta ei kummastakaan heistä kasvanut sosiaalisesti kömpelöä. Molemmat tekevät asioita, jotka tuntuu epämiellyttäviltä. Purnaavat, mutta tekevät kuitenkin.