Tunnetko ketään joka olisi jäänyt nuorena orvoksi?

Tunnen pari. Toinen pääsi katkeruudesta vasta kolmekymppisenä, mutta toinen eli ihan ns. tavallisen hyvän lapsuuden.

Petteri on ollut Orpo syntymästään asti.

Käykö puoliorpo?

Tunnen tai tiedän. Tosi surullisia tapauksia.

Toinen oli yksinhuoltajan lapsi, jonka vanhempi kuoli syöpään tms. kun lapsi oli lukioikäinen. Toisesta vanhemmasta ei siis ollut mitään tietoa. Tämä lapsi oli ihan fiksu päästään mutta haahuili vain, aloitti kaikenlaisia kouluja ja yliopistolinjoja mutta mitään ei saanut valmiiksi. Kaikista työpaikoista lähti viimeistään puolen vuoden päästä, kun ei saanut otetta niistäkään. Nyt en ole kymmeneen vuoteen hänestä kuullut.

Sitten se toinen tapaus oli vielä traagisempi. Oli vanhemmat ja tämä lapsi, ja vanhemmat olivat niin päästään sekaisin, että päättivät ottaa hengen koko perheeltä. Ajoivat autolla tahallaan nasta laudassa päin betoniseinää. Etupenkillä vanhemmat kuolivat mutta takapenkillä lapsi ei, hän halvaantui ja istuu nyt pyörätuolissa koko loppuikänsä. Oli silloin alakoulussa, en tiedä, mitä hänestä tuli.

Mieheni isä. 

Hänellä oli molemmat vanhemmat kuolleet jo hänen ollessaan 12-vuotiias. Ei ketään, joka olisi välittänyt hänestä. Sijoitettiin äitinsä veljen perheeseen (Toki rahaa vastaan). Siellä häntä vihattiin. Joutui lähtemään työelämään ja omilleen jo hyvin varhain. Noin 14-vuotiaana. Hänen sisaruksensa etsin minä. Ehti juuri ja juuri tavata sisaruksista yhtä vaille kaikki.Heitä oli 4 yhteensä.

Mun äiti jäi 11-vuotiaana orvoksi. Hän joutui tätinsä luokse asumaan, jossa häntä pidettiin lähinnä piikana. Ei ollut kummoinen lapsuus äidillä. 

Mummoni jäi orvoksi käytännössä 7-vuotiaana ja virallisestikin muutamaa vuotta myöhemmin kun isänsäkin kuoli. Aluksi hän asui mummonsa luona ja myöhemmin tätinsä luona. Hän päätyi myös evakkoon sodan aikana ollessaan teini. Mummosta tuli aivan ihana tyyppi, loistava äiti ja mummo. Hän oli positiivinen ihminen ja optimisti. Hän ei koskaan muistellut lapsuuttaan negatiiviseen sävyyn tai voivotellut miten rankkaa hänellä oli, varsinkaan lasten kuullen. Toisaalta ei hän kaunistellutkaan asioita, lähinnä totesi ne. Mummo yritti aina katsoa eteenpäin ja nähdä asioissa hyvät puolet, koska hänen sanojensa mukaan, mitä muutakaan voi.

Semiorpoja kyllä.

Tunnen useita. Vanhempia sukulaisiani. Ei ollut tehokkaita lääkkeitä vaikeita sairauksia vastaan ja osalta kuoli isät sodassa. Joskus ihmettelen miten sitkeitä ja myönteisiä nämä ihmiset siitä huolimatta ovat.

Tiedän. Poika jäi täysorvoksi 10 vuotta sitten traagisessa onnettomuudessa. En kerro siitä sen enempää, ettei poikaa tunnistettaisi, mutta siinä meni siis isä, äiti ja sisarukset. Tämä poika selvisi. 

Mutta pojalle kävi hyvin. Eli sukulaistensa kanssa, menestyi koulussa ja kävi intin ljk:ssa, mikä kertoo että vääntöä pojalta on löytynyt. Nostan hattua

Olin lasten orpo kodissa töissä. Yhdellä lapsella rikkaat vanhemmat, mutta eivät jaksaneet tämän pojan kanssa? Ja yhdellä pojalla alkoholisti vanhemmat, että huostaan otto, ja joutui orpokotiin. Oli todella surullista olla siellä töissä, kun heidän vanhemmat ovat elossa, mutta eivät välitä lapsistaan lainkaan. Mutta henkilökuntakin käyttäytyi mielestäni näitä lapsia kohtaan aika ilkeästi. Lahjoitin lapsille nyrkkeilysäkin, mutta yksi hoitaja oli vienyt sen omalle pojalleen? Ei se henkilö kunta käyttäydy oikein näitä lapsia kohtaan. Ja yhdeltä kuulin, että tuo poika ei ikinä pärjää missään, että on täysin luuseri? Kuka aikuinen ihminen voi ennustaa lapsen elämää etukäteen? 

Nuoruusiän ystäväni. Hän peri mittavan omaisuuden ja on pärjännyt elämässään todella hyvin. Hänen sisarensa sen sijaan on sössinyt elämänsä.

Molemmat ovat asuneet ulkomailla pääosan elämästään ja asuvat edelleen. Heidänkin elämänsä on sellainen tarina, jota kukaan täällä ei uskoisi, kun minuakin aina epäillään valehtelijaksi ihan tavallisten asioiden takia. Heille kun on tapahtunut niin paljon, että niistä saisi vaikka useamman elokuvan (osin heidän ammateistaan johtuen).

Vierailija wrote:

Tiedän. Poika jäi täysorvoksi 10 vuotta sitten traagisessa onnettomuudessa. En kerro siitä sen enempää, ettei poikaa tunnistettaisi, mutta siinä meni siis isä, äiti ja sisarukset. Tämä poika selvisi. 

Mutta pojalle kävi hyvin. Eli sukulaistensa kanssa, menestyi koulussa ja kävi intin ljk:ssa, mikä kertoo että vääntöä pojalta on löytynyt. Nostan hattua

Kävi intin Loviisan jääkiekkoklubissa.. no on kyllä saavutus joo, mutta itse jätän moisesta sen hatun nostamatta.

Vierailija wrote:

Olin lasten orpo kodissa töissä. Yhdellä lapsella rikkaat vanhemmat, mutta eivät jaksaneet tämän pojan kanssa? Ja yhdellä pojalla alkoholisti vanhemmat, että huostaan otto, ja joutui orpokotiin. Oli todella surullista olla siellä töissä, kun heidän vanhemmat ovat elossa, mutta eivät välitä lapsistaan lainkaan. Mutta henkilökuntakin käyttäytyi mielestäni näitä lapsia kohtaan aika ilkeästi. Lahjoitin lapsille nyrkkeilysäkin, mutta yksi hoitaja oli vienyt sen omalle pojalleen? Ei se henkilö kunta käyttäydy oikein näitä lapsia kohtaan. Ja yhdeltä kuulin, että tuo poika ei ikinä pärjää missään, että on täysin luuseri? Kuka aikuinen ihminen voi ennustaa lapsen elämää etukäteen? 

Ei nuo lapset mitään orpoja olleet.

Vierailija wrote:

Mummoni jäi orvoksi käytännössä 7-vuotiaana ja virallisestikin muutamaa vuotta myöhemmin kun isänsäkin kuoli. Aluksi hän asui mummonsa luona ja myöhemmin tätinsä luona. Hän päätyi myös evakkoon sodan aikana ollessaan teini. Mummosta tuli aivan ihana tyyppi, loistava äiti ja mummo. Hän oli positiivinen ihminen ja optimisti. Hän ei koskaan muistellut lapsuuttaan negatiiviseen sävyyn tai voivotellut miten rankkaa hänellä oli, varsinkaan lasten kuullen. Toisaalta ei hän kaunistellutkaan asioita, lähinnä totesi ne. Mummo yritti aina katsoa eteenpäin ja nähdä asioissa hyvät puolet, koska hänen sanojensa mukaan, mitä muutakaan voi.

Lähes samalla tavalla meni minunkin pappani elämä. Ihmettelin aina, miten hän ei koskaan voivotellut elämäänsä, vaikka ehkä syytä olisikin ollut. Opin häneltä optimistisuutta :)