Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lievä autismi (Asperger) ja seksi

Vierailija
02.11.2023 |

Olemme pariskunta, m 53, n 43, kaksi lasta, yhdessä noin 15 vuotta. Olen aina ihmetellyt, miksi seksi parisuhteessamme ei toimi hyvin, seksikertoja on vähän, esimerkiksi tänä vuonna vain kaksi kertaa. Asiasta on käyty paljon keskusteluja mutta mitään syytä ei ole ilmaantunut. Vaimo harvoin tulee lähelle varsinkaan sängyssä, seksiin viittavaa eroottista vihjeitä ei juuri ole. Kuitenkin suhde on muuten hyvä, olemme hyvät ystävät, arvot ja kiinnostuksen kohteet ovat samanlaisia. 

Hän on hyvin omistautunut lapsille, heidän perustarpeilleen, tekee valtavat määrät perhetyötä, esim lapsten harrastusten parissa, vaatetusten hoitamisessa, ravinnon ja terveyden edistämiseksi jne. Hän voi käyttää esimerkiksi tunteja netissä edullisen ja lasten talvihaalarin löytämiseksi.  Lisäksi hänen tutkimustyö vie paljon aikaa ja vaatii syvää keskittymistä. 

Minun on hyvin vaikea saada selville mitä vaimoni haluaisi seksuaalisesti. Hän ei juurikaan ilmaise seksuaalisia tunteita. Tuntuu, että hän ei itsekään tiedä mitä hän haluaisi. Joskus vain tuntuu, että jos seksiä ei olisi se olisi jonkinlainen helpotus hänelle ja varsinkin seksipuhe on hyvin yksipuolista ja tuntuu että hän vain haluaisi kuunnella kun minä puhun. Kun seksiä harvoin on, se on ihan OK ja hän pystyy saamaan orgasmin vaikka ei se kovin helppoa aina ole. Silloinkaan seksissä ei ole niin kiintymyksen osoitusta ja läheisyyttä, enemmän suoritus. Vaimon ehkä tykkaisi kaikista eniten siitä, että tulen lähelle, olemme lusikka-asennossa lähekkäin. Se on meidän seksiä. 

Aloin pohtia, että mitä jos vaimollani on jonkin sortin lievä autismi. Hän on hyvin keskittynyt (lapsiin, töihin jne), häenllä on vaikeuksia ihmisten mielipiteiden ja tunteiden huomioimisessa, ei halua ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, oma tunnepuhe on vaikeaa ja hän menee helposti lukkoon jos ilmaisen negatiivia tunteitani ja lukko saattaa kestää useita päiviä, jolloín hän ei puhu mitään. Mitään suurta tuntoaistin yliherkkyyttä hänellä ei ole vaikkakin hän ei ole luonteeltaan kovin fyysinen, esim ei pidä kovista harjoituksista, ns. kovista otteista jne. 

Vaimo sanoi, että tuntee syyllisyyttä siitä, että ei pysty täyttämään seksuaalisia tarpeitani. Hänen puolesta voisi olla ok, jos täyttäisin nämä tarpeet muualla.  En ole varma miten tämä toimisi, minulle seksi on osa kiintymystä ja voin kuvitella, että kiintyisin ja kehittäisin helposti tunteita seksipartneriini. 

Onkohan muita, joilla on samanlainen tilanne, onko hyviä ehdotuksia mitä tässä kannattaisi tehdä? Kärsivällisyyttä tässä todellakin vaadittaisiin. 

 

Kommentit (25)

Vierailija
21/25 |
23.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehdotan, että kunnioita kunnollista ihmistä ja anna asian olla. Tänävuonna jo kaksi kertaa seksiä on minusta kuitenkin ihan hyvä määrä siihen nähden mitä kaikkea toinen ihminen arjessa tekee. Eikä sikstoiseks lapsiperheissä onkin parempi jos ei vanhemmat jatkuvasti nai. Ne äänet ja kiima ja se pervoilu! Lapset näkee sen eikä pidä siitä. Eli normi arki on teillä ja hyvä niin.

Kunnioita toista ja nauttikaa näistä muista yhteisistä eduista mitä teillä on!

Vierailija
22/25 |
23.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

", minulle seksi on osa kiintymystä ja voin kuvitella, että kiintyisin ja kehittäisin helposti tunteita seksipartneriini. "

 

Otan nyt vain tuohon kantaa. Olisiko se niin kauheaa, että kehittäisit tunteita seksipartneriisi? Vähentäisikö se rakkautta tai kiintymyksen tunteita vaimoasi kohtaan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/25 |
27.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oon autisti mutta päinvastoin hyvin aistillinen nainen. Jos seksi olisi vaikeaa aloittaa kuten ap kuvaa, mulle voisi toimia että se aikataulutettaisiin tarkasti. Eli tietäisin aina milloin on se hetki, esim aina pe klo 20. Mulle ennakoinattomuus on vaikeaa.

kumppanillani ei aikataulut toimi ne tressaa liikaa, hän ei halua olla "kahleissa". Muuten tuo on totta että joku romanttisuus puuttuu seksistä vaikka sisuktuksesta ei. Usein vaatii että miehen pitää yllättää jollain, että hän syttyy 24v yhdessä olon jälkeen. Myös tunteet hyvin epämääräisiä.

Vierailija
24/25 |
21.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

voiko seksi esim yhdyntä, läheisyyden lisäksi se että se tuntuu hyvälle, tuntoaistimuksen takia olla autismin piirrre? eli kun heillä on aistiyli tai aliherkkyyttä

Vierailija
25/25 |
21.01.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän tällaisestakin asiasta saa vedettyä suoran viivan autismiin? Minä olen autistinainen ja rakastan seksiä. Ongelma on ollut parisuhteissa aina niin päin, että mies haluaa vähemmän ja harvemmin kuin minä.

A-seksuaalisuudelta tuo kuulostaa, eli vaimosi ei pidä seksistä eikä halua sitä. 

Reippaasti enemmän se kuulostaa spektrumilla ololta kuin aseksuaalisuudelta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi kuusi