Omaehtoinen opiskelu työttömyystuella
Kuulkaapa ja kertokaapa kantanne tähän juttuun:
Kun saa opiskelupaikan aikuiskoulutuskeskuksen kurssilta, jolla on kouluttajan oman tiedotteen mukaan mahdollista joko hankkia uusia taitoja tai päivittää vanhoja, ja tämän opiskelupaikan saatuansa opiskelija ottaa yhteyttä te-toimistoon ja saa sieltä myönteisen päätöksen siihen että työttömyysetuudella voi tuon koulun - vuoden pituinen - suorittaa. No, sitten ollaan koulussa ja vastuullisen kurssinvetäjän sanoman mukaan opiskelijoille laadittaisiin hlökohtainen opintosuunnitelma, eli käsittääkseni tämä tarkoittaisi sitä, että jos on esim. työkokemuksen tai aiempien opintojen kautta jokin kurssiin kuuluva osa-alue jo hallussa niin sitä ei tällä kurssilla tarvis sitten uudelleen opiskella. No, tätä hopsua ei sitten ehditä edes alkaa tekemään tälle yhdelle ihmiselle josta nyt kyse, eikä kai oikein kenellekään muullekaan, sillä se vastuullinen vetäjä jää sairauslomalla (anteeksi, mutta taisi olla korkin aukaisu vaihe...) Niin sitten hänen sijaisenaan oleva tarttuu tähän yhteen opiskelijaan, jolla siis on jo tiettyjä opiskeluja alalta ja hän oli tullut päivittämään taitoja... No, tarttuu ja rupeaa ajamaan tuota opiskelijaa kurssilta pois. Sillä syyllä, että kurssila on tarkoitus työllistyä ja sillä johon tarttui oli työttömyyttä pidemmälti ...
Mutta MIKSI VALITTIIN OPISKELIJAKSI JA VIELÄPÄ TE-TOIMISTO MYÖNSI SEN LUVAN OPISKELUUN TYÖTTÖMYYSTUELLA, JA SITTEN TULEE TÄMÄ SIJAISVASTUUHLÖ KOULUTTAJAN TAHOLTA JOKA SANOO; ETTÄ MENE POIS!
KYSEESSÄ EI OLLUT SIIS VARSINAISESTI MIKÄÄN TYÖLLISYYSKURSSI VAAN KOULUTTAJAN NORMAALIIN KOULUTUSOHJELMAAN KUULUNUT KOULUTUS, JOHON SAATTOI SEN TYÖTTÖMYYSETUUDENKIN SAADA MUTTA SAI OLLA MYÖS ILMÄN SITÄ ETUUTTA JOS KYKENI TAI JOS VAIKKA TYÖNANTAJA MAKSOI!
ETTÄ SIIS!
SITTEN ON TIETYSTI NÄMÄ TE-KURSSIT, SIIS TYÖVOIMAPOLIITTISET KURSSIT, JOIHIN VALITAANKIN TYÖTTÖMIÄ. NO, NIITTEN TARKOITUS ON ETTÄ HENKILÖ TYÖLLISTYY...
MUTTA MIKSI NIIHINKÄÄN HAKEMUS TE-TOIMISTON TAHOLTA HYVÄKSYTÄÄN JA HAKIJA PÄÄSEE VALINTATILAISUUTEEN JA VASTA SIELLÄ RUVETAAN LYÖMÄÄN ETTÄ NO, MUT ETHÄN SINÄ TYÖLLISTY KUITENKAAN!
TE-TOIMISTO ON SIIS PUOLTANUT TUOLLE TYÖVOIMAPOLIITTISELLE KURSSILLE HAKEMISTAKIN KUN KERRAN ON PÄÄSTETTY HAKEMUS VALINTATILAISUUTEEN ASTI!
MINUN MIELESTÄNI AINAKIN. JOS EI PUOLTAISI, NIIN SITTENHÄN SE HAKEMUS EI ETENISI TUOHON VAIHEESEEN...
ERIKOISTA. JA SITTEN KUITENKIN, MITEN SUURI TODENNÄKÖISYYS ON SELLAISELLA TYÖVOIMAPOLIITTISEEN KOULTUKSEEN VALITULLA HENKILÖLLÄ TYÖLLISTYÄ - AINAKAAN SUOMEN KIELTÄ PÄÄKIELENÄ KÄYTTÄVÄÄN YRITYKSEEN TAI TAHOON - JOKA EI OSAA SUOMEA KUNNOLLA TAI JOS TYÖSSÄ ON TARKOITUS OLLA HYVÄT ATK-TAIDOT NIIN KYSEINEN HENKILÖ EI OSAA KURSSILLE HAKIESSAAN EDES SÄHKÖPOSTIA KÄYTTÄÄ, NIIN MITENKÄHÄN HYVÄT MAHIKSET ON TYÖLLISTYÄ JOS HÄNET SINNE KURSSILLE VALITAAN!
ETTÄ HÄNEN KOHDAANKO LÄHTÖKOHTANA ONKIN SE, ETTÄ HÄNELLÄ ON TARVE OPPIA ATK JA KIELI, JOTEN LAITETAAN HÄNET NYT VAIKKAPA TALOUSHALLINNON TYÖVOIMAPOLIITTISELLE KURSSILLE!
HYVIÄ SELITYKSIÄ TULEE KYLLÄ... KUN NÄMÄ TYÖVOIMAPOLIITTISET OVAT LÄHTÖKOHTAISESTI TARKOITETTU TYÖLLISTÄVIKSI... AI JAA!
Kommentit (8)
Ei työkkäri ole puoltanut haastatteluun kutsuttua koulutukseen, mistä tuon muka keksit.
Omaehtoisen koulutukset kriteerit ovat tiukat, pelkkä kurssi ei riitä.
Vierailija wrote:
Ei työkkäri ole puoltanut haastatteluun kutsuttua koulutukseen, mistä tuon muka keksit.
Jos hakemuksen on annettu mennä läpi sinne valintatilaisuuteen asti, niin onhan puoltanut!
Jos ei puoltaisi, sitä hakemusta ei sinne valintatilaisuuteen asti päästettäisi.
Vierailija wrote:
Omaehtoisen koulutukset kriteerit ovat tiukat, pelkkä kurssi ei riitä.
No, tämä oli vuoden pituinen opiskelu... Ja kun kerran sinne työkkäriltä sen luvan työttömyysetuudella opiskeluun sai, ja siis, kyse ei ollut työvoimapoliittisesta koulutuksesta, niin ei se yks opettaja voi ruveta ajamaan pois.
Työkkäri on katsonut, että siitä opiskelusta on hyötyä, mutta tuo ope katsoi että ei. Ja se sijaisope ei ollut siis edes valintatilaisuudessa haastattelemassa, vaan siellä oli se vastuuope, joka sitten oli sairauslomalla silloin kun hänen työpanostaan olis tarvittu.
Vierailija wrote:
Ei työkkäri ole puoltanut haastatteluun kutsuttua koulutukseen, mistä tuon muka keksit.
Turhaa ajanhukkaahan se sitten on sinne haastatteluun asti päästää, jos ei sitten ole työkkärikään tukemassa koulutukseen valintaa.
Jos annetaan hakemuksen edetä, niin silloin puolletaan. Ja yleensä siinä valintatilaisuudessa on paikalla kouluttajan edustaja, hän myös on se joka laatii ja tarkastaa mahdolliset valintakokeet.
Onhan tuollainen kohtelu erikoista. Entä jos se sijainen hoksasi, että sinä et syystä tai toisesta sovellu tai voi työllistyä alalle? Aikanaan koulussa opon sijainen sanoi mulle, että kannattaisi hakea tietylle alalle koulutukseen vaikka heti, vaikka koulu oli vielä kesken. Hain muutama vuosi myöhemmin sen tietyn alan koulutukseen ja pääsin sisään. Esimerkki vaan, että se opon sijainen hoksasi jotain nopeasti, kun oli nähnyt tietoni ja tavannut ehkä vaan kerran.
Huutamalla ei asia etene kuin jossain etelän ihmemaissa, eikä siellä ole koskaan saatu mitään aikaan. Selitä kohteliaasti ja selvästi mistä on kysymys niin saatat saada järkevän vastauksen?
Loppui lukeminen, kun alkoi huutaminen.