Onko joku putsannut peräsuolen bidee suihkulla ennen anaaliyhdyntää
Itseä epäilyttää saako sillä edes vettä sisään, tai jos menee niin meneekö liikaa. Kertokaahan kokemuksia?
Kommentit (24)
Laita veden tulo hyvin pienelle, kokeile ensin kädellä että ulos tulee mukavan lämmintä, paina bideen suihkupää peppureikää vasten, kun se on riittävän tiukasti sitä vasten eikä vuoda sivuilta ohi tunnet kuinka veden paine kasvaa ja se alkaa hakeutua pyllyyn. Lopeta kun alkaa tuntua täydeltä, anna olla hetki sisässä ja suihkauta sitten suoli tyhjäksi.
Saattaa myös tuntua siltä että ensin tuntee painetta, ja sitten se laskeekin vaikka jatkaa veden sisään laittoa. Tällöin vettä on alkanut valua peräsuolesta paksusuoleen. Muuta kuin peräsuolta ei kannata suihkuvedellä kovasti täyttää koska paksusuolen tehtävä on poistaa ulosteesta vettä, ja jos suoli täyttyy vedellä niin kehosi alkaa imeä itseensä liikaa vettä. Tämä voi myöhemmin tuntua mm päänsärkynä. Koko suolen huuhtelu tulee tehdä 0,9% keittosuolaliuoksella, huuhtelupussista painovoimaisesti vettä sisään ottamalla. Omalla tavallaan kiihottava tunne kun hiljaa koko alakroppa täyttyy ja sitten tyhjentyminen on aika perusteellista. Mutta siihen menee myös aikaa ihan eritavalla, puolikin tuntia.
Apteekista saa paastoa varten sellasia pusseja mistä letku perssiiseen. Täytä pussi vedellä, letku taunukseen ja voila ! Kannattaa opetella hygienia ja putsaamaan paikat ennen ja jälkeen. On kivempaa molemmille
Alapesusuihkuun saa niin mukavia pääkappaleita että unohtuu pian se pesemisen päätarkoitus. Mutta peskää joka tapauksessa.
Just noin.
Vesi on mukavan tuntuista, kun on vähän kättä lämpöisempää. Kun alkaa tuntea paineen tunnetta, veden voi squirtata suihkuna ulos. Jännä tunne!