Lue keskustelun säännöt.
Voiko tällainen äidin käytös kasvattaa epävarman ja masennukseen taipuvaisen lapsen?
28.10.2023 |
Kuvitteellisesti jos joku osaisi miettiä vaikka asiaa itsensä kohdalle tai kertoa ulkopuolisin silmin, miten tietynlainen käytös voi vaikuttaa lapsen omakuvaan.
Eli kun jotain tekee, äiti jatkuvaan arvostelee miten asia pitäisi tehdä. Oli se sitten vaikka siivous, ruoanlaitto tai mikä tahansa suoritettava asia. Tulee ohjeita, mulkoilua ja ivallista hymyä, tai sitten puhuu kuin lapselle. Se on sellaista kaaosta vaikka kuitenkin kyse on yksinkertaisista asioista. Lopulta joskus tekee itse kokonaan saman homman uudestaan, esim imuroi. Kun asia on tehty loppuun, niin heti täytyy tehdä jotain muuta ja pyytelee apua. Todella levoton on. Voimat hupenee nopeasti pelkästään olemisesta hänen kanssaan. Aikansa jaksaa itse olla kuin ei yhtään haittaisi mutta sitä enemmän haluaa vielä provosoida, niin kauan että asiat kärjistyy. Sitten alkaa juominen ja juo niin paljon, että alkaa haastamaan riitaa. Kertoo kymmeniä vuosia vanhoja juttuja ja itkee, huutaa, haluaa tunnetta peliin. Sitten kaikki vain leviää käsiin ja olemme riidoissa. Osaa ivallisesti kertoa toiselle kuinka huono ja kykenemätön on, itseään kehuu sivulauseissa. Kun toinen suuttuu, niin hän suuttuu lisää, ei ole tilaa toisten tunteille. Lopulta kun lähtee, niin loukkaantuu useaksi päiväksi ja yrittää jotenkin lahjoa takaisin, on taas hempeä ja mukava hetken, sitten taas kaikki alkaa alusta.
Puhun nyt itsestäni tämän äidin lapsena ja välillä tuntuu, että ymmärrän paremmin miksi olen ollut ikäni niin epävarma, pelännyt ihmisiä ja kritiikkiä, sekä konflikteja todella paljon. Olen ollut sellainen varpaillaan kävelevä "kaikki sopii" tyylinen ja yrittänyt vain kestää, omat rajat ovat olleet kadoksissa. Nykyään olen sitten sitä ääripäätä, että viihdyn yksin ja kaikki mitä ihmisten kanssa pitäisi tehdä, jännittää, etenkin jos siinä on jotain suoritettavaa "työtä". Koska koen olevani lähtökohtaisesti niin huono. Peittelen tätäkin.
Taas tajusin kun olin hänen kanssaan, että ei oikeasti jaksa. Olen tuota katsellut koko ikäni. Eikä edes näe toiminnassaan mitään, ei pysty edes puhumaan koska hän tunteilee niin voimakkaasti ja suuttuu tai muuten väheksyy toisten tunteita.
Joskus epäilen itseäni, olenko liian herkkä. Joskus myös osaa olla ok mutta yleisemmin se on tällaista, että ei tiedä miten päin pitäisi olla ja mitä hän oikeasti ajattelee.
Miltä kuulostaa?
Kommentit (24)
TUHANNETTA kertaa tätä samaa avautumista, vuodesta toiseen. Ja aina olet muka terapiaan menossa, joopajoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on äitisi aiheuttama kiintymyssuhdetrauma. Googlaa kiintymyssuhdemallit; ristiriitaisesti turvaton kiintymyssuhdemalli ja jäsentymätön kiintymyssuhdemalli. Hyvä, että pääset terapiaan. Toivottavasti terapeutti on kiintymyssuhde- ja traumaorientoitunut.
Voimia!
Eipä niitä äitiensä hermoromahduksia monikaan kerro. Myös avioparit saattaa riidellä joskus.
Samankaltaista taustaa on minullakin persoonallisuushäiriöisen ja vainoharhaisen isän ja läheisriippuvaisen "ripustautuvan" äidin lapsena, vaikkei alkoholia ollut onneksi mukana. Samankaltaisia tuntemuksia kuin sinullakin. Oma puoliso ja lapset auttoivat jaksamaan eteenpäin. Työelämää jaksoin parisenkymmentä vuotta sitten tuli stoppi. Nyt sinnittelen päivä kerrallaan eteenpäin enkä enää usko juurikaan parempia aikoja tulevan. Terapioita takana, mutta eivät ne mitään ole ratkaisseet, ehkä apua oli niin kauan kuin niitä kesti.
Ei ole enää voimia muuttaa elämän suuntaa ja päättää ihmissuhteita, vaikka ne kuormittavat. Korkeintaan olen vastaamatta välillä puhelimeen ja vähennän kasvokkain näkemistä.
Yritän olla kiitollinen hyvistä hetkistä ja päivistä ja pienistä onnen hetkistä.
Elämä ei todellakaan ole ollut helppoa, kaikenlaista kurjaa on sattunut ja tapahtunut. Mutta aina voin ajatella, että jollakin asiat ovat vielä paljon huonommin. Ja ajatella niitä asioita, missä olen onnistunut ja mitä hyvää olen kuitenkin osakseni saanut. Eikä sekään ole ihan vähää se.