Täytyy sanoa että paljon mieluummin kouluttaudun ja työskentelen hyväpalkkaisen työn eteen kuin olen millään tavalla riippuvainen miehestäni
Tästä huolimatta ymmärrän ja rakastan myös erilaisen kotikasvatuksen saaneita naisia.
Se ei ole minulta pois jos joku toinen etsii "elättäjää" kumppanistaan, samaan tapaan niitä miehiäkin löytyy jotka etsivät "elätettävää". Antaa heidän pariutua eskenään.
Kommentit (27)
Minulla ei edes ole hyvä palkka, mutta silti olen aina elättänyt itseni. Pitää suhteuttaa tulot ja menot.
Vierailija wrote:
Tuolla pitkä keskustelu kun naiset olettavat vanhempiensa/appivanhempiensa osallistuvan itsensä ja lastensa elatukseen kun ei rahat riitä.
Vanhemmat ja appivanhemmat saavat vapaasti osallistua omien halujensa ja kykyjensä mukaan.
Päävastuu lasten huollosta ja kasvatuksesta on kuitenkin vanhemmilla.
No suomalainen kotikasvatus kyllä keskimäärin korostaa nimenomaan omaa pärjäämistä ja itsenäisyyttä. Tällaiset elatussuhteet ovat kaikesta kohusta huolimatta varsin mrginaalinen ilmiö.
En minäkään jaksaisi tuommosta. Olen sen verran itsenäinen ja omapäinen, että haluan tehdä omat päätökset ilman sen kummempa vonkuamista.
Toki jos oma pää sallii, että on toisesta riipuvainen niin mikä jottei.
Vierailija wrote:
Tuolla pitkä keskustelu kun naiset olettavat vanhempiensa/appivanhempiensa osallistuvan itsensä ja lastensa elatukseen kun ei rahat riitä.
Moni vanhempi myös nauttii siitä että saa tukea ja auttaa omia lapsiaan, että on varaa siihen (koska monesti elämässä ei ole ollut).
Vierailija wrote:
Tuolla pitkä keskustelu kun naiset olettavat vanhempiensa/appivanhempiensa osallistuvan itsensä ja lastensa elatukseen kun ei rahat riitä.
No suurin osa vanhemista on varmaan ihan vain ilolla auttamassa lapsiaan jos vain on taloudellista kykyä. Ei tietenkään ole pakko mutta kyllähän on aika normi että omista lapsista halutaan pitää huolta myös silloin kun he ovat jo aikuisia. Ja samoin on normi että lapset auttavat sitten vanhempiaan kun he eivät vanhoina enää pysty hoitamaan kaikkea itse.
Kuule ap, niin olisin minäkin mielelläni. Vaan vajaakuntoisena ja oppimisvaikeuksista kärsivänä päädyin miehen elätiksi.
Vierailija wrote:
No suomalainen kotikasvatus kyllä keskimäärin korostaa nimenomaan omaa pärjäämistä ja itsenäisyyttä. Tällaiset elatussuhteet ovat kaikesta kohusta huolimatta varsin mrginaalinen ilmiö.
Esim. Tuolla Robinsonilla (jonka haastattelu oli linkitetty ketjuun) voi olla juuret jossain ihan muualla kuin Suomessa.
Vierailija wrote:
Kuule ap, niin olisin minäkin mielelläni. Vaan vajaakuntoisena ja oppimisvaikeuksista kärsivänä päädyin miehen elätiksi.
Toivottavasti löydät apua ja tukea oppimisvaikeuksiin ja muutenkin selviytymiseen.
Inhottava ja erilaisille valtapeleille altistava tilanne olla pakon edessä toisesta taloudellisesti riippuvainen.
Olisi ihanaa jos miehet alkais voimaantua ja jakaa toisilleen boss bro koulutuksia jossa ne kertoo, että naisen on maksettava kaikki, miehellä on oikeus maata kaiket päivät himassa ja ryypätä kaverien kanssa, rilluttaa miten haluaa ihan vain koska mies on niin upea ja luomakunnan kruunu. Ja jos mies vaikka sattuisi tienaamaan 100 k euroa kuussa, niin nainen maksaisi silti kaiken ihan vaan koska on nainen.
Tää on vaan niin huvittavaa! No, ehkä niille elättäjää etsivälle valkenee joku päivä, että jos mies maksaa, se myös haluaa vastinetta. Ja se voi olla aika kylmää kyytiä.
Jaa. No entäs kun jäät työttömäksi etkä saa millään mitään työtä? Siinäkö vaan elätät itsesi viiden sadan euron työmarkkinatuella? Onnea matkaan vaan. Ps. Mullakin on 2 hyvää koulutusta.
Patriarkaatti = " Voit vapaasti valita patriarkaatin ahtaan naisroolin"
Feminismi = " Voit vapaasti valita itsellesi patriarkaatin ahtaan naisroolin tai minkä tahansa muun "
Vierailija wrote:
No suomalainen kotikasvatus kyllä keskimäärin korostaa nimenomaan omaa pärjäämistä ja itsenäisyyttä. Tällaiset elatussuhteet ovat kaikesta kohusta huolimatta varsin mrginaalinen ilmiö.
Tämä. Kun kopioidaan Yhdysvalloista kaiken näköisiä aatteita, niin unohdetaan tarkistaa, miten ne sopivat Suomeen. Kotirouvana olo on Suomessa äärimmäisen harvinaista.
Vierailija wrote:
Olisi ihanaa jos miehet alkais voimaantua ja jakaa toisilleen boss bro koulutuksia jossa ne kertoo, että naisen on maksettava kaikki, miehellä on oikeus maata kaiket päivät himassa ja ryypätä kaverien kanssa, rilluttaa miten haluaa ihan vain koska mies on niin upea ja luomakunnan kruunu. Ja jos mies vaikka sattuisi tienaamaan 100 k euroa kuussa, niin nainen maksaisi silti kaiken ihan vaan koska on nainen.
Tää on vaan niin huvittavaa! No, ehkä niille elättäjää etsivälle valkenee joku päivä, että jos mies maksaa, se myös haluaa vastinetta. Ja se voi olla aika kylmää kyytiä.
Tämähän on hyvin oikeistolainen miesrooli :)
Että raha ratkaisee kaiken, mies on luomakunnan kruunu koska ei omaa moraalia vaan kusettaa hyväuskoisilta rahat etc. Meinaatko että moni mies suostuu naisen elätettäväksi, antamaan seksiä naiselle silloin kun nainen haluaa (huom! niin että itse ei laukea mutta nainen laukeaa), tekemään kaikki kotityöt, hoitamaan koko lastenhoidon (naisen käydessä katsomassa yhden muksujen futisottelun viikossa), elämään kroonisessa hellyys-ja huomiointivajeessa, kuunnellen naiselta vielä kritisoinnit päälle kuinka kotona ei ole tarpeeksi siistiä? Olisiko tuo hyvä diili sille miehelle?
Kela ja miehet on kaksi asiaa joiden en halua esiintyvän elämässäni. Niin pitää elää, että ne ei pääse elämääsi sanelemaan mitenkään eikä tarvitse niiden kanssa kommunikoida mistään asiasta.
Vierailija wrote:
Olisi ihanaa jos miehet alkais voimaantua ja jakaa toisilleen boss bro koulutuksia jossa ne kertoo, että naisen on maksettava kaikki, miehellä on oikeus maata kaiket päivät himassa ja ryypätä kaverien kanssa, rilluttaa miten haluaa ihan vain koska mies on niin upea ja luomakunnan kruunu. Ja jos mies vaikka sattuisi tienaamaan 100 k euroa kuussa, niin nainen maksaisi silti kaiken ihan vaan koska on nainen.
Tää on vaan niin huvittavaa! No, ehkä niille elättäjää etsivälle valkenee joku päivä, että jos mies maksaa, se myös haluaa vastinetta. Ja se voi olla aika kylmää kyytiä.
Kyllä se miesten perimmäinen ajatusmalli on ihan selvä useimmille naisille. Eri asia sitten mitä itse haluaa ja mihin suostuu. Miehet eivät ikinä tee mitään muiden eteen vastikkeetta.

Minulla on ollut kaksi tuollaista miestä ja ne maksoi tasan 0 euroa yhtään mistään. Ja monella muullakin naisella on ollut tuollainen mies, siksi muut miehet ei niitä naisia enää tapaakaan missään koska näitä miehiä on suurin osa, eikä kirjaimellisesti maksa vaivaa elättää jotain erektion takia, joka sekään ei toimi silloin kun pitää. Bro.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Olisi ihanaa jos miehet alkais voimaantua ja jakaa toisilleen boss bro koulutuksia jossa ne kertoo, että naisen on maksettava kaikki, miehellä on oikeus maata kaiket päivät himassa ja ryypätä kaverien kanssa, rilluttaa miten haluaa ihan vain koska mies on niin upea ja luomakunnan kruunu. Ja jos mies vaikka sattuisi tienaamaan 100 k euroa kuussa, niin nainen maksaisi silti kaiken ihan vaan koska on nainen.
Tää on vaan niin huvittavaa! No, ehkä niille elättäjää etsivälle valkenee joku päivä, että jos mies maksaa, se myös haluaa vastinetta. Ja se voi olla aika kylmää kyytiä.
Kyllä se miesten perimmäinen ajatusmalli on ihan selvä useimmille naisille. Eri asia sitten mitä itse haluaa ja mihin suostuu. Miehet eivät ikinä tee mitään muiden eteen vastikkeetta.
Edes ovea ei voi avata tai toiselta pudonnutta tavaraa nostaa ilman odotusta seksistä :) (hieman karrikoiden)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Olisi ihanaa jos miehet alkais voimaantua ja jakaa toisilleen boss bro koulutuksia jossa ne kertoo, että naisen on maksettava kaikki, miehellä on oikeus maata kaiket päivät himassa ja ryypätä kaverien kanssa, rilluttaa miten haluaa ihan vain koska mies on niin upea ja luomakunnan kruunu. Ja jos mies vaikka sattuisi tienaamaan 100 k euroa kuussa, niin nainen maksaisi silti kaiken ihan vaan koska on nainen.
Tää on vaan niin huvittavaa! No, ehkä niille elättäjää etsivälle valkenee joku päivä, että jos mies maksaa, se myös haluaa vastinetta. Ja se voi olla aika kylmää kyytiä.
Tämähän on hyvin oikeistolainen miesrooli :)
Että raha ratkaisee kaiken, mies on luomakunnan kruunu koska ei omaa moraalia vaan kusettaa hyväuskoisilta rahat etc. Meinaatko että moni mies suostuu naisen elätettäväksi, antamaan seksiä naiselle silloin kun nainen haluaa (huom! niin että itse ei laukea mutta n
Miehet suostuu oikein hyvin naisen elätettäväksi, mitään kotitöitä ne ei kylläkään tee vaan se penis kerran kuussa pitää riittää.