Voi olla tosiaan, että maalla ollaan vielä "jäljessä" kaupungin ongelmista.

Lapset on tosi reippaita ja osallistuuvat kaikkeen työntekoon täysin omasta halusta. Lapset on ulkona melkein koko ajan, koulusta tultua välipala ja läksyt ja sittenpä niitä ei näykkään kun seuraavan kerran illallisella.



Kaikessa rauhassa leikkiivät tuolla ulkona ja välillä käyvät "töissä". Yhdessä ollaan paljon tuolla ulkona ja puuhastellaan. Illalla uni maistuu kaikille ja aamuherätykset on helppoja.



Todella varovainen on kuitenkin oltava, lapsille on aina painotettu tiettyjä sääntöjä ja hyvin ovat kuunnelleet. Meillä on paljon koneita, navetta, konehalli ja viljakuivaamo, vaaranpaikkoja on siis paljon. Paljon on liikennettä pihalla. Lasten leikkipaikka on "syrjässä" enimmältä liikenteeltä.



Kyllä sen näkee että lapset nauttii. Kesällä käyvät kasvimaalta herneitä ja porkkanoita syömässä, mansikoita ja vattuja. Välillä keräävät matoja ja meneevät ongelle, kasteleevat kukkia, tekevät majoja puskiin ja kaikkea mahdollista. Kunpa minunkin lapsuus olisi ollut tuollainen =)



Maalla on mukavaa =)

keskustassa.

Lapset ovat nyt koululaisia ja sanovat viihtyvänsä maalla paremmin. Ja koskaan ei meillä ole ollut ongelmia tottelemisessa ja reippaudessa ja aivan normaalin kasvatuksen ovat saanneet.

Täällä maalla on niin erilainen tämä elämänmeno, ihmisillä on oikeasti aikaa ja ei olla menossa koko ajan johonkin.

Enkä ollenkaan väitä etteivätkö lapset nauttisi maaseudun kivoista puolista, ja elämäkin on varmasti rauhallisempaa. Mutta joitain asioita on kyllä puollustettava, kaupungissa ja lähiössä asuvana. Lähiöt eivät ensinnäkään ole ollenkaan niin kamalia paikkoja lapselle asua ja kasvaa, kun aina joutuu kuuntelemaan. Me asutaan Helsingissä lähiössä, tällä hetkellä tarha on tien toisella puolella, ja tulevaisuudessa kouluun mennessä ei tarvitse edes tietä ylittää, vaan kävellä puiston halki. Tärkeät paikat ovat suht lähellä, ja harrastusmahdollisuuksia on todella paljon. Myös kaverit asuvat lähellä, ja kyllä leikkipaikkoja löytyy täältäkin, niin tehtyhä kuin puistoja ja metsiä.

Tuo kommentti että maalla ihmisillä ihan oikeasti on aikaa...No jaa, jos maatilankin emäntä on, niin väitän että toimistorottana mulla on enemmän aikaa lapsilleni, kuin maatalon emännällä. Nää on näitä stereotypioita et Helsingissä tai isoissa kaupungeissa asuvilla ihmisillä on AINA kauhee kiire jne, eikä lapsille anneta aikaa.

Suomi ei ole lintukoto enää missään päin maata, siihen on vaan totuttava. Ja niitä vaaroja vaanii niin maalla kuin kaupungeissa, nykyajan lapsia on evästettävä vähän kaikenlaisista asioista.

Mutta onneks meillä on niin paljon tilaa tässä maassa, että vielä voi aika vapasti valita asuuko kaupungissa vai maalla, jokainen taaplaa omalla tyylillään :)

Tuokin on totta että en voi väittää että lapsille olisi sen enemmän aikaa kuin muillakaan äideillä. Kyllä ne hommat alkaa heti aamusta ja loppuu vasta illalla. Jotenkin sitä aina vain luoviintuu päivän töistä ja lapsista. Kaikki menee siinä sivussa.



Joskus on otettava ihan vapaatakin että edes joskus katkeaisi tämä kierre. Rankaa olla aina paikalla mutta ei kuitenkaan läsnä. Pakko ollut opetella elämään hetkessä, tilanteen mukaan.



Me lapsuudessa asuttiin kirkonkylällä, rivitalossa. Meitä oli aivan hillitön lapsilauma aina ulkona leikkimässä. Monen ikäistä. Käytiin uimassa, luistelemassa ja urheilemassa yhdessä. Leikittiin kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin pihaleikit yhdessä ja pelattiin milloin mitäkin. Meitä oli porukassa monen ikäistä 4-13 vuotiaita oltiin. Isommat katsoi perään pienempiä joten saatiin lähteä isolla porukalla melkein minne vain.

Sinänsä harmittaa kun omat lapset ei pääse kokemaan tuota samaa koska naapureita ei vain ole. Eikä tuollaista enää varmaasti enää ole missään. Nykyään on niin paljon kiusaajia ja monet vanhemmat ei päästäisikiään enää illalla minnekkään. Eikä lapsetkaan osaa toisistaan samalla tavalla vastuuta ottaa.



Voin sanoa ihan sydämestäni että tuo aika on ollut lapsuuteni parasta. Se porukka oli ihan mieletön ja ennenkaikkea harmiton. Emme koskaan kiusanneet ketään eikä tehty pahojaan.



Soisin jokaisen lapsen kuuluvan tuollaiseen porukkaan.