Levottomat-elokuva oli traumaattinen sukupolvikokemus saamattomille nuorille aikuisille
Pelkkää panemista ja seksiä josta puhui kaikki. Elokuva antoi kuvan että meno on aivan holtitonta normaaleillakin nuorilla aikuisilla, ja jos peitto ei ollut juuri heilunut omassa elämässä, putosi äkkiä paarialuokkaan vähintään oman pään sisällä muiden hehkuttaessa isoon ääneen seksijuttuja ja vertaillessaan elokuvaa omaan seksielämäänsä.
Kommentit (6)
Vierailija wrote:
Olihan se muutenkin sellaista aikaa. Jos ei 18-vuotiaana ollut panemisjuttuja kerrottavana, niin jäi porukan ulkopuolelle. Mua ei uskottu, kun sanoin "mä en oo koskaan" -pelissä, etten oo koskaan pannut. Myös nuorisopsykiatrini keksi omasta päästään että olen huara ja mulla on joka viikonloppu eri mies kotona, en todellakaan tiedä mistä sen keksi. Menetin neitsyyteni 22-vuotiaana ja olen nyt lähes 20 vuotta myöhemmin edelleen saman ihmisen kanssa parisuhteessa. Kyllähän sitä muut saman ikäiset nytkin ihmettelee. Että mikä mussa on vikana ja eikö mietitytä saisinko parempaa. No ei.
Eikös toi peli tullut muotiin just elokuvan myötä? Oli kyllä illanistujaisten ja jatkojen kauhu saamattomalle nuorelle, kun seksiinhän ne jutut aina siinä ajautu. Ja tuohon aikaanhan ne illanistujaiset oli se iso sosiaalinen juttu: niissä piti käydä ja alkoa kulua.
Eli olisiko mielestäsi se elokuva pitänyt jättää tekemättä, vai mikä tämän aloituksen tarkoitus oli?
Nimittäin jos vika on oman pään sisällä, ei yhden elokuvan tekeminen tai tekemättä jättäminen siihen vaikuta.
Eli olisiko mielestäsi se elokuva pitänyt jättää tekemättä, vai mikä tämän aloituksen tarkoitus oli?
Nimittäin jos vika on oman pään sisällä, ei yhden elokuvan tekeminen tai tekemättä jättäminen siihen vaikuta.
Töitähän he tekivät, miten niin saamattomia.
Levottomat elokuvana oli traumaattinen lähinnä siksi, että se oli niin huono. Ja sen jatko-osat vasta huonoja olivatkin. "Levottomat 3 Kun mikään ei riitä" on yksi surkeimmista ikinä näkemistäni elokuvista.
Jos oma itsetunto on kiinni kuvitteellisista tapahtumista valkokankaalla niin siihen tautiin ei auta mikään.
Olihan se muutenkin sellaista aikaa. Jos ei 18-vuotiaana ollut panemisjuttuja kerrottavana, niin jäi porukan ulkopuolelle. Mua ei uskottu, kun sanoin "mä en oo koskaan" -pelissä, etten oo koskaan pannut. Myös nuorisopsykiatrini keksi omasta päästään että olen huara ja mulla on joka viikonloppu eri mies kotona, en todellakaan tiedä mistä sen keksi. Menetin neitsyyteni 22-vuotiaana ja olen nyt lähes 20 vuotta myöhemmin edelleen saman ihmisen kanssa parisuhteessa. Kyllähän sitä muut saman ikäiset nytkin ihmettelee. Että mikä mussa on vikana ja eikö mietitytä saisinko parempaa. No ei.