Mä en koskaan pystynyt päästämään ketään mun lähelle
Olen vasta aikuisiällä tajunnut kuinka paljon mun oma kasvuympäristö ja kokemukset muovas mua ihan lapsesta saakka. Hajonnut perhe, väkivaltaa, päihteitä, turvattomuuden tunnetta, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Mun ulkokuori oli aina vahva ja tosi kovettunut mihin kaikki muut nojasivat
Myöhemmin tämä on vaikuttanut myös siten että mä olen poissulkenut aina tärkeimmät ihmiset omasta elämästäni ja parisuhteen perustaminen on ollut mahdotonta koska ihmisten päästäminen lähelle on todella vaikeaa, mä myös menetin mun ensirakkauden tämän takia.
Halusin vaan jakaa mietteitä koska luin yhtä aloitusta missä joku nainen ihmetteli miksi mies on niin etäinen. Kaikki ei aina näy päälle, mä olen myös humoristinen ja elämänhaluinen mies mutta mun sisällä on iso sota ollut aina.
Kommentit (3)
Ei kannatakaan. Minä päästin kerran. En päästä toiste. Auts.
Sitä voi haikailla, mutta tosiasiassa toisen lähelle päästäminen on varsinkin valmiiksi jotenkin traumatisoituneelle ihmiselle iso riski. Sydän kun särkyy, niin se on joillekin vuosien piina ja suru. Ja sen jälkeen on pahimmassa tapauksessa mennyt toivo ja usko ihmisiin aivan täysin. Eli saattaa olla ruoho vihreämpää jne.