Kotiäiti! Kuinka usein käyt kampaajalla ja kosmetologilla?
Itse pääsen kampaajalle ehkä 4kk välein (jaiks!) ja kosmetologilla käyn kaksi kertaa vuodessa (jaiks!).
Onneksi on pitkä tukka, ettei tarvitsekaan ihan joka kuukausi leikata;)
Tuntuu vaan, ettei aikaa muka ole tarpeeksi kampaajalla käymiseen, saatikka sitten kasvohoitoihin.
Enempi pitäisi kai satsata itseensä, kun ei tästä enää nuorene...:)
sitruska
Kommentit (15)
kadehdin teitä jotka voi vaan vetää tukan ponnarille! vaikka onhan se kieltämättä ihanaa hemmottelua ja piristävää, enkä halua näyttää " kotiäidiltä" vaan normaalilta itseltäni. mutta vaatiihan se enemmän järjesteltyjä että pääsee. niin ja käyn 8 viikon välein.
kosmetologilla en käy juuri koskaan.
Kampaajalla noin 6 viikon välein, ennen hiusmalli oli vaihtuvampi ja vaativampi joten piti 4 viikon välein käydä.
Kosmetologilla en käy ikinä, sen tosin oon ajatellu aloittaa juuri sen takia että on lapsi-> pitää hemmotella itteään välillä!
hoitamassa omaa olemustaan kuin muutkin? Mä käyn kampaajalla noin 6 viikon välein ja kosmetologilla tarpeen vaatiessa (2-3 kertaa vuodessa). Ja lisäksi harrastan omia harrastuksia noin 4 iltana viikossa.
Sitten kun palaan jälleen töihin tiedän, että aika on todella kortilla ja lapsiakaan ei huvittaisi jättää yhtään enempää itsekseen kuin on pakko. Eli oikeastaan, kotiäitinä ollessani mulla on enemmän aikaa itsellenikin :)
Kotona vauvan kanssa ei nuo tulot ole niin hirmuiset, niin ekana sitä kyllä tinki kampaaja ja kosmetologikäynneistä... Tukka ponnarille, kosmetologi 0 kertaa vuodessa... Ihanaa ois ollu kun ois joskus saanu vaikka jonkun lahjakortin...
Minä käyn säännöllisesti 6vkon välein kampaajalla ja kulmat samalla.Muuten kasvohoidois en käy..raha kysymys..
vaan 2 kertaa elämässäni. En pidä sitä tarpeellisena vaikka syytä ehkä olisikin; ) Sen sijaan kampaajalla käyn kerran 2 kuussa ja jalkahoidossa 2 kertaa vuodessa ja hierojalla tarpeen vaatiessa. Ikää on 28 vuotta. kyllä kotiäidilläkin on oikeus pitää huolta itsestään, mutta raha ratkaisee myös joskus samaten ajan järjestäminen kun on mulla on 3 alle kouluikäistä ja mies vuorotyössä. Isovanhemmat työssä/ vuorotytössä joten aika säätöä se välillä vaatii ; ) Myös liikuntaharastuksistani en tingi vaan järjestän siihen aikaa vähintään 2 kertaa viikossa.
Kosmetologilla ei ole tullut koskaan käytyä. Kampaajalla en käy tällä hetkellä ollenkaan. Hiukset värjään itse, ystävä leikkaa ja laittaa mulle hiustenpidennyksen 3kk välein.
Mä kävin ekaa kertaa kosmetologilla ollessani 25 ja kuulin tylyn tuomion: mun ihossa alkaa näkyä vanhenemisen merkkejä! Eli rypyt alkaa syventyä ja iho ohentua. Kosmetologi sanoi, että nyt on viimeinen hetki alkaa hoitaa ihoa säännöllisesti (siis tietty peruspesut+voiteet) kosmetologilla, jos haluaa ihon säilyttävän kimmoisuutensa ja nuorekkuutensa. Siitä tuli kieltämättä pieni paniikki. (eikä se ollut mikään mainospuhe)
Mun suvussa on aika ryppyisiä vanhempia naisia (iho ohut, couperosa) ja mun äiti on myös alkanut toden teolla ' rypistyä' (60v). Tää on siis mulla suku' rasitteena' , joten siksi pakostikin käyn kosmetologilla aina kun mahdollista.
Kallistahan se on, mutta sitten sitä voi miettiä, että voishan sen 60e sijoittaa paljon pöllömminkin esim. röökiin tai vastaavaan, niinku moni tekee.
Mä poltin ennen ( n. 10 vuotta) ja se varmaan näkyy musta jo. Onneksi tajusin lopettaa lasten myötä. Tietty tää 3 vuoden valvominenkin alkaa näkyä naamasta...kävin ennen myös usein solariumissa, joka sekään ei tehnyt varmaan hyvää mun iholle...
Ikää on nyt 28. Vielä en onneksi näytä ikäistäni vanhemmalta kai....kun eilenkin Alkossa kysyttiin papereita ja 2 viikkoa sitten ravintolassa ostaessani siideriä:)
Tässäpä vaan mun mietteitä taas....mikäköhän sen mun pointti oli? :)
sitruska
Meilläkin oli esikoisen aikaan raha ja jaksaminenkin tiukalla ja oli varmaan 6kk etten käynyt kampaajalla. Ei jaksanut kiinnostaa, kun en lähtenyt koskaan mihinkään kun olin niin väsynyt (esikoinen heräili tosi paljon öisin ja uni jäi vähiin).
Nykyisin käyn kampaajalla sen verran kun kampaus vaatii eli 6-8 viikon välein. On vaan tosi hintavaa, vaikka on tuttu kampaaja ja olen yli 5v käynyt hänellä niin 100 euroa uppoaa aina :(
Kosmetologilla en ole käynyt sitten teinivuosien. Olen muuten 25 v, ehkä pitäis ;) Olen ajatellut sitä ultraäänipuhdistusta, mutten koskaan ole niin pitkälle päässyt.
Coe + tytöt 03/05 ja 10/06
Mielenkiintoinen ketju - kylläpä näyttää teillä kotiäideilläkin olevan rahaa ja aikaa ruhtinaallisesti!
Itse käyn kampaajalla 0-1 kertaa vuodessa ja kosmetologilla en ole käynyt koskaan. Mies leikkaa hiukseni, mutta iltapukujuhliin olen käynyt laitattamassa nutturakampauksen kampaajalla ja niitä juhlia on siis ollut ehkä keskimäärin joka toinen vuosi ;)
Mulla taas on enemmän ajasta kiinni tuo kampaajalle pääsy. Eli mulla ei ole vapaa aikaa oikeastaan ollenkaan. Ei siis puhettakaan mistään omista harrastuksista. Olen nyt yrittänyt pitää kiinni siitä että kerran kahdessa kuukaudessa käyn kampaajalla joka laittaa kulmat samalla että pysyis edes jotenkin kuosissa. Nyt sain kyllä lahjaksi hieronnan ja kasvohoidon :)
...eli ilmeisesti aika vähän, kun täällä muita vertaa. Kampaajalla käyn ehkä 2 kertaa vuodessa (pitkä tukka), muuten värjään itse ja olen opettanut miehen leikkaamaan :) olen joskus nuorena opiskellut itseni parturi/kampaajaksi ja tällaisessa pitkässä luonnonkiharassa tukassa ei ole mitään merkitystä kuka sen tasoittaa.
Kosmetologilla en ole käynyt ikinä. Eikä ole syytäkään kun iho on niin hyvä. Mä olen melko halpa nainen :) vaatteitakin ostan tosi harvoin, mutta mies kyllä ostelee niitä mulle jatkuvasti.
olen käynyt kosmetologilla kerran elämässäni, enkä ole ihan heti menossa.
Hoidan ihoani tosi paljon ja hyvin joten en koe että olisi mitään tarvetta. Ehkä jos olisi jotakin iho-ongelmia niin kävisin.
Kampaajalla olen käynyt viimeksi..... ööh... enpä muista.
Värjään ja leikkaan itse tukkani, koska olen perfektionisti. Kukaan kampaaja ei tee siitä tarpeeksi hyvää.
Leikkaan myös miehen ja pojan hiukset samalla, parin viikon välein siis koko porukalta (muuten näytämme peikkolaumalta).
Äskettäin minulla oli pikkuletit, ne oli aivan ihanat :)
Kynteni hoidan kerran viikossa, ne ovat puolipitkät ja pidän niissä väritöntä lakkaa tai ranskalaista manikyyriä.
Teen ko. palveluksia myös muille mielelläni, värjään myös kulmia ja ripsiä.
Tämä, etten käy missään ei todellakaan ole aika- tai rahakysymys vaan johtuu siitä että tykkään itse näprätä ja kukaan ei tee niin hyvää jälkeä että minulle kelpaisi.
Ja siis tykkään olla viimeisen päälle huoliteltu, en lähde mihinkään jos en ole mielestäni tarpeeksi hyvän näköinen.
Ainoastaan lenkillä käyn ilman meikkiä. (Pimeässä, tietenkin ;D)
eli kerran kuussa kampaajalla ja kerran vuodessa kasvohoidossa. Jälkimmäisessä olisi toki ihanaa käydä useamminkin, mutta tuokin on hyvä... Pääsen kyllä lähtemään aina, kun haluan, mies hoitaa silloin lapset.