Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäämpien äitien kauhistelijoille: vanhemmuus on muutakin kuin biologiaa
18.10.2023 |
Heille jotka kauhistelevat ns. iäkkäämpiä vanhempia ja paasaavat miten lapset pitäisi tehdä nuorena, ymmärrättekö että vanhemmuutta suunnitellessa ei voi tuijottaa pelkkää biologiaa? Vanhemmuuden oikea aika on eri ihmisillä eri iässä. Ei ole vastuullista ryhtyä parikymppisenä puskemaan lapsia ellei se syystä tai toisesta tunnu sillon oikea-aikaiselta eikä pysty lapselle tarjoamaan tasapainoista elämää. Suorastaan itsekästä on siinä vaiheessa lähteä tuomaan uutta ihmistä tähän maailmaan. Sanoi biologia mitä sanoi niin vanhemmuudessa on huomioitava paljon laajemmin muitakin asioita. Sinulle oikea aika tulla vanhemmaksi voi olla täysin väärä aika jollekin toiselle.
Kommentit (76)
On aivan turhaa lapsen syntyessä murehtia omaa mahdollista kuolemaa, sitä kun ei aina voi ennustaa. Aina on kuoltu myös nuorina ja lapsia on jäänyt ilman vanhempaa. Ei se määrä vaan se laatu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilastollisesti eniten ongelmia on perheissä missä lapset on saatu nuorena.
Ikääntyminen on hyvin yksilöllistä. Kaverini vanhemmat on 60-70v. ja ovat asuneet jo vuosia ns. vanhusten palveluasunnoissa, heille tulee ateriapalvelu valmiina ja heillä käy kotipalvelu.
Oma samanikäinen äitini on vielä työelämässä, harrastaa ja liikkuu paljon, matkustelee sekä hoitaa pieniä lastenlapsiaan. Hänen isänsä on 96v. ja muutti vasta tänä vuonna omasta asunnosta palveluasuntoon.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kerskuillut.... kuulostaa keksityltä tarinalta. Tässä voi olla taustalla joku jonka lisääntymisestä joku on katkera.
Hei, koita relata. Et tiedä kaikkea mikä on taustalla. Moni haluaa tuoda esiin asipiden hyvät puolet mieluummin kuin ne ikävät kokemukset. Tarinasi "äidin" kohdalla on kuitenkin onnellinen loppu...
Niin, keksityltä tosiaan ne toisten ajatukset ja ongelmat usein tuntuvat. Tuskin kuitenkaan äidilläni sen onnellisempi loppu on kuin muillakaan, ketkä käyvät yhdeksääkymppiä ja saavat muistisairauden. Sehän se tässä ahdistaakin.
Katkeruutta myönnän kyllä tuntevani ajoittain, se on totta. Ja äidin puheet, joita vieläkin toistaa, kerskailulta. Jotenkin tuntuu, että se sävy jutuissa onkin tullut vanhemmiten terävämmäksi ja kerskuvammaksi. Voi vaikuttaa siihen sairauskin, en tiedä tai tai osaa sanoa.
Olen ainut lapsi, joten sisaruksia ei ole
Minun äitini kuoli ollessani alle 4kk:n ikäinen, äitini oli yli 30-vuotias saadessaan minut. Olisin tehnyt mitä tahansa, että äitini olisi pysynyt hengissä, oma elämäni muuttui täysin päälaelleen äitini kuoleman myötä. Jos äitini olisi elänyt, olisin saanut kokea edes suht turvallisen ja rakastetun lapsuuden.
Aina kun ihmiset valittavat omista edes suht normaaleista vanhemmistaan, tekisi mieleni sanoa, että et edes tajua miten onnekas olet. Sinäkin olet saanut elää lapsuuden, jossa äitisi on ollut läsnä ja hän on ollut osa lapsesi elämää. Voisin vaihtaa paikkaasi kanssasi ihan milloin vain, sinä saisit traumaperäisen stressihäiriöni ja alkoholistisen isäni vaihdossa.
Ihmiset valittaa sellaisista asioista, joiden ei edes tajua olevan elämänsä siunaus.
Olen iloinen, että viisikymppisenä molemmat vanhempani ovat elossa. Tuttavani vanhemmat saivat hänet iäkkäinä. Kuolivat ajat sitten. Lapsi noin kolmekymppisenä viimeistään. Silloin on vielä energiaa elää ruuhkavuodet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin ihmisille tuntuu olevan kummallisen tärkeää että missä iässä ihmiset lisääntyvät. Tai ylipäätään muiden lisääntyminen.
Kävi itselle jokunen vuosi niin, että olin ulkoiluttamassa koiraa, ja vastaan tuli noin 70v nainen joka alkoi juttelemaan. Aluksi kyseli koirasta, mutta sitten jutut siirtyivät enemmän minuun, mistä en pitänyt. Nainen sitten kysyi että asunko vielä vanhempieni kanssa vai miten, ja kerroin että asun vielä vanhempien luona. Sitten nainen kysyi että minkä ikäinen olen, ja sanoin että 20v. Ikäni kuultuaan nainen pöyristyi ja kivahti että ”eikö tuon ikäisenä pidä olla jo mies kateltuna ja lapset suunnitteilla!” Tuli kyllä niin yllätyksenä se purkaus etten edes tiennyt miten reagoida joten oli aivan hiljaa, ja sitten nainen sanoi vihaisen kuuloisena jotain tyyliin että ”no jospa sitä vielä ehtii”.
Juu, olin tosiaan 20v juuri lukiosta valmistuva, syksyllä omaan kämppään muuttava ja jatko-opintoja suunnitteleva, että joku mies ja lapset oli siinä tilanteessa kyllä aivan asialistan ulkopuolella. Nainen varmaan pyörtyisi jos näkisit minut nyt, 27v ja edelleen ilman miestä ja lapsia:D
Olen nyt 44 v ja lapseton ja juuri siinä iässä, että kaikki hokee, että eihän se vielä myöhäistä, vielä kuule tekin ennätätte...odotin 40 v synttäreitä juuri siksi, että viimeistään siinä vaiheessa hokijat ymmärtäisivät, että ei, me emme aio tehdä lapsia, koska emme halua tehdä lapsia. Nyt näyttääkin siltä, että näemmä vielä seuraavat kymmenen vuotta saa sitä virttä kuunnella, vaikka minä jo kuvittelin, että kyllä ne ajat on ohi kun lapsia edes harkittiin.
Tässä keskustelussa on pistänyt silmään, että kun lapset itse kertovat näistä kokemuksistaan, niin sille viitataan kintaalla ja selitetään, että kuule ethän sinä tiedä, mistä puhut, vaikka kai he nyt omasta elämästään tietävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kerskuillut.... kuulostaa keksityltä tarinalta. Tässä voi olla taustalla joku jonka lisääntymisestä joku on katkera.
Hei, koita relata. Et tiedä kaikkea mikä on taustalla. Moni haluaa tuoda esiin asipiden hyvät puolet mieluummin kuin ne ikävät kokemukset. Tarinasi "äidin" kohdalla on kuitenkin onnellinen loppu...
Niin, keksityltä tosiaan ne toisten ajatukset ja ongelmat usein tuntuvat. Tuskin kuitenkaan äidilläni sen onnellisempi loppu on kuin muillakaan, ketkä käyvät yhdeksääkymppiä ja saavat muistisairauden. Sehän se tässä ahdistaakin.
Katkeruutta myönnän kyllä tuntevani ajoittain, se on totta. Ja äidin puheet, joita vieläkin toistaa, kerskailulta. Jotenkin tuntuu, että se sävy jutuissa onkin tullut vanhemmiten terävämmäksi ja kerskuvammaksi. Voi vaikuttaa siihen sairauskin, en tiedä tai tai osaa sanoa.
Mikä sitten olisi ollut erilailla jos äitisi olisi saanut sinut ollessaan 22v?
Mun äiti jätti isän kun olin ihan pieni lasi.Isä oli mun huoltaja sitten.Heillä oli ikä eroa yli 20 vuotta.Vissin syy äiti lähti.Isä oli 59 v.kun synnyin ja kuoless oli 69 vuotias.Jäin orvoksi 11 vuotiaana. Äidin tapasin 2 vikkoa kun olin 21v. Äiti silloin 57v. ja kuoli sydis 57 vuotiaana. Vain 2 viikoa äiti kun kuoli kivaa. Kivaa oli kasvaa ilman vanhempia,lastenkoti sukulasten nurkat..Nenää pitemälle pitäis katsoa jos vanhana lapsia tekee..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kerskuillut.... kuulostaa keksityltä tarinalta. Tässä voi olla taustalla joku jonka lisääntymisestä joku on katkera.
Hei, koita relata. Et tiedä kaikkea mikä on taustalla. Moni haluaa tuoda esiin asipiden hyvät puolet mieluummin kuin ne ikävät kokemukset. Tarinasi "äidin" kohdalla on kuitenkin onnellinen loppu...
Niin, keksityltä tosiaan ne toisten ajatukset ja ongelmat usein tuntuvat. Tuskin kuitenkaan äidilläni sen onnellisempi loppu on kuin muillakaan, ketkä käyvät yhdeksääkymppiä ja saavat muistisairauden. Sehän se tässä ahdistaakin.
Katkeruutta myönnän kyllä tuntevani ajoittain, se on totta. Ja äidin puheet, joita vieläkin toistaa, kerskailulta. Jotenkin tuntuu, että se sävy jutuissa onkin tullut vanhemmiten terävämmäksi ja kerskuvammaksi. Voi vaikuttaa siihen sairauskin, en tiedä tai tai osaa sanoa.
Et sinä voi tietää mitä siellä ihmisten perheissä on todellisuudessa ollut. Etköhän nyt vain puhu jostain myytistä,mielikuvasta joka sinulla on.
Vanhempani riitelivät kauheasti saadessaan minut alle 30 vuotiaana. Opin kuinka elämä on helevettiä. Masennus alkoi ollessani 11 vuotta. Kärsin vuosia lapsuudestani. En voinut hankkia lapsiakaan siksi nuorena. Nyt kun olen vihdoin terve, olen jo yli 50.
Olisinpa edes 6 vuotta nuorempi, voisin vielä yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kerskuillut.... kuulostaa keksityltä tarinalta. Tässä voi olla taustalla joku jonka lisääntymisestä joku on katkera.
Hei, koita relata. Et tiedä kaikkea mikä on taustalla. Moni haluaa tuoda esiin asipiden hyvät puolet mieluummin kuin ne ikävät kokemukset. Tarinasi "äidin" kohdalla on kuitenkin onnellinen loppu...
Niin, keksityltä tosiaan ne toisten ajatukset ja ongelmat usein tuntuvat. Tuskin kuitenkaan äidilläni sen onnellisempi loppu on kuin muillakaan, ketkä käyvät yhdeksääkymppiä ja saavat muistisairauden. Sehän se tässä ahdistaakin.
Katkeruutta myönnän kyllä tuntevani ajoittain, se on totta. Ja äidin puheet, joita vieläkin toistaa, kerskailulta. Jotenkin tuntuu, että se sävy jutuissa onkin tullut vanhemmiten terävämmäksi ja kerskuvammaksi. Voi vaikuttaa siihe
En ole sama, mutta äiti ei olisi ollut 88 v kun kirjoittaja on 42 v, vaan huomattavasti nuorempi. Kirjoittaja olisi ennättänyt kasvattaa oman/omat lapsensa lähes aikuiseksi tai aikuiseksi ja omilleen ennen kuin äidin muistisairaus olisi alkanut. Todennäköisesti kirjoittaja ei olisi myöskään työelämän pahimmassa ruuhkassa, joka sijoittuu usein tuonne neljänkympin tienoille.
Sanoin jo aiemmin, että itselleni nyt 59 v on aivan eri asia hoitaa vanhenevia vanhempia kuin se olisi ollut siinä vaiheessa kun omat lapset olivat huoltoa vailla ja työkiireet ihan eri luokkaa kuin nyt.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Kerskuillut.... kuulostaa keksityltä tarinalta. Tässä voi olla taustalla joku jonka lisääntymisestä joku on katkera.
Hei, koita relata. Et tiedä kaikkea mikä on taustalla. Moni haluaa tuoda esiin asipiden hyvät puolet mieluummin kuin ne ikävät kokemukset. Tarinasi "äidin" kohdalla on kuitenkin onnellinen loppu...
Niin, keksityltä tosiaan ne toisten ajatukset ja ongelmat usein tuntuvat. Tuskin kuitenkaan äidilläni sen onnellisempi loppu on kuin muillakaan, ketkä käyvät yhdeksääkymppiä ja saavat muistisairauden. Sehän se tässä ahdistaakin.
Katkeruutta myönnän kyllä tuntevani ajoittain, se on totta. Ja äidin puheet, joita vieläkin toistaa, kerskailulta. Jotenkin tuntuu, että se sävy jutuissa onkin tullut vanhemmiten terävämmäksi ja kerskuvammaksi. Voi vaikuttaa siihe
Häh. Tämähän kertoo omasta perheestään ja siitä, mitä keskusteluja on äitinsä kanssa käynyt ja miten on itse kokenut asiat. Etköhän sinä siinä nyt puhu aivan läpiä päähäsi ja yrität vain vesittää kuten muutkin täällä ne tarinat, joita lapset itse asiasta kertovat. Kuulut varmaan itse näihin äiteihin, joita ei haittaa olla 50 v vanhempi kuin lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan äidin iäkkyydestä ei ole haittaa. Päinvastoin.
Jep. Oma äitini oli yli 40v minut saadessaan enkä koskaan ole ajatellut hänen ikäänsä negatiivisesti. Äiti toki itse murehti lapsuudessani että kiusataanko minua hänen ikänsä vuoksi (ei kiusattu), mikä oli minusta aina hassua. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi muiden lapsentekoikä on niin mielenkiintoinen ja tuomittava juttu että sitä jaksetaan puida. Mitä se kenellekään kuuluu minkä ikäisenä lapsensa tekee, kunhan itse pystyy lapselle hyvän kodin tarjoamaan? :D olen itse tulossa äidiksi ensimmäistä kertaa nyt 33-vuotiaana, kai minäkin olen ikäloppu jo jonkun mielestä.