Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäämpien äitien kauhistelijoille: vanhemmuus on muutakin kuin biologiaa
18.10.2023 |
Heille jotka kauhistelevat ns. iäkkäämpiä vanhempia ja paasaavat miten lapset pitäisi tehdä nuorena, ymmärrättekö että vanhemmuutta suunnitellessa ei voi tuijottaa pelkkää biologiaa? Vanhemmuuden oikea aika on eri ihmisillä eri iässä. Ei ole vastuullista ryhtyä parikymppisenä puskemaan lapsia ellei se syystä tai toisesta tunnu sillon oikea-aikaiselta eikä pysty lapselle tarjoamaan tasapainoista elämää. Suorastaan itsekästä on siinä vaiheessa lähteä tuomaan uutta ihmistä tähän maailmaan. Sanoi biologia mitä sanoi niin vanhemmuudessa on huomioitava paljon laajemmin muitakin asioita. Sinulle oikea aika tulla vanhemmaksi voi olla täysin väärä aika jollekin toiselle.
Kommentit (76)
Vierailija wrote:
Toimistorouvalla alkaa vaihdevuodet pukata päälle, kun lapsukainen on murrosiässä. Vaihdevuosissa tulee helposti hiki pintaan lapsen kanssa leikkiessä ja eläkkeiässä hankala ymmärtää kaikkia lapsen tarpeita. Entäs jos isukki on parikymmentä vuotta vanhempi, parikymmentä vuotta nuoremman isukin kanssa ehkä iisimpää.
Puhumattakaan sittä, jos omat vanhemmat elävät ja alkavat tarvita pientä apua. Minä minä minä haluun, on toki tämän päivän tyyli, entäs jos lapsi ei haluukkaa. Lapsukaiselle on myös kiva jos mummi ja vaari ovat vielä tolkuissaan, eikä vaipoissa.
Sorry tytöt.
Aika harva saa lapsia enää 45+ vuotiaana ja silloinkin eläkeikään on aikaa vielä noin 25 vuotta. 25 vuotias ei ole lapsi vaan aikuinen jonka on jo aikakin elää itsenäistä elämää eikä roikkua äidin helmoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Se vanhemmuus ei ole vain aika, jolloin lapsi syntyy. Voisi ajatella, että kyllähän sitä vauvaa jaksaa hoitaa 35-42v, mutta ollapa yli 50v vaihdevuosi iässä teinin vanhempi.
Ja oletko sitä mieltä, ettei lapsia saa hankkia kuin elintaso vanhemmat?O lisi aika moni kansalaisuus kuollut sukupuuttoon.
Juuri näin, moni täälläkin nähtävästi ajattelee, että se on ainoastaan se syntymän ikä, mikä vanhemmilla merkitsee.
Ei osata ajatella yhtään pidemmälle.
Vierailija wrote:
Lapsi tarvitsee äitiä joskus vuosikymmeniä. Jolloin kovin suuri ikäero ei ole hyvä asia. Ei ole pakko kaksikymppisenä, voi tehdä 29 vuotiaana. Ellei ole pärjäävä lapsi ja muita sukulaisia. Lisäksi osa lapsista ei tule koskaan aikuisenakaan pärjäämään, koska kaikki maksaa ja paljon. Ellet muuta systeemiä. On tutkimuksia joissa todetaan iän vaikutus lapseen, kovin iäkäs äiti ei ole lapselle hyvä vaihtoehto. Äitiä voi kyllä muuten ihmiset leikkiä kotonaan vaikka nukkein kanssa. Ja kokea itsensä äidiksi aikuiselle lapselle.
Mistäköhän tutkimuksista puhut? Itse olen lukenut ihan päinvastaista. En voi valitettavasti linkata, enkä edes muista mistä ja milloin olen lukenut, mutta juuri toisinpäin. Iäkkäämpien vanhempien lasten koulumenestys ainakin oli jonkin lukemani artikkelin mukaan keskimäärin parempi, kuin nuorien vanhempien.
Vierailija wrote:
Ei kaikki mummoudu 45-vuotiaana "rauhalliseen elämään", vaan haluavat nauttia elämästä täysin rinnoin niin kauan kun terveys antaa sen tehdä. Tunnen 63+ vuotiaita, joilla menojalka vipattaa ja ystävien kanssa käydään ulkona syömässä ja kävelyillä ja vuokrataan mökkejä sekä mennään matkoille kotimaahan ja ulkomaille usein. Elämä on paljon asenteesta kiinni, joskin tietyt rajat tulee terveydestä ja rahatilanteesta yms.
Taisi mennä sinulta pointti kokonaan ohi.
Jos 45 vuotiaana saat lapsen, niin olet vielä yli kuusikymppisenä sen kanssa kinaamassa kaikesta jonnin joutavasta ja se asuu vielä mahdollisesti monia vuosia kotona.
Vierailija wrote:
Kuka haluaa vanhemmaksi enää vaikkapa 45 vuotiaana?
Sitten pitäisi jo alkaa elämään rauhallisempaa elämää, eikä siitä eteenpäin jatkuvaa kitinää ja taistelua lasten kanssa seuraavat ainakin 15 vuotta.
Että on siinä vinha perä, että lapset kannattaa tehdä nuorempana.
Jos vaihtoehtona on ei lapsia ollenkaan tai 45 vuotiaana niin ainakin itse kallistun jälkimmäiseen. Rauhallista elämää on ehditty elää jo hyvän matkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti teki mut alle kakskymppisenä. Välit on aina olleet kaverilliset ja etäiset. Lapsena kasvatuksesta huolehti isovanhemmat ja koulu.
Nyt lähes keski-ikäisenä miel.terv.potilaana olen innellinen, että en hankkinut lapsia.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Se vanhemmuus ei ole vain aika, jolloin lapsi syntyy. Voisi ajatella, että kyllähän sitä vauvaa jaksaa hoitaa 35-42v, mutta ollapa yli 50v vaihdevuosi iässä teinin vanhempi.
Ja oletko sitä mieltä, ettei lapsia saa hankkia kuin elintaso vanhemmat?O lisi aika moni kansalaisuus kuollut sukupuuttoon.
Juuri näin, moni täälläkin nähtävästi ajattelee, että se on ainoastaan se syntymän ikä, mikä vanhemmilla merkitsee.
Ei osata ajatella yhtään pidemmälle.
Sinä ilmeisesti olet pästänyt itsesi sittn pahasti rapistumaan jo 50-vuotiaana? Monet ovat vielä eläkkeelle jäädessään ihan lloistavassa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Minä olen 58v, ja nuorin lapseni on nyt 16v. Minkä tässä nyt sitten pitäisi olla niin erityisen raskasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Mä olen saanut lapsia 20+v, 30v ja 40+v:nä.
Kukaan ei ole koskaan ihmetellyt.
Itseasiassa nuo ensimmäiset ovat saaneet tiukimman kasvatuksen ja toki valitettavasti myös taloudellisesti vaatimattomimmat lähtökohdat.
Kaikki ovat normaaleja täyspäisiä työssä menestyviä ja vanhimmat myös onnellisesti perheellisiä, kuopus vielä opiskelee.
hyi mikä siitostamma
Itse olen saanut esikoisen 24-vuotiaana ja nyt odotan luultavasti viimeistä 42-vuotiaana. Todellakaan ei kestänyt se nuoruuden parisuhde ja olin yksinhuoltaja yli 10v, eli juuri ne vuodet kun olisi "pitänyt" tehdä lisää lapsia, mutta kumppania ei löytynyt jolle olisi kelvannut työssäkäyvä yh-äiti.
Jos minulla ei olisi nuorena saatua esikoista, tuskin olisin halunnut lapsia enää vanhempanakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten hankkiminen nuorena ei ole tae yhtään mistään. Siskoni sai lapsensa parikymppisenä ja kuoli yliannostukseen kun lapsensa oli pieniä.
Elämässä voi tapahtua mitä vain, eikä tulevaisuudessa voi elää peläten että mitä kaikkea voi tapahtua jos hankkii lapset nyt tämän tai tuon ikäisenä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Itsekästä on vanhemmalta tehdä lapsensa "vanhemmalla iällä". Itse olisin toivonut, että vanhempani olisivat olleet nuorempia, kuten kaikkien kaveripiirissäni. Olisi voinut tehdä jotain kivaa yhdessä myös aikuisuuden kynnyksellä...
Eli miettikää myös lapsen näkökulmaa!
Mä 63v teen vaikka mitä lapseni 21v kanssa edelleenkin, samoin isänsä. Reissataan, shoppaillaan, laitetaan ruokaa kun tulee kotiin, nyt kutsui isänsä Goldplayn keikalle kanssaan jne. Viestitellään lähes päivittäin.
Ei mulla ole vielä molemmat jalat haudassa, itseasiassa asun osan vuotta ulkomailla ja tytär tulee tännekin ihan mielellään yksin tai kaverin kanssa.
Kyllä. Silti sinäkään et voi biologialle mitään. Lapsesi tulee 50+ vuotiaana menettämään äitinsä, eli todennäköisesti vuosissa, jossa hänellä itsellään tulee olemaan kaikenlaista muutakin ruuhkaa, kuten teini-ikäinen lapsi, jos äitiinsä tulee ja kenties alakouluikäinenkin ja vielä taapero.
Menetystä ennen hän on todennäköisesti hoitanut jo pitkään sinun kaikenlaisia asioitasi, stressannut ja olet hänen elämässään kuin yksi lapsi lisää, eli joutuu sanomaan monelle menolle ei, kun äitillä on sitä ja äitillä on tätä.
Nimittäin kun lapsesi on 41 v, sinä olet 83 v. Sitä et voi paeta mitenkään, sori nämä kovat sanat, mutta oikeasti toivon, että äitini ei olisi tehnyt minua 40 v ikäerolla, sillä nyt päiväni ovat täynnä hänen tarpeitaan, vaikka todellakin muutakin olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Kuka haluaa vanhemmaksi enää vaikkapa 45 vuotiaana?
Sitten pitäisi jo alkaa elämään rauhallisempaa elämää, eikä siitä eteenpäin jatkuvaa kitinää ja taistelua lasten kanssa seuraavat ainakin 15 vuotta.
Että on siinä vinha perä, että lapset kannattaa tehdä nuorempana.
Sun totuus ei päde kaikkiin muihin. Mä oon parhaassa iässä saamaan lapsia vasta nyt yli 40 vuotiaana. On velaton koti, aikaa jne. Onhan siitä tutkimuksiakin, että lapset jopa hyötyy, jos vanhemmilla on jo vähän enemmän ikää.
Muiden elämän kritisointi on helppoa, jos itse ei ole kärsinyt esim lapsettomuudesra. On iso joukko meitä, jotka eivät ole voineet valita milloin lapsia saadaan, jos ylipäätään saadaan olenkaan.
Yllätävän syvällä on myös asenteet siitä, millaista elämän pitäisi olla missäkin iässä. Nin kuin nro 32 kirjoitti niin elämässä voi tapahtua monenlaista enkä minäkään ymmärrä miksi elämä pitäisi niiden kamalimpien uhkakuvien varaan rakentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin, jos joku kokee 40 vuotiaat ikälopuksi, jos esim. omassa suvussa kuollaan nuorena 60-70 vuotiaana. Ikä on vain numero. Toiset ikääntyy hitaammin ja elävät helposti yli 90 vuotiaaksi.
Monilla näyttää olevan vankka usko omaan nuoruuteen ja hedelmällisyyteen. Ei kyllä vaan mene ihan yksiin sen kanssa, mitä asiantuntijat ja esim. lääkärit on näistä asioista mieltä.
Kyllä vanhemmuudessa juuri biologialla on se suuri merkitys. Lisäksi vanhemmuus on pitkälti henkistä pääomaa. Ulkoisesta materiasta ei tietenkään ole haittaa, mutta se ei oikeutta vanhemmaksi määritä.
Vierailija wrote:
Muiden elämän kritisointi on helppoa, jos itse ei ole kärsinyt esim lapsettomuudesra. On iso joukko meitä, jotka eivät ole voineet valita milloin lapsia saadaan, jos ylipäätään saadaan olenkaan.
Yllätävän syvällä on myös asenteet siitä, millaista elämän pitäisi olla missäkin iässä. Nin kuin nro 32 kirjoitti niin elämässä voi tapahtua monenlaista enkä minäkään ymmärrä miksi elämä pitäisi niiden kamalimpien uhkakuvien varaan rakentaa.
Onkin aivan eri asia se, että elämässä tapahtuu ja otetaan vastaan, mitä saadaan kuin se, että oikein suunnittelemalla suunnitellaan ITSELLE mahdollisimman kiva elämä, kuten se, että yli nelikymppiseksi tehdään kaikkea kivaa, mitä itse halutaan ja sitten marssitaan lääkärille haluamaan lapsi.
Olen tällaisen äidin lapsi, olen nyt itse 42 v ja äitini on 88 v. Voin sanoa, että tämä on aidosti tosi raskasta. Töissä on stressaavaa ja kiireistä, oma lapseni on 14 v eli teini-ikä haastavimmillaan. Tämän lisäksi kun äiti soittelee koko ajan milloin mistäkin ja näen, että muisti vääjäämättä alkaa vippaamaan, niin kyllä ahdistaa. Tästä ei ole enää mitään tietä kuin alaspäin sillä suunnalla.
Ja kyllä nyt muistetaan muistutella, miten aikanaan kaiken sain ja mitään ei puuttunut ja kaverisikin sanoivat. Kyllä joo, oli ihana nuoruus, lämmöllä tietysti muistelen enkä sen vuoksi haluakaan jättää häntä yksin, vaan kaikkeni teen hänen eteensä. Sanon vain, että tämä on tosi raskasta ja välillä en jaksaisi muuta kuin maata sängyssä.
Vierailija wrote:
Muiden elämän kritisointi on helppoa, jos itse ei ole kärsinyt esim lapsettomuudesra. On iso joukko meitä, jotka eivät ole voineet valita milloin lapsia saadaan, jos ylipäätään saadaan olenkaan.
Yllätävän syvällä on myös asenteet siitä, millaista elämän pitäisi olla missäkin iässä. Nin kuin nro 32 kirjoitti niin elämässä voi tapahtua monenlaista enkä minäkään ymmärrä miksi elämä pitäisi niiden kamalimpien uhkakuvien varaan rakentaa.
Lapsettomuus on kyllä poikkeus, josta tässä ei kukaan ole puhunutkaan mitään.
Silloin lapsen saamista ei voi niin vain "valita".
Äitini oli 43 vuotias kun minä synnyin. Jotkut kiusasi lapsena, kun heillä oli nuoremmat äidit. Hän kuoli ollessani kolmekymppinen. Eli olisin halunnut hänet vielä pitää.
Vierailija wrote:
Ymmärrän hyvin, jos joku kokee 40 vuotiaat ikälopuksi, jos esim. omassa suvussa kuollaan nuorena 60-70 vuotiaana. Ikä on vain numero. Toiset ikääntyy hitaammin ja elävät helposti yli 90 vuotiaaksi.
Joo, no nyt menee kommentti aika harharaiteille.
Tässä puhuttiin, että ei 60-vuotiaan ole enää normaalia olla teinin vanhempi, jos lapsi on suunnitellusti tehty reilu nelikymppisenä.
Ei ole kummallekaan hyväksi.
Puhu vaan omasta puolestasi. Mulla oli asiat paljon paremmin kuin kavereilla, kun vanhemmat sai mut vasta päälle 40v. Kaverit ihmetteli kun meillä oli aina varaa kaikkeen. No oli kai, kun molemmat vanhemmat oli jo edenneet urallaan siihen pisteeseen, että todellakin näkyi palkassa. Ulkoisesti ja ajatusmaailmaltaan olivat ihan nuorekkaita (ovat muuten edelleen nyt jo 70+ ikäisinä), ja meidän elämä oli muutenkin paljon tasaisempaa kuin monella kaverilla. Kaikki mun kaverit viihtyi meillä hyvin, ja tulivat hyvin toimeen mun vanhempien kanssa. Paras kaveri oli usein mukana meidän mökillä, ja välillä etelänreissuillakin. On muuten edelleen tekemisissä myös mun vanhempien kanssa, ja on joskus sanonut mulle, että oli ihanaa kun hänelllä oli tavallaan kaksi perhettä.