Lue keskustelun säännöt.
Lapsuus 90-luvulla
17.10.2023 |
Oliko muka silloin kaikki paremmin? Itse muistan 90-luvun ihan erilaisena kuin minään auvoisana aikana elämässä. Lapset jätettiin yksin sellaisiin tilanteisiin mihin lasten ei tosiaan olisi kuulunut joutua ja lapsille sysättiin vastuuta mitä lapselta ei voi odottaa. Itse esimerkiksi olin yötä ja jopa viikonloppua yksin kotona jo alle 10-vuotiaana ja hoidin kaverin kanssa kaverin 1v. pikkusiskoa 7-vuotiaana muutaman viikon ajan joka arkipäivä kun kaverin äiti oli töissä.
Kommentit (58)
Se oli kahtiajakautunutta aikaa, mitä lapsiin tulee. Toisinto 70-luvusta.
Osa perheistä ja vanhemmista romahti ja rapautui. Toiset keskittyivät nimenomaan lapsiin, kun kerrankin oli aikaa.
Sain silloin ensimmäisen lapseni, ja hän ei kuulemma tiennyt lamasta mitään. Pidin hänen puoliaan ja huolehdin hänen hyvinvoinnistaan niin hyvin kuin vain osasin. Kun en itse aikoinaan päässyt paikalliseksi päivähoidosta, kerhoista jne, vaadin lapsilleni nämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Se oli kahtiajakautunutta aikaa, mitä lapsiin tulee. Toisinto 70-luvusta.
Osa perheistä ja vanhemmista romahti ja rapautui. Toiset keskittyivät nimenomaan lapsiin, kun kerrankin oli aikaa.
Sain silloin ensimmäisen lapseni, ja hän ei kuulemma tiennyt lamasta mitään. Pidin hänen puoliaan ja huolehdin hänen hyvinvoinnistaan niin hyvin kuin vain osasin. Kun en itse aikoinaan päässyt paikalliseksi päivähoidosta, kerhoista jne, vaadin lapsilleni nämä.
Siis osalliseksi.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
90 luvulla iso osa lasten elämää oli juurikin yllä kuvattu tylsyys.
Nykylapset eivät tiedä mitä se on ja vielä harvempi kokenut sen kiitokset älypuhelimille.
Miten niin tylsyys? Silloin oltiin pihalla ja keksittiin siellä tekemistä. Kaikenlaisia pihapelejä ja leikkejä yms.
Minun muistoissani lapsuus 90-luvulla oli enimmäkseen pihassa keinuissa tai mattotelineellä istumista, jotain päämäärätöntä oleilua ja odottelua, ajan kuluttamista ja tylsyyttä. Sekä saman pian lasten ja naapurin lasten kanssa iänikuista riitelyä.
Kyllä olet sitten itse ollut tylsä ja mielikuvitukseton lapsi. Kyllä mun lapsuudessa 70-80-luvulla lapset leikki ja samoin esikoiseni lapsuudessa ysäriltä alkaen. Nyt 2009
Aika kultaa muistot. Minunkin muistikuvissani 90-luvulla paistoi aina aurinko ja leikittiin kaikki yhdessä meidän idyllissä. Paitsi kun katsoin valokuvia ja videoita, niin todellisuus muistui mieleen.
Omat lapseni on syntyneet 2010-luvulla ja heillä on ihan erilaiset leikit kuin meillä, paljon enemmän aktiivisuutta ja mielikuvitusta.
Kaikki ei ollut paremmin, mutta mulla oli silloin onnellinen lapsuus, enkä olisi voinut toivoa parempaa aikaa olla lapsi. Siitäkin huolimatta, että meidät jätettiin tosi nuorina jo yksin kotiin.
Lama-aika näkyi joka päivä koulussakin (kirjat kierrätettiin seuraaville, pyyhekumit puolitettiin, ruokailussa ei tuoretta leipää ja paljon keittoruokia yms.) Vanhemmilta ei saanut kaikkea, mitä keksi pyytää. Ja sitten en enää edes pyytänyt, kun tajusin rahan puutteen. Sitäkin enemmän osaan tänä päivänä arvostaa sitä, mitä mulla on.
Sosiaalisia oltiin ihan livenä, eikä internettiä ollut meille olemassakaan. ♡
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ysäri oli lama-aikaa. Ei tietenkään ollut kaikki paremmin. Vapaudesta seuraa se vastuu omasta itsestä. En muista ahdistuneeni siitä. Muistan yhden kerran, kun olin unohtanut avaimet. Se opetti olemaan unohtamatta toiste. Vanhemmille ei voinut soitella noin vaan. Mitä nykylapset oppivat vastaavasta tilanteesta? Luottamaan aikuisiin, mutta eivät vastuuta omista teoistaan. Ysärillä oli opittva sietämään myös tylsyyttä.
Ei kyllä lapselle kuulu vastuu itsestään sellaisissa tilanteissa kun se ei ole lapsen ikätasolle ok.
Ai niin kuin avainten muistaminen? En tarkoita pikkulapsiaikaa vaan kouluikää. Se myös vaihtelee mikä kulloinkin määritellään ikätasolle sopivaksi. Ysärillä ei vielä annettu kännyköitä lasten vastuulle. Nyt kaikilla lapsilla on älypuhelimet, mikä sinänsä on hyvä, mutta samalla harva as
Mä taas sanoisin, että harva ei rajoita lasten netin tai somenkäyttöä mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ysäri oli lama-aikaa. Ei tietenkään ollut kaikki paremmin. Vapaudesta seuraa se vastuu omasta itsestä. En muista ahdistuneeni siitä. Muistan yhden kerran, kun olin unohtanut avaimet. Se opetti olemaan unohtamatta toiste. Vanhemmille ei voinut soitella noin vaan. Mitä nykylapset oppivat vastaavasta tilanteesta? Luottamaan aikuisiin, mutta eivät vastuuta omista teoistaan. Ysärillä oli opittva sietämään myös tylsyyttä.
Ei kyllä lapselle kuulu vastuu itsestään sellaisissa tilanteissa kun se ei ole lapsen ikätasolle ok.
Ai niin kuin avainten muistaminen? En tarkoita pikkulapsiaikaa vaan kouluikää. Se myös vaihtelee mikä kulloinkin määritellään ikätasolle sopivaksi. Ysärillä ei vielä annettu kännyköitä lasten vastuulle. Nyt kaikilla lapsilla on älypuhelimet,
Kun netti tuli varoiteltiin että kaikki näkyy koko maailmalle. Nettiin pääsi vain pöytäkoneella mikä oli olohuoneen tai jonkun huoneen nurkassa missä vanhemmat kävi tarkkailemassa mitä teet. Nykyään rajuakin aikuisviihdesisältöä ym. on lasten saatavilla ja se on mukana 24 tuntia. valvomatta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Mitä hyvää on siinä että lapset "kunnioittaa" aikuisia vain silkasta pelosta? Ei se ole mitään oikeaa kunnioitusta, vaan perustuu ainoastaan pelkoon.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Mitä hyvää on siinä että lapset "kunnioittaa" aikuisia vain silkasta pelosta? Ei se ole mitään oikeaa kunnioitusta, vaan perustuu ainoastaan pelkoon.
Kunnioitus on myönteinen, ihmistä tai muuta entiteettiä, kuten kansakuntaa tai uskontoa, kohtaan tunnettu ihaileva tai arvostava tunne. Kunnioitus voi kohdistua myös johonkin luonnonilmiöön tai johonkin muuhun abstraktina kuvattuun asiaan. Kunnioituksen osoittaminen teoin tai elein on usein osa ihmisen moraalia tai sosiaalista kanssakäyntiä.
Kuten mainittiin lapset osasi käyttäytyä ja hinta siitä että hieman pelkäsi aikuista oli pieni. Mites kun nykyään aikuiset pelkää lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli paremmin, sai kukkua yön läpi ulkona kunhan vaan kävi aina kertomassa kotona että missä meinaa aikaa viettää. Ei tarvinut pelätä mitään/ketään (sipoossa kasvanut). Huoletonta menoa lapsilla mutta aikuisilla varmaan eri kun oli lamaa ja kaikkee sellast siin samalla.
nykyään lapset ryöstelee toisiltaan kengätki jalasta kadulla. Parempi lapsien oli 90 luvulla kasvaa ku nykyään.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Mitä hyvää on siinä että lapset "kunnioittaa" aikuisia vain silkasta pelosta? Ei se ole mitään oikeaa kunnioitusta, vaan perustuu ainoastaan pelkoon.
Kunnioitus on myönteinen, ihmistä tai
Minä pelkäsin lapsena isäpuolta. Hän ajatteli juuri siten, että lapsen kuuluukin pelätä aikuisia. En todellakaan kunnioittanut häntä, vaan halveksin. Jo silloin lapsena. Pidin häntä epäonnistuneena, täydellisen kyvyttömänä, itsestään epävarmana ihmisenä kenellä ei ollut muita keinoja toimia kuin aiheuttaa pelkoa. Sosiaalisia suhteita hänellä ei ollut, koska hänellä ei ollut sosiaalisia taitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä jäi kerran avaimet sisälle ysärillä, oltiin alakoululaisia. Yhdessä mietittiin, rikotaanko ikkuna vai odotetaanko muutama tunti. Jessus sitä ajatusten juoksua... Onneksi päädyttiin odottamaan.
Olen jälkikäteen ihmetellyt tosi paljon sitä, että lasten kanssa ei keskusteltu eikä heille juuri kerrottu asioista. Vanhemmat elivät vähän omaa elämäänsä ja lapset omaa, vaikka koti oli yhteinen. Lomailtiin yhdessä kyllä ja joskus jotain yhteisliikuntaa. Mutta ei juuri puhuttu. Teininä vierailin yhdessä kodissa, jossa äiti ja lapsi kävivät yhdessä jotain tehtävää läpi ja olin vähän hämmästynyt. Nyt kun on oma perhe, niin itsestään selvää, että arki jaetaan lapsen kanssa ja kerrotaan tälle asioita ym.
Vierailija wrote:
Meillä jäi kerran avaimet sisälle ysärillä, oltiin alakoululaisia. Yhdessä mietittiin, rikotaanko ikkuna vai odotetaanko muutama tunti. Jessus sitä ajatusten juoksua... Onneksi päädyttiin odottamaan.
Olen jälkikäteen ihmetellyt tosi paljon sitä, että lasten kanssa ei keskusteltu eikä heille juuri kerrottu asioista. Vanhemmat elivät vähän omaa elämäänsä ja lapset omaa, vaikka koti oli yhteinen. Lomailtiin yhdessä kyllä ja joskus jotain yhteisliikuntaa. Mutta ei juuri puhuttu. Teininä vierailin yhdessä kodissa, jossa äiti ja lapsi kävivät yhdessä jotain tehtävää läpi ja olin vähän hämmästynyt. Nyt kun on oma perhe, niin itsestään selvää, että arki jaetaan lapsen kanssa ja kerrotaan tälle asioita ym.
Juuri tämä, että usein ainoa kontakti lapsiin tuntui olevan käskyttäminen ja lapset oli muuten omillaan.
Kaverini ihmetteli kun vanhemmat esimerkiksi auttoi minua läksyissä ja kun meillä kyseltiin lasten kuulumiset. Lisäksi monet kaverit ihmetteli kun vanhempani ei antaneet lähteä meidän keskenämme eikä isommassa lapsiporukassa uimaan kun olimme noin 8v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Pääsivätkö silloin myös ne kiltitkin pojat mukaan juhlimaan ja pitämään hauskaa? 😳
Jos joku taluttaa joka paikkaan, muuttuuko jonain päivänä itsekäveleväksi?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Mitä hyvää on siinä että lapset "kunnioittaa" aikuisia vain silkasta pelosta? Ei se ole mitään oikeaa kunnioitusta, vaan perustuu ainoastaan pelkoon.
Kunnioitus on myönteinen, ihmistä tai
Vai olisiko sellaista vaihtoehtoa olemassa, että kukaan ei pelkäisi ketään?
Ei kunnioitusta pelolla saavuteta,vaikka jotkut niin ehkä luuleekin. Pelolla saavutetaan hiljaisuutta ja epäluottamusta, se ei pitkälle kanna.
Vierailija wrote:
Muistan, että kävelin jo eskariin yksin.
Nykyään ei kai edes saa vai saako? Autolla viedään.
Mä kävelin päiväkodista 5-vuotiaasta lähtien kotiin.
Mulla ei ainakaan ollut mitenkään tylsä lapsuus 90 luvulla, tai tuollaista ap:n kuvailemaa. Itsellä pelkkiä hyviä muistoja, onneksi ei silloin vielä ollu älypuhelimia. Nykyään ei osata muuta kuin olla naama kiinni ruudussa eikä mitään viitsitä tehdä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Mitä hyvää on siinä että lapset "kunnioittaa" aikuisia vain silkasta pelosta? Ei se ole mitään oikeaa kunnioitusta, vaan perustuu ainoastaan pelkoon.
Kunnioitus&nb
En ole se, jolta kysyt, mutta ei mennyt oikein. Itse taas muistan, että omat vanhemmat saattoivat toimia väärin, mutta siitä ei saanut huomauttaa. He esimerkiksi rikkoivat lupauksen, jonka olivat minulle tehneet. Sitten jos siitä suutuin, he huusivat minulle. Tuntuu, ettei oikeuksiaan saanut puolustaa, tai muuten se oli kiukuttelua. Aikuiset sen sijaan saivat näyttää tunteitaan.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Silloin pelättiin aikuisia. Pelko aiheutti kunnioitusta ja mietittiin miten käyttäydytään. Sitten tuli yksi hedonistinen idealogia että kaikki mikä mielletään epämukavaksi pitää pyrkiä poistamaan ja enää lapset ei pelkää aikuisia ja siten ei myöskään kunnioita. Käyttäytyminen on sen mukaista.
Ja ennenkö oli hyvä että lapset pelkäsi aikuisia?
Jos lukisit tuon viestin mihin vastaat niin huomaat että hän kertoo mitä hyvää siitä seurasi.
Mitä hyvää on siinä että lapset "kunnioittaa" aikuisia vain silkasta pelosta? Ei se ole mitään oikeaa kunnioitusta, vaan perustuu ainoastaan pelkoon.
Ei ole mitään hyvää siinä. Itse muistan, että sillä tavalla pelkäsin vanhempiani, etten uskaltanut sanoa huonoista asioista. Ihan tyypillistä on se, että he kohtelivat minua huonosti, esimerkiksi rikkoivat lupauksiaan. Jos tästä yritin huomauttaa, vastaus oli huutoa. Asenne oli se, että lapsi kiukuttelee, jos hän puolustaa omia oikeuksiaan. Kiukuttelusta he puhuivatkin monesti, eivätkä niistä syistä, jotka tämän käytöksen takana olivat. Aikuiset saivat menettää hermonsa ja näyttää tunteitaan vapaammin kuin lapset.
Hih, taisin saada 90-luvun lopulla ekan kännykän, se oli vieläpä isän vanha työkännykkä ei mikään uusi tietenkään, ja olin silloin varmaan jotain 17-18-vuotta! Jonnet ei voi ymmärtää...