Lue keskustelun säännöt.
Psykoterapia on outoa
17.10.2023 |
Pitää maksaa ihmiselle siitä, että hänelle voi puhua tunnin tai pari viikossa. Pääseekö tästä tunteesta koskaan yli?
Kommentit (63)
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Onhan se. Itse olen aloittanut käymään terapiassa suht hiljattain. Ongelmina keski-iän kriisi, se etten tiedä mitä elämässäni haluan, ahdistuneisuus, pelot. Voi olla että on väärä terapeutti minulle tai väärä suuntaus, mutta minusta aina tuntuu, että en saa sieltä mitään apua, vain kuuntelijan joka ei osaa sanoa oikein mitään. Kauheasti keskitytään tunteisiin, esim. että miltä se ahdistus tai pelot kehossa tuntuu. En minä ole siitä puolesta juurikaan kiinnostunut itse, pärjään kyllä niiden tuntemusten kanssa oikein hyvin. Minua kiinnostaa, mistä syvemmällä tasolla ne tunteet nousee, mikä elämässäni tai maailmankuvassani on vialla. Terapeutin näkemys tuntuu vähän olevan, että jos kerran kestän ne tunteet, eivätkä ne edes estä minua tekemästä ihan mitä haluan (eli esim.. teen vaikka pelottaa), niin oikeastaan ongelmaa ei ole. Mutta onhan se vähän tympeää elämää sekin, jos vähän a
Vuorovaikutus on iso osa terapiaa ja sitä ei voi pelkällä itsereflektoinnilla saada.
Jos joku asia ahdistaa tai pelottaa, niin selvästi siinä on vielä jotain käsiteltävää. Ja se on silloin hyvä aihe mistä puhua terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunkekaa jo itsernne se reflektointi. Huvittavinta on kun joskus aletaan terapioimaan henkilöitä, jotka eivät ole sitä pyytäneet tai siinä mukana.
Vierailija wrote:
https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00361
Katso tämä. Sussa paljon samaa kun mudda ja mulla tää diagnoosi, syömishäiriön ja adhd lisäksi.
Kiitos, kiinnostavaa! Itse olen epäillyt, ja terapeutillekin kertonut, epävakaata persoonallisuushäiriötä, johon kuuluu myös tuota minuuden epäselvyyttä ja ristiritaisuutta, sekä impulsiivisuutta. Mutta hän ei oikein uskonut siihen, koska ongelmani on alkaneet vasta aikuisella iällä. Samasta syystä ADHD-diagnoosikaan ei ole mahdollinen.
Ja en tiedä onko minulla tuota sivupersoonaongelmaa diagnosoitavaksi häiriöksi asti, mutta aika hyvin se kyllä kuvaa sisäistä maailmaani. Terapeutille kerran pyynnöstä kuvasin niitä sisäisiä ristiriitaisia ääniäni, ja tunnistin peräti 9 erillistä hahmoa/persoonaa. Hänen näkemyksensä on, että täytyisi vaan saada joku järkevämpi niistä kapellimestariksi sille sekalaiselle orkesterille, kuten tosiaan nuorempana oli
No ihanaa jos joku hakuaa pilkkoa ihan pslasiksi oman persoonansa ja kaikki mahdolliset piirteet. Tuohan voitaisiin tehdä vaikka jokaisesta ja tehdä hienotkattavat anslyysut, vaikka mitään niin ihmeellistä ei olisi. Tai vaikka olisikin sanotaan nyt impulsiivinen pitääkä se analysoida jonsun ihmeellisenä asiana.
Se vaan on niin, että terapeutin osaavuuden ja ammattitaidon lisäksi henkilökemioiden on jollain tasolla pelattava aika hyvin. Terapian alku on luottamuksen luomista ja jos luottamusta ei synny, ei vaikeisiin asioihin ikinä päästäkään. Niin että terapeutin kohdalla kivat paperit ja monta tutkintoa ei vielä kerro, että on sopiva terapeutti juuri tietylle ihmiselle.
Vierailija wrote:
Se vaan on niin, että terapeutin osaavuuden ja ammattitaidon lisäksi henkilökemioiden on jollain tasolla pelattava aika hyvin. Terapian alku on luottamuksen luomista ja jos luottamusta ei synny, ei vaikeisiin asioihin ikinä päästäkään. Niin että terapeutin kohdalla kivat paperit ja monta tutkintoa ei vielä kerro, että on sopiva terapeutti juuri tietylle ihmiselle.
Näin on, pelkkä päänsilittely ja nyökyttely ei johda tuloksiin. Terapeutin pitää myös tarvittaessa osata haastaa asiakastaan. Tuloksia ei tapahdu hetkessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Se vaan on niin, että terapeutin osaavuuden ja ammattitaidon lisäksi henkilökemioiden on jollain tasolla pelattava aika hyvin. Terapian alku on luottamuksen luomista ja jos luottamusta ei synny, ei vaikeisiin asioihin ikinä päästäkään. Niin että terapeutin kohdalla kivat paperit ja monta tutkintoa ei vielä kerro, että on sopiva terapeutti juuri tietylle ihmiselle.
Näin on, pelkkä päänsilittely ja nyökyttely ei johda tuloksiin. Terapeutin pitää myös tarvittaessa osata haastaa asiakastaan. Tuloksia ei tapahdu hetkessä.
Tuo on ammattitaitoa, ei kemiaa.
Ajatusta henkilökemioiden tärkeydestä tyrkyttävät ne terapeutit, jotka eivät halua, että heidän ammattitaitoaan arvioidaan millään oleellisemmilla kriteereillä.
Ammattitaitoinen terapeutti saa ne kemiat toimimaan kyllä kaikkien asiakkaiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Minä en koskaan kokenut sitä noin, mutta varmasti riippuu millaiset kemiat terapeutin kanssa sattuu. Hän vaikutti nimenomaan ammatillisesti ja analyyttisesti kiinnostuneelta, ei ihmisenä ja ystävänä, vaikka tietysti empatiaa osoittikin. Se ammatillisuus on mielestäni tärkeää, sillä silloin ei varo puhumasta siksi, että pelkäisi rasittamasta terapeuttia.
Minun tunteeni oli, että kun istuin terapeutin tuoliin, laitoin ikään kuin radion päälle ja puhuin ikään kuin itseni ja kaikkien roolieni ohitse. Minun ei tarvinnut esittää hänelle mitään ja hän oli vain analysoimassa, mitä kanavalla tapahtui, eikä arvostelemassa minua ihmisenä.
Mulla oli hirviö terapeutti ja naureskeli ja sano aina vaan mmm MMM mmmm.
Ja naureskeli vakaville asioille ja sanoi no kannattiko? Tein ilmoituksen hänestä enkä ollut ainoa. Jäi pois ja tuli uusi mutta epäilen että oli itse todella sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ihanaa jos joku hakuaa pilkkoa ihan pslasiksi oman persoonansa ja kaikki mahdolliset piirteet. Tuohan voitaisiin tehdä vaikka jokaisesta ja tehdä hienotkattavat anslyysut, vaikka mitään niin ihmeellistä ei olisi. Tai vaikka olisikin sanotaan nyt impulsiivinen pitääkä se analysoida jonsun ihmeellisenä asiana.
Eihän tuollaista tarvi tehdä, jos ei ole elämää haittaavia ongelmia. En minä ainakaan maksaisi terapiasta 120 euroa kerta kerran viikossa, jos muuten vaan lämpimikseni huvittaisi tutkia persoonallisuuttani. Mutta on tosiaan diagnosoitu syömishäiriö jonka takia painan 135 kg, ja impulsiivisuus aiheuttaa vaikeuksia monilla elämän alueilla esim. työssä, omassa taloudenpidossa, minkään tavoitteiden saavuttamisessa (koska haluan yhtä asiaa vain hetken, sitten taas vaihtuu).
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Minä en koskaan kokenut sitä noin, mutta varmasti riippuu millaiset kemiat terapeutin kanssa sattuu. Hän vaikutti nimenomaan ammatillisesti ja analyyttisesti kiinnostuneelta, ei ihmisenä ja ystävänä, vaikka tietysti empatiaa osoittikin. Se ammatillisuus on mielestäni tärkeää, sillä silloin ei varo puhumasta siksi, että pelkäisi rasittamasta terapeuttia.
Minun tunteeni oli, että kun istuin terapeutin tuoliin, laitoin ikään kuin radion päälle ja puhuin ikään kuin itseni ja kaikkien roolieni ohitse. Minun ei tarvinnut esittää hänelle mitään ja hän oli vain analysoimassa, mitä kanavalla tapahtui, eikä arvostelemassa minua ihmisenä.
Mulla oli hirviö terapeutti ja naureskeli ja sano aina vaan mmm MMM mmmm.
Ja naureskeli vakaville asioille ja sanoi no kannattiko? Tein ilmoituksen hänestä enkä ollut ainoa. Jäi pois ja tuli uusi mutta epäilen että oli itse t
:DDDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olet kuin Fenixlintu, joka nousee tuhkasta,"sanoi mun kallonkutistaja... Joopa.
Vierailija wrote:
Mulla oli työterveydessä psykologi, jolla psykoterapeutin koulutus. En voinut kuin nauraa, oli enemmän pihalla kuin lumiukko on.
Minulla on myös kokemusta psykoterapeutista, jolla psykiatrian erikoislääkärin tutkinto. Ero kuin yöllä ja päivällä.
Jouduin käymään psykologin luona pakolliset 3 kertaa. Enää en ikinä suostu sen vastaan otolle.
Tämä jolla minä käyn on vieläpä sairaanhoitajataustainen. Mutta ihan oikea psykoterapeutti kyllä, sellainen jonka hoidosta osa asiakkaista saa Kela-korvauksiakin. On kyllä ihan mahdollista, että joku korkeammin koulutettu olisi analyyttisempi. Mä olen aina ajatellut, että psykologitaustainen olisi parempi kuin psykiatritaustainen, koska psykologia käsittelee juuri sitä mielen dynamiikkaa, kun psykiatria on aika lääkityskeskeistä. Mutta ei sitten näköjään ainakaan aina niinkään.
Olen ihmetellyt samaa. Parhaita on ne jotka menee psykiatrille ja ihmettelee sitten kun puhuttiin lähinnä lääkityksestä. Julkisella et edes pääse psykiatrille, mutta psykologille saattaa löytyä aika (joskus vuoden päästä toki).
Mulla oli sairaanhoitajataustainen psykoterapeutti, Kelan hyväksymä. Oli kyllä niin turha.. Vähänkään raskaammista asioista jos puhuin, niin se vaihtoi aihetta. Esim. lapseni kuoli kohtuun pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta siitä ei saanut puhua, hän vaihtoi heti aihetta johonkin yhdentekevään, alkoi vaikka kysellä lomasuunnitelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Terapian hoitovaikutuksista ei ole olemassa samanlaisia kiistämättömiä näyttöjä kuin lääkkeiden. Yksi lääketieteen tabuja siis tämä asia. Jopa huuhaaksikin terapiaa tosi kivikova tiedemies voisi terapiaa kutsua.
Psykoterapian vaste on efektikoolla mitattuna yhtä hyvä ellei parempi kuin lääkkeiden suhteessa plaseboon, kun sitä verrataan tavanomaiseen hoitoon (treatment as usual). Esimerkiksi Leichsenring kumppaneineen (2022) kokosi meta-analyysissaab The efficacy of psychotherapies and pharmacotherapies for mental disorders in adults: an umbrella review and meta‐analytic evaluation of recent meta‐analyses yhteensä 102 meta-analyysin tulokset liittyen psykoterapioiden ja lääkehoidon keskimääräiseen vasteeseen eri psyykkisten häiriöiden hoidossa. Tutkimustulosten mukaan pelkän lääkityksen vaste oli suhteessa plaseboon standardisoidulla keskiarvoerolla (standardized mean difference) mitattuna 0.34 ja psykoterapioiden 0.36. Tulosten mukaan mitä suurempia efektikoot olivat, sitä suurempi vinouman riski eli sitä epäluotettavampia tutkimustulokset olivat. Sekä lääkehoitoa että psykoterapioita käsittelevissä tutkimuksissa suurena ongelmana on ollut vuosikymmeniä valtava julkaisuharha ja erinäinen tutkimusvilppi, johon liittyy tulosten vääristely tutkimusraportteihin. Lääkehoidon ja psykoterapian vastetta mitataan aivan samoilla mittareilla oiretasolla, ei lääkehoidon vastetta mitata mitenkään sen tieteellisemmin menetelmin. Tietenkin ongelmana on se, että psykoterapia on itsessään eräänlaista uskomushoitoa, ajatusten ja sitä kautta kehollistenkin reaktioiden muokkaamista, joten sitä ei voi plasebokontrolloida. Pelkästään se että hoidon oletetaan vaikuttavan biologisesti ei tee siitä sen tieteellisempää hoitoa, ei edes lääketieteellisempää etenkään, jos hoidon vasteen mittaamisesta puuttuu biomarkkerit.
Lääkityksellä vain oletetaan olevan jokin suoraan biologiaan vaikuttava vaste, vaikkei sitä vastetta voi suoraan mitata, vaan samanlaisia tulkintaan pohjautuvia standardisoituja käyttäytymistieteellisiä menetelmiä niidenkin vasteen mittaamisessa käytetään. Lääkityksenkin vaste on kuitenkin hyvin vaatimaton plasebokontrolloiduissa kokeissa. Esimerkiksi masennuslääkkeiden vaste ei ole juuri plasebovastetta parempi, eikä edes skitsofrenian hoidossa plasebon ja neuroleptien välinen ero saavuta kliinistä merkitsevyyttä. Tämä tarkoittaa sitä, että kliinikko, oli se psykiatri tai kuka tahansa, ei pysty keskimäärin erottamaan ihmisen voinnista syökö henkilö plaseboa vai neuroleptiä. Ero on kuitenkin tilastollisesti merkitsevä, eli ero ei johdu sattumasta esimerkiksi 5 % tai 1 % riskitasolla. Se että ero ei johdu sattumasta ei tarkoita, etteikö eroa selittäisi jokin muu systemaattinen tekijä kuin lääkityksen vaikutus, sellainen voi olla esimerkiksi sokkoutuksen systemaattinen purkautuminen, mikä on hyvin todennäköistä.
suurimmalla osalla terapeutista on itsellään terapeuttikäyntejä ns kokemusasiantijoita ovat eli jopa "käännytettyjä"?
Vierailija kirjoitti:
Tämä itselläni ainakin tökkii kaiken maailman terapioissa heti alkuunsa, kun tiedostaa ettei toista oikeasti kiinnosta ja olisi luultavasti vaikka kukkia kastelemassa ennemmin ellei siitä kuuntelemisesta rahaa saisi.
Eihän sellainen terapia toimikaan. Kyllä omat terapeuttini ovat kiinnostuneita ja pitävät minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Se vaan on niin, että terapeutin osaavuuden ja ammattitaidon lisäksi henkilökemioiden on jollain tasolla pelattava aika hyvin. Terapian alku on luottamuksen luomista ja jos luottamusta ei synny, ei vaikeisiin asioihin ikinä päästäkään. Niin että terapeutin kohdalla kivat paperit ja monta tutkintoa ei vielä kerro, että on sopiva terapeutti juuri tietylle ihmiselle.
Näin on, pelkkä päänsilittely ja nyökyttely ei johda tuloksiin. Terapeutin pitää myös tarvittaessa osata haastaa asiakastaan. Tuloksia ei tapahdu hetkessä.
Joillekin haastaminen voi sopia, joillekin ei ja menevät ihan lukkoon.
Itselläni jokainen terapeutti on kehoittanut tekemään ja yrittämään vähemmän, lepäämään enemmän ja ottamaan rennosti ja tajuamaan, että sairaana tarvitsee pysähtyä toipuakseen ja saa jättää asiat hoitamatta jne.
Mutta he näkevätkin tilanteen ja persoonan eivätkä ole noudattamassa jotain samaa sapluunaa kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Ajatusta henkilökemioiden tärkeydestä tyrkyttävät ne terapeutit, jotka eivät halua, että heidän ammattitaitoaan arvioidaan millään oleellisemmilla kriteereillä.
Ammattitaitoinen terapeutti saa ne kemiat toimimaan kyllä kaikkien asiakkaiden kanssa.
Olen asiakas ja ehdottomasti maksan vain terapeutille, joka on kanssani samalla aallonpituudella niin, että hän voi ymmärtää vaikeuteni ja keksiä niihin minulle sopivia keinoja. Onneksi tällaisiakin on.
Jos terapeutti vielä keksii keinoin, miten se onnistuu ottaa itseä niskasta kiinni / saada persoonallisuuden rakentavampi puoli valtaan, niin sitten on kyllä terapia ollut hintansa arvoista. Toistaiseksi ei ole vielä sitä tapahtunut, olen vain tiedostanut ongelman, mutta en päässyt siinä käytännössä juuri eteenpäin. Ongelmahan on se, että jos joku sanoo minulle nyt, kun olen niiden "hyvispuolien" vallassa pääosin, että ota itseäsi niskasta kiinni, niin vilpittömästi voin sanoa että kyllä, tottakai. Mutta joku päivä vallassa voi taas olla ihan toinen puoli minua, jonka nälvii typerää jäkättäjä-minää, joka käskee ottamaan niskasta kiinni ja elämään hallittua elämää. Se haluaa päinvastaista. Ongelma on siis sen ITSEn hajanaisuus, jonka pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni.