Airbnb majoittujat ; miten annat tähtesi?
Lueskelin tuossa muutaman kohteen arvosteluja ja silmiin pisti arvostelut joissa kehutaan kohdetta ja majoittajaa mutta sitten annetaan vain 4 tähteä. Eikö kaikki tiedä että 4 tähteä on tuolla alustalla huono arvosana?
Kommentit (40)
Me oltiin viime kesänä yhdessä paikassa joka oli saanut erittäin hyvät arviot. Kuvia oli vähän mutta luotettiin kun muut oli antaneet 4-5.
Pettymys oli suuri on osa kuvista ei vastannut todellisuutta, pyyhkeet oli erittäin ohuet ja reikäiset ja vuodevaatteissa repeämiä. Itse en ikinä kehtaisi sellaisia laittaa kenellekään, koiran pyyhkeiksi menisivät. Lisäksi huone oli paljon pienempi kuin miltä kuvissa näytti. Tunsin oloni huijatuksi kun arvostelut olivat olleet hyvät. Olen ollut aiemmin paikassa joka oli todella hyvä, kaikki uutta ja ehjää eikä sekään ollut saanut täysiä pinnoja joten siksi odotin enemmän tältä pisteiden perusteella. Majoittaja oli kyllä ihan hauska tyyppi jolle sitten annoimme palautetta epäkohdista suoraan. Nyt pelottaa ottaa airbnb:tä enää kun arviointeihin ei näköjään voi yhtään luottaa.
Mikään ei ole kamalampaa kuin epäsiisteys kylpyhuoneessa. Erityisesti irtohiukset. Jos kylppärin siisteydessä on sanomista niin siitä automaattisesti tähti pois!
Keittiön kohdalla sama, tosin pienet jutut siellä voi hoitaa itsekin... Keittiössä siivoaminen ei ällötä samalla tavalla kuin kylppärin! Joku pieni huulipunatahra viinilasissa hoituu ilman että tähti lähtee, ymmärrettävää että joskus niin käy... Mutta jos astioista useampi on vaikka rasvainen niin sitten tippuu tähtiä!
Minä en ole tiennyt että 4 tähteä on huono arvosana. Lisäksi suhteutan arvion hintaan eli kalliilta majoitukselta vaadin enemmän siihen neloseenkin. En silti mielelläni antaisi ykköstä tai kakkosta paitsi jos kohde on ollut aivan kamala.
Vierailija wrote:

AP on laittanut kämppänsä vuokralle eikä ole sitä vaivautunut laittamaan vieraskuntoon... Nyt sitten ihmettelee että ei saakaan täysiä tähtiä kun ei ole siivonnut kunnolla.
Jos on puhdasta, mikään ei rikki ja kuvat ovat sellaisia että odotukset ovat oikeanlaiset niin viisi tähteä.
Joskus kuvilla liioitellaan, todellisuus ei sitten vastaakaan kuvia, siitä tähti pois...
Ja joo, minä myös tahraisista pyyhkeistä poistaisin tähden! Ja huonosti pestyistä astioista!
Vierailija wrote:
Mikään ei ole kamalampaa kuin epäsiisteys kylpyhuoneessa. Erityisesti irtohiukset. Jos kylppärin siisteydessä on sanomista niin siitä automaattisesti tähti pois!
Keittiön kohdalla sama, tosin pienet jutut siellä voi hoitaa itsekin... Keittiössä siivoaminen ei ällötä samalla tavalla kuin kylppärin! Joku pieni huulipunatahra viinilasissa hoituu ilman että tähti lähtee, ymmärrettävää että joskus niin käy... Mutta jos astioista useampi on vaikka rasvainen niin sitten tippuu tähtiä!
Mielestäni
5 loistava
4 hyvä
3 keskinkertainen
2 huono
1 hirveä
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Itse annoin neljä tähteä kerran: puitteet olivat hyvät ja kuin aikaisemmin kuvailtu, mutta mm. astiat olivat huonosti tiskattu ja kylpyhuoneen siisteydessä oli parantamisen varaa. Että näin ainakin omalta osaltani.
Olisin antanut kolme tähteä tuollaisesta. Kylpyhuoneen ja keittiön on oltava moitteettomassa kunnossa! Toki hinta vaikuttaa myös, jos on huomattavasti vastaavien keskiarvoa edullisempi niin silloin voi vähän antaa anteeksi.
Siisteys on semmoinen asia mistä en juurikaan antaisi anteeksi vaikka olisi halvempi. Halvempi voi olla vanhempi vanhempi ja kuluneempi, mutta ei tosiaan mitään edellisten ihmisten hiuksia suihkussa, likaisia astioita tai tahraisia lakanoita.
Jos kohde vastaa täysin kuvausta, on siisti ja hyvä annan 4. Jos sijaintikin on täydellinen ja koen saaneeni vaikka jotain pientä extraa annan 5.
Tuollaista pientä extraa on ollut esim paikallista erikoisteetä, pieni pullo itsetehtyä likööriä, purkki hilloa tai viiniä omalta tilalta tai jos olemme tulleet myöhään illalla ja meitä on odottanut leikkelelautanen ja hedelmäkori. Ei mitään kallista mutta osoittaa että meitä on odotettu.

Monessa paikassa tosiaan on odottamassa jotain pientä. Viinipullo, leikkeleitä, hedelmiä... Tekee olo tervetulleeksi kyllä, ja viittä tähteä minulta ainakin on vaikea saada ilman jotain pientä ekstraa.
Olen antanut aina 5 tähteä, mutta sanalliset kirjoittanut sitten rehellisemmin ts. niin että jos on hyvä paikka niin kehun ja kirjoitan pitkän kommentin ja jos oli homemurju, niin hyvin lyhyt kommentti että kiitos majoituksesta tms

Tuollainen on todella ikävää muita majoittujia kohtaan. Olisi parasta kirjoittaa rehellisesti. Miksi markkinoit muille huonoa?
Minulta saa viisi, jos vastaa kuvausta, on hyvin siivottu ja yhteydenpito omistajaan on mutkatonta.
Enkä odota, että vastattaisiin kysymyksiin tunnissa tai parissa ( kuten hämmästyttävän moni tekee)
Viisi tähteä saa jos kaikki on hyvin, ja ehkä vielä jotain ekstraa päälle!
Neljä jos kaikki on "ok", ei isompaa mainitsemista mutta voisi olla paremminkin...
Entä jos kohde on tiptop muutoin, mutta on selkeästi sisäilmaongelmia/homeessa? Monta tähteä antaisitte ja mainitsisitteko kommentissa?
Vierailija kirjoitti:
Jos kohde vastaa täysin kuvausta, on siisti ja hyvä annan 4. Jos sijaintikin on täydellinen ja koen saaneeni vaikka jotain pientä extraa annan 5.
Tuollaista pientä extraa on ollut esim paikallista erikoisteetä, pieni pullo itsetehtyä likööriä, purkki hilloa tai viiniä omalta tilalta tai jos olemme tulleet myöhään illalla ja meitä on odottanut leikkelelautanen ja hedelmäkori. Ei mitään kallista mutta osoittaa että meitä on odotettu.
Mutta sinä näet sijainnin jo silloin kun varaat! Jos haluat mökin järven rannalla, vuokraa sellainen. Et voi rangaista vuokraajaa siitä että vuokraat kuivanmaan mökin ja annat nelosen sijainnista kun "olisin antanut 5 jos olisi ollut järvi".
Minä en lahjo vuokraajia ihan siitä syystä kun kauppaan on 30 km ja yks tykkää banaaneista hedelmäkorista, toinen ei ja lahjominen nostaa aina kohteen hintaa.
Vuokrasin asuntoani air.bnb:llä. Palkkasin siivoojan, mutta en juurikaan saanut 5 tähden arvostelua siivouksesta silti. Vieraat arvioivat kotiani hotelliarvosanoin ja koska listoissa oli vanhoja maalipisaroita ja kynnyksissä ikivanhaa liimajäämää, asunnon siisteys ei ollut vieraiden mielestä priimaa vaikka kuinka siivottiin Joku antoi siivouksesta kolmosen ja air.bnb:ltä varoitettiin huonosta arvosanasta. Air.bnb ei hyväksy näitä kolmen tähden hotelleja. Air.bnb-tuloni eivät riittäneet asunnon remontoimiseen uuden veroiseksi ja talvikuukausina oli välillä tosi vähän varauksia. Minua harmitti, että vieraat välillä antoivat huonoja arvosanoja ties mistä. Minun olisi pitänyt olla heti tavoitettavissa, vaikken mitenkään pysty (voin olla neuvottelussa, konsertissa jne). Kaksi wc-paperirullaa ei riittänyt kahdelle vieraalle kolmeksi päiväksi, laitteet olivat vaikeita käyttää (ohjeet oli kansiossa), keraamiset laatat raapivat ihoa (käsittämätöntä kun ovat vaakatasossa), oli joko liikaa tai liian vähän tavaroita, liian kuuma 30 asteen helteessä (vain tuuletintorni). Provosoiduin välillä aika tavalla, kun ihan hirveä homma pestä lakanoita ja juosta viemään avainta, kallista hommata kaikki tarvittava ja haukut saa! Jonkin verran hävisi tavaroita ja rikkoutui, mutta ei juuri mitään arvokasta. Isompi pulma oli ottaa arvioinnit vastaan, kun kuvittelin että nätillä ja siistillä asunnolla ja ystävällisellä asenteella saisin hyvät arviot.
3 tähteä annat, niin air.bnb varoittaa majoittajaa, se on heillä surkea arvosana
No jos on hometta, niin ottaisin kuvan ja ilmoittaisin terveysviranomaisille (Suomessa) ja air.bnb:lle kuvan kera. Ei ihmisiä saa sairastuttaa!
Sujuva ja mukava ei tarkoita sitä että mitään valitettavaa ei löytyisi. Hinta voi esim olla hieman korkea tai jotain muuta pientä parantamisen varaa. Olisi toki reilua jos ne kommentissa mainitsisi jotta muutkin näkisivät mistä arvosana tuli.
Vuokranantajallehan Airbnbssä kerrotaan vinkkejä ja kiitoksia privaatisti, eli moni varmaan on jättänyt sinne tarkemmin omistajaa varten jotta osaa tehdä tulevaisuudessa paremmin.