Seisoin erään liikkeen ovella, tuulessa ja sateessa n. 5 min ennen aukeamista. Omistaja hääräsi sisällä
huomasi minut kyllä mutta ei tullut aukaisemaan ja päästämään sisälle.. Tasalta tuli ja tuumasi että, siellä taitaa sataa ja myrskytä. Seisoin siinä kuin uitettu koira ja nyökkäsin vaan.
Kommentit (65)
Ehkä yksi ärsyttävimmistä ominaisuuksista joissakin asiakkaissa on se, että itseä pidetään poikkeustapauksena, jonka kohdalla tulisi joustaa. Koskee se sitten aukioloja, tuotteen hintaa, reklamointia, mitä vain. Anellaan, että ettekö te nyt voisi tämän kerran joustaa tässä. Kyllähän te voitte tämän tuotteen vielä myydä, vaikka se onkin vain hiukan rikki, eläinten karvoissa, hilseessä, likainen, tupakalle, dödölle tai hielle haiseva, meikkivoiteessa, tai jotain muuta. Ylivoimaisen vaikeaa on ymmärtää, mitä jälleenmyyntikuntoinen tuote tarkoittaa. Jos elektroniikkatuotteen pakkaus on päreinä, tuote ei ole myyntikuntoinen, eikä sitä oteta takaisin, ellei siinä ole mitään vikaa.
Joten ap, turhaan syyllistät. Liike on auki silloin, kun sen ilmoitetaankin olevan. Voit vaikka painaa nenäsi lasiin, mutta se ei avaa ovia.
Olin monta vuotta kaupassa töissä opiskeluaikana. Meille oli varattu 30 min työaikaa ennen kaupan aukeamista ja siitä todellakin kului jokainen minuutti valmistelun. Kassajärjestelmän avaaminen, vaihtorahojen valmistelu, raporttien ottaminen, iltapäivälehtien esille laittaminen, kassapisteiden järjesteleminen jne. Mikä taustalla oleva tietokone sattui olemaan ns. hitaalla, niin 30 min ei edes riittänyt. Ulospäin tämä saattaa näyttää pelkältä puuhastelulta, mutta tässä ei todellakaan ole aikaa lähteä availemaan ovia, vaan kaiken on oltava valmiina kun asiakkaat tulevat.
Sitä ihmettelin, että samat ihmiset olivat ovien takana (talvella parkkipaikalla autossa) jo 20 min ennen aukeamisaikaa. Suurin osa eläkeläisiä, mutta osa myös töihin meneviä eväiden ostajia. Jos nyt jostain syystä olisimmekin avanneet oven vaikka vartti aikaisemmin, olisivat he varmasti olleet seuraavan aamuna oven takana 35 min aikaisemmin "kun eilenkin päästiin sisään varttia vaille".
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
No itseppähähän menit etuajassa huonolla säällä senkin hätähousu, hän ei ehkä halunnut keskeyttää mitä oli tekemässä ja haluaa tehdä hommat valmiiksi, keskeytykset on ikäviä.
Nykyajan ihmiset ei osaa palvella asiakkaita. Minä päästän joskus sisään kun joku koputtaa ovea lähes tunti ennen ns avaamisaikaa. Jos saan kaupat aikaiseksi niin hyvä. Kyllä mulle raha kelpaa.
Asiakkaita voi palvella hyvin ihan aukioloaikojen puitteissa. Eikä kaikki aukioloajat koske liikkeitä joissa myydään tuotteita.
Tätäkin härömpää on koputella myymälän ovelle myymälän jo sulkeuduttua. Tulee heti mieleen, että siellä on joku päivän kassaa vailla.
Näin on tapahtunut, että sulkemisen jälkeen huhuillaan sisälle pääsyä. Sen verran on vaistoja jäljellä, että en tietenkään avaa ovea.
Mulle kävi näin että olin aikanaan siivoamassa yhtä liikettä ja sitten joku vekkihousu tuli koputtamaan kun olis koiran ruokaa pitäny saada. No en avannu.
Jaa mulla oli sama viikko sitten. Paitsi että en edes olettanut olevani mikään V.I.P joka pitäisi päästää sisään ennen aikojaan. Sen sijaan kävelin korttelin ympäri vielä kertaalleen ja sitten kellon ollessa aukioloajan, menin sisään. Helppoa. Sateesta ja viimasta huolimatta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
No itseppähähän menit etuajassa huonolla säällä senkin hätähousu, hän ei ehkä halunnut keskeyttää mitä oli tekemässä ja haluaa tehdä hommat valmiiksi, keskeytykset on ikäviä.
Nykyajan ihmiset ei osaa palvella asiakkaita. Minä päästän joskus sisään kun joku koputtaa ovea lähes tunti ennen ns avaamisaikaa. Jos saan kaupat aikaiseksi niin hyvä. Kyllä mulle raha kelpaa.
Et päästä, ei sinulla mitään liikettä ole. Se on selvä.
Muistan kuinka parikymppisenä naureskelin eläkeläisten rynkyttäessä kauppojen ovia ja tönien toisiaan puoli tuntia ennen kaupan avautumista.
Näköjään näitä hölmöjä hätähousuja on vieläkin olemassa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
No itseppähähän menit etuajassa huonolla säällä senkin hätähousu, hän ei ehkä halunnut keskeyttää mitä oli tekemässä ja haluaa tehdä hommat valmiiksi, keskeytykset on ikäviä.
Nykyajan ihmiset ei osaa palvella asiakkaita. Minä päästän joskus sisään kun joku koputtaa ovea lähes tunti ennen ns avaamisaikaa. Jos saan kaupat aikaiseksi niin hyvä. Kyllä mulle raha kelpaa.
Et päästä, ei sinulla mitään liikettä ole. Se on selvä.
Voi se silti päästää sisään. Mutta ei sillä mitään liikettä ole, siinä olet oikeassa
Sekoaisit täällä Espanjassa. Pienemmät kaupat aukeaa miten sattuu. Vaikka ovessa olisi aukioloajat niin saattavat aueta tuntia aiemmin tai tuntia myöhemmin. Sama sulkemisessa.
Vierailija wrote:
Oletko varma, että oli omistaja? Tuosta jää kyllä sellainen olo, että seuraavan kerran menen toiseen liikkeeseen.
Työaika on varmaan myös sulla vai oletko kelan pitkäaikaisasiakas?
Varmasti liikkeen ovessa tai ikkunassa oli selkeästi ilmoitettu liikkeen aukioloaika ja sellaisella kielellä jota sinäkin osaat. Kukaan ei käske menemään jo hyvissä ajoin ennen aukioloaikaa oven taakse kytikselle ja sitten rääkyä kun liike aukeaa vasta kun sen on ilmoitettukin aukeavan. Ennen aukeamista siellä liikkeessä on tehtävä asioita joten luonnollisestikin siellä saattaa joku olla hääräämässä. Asiakas ei ole enää vuosikymmeniin ollut mikään "kuningas" jonka tahto on laki vaan mitä suuremmassa määrin asiakkaista on tullut täysiä aaseja ja hyvin röyhkeitä joka kuvittelee asiakaspalvelijan olevan hänelle kuin sirkuskoira jota voi käskyttää mielensä mukaan.
et kuitenkaan olisi aamu kaljoja saanut koska kassa ei ota niitä vastaan ennen klo 9,00. sitten taas olisit alkanut myyjälle rähjäämään.
Minä tiedän yhden paikan, jossa kävi niin, että porukkaa päästettiin sisälle aina vähän ennemmin kuin mitä aukiolo sanoi.
Kyseessä siis pieni paikka, jossa sai myös kahvia myytävien tuotteitten ohella.
Lopulta virallinen aukiolo oli klo 9 eteenpäin, mutta käytännössä klo 8.30 pääsi jo hätäisimmät kahville.
Vasta kun myyjäksi tuli henkilö, joka pääsi paikalle vähän ennen yhdeksää ja halusi keittää kahvin ja laittaa muut asiat rauhassa, aukesi paikka klo 9.
Voi sitä rutinan määrää, mikä tuosta seurasi😂
Nyt ovat tainneet jo toipua tuosta katastrofista..
Niin tuttua. Entiseen työpaikkaan piti mennä etuovesta, ja usein kun olin menossa töihin siellä oli jo ensimmäinen pällistelemässä. Joku loukkaantui, kun en päästänyt samalla ovenavauksella sisään.
Vierailija wrote:
Provohan tää on, mutta tuollaisia ihmisiä valitettavasti on olemassa. Koputtavat terävästi lasioveen ja viittilöivät, että täällä jo ollaan, tulkaapa avaamaan! Samat ihmiset tunkevat kotijuhliin "hyvissä ajoin" eli siinä vaiheessa, kun juhlien järjestäjät koristelevat vielä kakkua, meikkaavat ja laittavat hiuksiaan.
Anoppi on just tämmönen. Viimeksi kun oli lapsen synttärit klo 13 alkaen, hän tuli jo klo 12 paikalle. Hän on tottunut klo 12 tulemaan juhliin, koska omat juhlakahvittelunsa ovat aina alkaneet klo 12.
Vierailija wrote:
Tätäkin härömpää on koputella myymälän ovelle myymälän jo sulkeuduttua. Tulee heti mieleen, että siellä on joku päivän kassaa vailla.
Näin on tapahtunut, että sulkemisen jälkeen huhuillaan sisälle pääsyä. Sen verran on vaistoja jäljellä, että en tietenkään avaa ovea.
Tai sitten rynnistetään minuuttia ennen sulkemista sisään, että "ehdinpäs", ja kiire lakkaa siihen.
Sääntö-Suomen palvelukulttuuri ja joustamattomuus.
Vaikka myymälässä ollaan hyvissä ajoin, siellä usein on tehtävää ennen kun ovet avataan. Esim. pohjakassan laskeminen, ei sitä voi tehdä tiskillä asiakkaan edessä/jos avaa oven ja laskeee takahuoneessa, tiedä mitä tavaraa varastetaan sillä aikaa.
Voi olla myös siistimistä/kampanjoiden tarkituksia ymv.