Elämä on vain selviytymistä - ei elämistä

Faith wrote:

Raha ei tuo onnellisuutta eikä välttämättä edes helppoa elämää, mutta jos sitä on riittävästi, se tuo perusturvallisuutta.

Olen itse köyhä, ja aina kun vaikka joku kodinkone tai tietokone reistailee, saa olla ihan sydän sykkyrällään, koska tietää, että jos se menee rikki, ei ole varaa pitkään aikaa ostaa uutta. Ja ilman pyykkikonetta tai tietokonetta arkielämä mullistuu radikaalisti.

Joillain on oman tai lapsen terveyden kanssa sellainen tilanne, että hoidon saaminen julkisella puolella on syystä tai toisesta vaikeaa. Voin vain kuvitella, miten paljon huolta siinä on.

Lisäksi kun sitä tiettyä perusturvallisuutta ei ole käytännössä ikinä/lainkaan niin se kyllä syö terveyttä etenkin pidemmällä aikavälillä. Paljon jaksaa oppositio mekastaa lapsiperheistä ja tukien varassa elävistä, mutta jostain syystä se ei kiinnosta ilmeisesti ketään kuinka huonosti matalapalkka-aloilla työskentelevät perheettömät ja (iki)sinkut pärjää. He, jotka ei ole oikeutettu mihinkään yhteiskunnan tukiin mutta joiden ansiotulot on kuitenkin todella pienet kokoaikatyöstä huolimatta. Eikä heillä ole myöskään sitä puolisoa jakamassa asumiskuluja eikä myöskään tuomassa sitä sellaista perusturvaa ettei kaikesta ole pakko selviytyä aina itse/yksin vaan ollaan "me".

Nämä ihmiset on jotenkin ihan kokonaan unohdettu tässä yhteiskunnassa.

Yh äiti ja kaikki vastuu yksin minulla. Ei ole ketään kenelle puhua huolista lastenkasvatuksessa. 

Olisi niin ihanaa saada edes joskus jakaa huoli vaikka sähkölaskusta toisen kanssa. Mutta ei. Kaiken joutuu yksin kantaa.

Kaikki on harmaata. Katson yltäkylläisyyttä ulkopuolelta. On tarjouksia Marimekkoa, kenkiä, kaikkea ihanaa. Ei koske minua. Mitään en voi hankkia koskaan. Joulu ahdistaa. Nälkä, en voi syödä tarpeeksi. Lapsille täytyy riittää ruokaa. Minä tai lapset emme voi tehdä mitään ylimääräistä.Vain koti ja makaroni, koti ja makaronit joka päivä ja joka viikko. Tiedän, luonnossa on kiva kävellä, mutta ei jaksa sitä joka viikko ja päivä. Ei varaa edes bussilippuun. Tarvitsisin joskus käydä vain vaikka kaupungilla tuulettumassa. Mutta tulee vain paha mieli kun tuntuu että itsellä ei ole mitään ja ihmisillä kaikkea kivaa. Kahvilat täynnä ym. Syyllinen oli jos eläisin yli varojen ja ostaisin edes kukan ilahduttamaan. 

On vain työtä joka ei tuo mitään. Vapaa-ajalla sikiöasennossa pelosta että riittääkö rahat. Ei tukiverkkoja. 

Mies maksaa niin vähän elatusapua kuin vain voi. En jaksa riidellä asiasta. Pitää riidellä uudelle vaimolla kaikkea kivaa.

Ei jaksa enää.

Tuntuu nöyryyttävältä katsella paljon nuorempia joilla perhe( 2 vanhempaa) ja tulevat paremmin toimeen.

En kehtaa mennä ulos enää vanhoissa vaatteissani. Jopa ma mu illa paljon enemmän kaikkea? 

Ei ole minkäänlaista perusturvallisuutta köyhällä. Ei omaa asuntoa, ei boostereita jos vaikka tulisi yllättävän suuri sähkölasku jne. Kokoajan saa pelätä koska meidän perhe saa lähdön vuokra-asunnosta. Joulun odotus on ahdistavaa kun tietää että mitään ei voi hankkia. Joulutunnelmaa pitäisi jotenkin hankki lasten takia. Jouluruokiin ei oikein varaa, ei lahjoihin. Ja vielä ilmeisesti pahenee ensi vuonna. En tiedä miten varaa pitää henki enää sitten.