Lue keskustelun säännöt.
Häpeän itseäni niin paljon. Kaikkea mitä sanon tai olemustani. Kritisoin itseäni päässä jatkuvasti.
12.10.2023 |
Haukun itseäni niin etten enää edes huomaa sitä tai olen niin väsynyt siihen. Koko ajan takaraivossa mietin kuinka helvetin tyhmä olen ja ällöttävä, lihava laiska paska.
Kun sanon asiakkaalle, että aja varovasti, siellä on jo pimeetä niin mietin että olipa taas idioottimainen lause, aivan kun hän ei itse sitä huomaisi.
Tai ihan mitä vain. Kun joudun tai puhun tsestäni etenkin niin ei jumalauta. Parempi olla hiljaa. Olen hiljaa.
Lääkärilläkin meni hermo kun kysyi mistä olen lähtöisin, kerroin ensin kaupungin x jossa asuin suurimman osan elämästäni, kirjoitti sen paperille ja sanoin, että asuin kyllä sitä ennen ekat elämäni kolme vuotta paikassa x. Pyöritti silmiään ja naljaili, niin eli siis mihis sut vietiin synnytyslaitokselta. Hävetti taas niin paljon. Että en tiedä mikä olen ja mitä helvetin merkitystä silläkin on, ajasta mistä en edes muista mitään. Hävettää hävettää.
Inhoan itseäni. En vain pärjää tässä elämässä. Sitten vain feikkaan kun lähden ovesta ulos ja kun tulen kotiin niin olo on raskas enkä tiedä mitä ihmeen elämää tämä olevinaan on kun en oikeasti haluaisi olla yhtään tässä tilassa.
Kommentit (47)
Ihan kuin minun ajatuksia. Teen tuota samaa jatkuvasti, taukoamatta. Olen tullut siihen tulokseen (vaikka en olekaan saanut mistään ammattilaiselta tähän mielipidettä), että nuo soimaavat viha-ajatukset ovat pakkoajatuksia. Eli samalla tavalla kuin joku pelkää likaa ja ajattelee tahtomattaan siksi likaa koko ajan ja elämä käy vaikeaksi, minä ajattelen vain itsevihaisia ajatuksia, enkä pääse niistä irti.
Enpä tiedä mikä tähän auttaisi. Ajatukset on aika usein itsetuhoisia. Mutta en halua kuolla, vaan haluaisin vaan olla ilman tätä itsevihaa. Joku pausenappi aivoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Oisko jotain avpd:n tapaista.
Siis epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö? Noihan on psykopaatteja ja haluaa häikäilemättömästi pahaa toisille. Ei tämä istu ap:n kuvailemaan. Hän vaikuttaa pikemminkin empaattiselta kuin pahalta.
En tiedä lohduttaako yhtään, mutta suurin osa ihmisistä on samanlaisia, mutta ne ei vain mieti sitä. Tai ihmisellä on sellainen kupla, jossa se koko ajan vahvistaa sitä harhaa, että se on hyvä tyyppi, vaikka ei oikeasti olisikaan. Ainakaan mikään erityisen hyvä. Tämä kupla kun puhkeaa syystä tai toisesta, ihminen masentuu. Tai toisinpäin: kun ihminen masentuu, ihminen alkaa nähdä itsensä typeränä ja epäkelpona. Olen lukenut, että itse asiassa masentuneena ihminen näkee itsensä realistisemmin kuin normaalitilassa. Huom. ei realistisesti vaan realistisemmin. Se normaalitila on sellaista että ihminen kaiken aikaa väistelee epämiellyttäviä totuuksia itsestään ja hyväksyy mieluusti vain miellyttävät puolet itsestään. Kaikki esimerkiksi ovat aika itsekkäitä, koska sellainen on elollisen osa. Silti juuri kukaan ei haluaisi olevansa myöntää olevansa itsekäs.
Lainaa kirjastosta tai kuuntele äänikirjana Tunne lukkosi. Siinä on paljon hyödyllisiä käytännön harjoitteita ja ohjeita kuinka päästä eroon liiallisesta häpeästä ja itseinhosta.
Tänään on vaan huonompi päivä. Olen vihainen.
Paiskon tavaroita ja haukun itseäni. Olo sumenee ja huone tuntuu oudolta. On vain niin paljon nyt pinnalla.
Normaalisti en edes kuule tuota, en kuuntele. En lähde mukaan. Harvoin tällain purkaan itseinhoa, yleensä pidän sen vain hiljaa sisälläni ja olen kuin ei mitään. Rauhoittelen oikeastaan koko ajan tiedostamattakin itseäni.
Tänään tekisi mieli huutaa. Tekisi mieli vaan revetä, antaa tulla, vaikka huutaa ja solvata itseään. Mutta menen töihin ja rauhotun.
Suutuin äskönkin kun päässä pyörii sata asiaa joita pitäisi tehdä ja turhauttaa kun en saa tehdyksi oikeita valintoja. Kun pitäisi tehdä sitä ja tätä.
Jumalauta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli et osaa tai halua käsitellä vaikeita negatiivisia tunteita. Niin kauan joudut vellomaan noissa ajatuksissa kun otat härkää sarvista ja opettelet lisää tunnetaitoja. Älä ainakaan sullo kaikkea sisällesi ja ole kuin et olisikaan, se myrkyttää mielen ja kehon.
Oletko taipuvainen perfektionismiin kun tunnut vaativan itseltäsi ihan mahdottomasti erilaisia asioita? Ole kuule ihan rauhassa tavallinen, välillä erehtyväinen ja välillä laiskanpulskea ihminen. Niin me muutkin ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Eli et osaa tai halua käsitellä vaikeita negatiivisia tunteita. Niin kauan joudut vellomaan noissa ajatuksissa kun otat härkää sarvista ja opettelet lisää tunnetaitoja. Älä ainakaan sullo kaikkea sisällesi ja ole kuin et olisikaan, se myrkyttää mielen ja kehon.
En osaa en. Yleensä pelkään konflikteja. Haluan olla mukava ja hyvä ihminen. Itseäni kuitenkin inhoan.
Miten sitten käsittelen? Saanko antaa tulla, saanko vihata itseäni aivan täysillä ja huutaa yksin.
Mitä ihmettä teen? Miten käsittelen?
Olin psykatrilla niin se sitten jotenkin nosti tunnetasoa tähän pisteeseen. Nyt jopa häntäkin soimaan ja olen vihainen. Varmaan siksi että avauduin. Oli kyllä oikeasti hyvä psykiatri mutta hävettää kuitenkin käynnin jälkeen. En osannut ilmaista tunteitani, itkin vain kun ensin kyseli menneen ja sitten pyysi minua kertomaan mitä tunnen. En osannut kunnolla kertoa.
Hän sanoi että en ole yhteydessä itseeni enkä muihin ihmisiin. Olen miettinyt sitä siitä asti, että miten avaan sen yhteyden.
Ap
Kuuntele tarpeitasi ja tunteitasi. Elätkö kulissielämää? Esitätkö muille jotain mitä et aidosti ole? Vertailetko jatkuvasti itseäsi muihin?
Huolehditko itsestäsi? Osaatko olla armollinen itseäsi kohtaan? Olet ihminen, erehtyvät ja inhimillinen, kuten kaikki me muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sielusi ja kehosi eivät ole yhteydessä toisiinsa vaan niiden välillä on syystä tai toisesta katkos. Asiantunteva energiaparantaja osaisi auttaa sinua, jos tämä on liikaa new age -hörhöilyä makuusi niin hypnoterapia on toinen ja "lääketieteellisempi" vaihtoehto.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eli et osaa tai halua käsitellä vaikeita negatiivisia tunteita. Niin kauan joudut vellomaan noissa ajatuksissa kun otat härkää sarvista ja opettelet lisää tunnetaitoja. Älä ainakaan sullo kaikkea sisällesi ja ole kuin et olisikaan, se myrkyttää mielen ja kehon.
En osaa en. Yleensä pelkään konflikteja. Haluan olla mukava ja hyvä ihminen. Itseäni kuitenkin inhoan.
Miten sitten käsittelen? Saanko antaa tulla, saanko vihata itseäni aivan täysillä ja huutaa yksin.
Mitä ihmettä teen? Miten käsittelen?
Olin psykatrilla niin se sitten jotenkin nosti tunnetasoa tähän pisteeseen. Nyt jopa häntäkin soimaan ja olen vihainen. Varmaan siksi että avauduin. Oli kyllä oikeasti hyvä psykiatri mutta hävettää kuitenkin käynnin jälkeen. En osannut ilmaista tunteitani, itkin vain kun ensin kyseli menneen ja sitten pyysi minua kertomaan mitä tu
Eikö psykiatri antanut mitään ohjeita siihen tai ohjannut terapiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaan! Itsellä oli ihan samanlaista, ja menin lyhytterapeutille, joka antaa dialektista käyttäytymisterapiaa. Sain reilussa 10 käyntikerrassa apua ja opin tunnistamaan ja pysäyttämään kritiikkimyllyn päästäni.
Minulla on samat vaivat. Ei todellakaan ole voimia eikä taitoja opetella yhtään mitään tunnetaitoja. Työt saa tehtyä ja silloin on voimat loppu. Ei riitä aivolihas, vaikka fyysisesti muuten vahva olenkin. Tämä kurja elämä jatkuu hautaan asti. Se on sata varma näin nelikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eli et osaa tai halua käsitellä vaikeita negatiivisia tunteita. Niin kauan joudut vellomaan noissa ajatuksissa kun otat härkää sarvista ja opettelet lisää tunnetaitoja. Älä ainakaan sullo kaikkea sisällesi ja ole kuin et olisikaan, se myrkyttää mielen ja kehon.
En osaa en. Yleensä pelkään konflikteja. Haluan olla mukava ja hyvä ihminen. Itseäni kuitenkin inhoan.
Miten sitten käsittelen? Saanko antaa tulla, saanko vihata itseäni aivan täysillä ja huutaa yksin.
Mitä ihmettä teen? Miten käsittelen?
Olin psykatrilla niin se sitten jotenkin nosti tunnetasoa tähän pisteeseen. Nyt jopa häntäkin soimaan ja olen vihainen. Varmaan siksi että avauduin. Oli kyllä oikeasti hyvä psykiatri mutta hävettää kuitenkin käynnin jälkeen. En osannut ilmaista tunteitani, itkin vain kun ensin kyseli
Sanoi, että olen kipeästi terapian tarpeessa.
Laittoi b-lausunnon kelalle mutta ei muuten ohjannut. Ei siihen tuntiin oikein mahtunut sen suurempaa, alku sekin.
Ap
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Oisko jotain avpd:n tapaista.
Siis epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö? Noihan on psykopaatteja ja haluaa häikäilemättömästi pahaa toisille. Ei tämä istu ap:n kuvailemaan. Hän vaikuttaa pikemminkin empaattiselta kuin pahalta.
En ota muuten kantaa, mutta tuossa lukee ihan selvästi avpd, joka on estynyt persoonallisuus eikä liity mitenkään pahuuteen ja psykopaatteihin.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eli et osaa tai halua käsitellä vaikeita negatiivisia tunteita. Niin kauan joudut vellomaan noissa ajatuksissa kun otat härkää sarvista ja opettelet lisää tunnetaitoja. Älä ainakaan sullo kaikkea sisällesi ja ole kuin et olisikaan, se myrkyttää mielen ja kehon.
En osaa en. Yleensä pelkään konflikteja. Haluan olla mukava ja hyvä ihminen. Itseäni kuitenkin inhoan.
Miten sitten käsittelen? Saanko antaa tulla, saanko vihata itseäni aivan täysillä ja huutaa yksin.
Mitä ihmettä teen? Miten käsittelen?
Olin psykatrilla niin se sitten jotenkin nosti tunnetasoa tähän pisteeseen. Nyt jopa häntäkin soimaan ja olen vihainen. Varmaan siksi että avauduin. Oli kyllä oikeasti hyvä psykiatri mutta hävettää kuitenkin käynnin jälkeen. En osannut ilmaista tunteitani, itkin vain kun ensin kyseli menneen ja sitten pyysi minua kertomaan mitä tu
Saat antaa tulla, mutta siinä voi käyttää harkintaa, milloin niitä tunteita ilmaisee ulospäin ja milloin ei. Tärkeintä on sisäinen salliminen ja hyväksyntä, ei se mitä ulkoisesti tunteen vallassa tekee. Itse en usein tehnyt mitään. Annoin häpeän tms. vaan kuohahtaa päälleni ja korventaa, en yrittänyt paeta tai päästä siitä eroon. Katselin, miten se tuli, miltä se kehossa tuntui, ja miten se sitten meni pois. Sama ajatukset, tarkkailin kuin ulkopuolisena sitä sisäisen puheen myllyä, joka sanoi, että olet nolo, taas et osannut, taas sanoit tyhmästi. Vähitellen eriydyin sitiä ajattelun sisällöstä. Se on vain yksi ehdollistunut ääni mielessäni, en MINÄ.
Minä olen se joka tarkkailee, en se ylikriittinen höpöttäjä (joka minun tapauksessa muistutti paljon äitiäni, se oli luultavasti sisäistetty äitini ääni). Kun ei enää koe, että se on minua, vaan vain jotain mikä ilmenee minussa, tulee ja menee, pystyy olemaan kovasti välittämättä, tai halutessaan myös muuttamaan ajattelua. Esim. jos sisäinen puhe väittää, että et koskaan onnistu missään, niin sen voi kyseenalaistaa, ja kysyä onko tämä ajattelu minulle hyödyllistä vai ei. Jos ei ole, voi sanoa sille, että tämä levy on jo kuultu, sen soittaminen ei hyödytä, joten mietitäänpä nyt jotain valoisampaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Eli et osaa tai halua käsitellä vaikeita negatiivisia tunteita. Niin kauan joudut vellomaan noissa ajatuksissa kun otat härkää sarvista ja opettelet lisää tunnetaitoja. Älä ainakaan sullo kaikkea sisällesi ja ole kuin et olisikaan, se myrkyttää mielen ja kehon.
En osaa en. Yleensä pelkään konflikteja. Haluan olla mukava ja hyvä ihminen. Itseäni kuitenkin inhoan.
Miten sitten käsittelen? Saanko antaa tulla, saanko vihata itseäni aivan täysillä ja huutaa yksin.
Mitä ihmettä teen? Miten käsittelen?
Olin psykatrilla niin se sitten jotenkin nosti tunnetasoa tähän pisteeseen. Nyt jopa häntäkin soimaan ja olen vihainen. Varmaan siksi että avauduin. Oli kyllä oikeasti hyvä psykiatri mutta hävettää kuitenkin käynnin jälkeen. En osannut i
Kannattaa hakeutua sinne terapiaan.
Mene ihmeessä ap sinne terapiaan, kun sellaista saat. Terapia on omimmillaan juuri tällaisten asioiden hoitamiseen, kun ongelma on paljolti omassa ajatus- ja tunnemaailmassa.
Oisko jotain avpd:n tapaista.