Lusikassa nukkuminen.
Onkohan muita jotka nukkuvat alasti miehensä kanssa lusikassa paripeiton alla. Olemme tiiviissä nipussa aina peitonalla, Tunne on mahtava kun tunnen miehen elimen pakaroitani vasten, tuhinan niskassani ja käden lantioni päällä, toisen rinnoillani. On myös helppo kun alkaa tehdä mieli seksiä, kun ei ole mitään yökkäreitä päällä. N37.
Kommentit (67)
Hyi hitto, jos akka lusikassa, niin aamulla ukon munat haisee ulosteelle ja alpää eritteille. Oikein peiton alla lämmössä muhii hajut. Ota vaimoihminen sitten suukkiin noin munat, nam. Jo peiton alla haisee ,saati lusikka, aina silloin toiseen tartuun paskan yms hajut. Ja toi yhteinen peitto,,ihminen tarvitsee omaa reviiriä nukkuessaan ja kääntyilessään.
Olisihan se parasta nukkua lusikassa. Joskus oli sellainen tyttöystävä kenen kanssa nukuttiin aina lusikassa. Joskus yöllä unissaan käsi hakeutui sormettamaan ja siihen tyttis heräsi. Ei muuta kuin homma loppuun ja takaisin nukkumaan.
Nykyinen vaimo taasen ei voisi edes kuvitella nukkuvansa lusikassa. Ei juuri suostu siihen edes hereillä. Joskus aina testaan asiaa. Hän on herännyt viikonloppuna jo tovi sitten ja selailee puhelinta. Pyydän lusikkaan, tulee ehkä hetkeksi ja kohta onkin kiire nousta ylös. Muuten voisi mennä useampikin tunti sängyllä maaten ja puhelinta räpläten.
Sama on myös illalla. Pyydän lusikkaan. Tulee vielä lyhyemmäksi aikaa ja nyt onkin kiire nukkumaan. Tätäkin olen koittanut eri aikoja siitä kun hän on tullut sänkyyn katsomaan puhelinta. Sillä ajalla ei ole mitään merkitystä siihen kun tulee kiire nukkumaan lusikasta.
Kaikilla kai meillä on oma nukkuma tyyli. Ei pidä kenenkään väittää, että hänen tyyli on vain se oikea. Mieheni kanssa nukahdamme lusikassa, mutta emme koskaan herää lusikassa. Onhan se kuitenkin mukava nukahtaa, kun rakkain on lähellä. N45.
voikun saisin naapurin miehen nukkumaan kanssani lusikkaan, tässä talossa en ole koskaan nähnyt yhtä himottavaa miestä ja olisi niin kätevää seurustella, kun voi niin helposti pistäytyä sitten toisen luona.
Niin se läheisyys, nukumme kyllä vaimoni kanssa lähekkäin nakuna. Joku ruumiinosa koskettaa joskus toista, mutta lusikassa voisi tulla kuuma. Näin me kaikki olemme erillaisia elämässämme.
meillä on makkarin huonelämpö muuta kotia alhaisempi, vähän senkin vuoksi, että voisi sitten nukkua lusikassa ja paneskella ilman liiallista hikoilua. pääsyy kuitenkin on siinä, että viileämmässä saa paremmat yöunet.
On se vaan hienoa nukkua lusikassa alasti. Se olen minä naisena joka nukun mieheni takana. Otan munasta kiinnii ja vetelen esinahkaa hitaasti ylös, alas. ylös, iltaisin kunnes hän nukahtaa. Joskus joudun kyllä pyllistämään hänelle kun hetken runkkaan. Mutta sitten takaisin lusikkaan kun on oikeen naitu. Myös aamulla on kiva ottaa munasta kiinni ja runkkia kun mies vielä nukkuu. N34
Lusikassa alasti nukun kun panettaa, paras asento naida pitkin yötä. N 62 v.
jhöhö jöpö. 70 luvulla seksiä oli pareilla huimasyi enemmän, silti tarettiin vaikkei maalämpöö ollut
35 vuotiaaksi asti luulin, et ei ole olemassakaan ihmisiä, jotka ei tykkäis nukkua lusikassa, ennen ku heräsin todellisuuteen. Ei miehellä tullut mieleenkään tulla lähelle sängyssä ja vielä vuosien jälkeenkin kuullut vit.tuilua siitä, että olen ylipäätään kääntänyt edes selän sängyssä. Kuka sitte aattelee asiat miten. Joku olis saattanut tullakin lähelle ja joillain olis voinut käydä seksikin mielessä.
Toisaalta kyseessä on henkilö, jolta saa seksiä valittamalla tarpeeksi aiheesta ja jonka pitää myös runkata ennen seksihommia ja sitte suorittaa aviolliset velvollisuudet pakosta, oli muna kuinka hellänä hyvänsä runkkaamisesta.
Mutta joo, valitsisin kyllä ite ton nukkumistyyliksi mieluiten samoilla perusteluilla ku aloittajallakin.
N47
Olemme nukkuneet ilman yökkäreitä yhdessä n.40v Iho iholla on niin läheisyyttä. On sitten seksiä tai ei. Meillä ihan normaalia. Toki jos Japanin lippu Salossa niin silloin pikkarit hällä.
Vierailija wrote:
On se vaan hienoa nukkua lusikassa alasti. Se olen minä naisena joka nukun mieheni takana. Otan munasta kiinnii ja vetelen esinahkaa hitaasti ylös, alas. ylös, iltaisin kunnes hän nukahtaa. Joskus joudun kyllä pyllistämään hänelle kun hetken runkkaan. Mutta sitten takaisin lusikkaan kun on oikeen naitu. Myös aamulla on kiva ottaa munasta kiinni ja runkkia kun mies vielä nukkuu. N34
Aivan mahtavaa olla lusikassa miehen takana. Laitan käteni takaa jalkojenvälistä, ja otan kiveksistä hellän otteen. Mukavahan siinä on nukahtaa kun mies tuhisee tyytyväisenä.
Lusikka on se juttu nukahtaa jos vähänkään rakastaa toista. Olemme olleet yli 30v yhdessä mieheni kanssa, aina nukahtaneet lusikassa. Joskus minä takana, joskus mies takana. Tietysti myös pusut ja hyvää yötä rakas sanomme. Ja tietenkin nakuna. N 55.
Vierailija wrote:
Lusikka on se juttu nukahtaa jos vähänkään rakastaa toista. Olemme olleet yli 30v yhdessä mieheni kanssa, aina nukahtaneet lusikassa. Joskus minä takana, joskus mies takana. Tietysti myös pusut ja hyvää yötä rakas sanomme. Ja tietenkin nakuna. N 55.
Aivan superia.
Hienoa kun jollakin menee kivasti.
Vierailija wrote:
Hienoa kun jollakin menee kivasti.
Kannattaa etsiä oma sielunkumppani, jonka kyljellä maatessa on maailman parhaimmassa ja rauhallisimmassa paikassa, missä mieli ja sielu lepää. Sellainen, jota ilman ei halua elää. Sellainen jonka läsnä ja kyljessä kiinni olisi vaikka kuinka kauan,eikä edes tarvitsisi sanoja ajatusten vaihtoon. Olen nukkunut sellaisen vieressä jo 47 vuotta. Nukkunyt hyvin, jos hän on vierelläni, jos poissa, niin olo ollut rauhaton. Samoin vaimolla. Jos olen noussut yöllä vessaan, on hän jo poissaollessani kierähtänyt minun suuntaani hamuamaan tietämättään. Sitä on sielunkumppanuus ja rakkaus puolisoaan kohtaan.
Onko kukaan kokeillut seksin jälkeen lusikkaan nukahtamista kalu pyllyssä?
on tutkittu ,ihminen nukkuu syvällisempää unta alasti peiton alla viileässä huoneessa ja huom. yksin. ei valoja,ei teknisiä laitteita,vain herätyskello ja sekin kauempana ettei naksuminen tule ns. aivoihin. aivot käsittelee kaikkea informaatiota yölläkin jos esim. tv päällä ja nukkuisi sohvalla nukahteena. kokeilkaa,kuin eri ihminen aamulla,jaksaa vaikka mitä ja ei ärtymystä ikinä.