Mies näyttelee rakastunutta
Miksi mies toimii näin? Pelkääkö yksinäisyyttä, että pitää olla joku rinnalle? Vaatii ammattitason näyttelemistä jos rakastunutta näytteleminen jatkuu pitkään. Jouduin tällaisen uhriksi.
Kommentit (52)
Älkää naiset antako rakkaushuijareiden huijata. Tarkkailkaa suhteen alussa varoitusmerkkejä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ex osasi puhua niin kauniisti suhteen alussa. En ollut koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin kauniisti ja rakastavasti minusta. Viikon tapailun jälkeen sanoi jo rakastuneensa palavasti ja että olen hänen elämänsä nainen. Antoi mm.yksi kerta minulle ruusun. Aloimme seurustella ja kaikki tuntui ihanalta. Hänen lähellään olin kuin huumattu. Sitten kaikki murentui. Hän muuttui kuin eri persoonaksi. Muutos tapahtui yhtäkkiä yllättäen. Se kaikki oli todella järkyttävää.
Itselle tapahtunut myös näin: eräänä päivänä kaikki vain oli toisin: ystävällinen, empaattinen, avulias ja lämmin ihminen poissa, tilalla pilkallisesti naurava ja väkivaltainen hirviö. Täysin eri ihminen ilmeitä ja eleitä myöten. Vanhemmiten jaksavat ilmeisesti näytellä valitsemaansa roolia lyhyemmän ajan kuin nuorena.
Ja lisään vielä että tämä henkilö saalistaa kaiken aikaa eri deittisovelluksissa. On ulkoisesti menestyvä ja korkeasti koulutettu.
Monet naiset ei jostain syystä laita tätä no contactiin, vaan jatkaa seuraajina Ig:ssa ja Fb:ssa kuvista ja postauksista tykkäillen, mitä en ymmärrä.
Itse laitoin estoon välittömästi todellisen persoonan tultua ilmi, poistin hänet seurasjista ja lakkasin seuraamasta itse.
Hän sai sinulta jotakin sellaista hyötyä, joka auttoi senhetkiseen nälkään. Nyt vastaavan nälän tyydyttää joku muu.
Vierailija wrote:
Naiset valehtelevat välittävänsä miehestä kun todellisuudessa ainoa mikä kiinnostaa on miehen hyväksikäyttö ja miehen rahat
Mutta kun ei sinulla, pikkuinen, ole edes rahaa.
Jotkut pystyy näyttelemään aika pitkäänkin. Tosin vanhemmiten eivät jaksa pitää naamiota yhtä pitkään kuin mitä nuorena jaksoivat,
Itsekin nuorempana viestittelin samanikäisille internet tytöille. Oli kultaa ja jopa tultiin toistimme uniin. Tapasin muutaman, mutta suurin osa jäi tapaamatta ihan vain koska siitä tuli liian totista.
Ei siinä mitään toisia naisia ollut. Tytöt oli päässä vaan niin herkkiä ettei ne ehkä olisi ymmärtänyt että halusin pitää vain hauskaa
Vierailija wrote:
On tosi raskasta kun tajuaa toisen toimineen näin. Itse olen rehellinen ihminen, enkä voisi koskaan kuvitella toimivani näin. Taitaa olla vain karu fakta, että toiset ihmiset ovat epärehellisiä.
Luultavasti suurin osa ihmisistä on epärehellisiä, jos siitä on heille jotain hyötyä. Itselläni kesti kauan tajuta tämä. Minua on huijattu monilla tavoin, koska olen ollut liian luottavainen.En silti ole menettänyt uskoani ihmisyyteen; hyviä ja rehellisiäkin ihmisiä on.
Haluaa että heijastetaan takaisin sitä mitä toivoo itselleen. Olevinaan ovela.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
On palavaa rakkautta ja sitten on järkisuhderakkautta. Järkisuhderakkaudella kai syntyy pitkät liitot, palava rakkaus polttaa molempia osapuolia ja sitten katoaa. Ehkä hänen palava rakkautensa ei palanut kovin pitkään.
Henkkoht en usko tähän. Olen ollut pitkissä järkisuhteissa mutta onnellinen en ollut koskaan. Ei se vaan riittänyt kummallekaan. Sittemmin rakastuin, palavasti ja molemminpuolisesti. Jos tämä suhde joskus loppuu, en enää ikinä voisi ajatellakaan muuta.
Niin ei kukaan normaalilla tunne-elämällä varustettu voi jäädä pitkiin suhteisiin millään ns.järkisyillä. Jos tunnetta ei ole niin sitä ei ole. Onhan näitä, mutta silloin toinen kärsii tai sitten kaksi tyhjää kuorta elää yhdessä jolloin kummankin tunne-elämä on epänormaali. Tyhjiä kuoria yrittävät täyttää mm.muilla ulkoisilla
Kommenttisi perusteella sinulla ei ole mitään käsitystä normaalista tunne-elämästä. On monia pareja, jotka ovat jääneet pitkiin suhteisiin ilman suuria tunteiden roihuja. Ja ovat tehneet siinä oikean valinnan.
Itselle tapahtunut myös näin: eräänä päivänä kaikki vain oli toisin: ystävällinen, empaattinen, avulias ja lämmin ihminen poissa, tilalla pilkallisesti naurava ja väkivaltainen hirviö. Täysin eri ihminen ilmeitä ja eleitä myöten. Vanhemmiten jaksavat ilmeisesti näytellä valitsemaansa roolia lyhyemmän ajan kuin nuorena.