Lähteekö puolisosi mukaan työmatkallesi?
Vaihdoin jokin aika sitten työnantajaa ja ens viikolla ensimmäinen työmatka, jossa yöpyminen. Olin ihan hämmästynyt, kun toimistotyöntekijä kysyi multa, että lähteekö puolisosi tai joku muu omalla kustannuksellaan matkaan mukaan, että tietää varaako yhden vai kahden hengen huoneen. Aiemmassa työpaikassa varmaan olisi onnistunut, jos olisi itse alkanut selvittämään asiaa, mutta täällä näköjään on normikäytäntö, että ennen majoitusvarausta kysytään...
Kommentit (24)
Ei koskaan, eikä sitä ole kysyttykään. Kenelläkään ei ole ollut puolisoa noilla työmatkoilla mukana. Useimpien puolisoilla on omat työt tai sitten perhettä huollettavana sillä aikaa, kun toinen on työmatkalla.
Ei tietenkään lähde. Hänellä on omat työnsä ja noin muutenkin työmatka ei ole mikään parisuhdeloma.
Joskus lähtee, jos sillä on omat työt sellaisessa vaiheessa että pääsee ja jos mun matka on sellainen että siitä on mitään iloa.
Siitä majoituksestahan firma maksaa vain puolet, jos sielllä on puoliso mukana. Paitsi silloin kun puoliso on mun työnantajan pyynnöstä mukana edustamassa tai jossain muussa työnantajaa palvelevassa roolissa. Näitäkin on joskus ollut.
Eksän mukana olin reissuissa mukana, mutta maksoin aina oman osuuteni majoituksesta.
Hän tapasi asiakkaitaan ja minä katselin nähtävyyksiä.
Suurimmaksi osaksi ei, tietenkään. Mutta joskus on lähtenyt esim. viikon mittaiselle ulkomaan reissulle, jossa olen itse yksikseni vaikka konferenssissa päivät; illalla sit käydään yhdessä syömässä jne.
Vähän vaikea panna työkaveria jos puoliso mukana, eli ei lähde.
Öööh ei.. Puolisoni on töissä itsekin kun minä olen työmatkalla.
Kyllä. Samoin työt tulevat mukaan perhelomalle. Meidän firmassa ei erotella työ- ja vapaa-aikaa.
Vierailija wrote:
Joskus lähtee, jos sillä on omat työt sellaisessa vaiheessa että pääsee ja jos mun matka on sellainen että siitä on mitään iloa.
Siitä majoituksestahan firma maksaa vain puolet, jos sielllä on puoliso mukana. Paitsi silloin kun puoliso on mun työnantajan pyynnöstä mukana edustamassa tai jossain muussa työnantajaa palvelevassa roolissa. Näitäkin on joskus ollut.
Joo siis näin täälläkin systeemi, että jos puoliso matkustaa mukana, niin silloin hän maksaa itse erotuksen yhden ja kahden hengen huoneesta ja matkaliput.
Vierailija wrote:
Öööh ei.. Puolisoni on töissä itsekin kun minä olen työmatkalla.
Me yhdistettiin lomaa joillekin puolison työmatkoille. Hänellä oli työmatka Etelä-Afrikkaan, joten yhdistettiin hänen työnsä meidän lomamatkaan ja käytiin Krugerissa, Kapkaupungissa, Drakenbergissä jne... Hän teki ensin työnsä ja sitten pidettin lomaa.
Lähden ja lähtee, jos töiden puolesta sopii ja kohde muuten kiinnostaa.
Olen ollut mukana muutamilla reissuilla Euroopassa. Työmatka on yhdistetty pidennettyyn viikonloppureissuun.
Vierailija wrote:
Joskus lähtee, jos sillä on omat työt sellaisessa vaiheessa että pääsee ja jos mun matka on sellainen että siitä on mitään iloa.
Siitä majoituksestahan firma maksaa vain puolet, jos sielllä on puoliso mukana. Paitsi silloin kun puoliso on mun työnantajan pyynnöstä mukana edustamassa tai jossain muussa työnantajaa palvelevassa roolissa. Näitäkin on joskus ollut.
Luuletko että hotellihuone maksaa kaksinkertaisesti jos siellä majoittuu kaksi henkilöä?
Tollo, se lisäkustannus toisesta on luokkaa 20€ eli aamiainen.
Lähden. Voin tehdä työni etänä ja töiden jälkeen nauttia nähtävyyksiä.
Turhaan sitä maksulliselle maksaa, kun on tullu nainen otettua.
Jostain syystä ei lähtenyt mukaan Italiaan tekniikan alan konferenssiin. Osallistujien puolisoille oli suunniteltu oma päiväohjelma 😌
-DI nainen
Pääsääntöisesti ei, mutta on niitä yhteisiäkin työreissuja meidän taipaleella nähty.
Esim mies on ollut useamman kuukauden toisessa maassa töissä, niin perhe on seurannut pariksi viikoksi mukaan, mitä nyt on lomia saanut. Omalla kustanteella tietenkin.
Tai mies on tullut mukana, kun on sitten jääty viikonloppua viettämään.
Toinen tekee työt ja sillä aikaa toinen turisteilee, joka yksin tai lasten kanssa. Työrauha pitää kuitenkin taata ja usein päivät on buukattu todella täyteen duunarilla, joten se pitää myös ymmärtää, ettei häntä työaikana näe.
Ei. Ei millään ehtisi. Hänellä oma työ. Joskus pitää saada levätä kotona.
Lähtee joskus, kun on sellainen työmatka, jossa on "edustamassa"
Mutta silloin työnantaja kyllä maksaa ne.