Mitä "väärän ikäluokan" sairauksia sinulla on/ on ollut?

Enterorokko 49 ja 50 vuotiaana ja useita korvatulehduksia vasta aikuisena. viimeisin 52 vuotiaana.

Aivan oikein - olin siihen aikaan päiväkodin täti. 

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli eka suonikohjut jo parikymppisenä. Olin tuolloin hyvin hoikka, ei lapsia eli puhtaasti sukurasite.

Enterorokko kolmikymppisenä. Käsittääkseni on lastentauti. Mulla ei edelleenkään ole lapsia, en ollut tuolloin lasten kanssa tekemisissä, mutta jostain se vaan tuli.

Mullakin oli enterorokko kolmekymppisenä, tarttui lapselta. Mutta tuli se muutamalle muullekin lähipiirin aikuiselle, joten ei kai ole mitenkään harvinaista.

Vierailija kirjoitti:

Autismidiagnoosi yli 50 vuotiaana. Toki se autismi on minulla ollut koko ikäni, mutta diagnosoitiin vasta yli viisikymppisenä. Yleensähän se diagnosoidaan lapsena tai nuorena. Viimeistään nuorena aikuisena. Tyypillisesti minun ikäiseni diagnosoimattomat autistit on lääkitty mielialalääkkeillä zombeiksi. Minuakin yritettiin, mutta kieltäydyin lääkkeistä, jotka heikensivät työkykyäni.

Itsellä on autismipiirteitä, mutta täysi autisti en liene. Viisikymppinen myös.

Koulussa minua palloteltiin tarkkiksen ja tavallisen luokan välillä, vaikka käyttäydyin hyvin.

Työttömänä laitettiin kuntouttavaan edunvalvonnassa olevien ryhmään, itse en ole koskaan ollut edunvalvonnassa. Vähän joka paikassa sama läpi elämän. Olen niin kuin väliinputoaja. En normaali, enkä täysi autisti.

Harvinaissairaus, joka yleensä puhkeaa viisikymppisille naisille. Olin sairastuessani kolmekymppinen.

Että kyrsii huono tuuri, kun sairastuin "näin aikaisin".

Kihti alle kolmekyppisenä. Lisäksi diabetes-, verenpaine- ja kolesteroliläääkitys painoindeksillä 26. M48

Mulla on sellainen ihme ominaisuus, että flunssa menee aina korviin. Siis tosi nopeesti yskässä ja nuhassa rupee korvia särkemään ja menee korvat lukkoon. Useamman kerran olen flunssassa joutunut hakemaan antibioottikuurin, kun kipu vaan on ollut niin kamala eikä kuule juuri mitään. Lääkärirt aina naureskelee tälle, kun nelikymppisellä on korvatulehdus, joka tunnetaan lastentautina.

Ei varsinaisesti sairaus, mutta minulla on niveliä kolottanut ihan taaperosta asti. Mummon valitukset vedoista ja ilmastoinneista oli samaistuttavia :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli eka suonikohjut jo parikymppisenä. Olin tuolloin hyvin hoikka, ei lapsia eli puhtaasti sukurasite.

Enterorokko kolmikymppisenä. Käsittääkseni on lastentauti. Mulla ei edelleenkään ole lapsia, en ollut tuolloin lasten kanssa tekemisissä, mutta jostain se vaan tuli.

Mullakin oli enterorokko kolmekymppisenä, tarttui lapselta. Mutta tuli se muutamalle muullekin lähipiirin aikuiselle, joten ei kai ole mitenkään harvinaista.

Juu, taitaa nykyisin olla ihan yleinen. Itse en ollut kuullutkaan mistään enterorokosta, ennen kuin kynnet alkoi irtoilla ja käsiin tuli näppyjä, että mitä ihmettä tämä on.

Nivelrikko nelikymppisenä, tekonivelleikkaus pelasti jatkuvilta kivuilta.

autismikirjon diagnoosi vasta vähän yli kolmekymppisenä

Lisäys: odotushuoneessa muut leikkaukseen tulijat, noin 70-80-v, vähän ihmettelivät.

Polvissa nivelrikko, olen 35-vuotias (ja ollut aina normaalipainoinen.) Ei vielä vaikuta elämään muuten kuin tanssitunneilla en käy enää enkä juokse lenkkejä.

fibromyalgia, sairastuin 19veenä. En ollutkaan se keski-ikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismidiagnoosi yli 50 vuotiaana. Toki se autismi on minulla ollut koko ikäni, mutta diagnosoitiin vasta yli viisikymppisenä. Yleensähän se diagnosoidaan lapsena tai nuorena. Viimeistään nuorena aikuisena. Tyypillisesti minun ikäiseni diagnosoimattomat autistit on lääkitty mielialalääkkeillä zombeiksi. Minuakin yritettiin, mutta kieltäydyin lääkkeistä, jotka heikensivät työkykyäni.

Itsellä on autismipiirteitä, mutta täysi autisti en liene. Viisikymppinen myös.

Koulussa minua palloteltiin tarkkiksen ja tavallisen luokan välillä, vaikka käyttäydyin hyvin.

Työttömänä laitettiin kuntouttavaan edunvalvonnassa olevien ryhmään, itse en ole koskaan ollut edunvalvonnassa. Vähän joka paikassa sama läpi elämän. Olen niin kuin väliinputoaja. En normaali, enkä täysi autisti.

Onko sinua tutkittu? Minä ajattelin myös, kuten sinä, että en ole täysi autisti, mutta piirteitä on. Kun asiaa alettiin oikeasti tutkimaan, ei diagnoosissa ollut mitään epäselvyyttä. Pystyin hämäämään jopa itseäni suurimmalta osalta autistisia piirteitäni, ja kielsin niiden olemassaolon. En edes tutkimusten alussa uskonut, että saan diagnoosin. 

Minulle sanottiin tutkimusten alussa, että yksi oleellinen diagnoosiperuste aikuisilla on se, että ne autistiset piirteet aiheuttavat ongelmia. Eli samoilla piirteillä yksi saa diagnoosin, toinen ei. Sinulla tuo ongelmakriteeri näyttäisi täyttyvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autismidiagnoosi yli 50 vuotiaana. Toki se autismi on minulla ollut koko ikäni, mutta diagnosoitiin vasta yli viisikymppisenä. Yleensähän se diagnosoidaan lapsena tai nuorena. Viimeistään nuorena aikuisena. Tyypillisesti minun ikäiseni diagnosoimattomat autistit on lääkitty mielialalääkkeillä zombeiksi. Minuakin yritettiin, mutta kieltäydyin lääkkeistä, jotka heikensivät työkykyäni.

Itsellä on autismipiirteitä, mutta täysi autisti en liene. Viisikymppinen myös.

Koulussa minua palloteltiin tarkkiksen ja tavallisen luokan välillä, vaikka käyttäydyin hyvin.

Työttömänä laitettiin kuntouttavaan edunvalvonnassa olevien ryhmään, itse en ole koskaan ollut edunvalvonnassa. Vähän joka paikassa sama läpi elämän. Olen niin kuin väliinputoaja. En normaali, enkä täysi autisti.

Aloituksen aiheen ohi, saanko kysyä millaisia autismipiirteitä sinulla on? Kerrottiinko sinulle syitä, miksi jouduit tarkkikselle tai edunvalvottavien ryhmään?  Itse olen vajaa kuusikymppinen ja tein äskettäin autismitestin, josta sain autismin rajalla olevan pistemäärän (26/50). Mutta mielestäni se testi mittasi enemmän introversiota kuin autismia, ja tiedostan kyllä olevani erittäin introvertti. Entä sinä?

Sappikivet, kun olin 18-vuotias ja 175cm/59kg urheileva teini. Lääkärit ihmettelivät miten mulla VOI olla sappikiviä, kun on "vanhojen lihavien naisten tauti". En yllättäen tiennyt vastausta ja kyllästyin jo siihen ihmettelyynkin.

Kun muut aloitti lukuloman yo-kokeisiin, minä menin sappikivileikkaukseen. Mutta hyvä että pitkien tutkimusten jälkeen edes yksi lääkäri päätti ultrata sisäelimet. Sitä ennen oltiin tutkittu ihan kaikkea muuta, mm. Aidsin mahdollisuutta 🙄

Vierailija kirjoitti:

Sappikivet, kun olin 18-vuotias ja 175cm/59kg urheileva teini. Lääkärit ihmettelivät miten mulla VOI olla sappikiviä, kun on "vanhojen lihavien naisten tauti". En yllättäen tiennyt vastausta ja kyllästyin jo siihen ihmettelyynkin.

Kun muut aloitti lukuloman yo-kokeisiin, minä menin sappikivileikkaukseen. Mutta hyvä että pitkien tutkimusten jälkeen edes yksi lääkäri päätti ultrata sisäelimet. Sitä ennen oltiin tutkittu ihan kaikkea muuta, mm. Aidsin mahdollisuutta 🙄

Kuullostaa jotenkin niin tutulta. Jotkut lääkärit on sellaisia "ei MINULLA ole tullut tällaista kyllä ikinä vastaan potilastyössäni", eikä kyseessä tarvitse olla edes mikään epätyypillinen vaiva Just sellaista tiettyä puusilmäisyyttä että esim. nyt vaikka sappikivet olisivat AINA vanhojen lihavien naisten tauti, sitten etsitään jotain hiviä vaikka oireet olisivat täysin tyypilliset sappikivien oireet. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

18v syöpä

26v tahaton lapsettomuus (en ole tullut kertaakaan raskaaksi vaikka siitä lähtien ollaan yritetty)

Mut oikeestihan noi molemmat ongelmat voi olla yhtälailla nuoremmilla, mutta tuntuu että on joku stereotypia varsinkin tahattomasta lapsettomuudesta ettei muka parikymppiset siitä kärsis

Eikö parikymppisen pikemminkin "kuulu" nauttia siitä, ettei voi tulla raskaaksi? (stereotypia)

Aika julmasti sanottu lapsettomuudesta kärsivälle henkilölle. Puhut 26-vuotiaasta kuin juuri täysi-ikäistyneestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

18v syöpä

26v tahaton lapsettomuus (en ole tullut kertaakaan raskaaksi vaikka siitä lähtien ollaan yritetty)

Mut oikeestihan noi molemmat ongelmat voi olla yhtälailla nuoremmilla, mutta tuntuu että on joku stereotypia varsinkin tahattomasta lapsettomuudesta ettei muka parikymppiset siitä kärsis

Eikö parikymppisen pikemminkin "kuulu" nauttia siitä, ettei voi tulla raskaaksi? (stereotypia)

Aika julmasti sanottu lapsettomuudesta kärsivälle henkilölle. Puhut 26-vuotiaasta kuin juuri täysi-ikäistyneestä.

Kyllä. On todella julmasti sanottu. Mutta olen törmännyt tällaiseen ajatukseen ihan oikeassa elämässä. Eikä tämä ole ainut asia, missä olen kuullut ajattelua, että toisten ihmisten ongelmista ajatellaan, että omaan elämään ne asiat toisivat pelkkää hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sappikivet, kun olin 18-vuotias ja 175cm/59kg urheileva teini. Lääkärit ihmettelivät miten mulla VOI olla sappikiviä, kun on "vanhojen lihavien naisten tauti". En yllättäen tiennyt vastausta ja kyllästyin jo siihen ihmettelyynkin.

Kun muut aloitti lukuloman yo-kokeisiin, minä menin sappikivileikkaukseen. Mutta hyvä että pitkien tutkimusten jälkeen edes yksi lääkäri päätti ultrata sisäelimet. Sitä ennen oltiin tutkittu ihan kaikkea muuta, mm. Aidsin mahdollisuutta 🙄

Kuullostaa jotenkin niin tutulta. Jotkut lääkärit on sellaisia "ei MINULLA ole tullut tällaista kyllä ikinä vastaan potilastyössäni", eikä kyseessä tarvitse olla edes mikään epätyypillinen vaiva Just sellaista tiettyä puusilmäisyyttä että esim. nyt vaikka sappikivet olisivat AINA vanhojen lihavien naisten tauti, sitten etsitään jotain hiviä vaikka oireet olisivat täysin tyypilliset sappikivien oireet. :D

Jep. Toki, enpä nyt viisikymppisenä hoitajana ole itsekään tavannut toista teiniä, jolla olisi sappikivet :D