Lue keskustelun säännöt.
Onko muita jotka on täysin kyllästyneitä perhe-elämään?
04.10.2023 |
Haukkumaviestejä varmasti satelee, mutta ensisijaisesti haluaisin tietää onko kukaan muu niin kyllästynyt perhe-elämään, että olisi valmis jättämään kaiken taakseen?
Olen itse niin loppu elämään päivästä toiseen kolmen lapsemme, mieheni, kodin jne. tarpeita toteuttaen, että en jaksa enää. Joskus mietin että muutan pois ja en ole perheeseeni enää missään yhteydessä. Tiedän että tämä on kamalaa, mutta en näe muuta vaihtoehtoa.
Tunnetko ketään joka olisi tehnyt tällaisen kamalan teon? Mitä siitä seurasi?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Olen väsynyt siihen, että kaikki pitää ajatella neljän muun ihmisen kannalta. En voi tehdä mitään omaan elämääni liittyviä päätöksiä ajatellen vain itseäni. Jos voisin niin tuskin edes asuisin suomessa. Arki on vain raatamista ja kaikki rahat menee perusarkeen ja lapsiin. Haluaisin voida elää vain itselleni. Ostaa joskus jotain vain minulle. Matkustella ja olla huoleton.
-ap
Tässä juuri niitä asioita miksi koko perheilyssä ei ole mitään järkeä. Pelkkää raatamista rahatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt ja lasten takia pyydän ettet tee. Jos saisin palata takaisin ja valita uudelleen en ikinä tekisi enää niitä valintoja. Parempi kärsiä vaikka 10 vuotta tulemalla hulluksia kuin satuttaa lapsia niin pahasti, että tuhoaa niiden mielenterveyden ja loppuelämän. Lisäksi ne vielä hylkää omatkin lapsensa kun niitä saa, joten tuhoat lapsenlapsesikin oikeuden vanhempaansa, koska vammautit lapsesi niin pelokkaaksi, että se ei uskalla rakastaa omaa lastaan ja kiintyä siihen. Hae sairaslomaa uupumukseen, vuokraa jostain huoneisto tai mökki. Mene sinne ja lepää. Toista niin monta kertaa kuin tarvitsee mutta älä lähde. Tee aamukampa ja laske vaikka päiviä siihen kun saat karata, mutta ei vielä.
Vierailija kirjoitti:
Olen väsynyt siihen, että kaikki pitää ajatella neljän muun ihmisen kannalta. En voi tehdä mitään omaan elämääni liittyviä päätöksiä ajatellen vain itseäni. Jos voisin niin tuskin edes asuisin suomessa. Arki on vain raatamista ja kaikki rahat menee perusarkeen ja lapsiin. Haluaisin voida elää vain itselleni. Ostaa joskus jotain vain minulle. Matkustella ja olla huoleton.
-ap
Miten sitten päädyit tuohon kuvioon? Ei kai kenenkään ole pakko perheellistyä.
Luulen että ajatuksesi on todella yleisiä.. yllättävän vähän niistä kuitenkin puhutaan.Itse ainakin olen miettinyt monta kertaa että olisi pitänyt jättää kokonaan lapset tekemättä. Mä luulen, että ne ajatukset ja prisessoinnit on ollut mun pelastus. On hyvä että tiedostat asian ja uskallat sanoa sen ääneen. Silloin niistä ajatuksistaan yleensä myös pääsee yli.
Vanhemmuus ja äitiys on rankkaa. Todellinen kestävyyslaji. Ja pitkä parisuhde. Maratooni
Jos mielenterveys horjuu ja ei jaksa, täytyy hakea apua. Lapset voidaan esim. sijoittaa muuhun perheeseen.
Jos jaksaa, eikä mielenterveys ei horju, silloin hoidetaan omaa perhettä. Rimaa pyykin, kodin siisteyden ja ruoan suhteen voi laskea. Lapset otetaan mukaan työhön. Annetaan pieniä vastuutehtäviä.
Lapsia pitää aina ajatella ensisijaisesti. Lapsi ei itse ole "syypää" siihen, että on tullut tähän maailmaan. Se, joka on alulle laittanut, sen velvollisuus on kantaa vastuu.
Jos vanhempi lähtee ja hylkää, se jättää lapseen ikuisen jäljen. Älä ikinä ole julma lapsellesi. Hae tarvittaessa apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei monessakaan perheessä ole varaa siihen, että äiti nyt tästä lähtee ulkomaille kahdeksi viikoksi. Heippa! Se raha on pois sitten muulta perheeltä, varsinkin kun ap kertoi että rahan kanssa muutenkin pärjäävät just ja just. Harvoin töistäkään onnistuu saada lomaa silloin kun haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos mielenterveys horjuu ja ei jaksa, täytyy hakea apua. Lapset voidaan esim. sijoittaa muuhun perheeseen.
Jos jaksaa, eikä mielenterveys ei horju, silloin hoidetaan omaa perhettä. Rimaa pyykin, kodin siisteyden ja ruoan suhteen voi laskea. Lapset otetaan mukaan työhön. Annetaan pieniä vastuutehtäviä.
Lapsia pitää aina ajatella ensisijaisesti. Lapsi ei itse ole "syypää" siihen, että on tullut tähän maailmaan. Se, joka on alulle laittanut, sen velvollisuus on kantaa vastuu.
Jos vanhempi lähtee ja hylkää, se jättää lapseen ikuisen jäljen. Älä ikinä ole julma lapsellesi. Hae tarvittaessa apua.
Tuskin ap on oikeasti perhettäni hylkäämässä. Viesteistään sai myös kuvan, ettei niinkään ole kodinhoitoon väsynyt vaan siihen jatkuvaan vastuuseen kolmesta lapsesta ja parisuhteesta.
Osaan tosi hyvin samaistua.
Ei sitä niin vaan lähdetä ja jätetä puolisoa edes loman ajaksi niiden lasten kanssa. Lomaa se puolisokin kaipaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei monessakaan perheessä ole varaa siihen, että äiti nyt tästä lähtee ulkomaille kahdeksi viikoksi. Heippa! Se raha on pois sitten muulta perheeltä, varsinkin kun ap kertoi että rahan kanssa muutenkin pärjäävät just ja just. Harvoin töistäkään onnistuu saada lomaa silloin kun haluaa.
Valitettavasti se on se oravanpyörä mistä ei pääse pois. Se lopulta aiheuttaa loppuun palamisen ja sitten ihminen vain lähtee, koska pakeneminen ottaa vallan. Ihminen kuitenkin pyrkii pelastamaan ensisijaisesti itsensä.
Sanna Marinhan on äiti joka on harvoin lapsensa kanssa. Miksi samankaltainen ei sinulta ap onnistu? Sano miehelle, että lähdet ulkomaille viikoksi tai pariksi. Sitten voit hakea töitä mistä vaan ja tavata lapsia joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että ajatuksesi on todella yleisiä.. yllättävän vähän niistä kuitenkin puhutaan.Itse ainakin olen miettinyt monta kertaa että olisi pitänyt jättää kokonaan lapset tekemättä. Mä luulen, että ne ajatukset ja prisessoinnit on ollut mun pelastus. On hyvä että tiedostat asian ja uskallat sanoa sen ääneen. Silloin niistä ajatuksistaan yleensä myös pääsee yli.
Vanhemmuus ja äitiys on rankkaa. Todellinen kestävyyslaji. Ja pitkä parisuhde. Maratooni
En pysty millään yrittämisen määrällä samaistumaan kokemukseesi. Olen ollut mieheni kanssa 11v ja se on ollut elämäni parasta aikaa. Meillä on kaksi lasta, yhden olemme menettäneet. En tiedä mitään ihanampaa kuin olla lasten kanssa tavallisissa sunnuntaipuuhissa, tyylin metsäretkellä.
Minulla on myös vaativa työura ja ehdin painaa töitä pitkin maailmaa lähes kymmenen vuotta. Tapasin puolisoni vasta kolmekymppisenä, ehkä siksi sitten osaan niin eri tavalla nauttia perheestä kuin ne ketkä siihen ovat nuorina vain ajautuneet?
Koen, että se mieletön yksinäisen suorittamisen elämä nuorena oli maratoni, tämä perhe-elämä on ollut laskettelua.
Se tässä perhe-elämässä onkin raskasta, kin minkäänlaista palkintoa et ikinä saa itsellesi. Vaikka et mitään muuta tee kuin töitä.
Se, että saisi edes hotelliviikonlopun joskus miehen kanssa, uuden talvitakin itselleen ja lähteä joskus reissuun lämpimään on haave vain. Kaikki menee lapsille, koska he on kuitenkin aina etusijalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se tässä perhe-elämässä onkin raskasta, kin minkäänlaista palkintoa et ikinä saa itsellesi. Vaikka et mitään muuta tee kuin töitä.
Se, että saisi edes hotelliviikonlopun joskus miehen kanssa, uuden talvitakin itselleen ja lähteä joskus reissuun lämpimään on haave vain. Kaikki menee lapsille, koska he on kuitenkin aina etusijalla.
Sun pitää vain jyrätä ne mukulat. Ei ne ole tärkeintä, sinä olet. Toiseksi tärkeintä on suhteesi miehen kanssa ja sen jälkeen tulee pennut, koska ilman isää ja äitiä niillä ei ole vanhempia. Ne lapset ei ole se perheen tärkein yksikkö vaan vanhemmat ja kun vanhemmat voi hyvin niin lapsetkin voi hyvin.
Voi kun tuttua! Oletko saanut perheen nuorena? Minä sain 20 vuotaana esikoisen ja sen jälkeen oma elämä onkin ollut hyllyllä.. olen lohdutttautunut ajatuksella että nelikymppisenä olen sitten vapaa ja alkaa itsenäisempi elämä. Silloin toteutan niitä haaveita, mitä en aiemmin voi. Paljon jaksamista ja lämmin halaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisia päivät ovat? Tuonikäiset kyllä kestävät parin viikon eron äidistä, kun isäkin on paikalla. Joku matka vaikka siskon kanssa? Lupaa miehelle sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että ajatuksesi on todella yleisiä.. yllättävän vähän niistä kuitenkin puhutaan.Itse ainakin olen miettinyt monta kertaa että olisi pitänyt jättää kokonaan lapset tekemättä. Mä luulen, että ne ajatukset ja prisessoinnit on ollut mun pelastus. On hyvä että tiedostat asian ja uskallat sanoa sen ääneen. Silloin niistä ajatuksistaan yleensä myös pääsee yli.
Vanhemmuus ja äitiys on rankkaa. Todellinen kestävyyslaji. Ja pitkä parisuhde. Maratooni
En pysty millään yrittämisen määrällä samaistumaan kokemukseesi. Olen ollut mieheni kanssa 11v ja se on ollut elämäni parasta aikaa. Meillä on kaksi lasta, yhden olemme menettäneet. En tiedä mitään ihanampaa kuin olla lasten kanssa tavallisissa sunnuntaipuuhissa, tyylin metsäretkellä.
Minulla on myös vaativa työura ja ehdin painaa töitä pitkin maailmaa lähes kymmenen vuotta. Tapasin puolisoni vasta kolmekymppisenä, ehkä siksi sitten osaan niin eri tavalla nauttia perheestä kuin ne ketkä siihen ovat nuorina vain ajautuneet?
Koen, että se mieletön yksinäisen suorittamisen elämä nuorena oli maratoni, tämä perhe-elämä on ollut laskettelua.
Siksi sinä et osaa samaistua, koska elämäsi ei ole samanlaista.
Eipä ole kyllä ollut tuollaisia haaveita. Meidän perheessä on kaksi aikuista ja kissa. Tässä juuri palstailen kissa sylissä ja odotan puolisoa kotiin niin voidaan woltata iltapalaa.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa etteivät yksinäiset perheettömät ihmiset ole onnellisia. Heiltä puuttuu elämän merkityksellisyys. Mikä sen arvokkaampaa kuin olla äiti. Se on pyhä tehtävä. Tottakai joskus se väsyttää, mutta se on väliaikaista. Lapsista tulee aikuisia hetkessä.
Mikä sen tärkeämpää voisi elämässään olla kuin täyttää äitinä olemisensa hyvin, niin ettei lapsilleen aiheuta traumoja. Ja että lapset tietävät olevansa rakastettuja, edes äidilleen.
Sun ei kannata puhua muiden suulla, että mitä keneltäkin puuttuu. Ymmärrän, että olet narsisti ja se on sinulle vaikeaa, mutta yrittäisit edes.
Olen saanut esikoisen 18 vuotiaana, eli luulen että tämä liittyy vahvasti myös siihen. Oma nuoruus jäi elämättä ja se vaihe kun olisin halunnut matkustella ulkomailla, opiskella, seurustella. Mun elämä meni nyt näin. " Yksi sai kaiken, mutta liian aikaisin"- laulaa Kaija Koo.
-ap
Olen lopen kyllästynyt jo ajat sitten. Tuntuu että ei tässä ole kuin huonoja puolia. Tämän kestäisi kyllä jos parisuhde voisi hyvin mutta kun on muuttunut kämppäkaveriasteelle puolison puolelta. 2 ja 6 vuotiaat lapset. Puolison kanssa samassa sängyssä ei olla nukuttu n. 2,5 vuoteen
Tai sitten, jos äiti käyttää ns. perheen yhteiset rahat vain itseensä ja ottaa itse tauon jättäen muut kärvistelemään arjen keskelle (riippuen siitä miten näkevät tilanteen), loput perheestä näkevät tämän itsekkäänä tekona ja katkeroituvat. Riippuu ihan persoonasta. Teini voi olla tyytyväinen, kun ei tartte raahautua mihinkään, mies tyytymätön kun joutuu jäämään kaitsemaan lapsia yksinään ja muut kaksi lasta pettyneitä, kun eivät päässeet mukaan.
Käännetään tilanne vaikka niin, että mies lähtee yksinään reissuun kun tarvitsee omaa aikaa, ja mammat täällä palstalla vaahtoaa "jätä se sika". Kun nainen tekee saman, täällä kannustetaan, mikä on hyvä asia, koska naiset saavat palstan läpileikkauksen perusteella paljon vähemmän tilaisuuksia tehdä niin, mutta tosielämässä sitten se p*ska osuu tuulettimeen kunnolla jos äiti oikeasti kehtaa joskus laittaa itsensä edelle, eikä ole marttyyri.
Tässä tämmöinen realistinen skenaario siitä, miten asiat saattaisi oikeasti mennä ja miksi ap ei ole vain voinut tähän mennessäkään lähteä.