Enää ei mene hermo alkoholistiin
Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla saada hänet lopettamaan. Olen etsinyt piilopulloja ja kaatanut olutta vessaan. Olen soittanut hänen puolestaan töihin maanantaiaamuna. Olen tehnyt kaikki tavalliset alkoholistin puolison virheet.
Nyt olen onnistunut olemaan pian kuukauden olemaan sekaantumatta miehen juomiseen. En ole kieltänyt, en rähjännyt, en pyöritellyt edes silmiäni - toisaalta en ole myöskään enää tehnyt kotitöistä kuin korkeintaan oman osuuteni.
Mies on ihmeissään, kun ei normaalia natkutusta kuulukaan. Mies nukkuu edelleen, ihana sunnuntaiaamun rauha vallitsee. En ota enää vastuuta miehestä. Lapset on onneksi kaikki kolme jo omillaan.
Siitä en ole lainkaan varma, että haluan vanheta yhdessä alkoholistin kanssa odottaen vain, koska päädyn omaishoitajaksi, jos juo jalat altaan. Harkitsen rauhassa mitä teen.
Toivon, että omat vanhempani olisivat eronneet heti kun isä sai ensimmäiset sakot kännissä ajamisesta. Äiti pitkitti liian kauan lähtemistä. Tekosyynä oli avioliittolupaus "rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä". Alkoholismi ei ole vastoinkäyminen vaan sairaus, joka voidaan hoitaa jos alkoholisti suostuu ymmärtämään oman sairautensa.