Tapaninpäivän ateria meillä:

Ihan alun alkaenhan me pyydettiin appivanhempiani aattona meille syömään, kun eivät ole koskaan olleet. No se ei käyny, vaan sanoivat, että tulevat joko joulupäivänä tai tapanina, mutta ilmoittelevat myöhemmin kumpi käy. Aattoiltaan mennessä ei kuulu mitään, kunnes vasta jotain yli kymmenen miehen puhelin soi ja anoppi siellä tuhannen päissään, että he tapanina tulevat. Ei ne olis seuraavaan päivään edes kyenneet rattiin, että hyvä näin.



No joulupäivänä sitten miehen sisko soittaa, ja pahoittelee että kun eivät päässeet poikamme synttäreille eikä sit joulua ennen muutenkaan, että millon passais tulla. Sanoin että tänään esimerkiksi on hyvä päivä tulla, ollaan omine nokkinemme kotona, huomenna tapanina tulee appivanhemmat syömään. Käly sit kuitenkin sano, että me tullaan tapanina, koska heille ei muut päivät käy (miks sitten kysyy ollenkaan??) Sanoin sit, että oukkei, ruuhkaa on, mutta mikäpä siinä, voin laittaa teillekin sapuskat jos ootte siihen aikaan justiinsa. Käly siihen että ei ihmeessä heille tarvii... ja sanoi sitten että soittaa kun lähtevät ajamaan.



Tapanina lähdin lenkille ja just kun pääsen pihaan, käly soittaa, että ollaan tässä ihan keskustassa tulossa (parin kilometrin päässä). Jes.. siitä sitten hikisenä joulutorttuja tekemään, kuvittelin ne ehtiväni tehdä kun soittavat ajoissa. Samaan syssyyn sitten appivanhemmat rykäsee sisään. Kiva hulina, minä laitoin tulokahvit pöytään kun sain viimen ne tortut paistettua. Ja kun sain sit kamat kerättyä kahvin jälkeen pois, eikö anoppi sano, että nonii nyt lähetään ajelemaan mökille kun tämä kyseinen tyttärensä porukka tulee kerta sinne.



Minä että HÄH??? Joo-o, Minna ja Olli sanoivat tulevansa mökille ja onhan meidän lähdettävä tietenkin. Tässä kohtaa kilahti ihan kympillä, vitutti niin että mahaa väänsi oikein. Siis mitä helvettiä, on sovittu että tulevat syömään meille, mutta tämä sopimus voidaan kumota tosta vaan, kun vanhin lapsista ihan extempore haluaa tulla heidän mökille??



Niin suuri loukkaus, että tän muistan varmaan hautaan asti. Ihan hilkulla, etten taluttanu niitä ovelle sen saman tien. Vetäydyin seurasta, kun en pystyny olemaan, sitä ei voi sanoa, miten paljon otti päähän. Vaivalla tehny ruuat sun muut, laitellu vähän erikoisempia juttuja niin näille ei kelpaa.



Sit ku mä keittiössä aloin kuoriin pottuja meille omalle porukalle sitten, kun kellokin veteli jo puolta viittä ts. normaali ruoka-aika, ni anoppi tuli siihen hieromaan sopua. Ei onnistunu. Se yritti vaan, että ku Minna ei tajunnu kun hän oli sanonu että tulevat syömään meille.. Siis sehän ei ole se pointti ollenkaan vaan se, että me, pojan perhe ollaan aina niin vähäpätöisiä, että ollaan aina välittömästi jonon hännillä kun jotain " tärkeempää" tulee. Nää joulunviettoon liittyvät on muutenkin aika herkkiä, että menivät sitten sössimään sen...



Sitten se lähti pois, kun mä en lähteny lipomaan ollenkaan, sanoin vaan, että teidän pitää sit lähtee ja ehkä toisen kerran sitten syödään. Ehkä...



Vähän ajan päästä, kun ne ei sit kuitenkaan lähteny, vaan killuivat syyllisyydentunnoissa omissa oloissaan, anoppi tuli kysyyn, että voiko he nyt kaikki jäädä syömään. Mä siihen että enpä tiedä. (näinhän olin jo ajatellut..) Värkkäsin ruokia pöytään pitkään ja hartaasti, en puhunu kellekään yhtään mitään vaan annoin ihan kaikkien tajuta, että nyt tuli ohari oikein perusteellisesti tehtyä. Katoin lautasia pöytään ja lyhkäsesti sanoin, että kiireisimmät sitten pöytään nyt ja loput toiseen kattaukseen. Ja kas... ensimmäisenä sinne pöytään lompsi kälyn porukka, jota ei alunperin kutsuttu ollenkaan. Heidän olis pitäny jäädä sinne myöhempään?? Ehkä?



No. Enivei, kaikki sai mahansa täyteen, itse söin viimeisenä sen mitä vitutukselta sain alas. Kaikki kiitteli ihan yli-imelästi : Kiitos kauhean paljon, Riina, oli tosi tosi hyvää kaikki. Olitko itse tehnyt tämän ja tämänkin...? Blaa.. Kyllä, itse tehtyä, vain maito, viini, leipä ja voi oli kaupasta..



Sit ne viimein lähti. Pyysivät kumpikin sakki käymään. Anoppilan mökille pitäis jo tänään lähteä ajelemaan. Voitteko kuvitella, että lähettäis?? Kun oltiin viimein kaksisteen, mä sanoin miehelle että jos haluut mennä, mene, mutta mulla on ihan mitä vaan tärkeempää tekemistä. Sit mitä puhuttiin tosta suunnitelman muutoksesta viime tipassa, ni mies sano ite, että ens vuonna ei kutsua esitetä ollenkaan kun ei kerta passaa. Sekin tajus ihan ilman mun ääntä, että jälleen kerran hän on se huonoin lapsi kaikista, jonka voi talloa ihan mennen tullen.



Tätä tää on aina... nyt loppu kestitykset.