Isoin elämänmuutos minkä olet kokenut?

Up

Teininä muutto toisen vanhemman luo toiseen maahan. Piti hankkia ihan täysin uudet kuviot, uusi kaveripiiri, uudet harrastukset jne.

Molempien vanhempien kuolema kolarissa jossa rattiin nukahtanut rekkakuski ajoi heidän autonsa liiskaksi.olin silloin 15v nuorimies.

Toinen oli kun jouduin hautaamaan ainoan lapseni joka oli alle vuoden ikäinen.

Siinäpä ne suurimmat muutokset.

Se kun jäin heti yksinhuoltajaksi kaksosten synnyttyä. 

Suunniteltu raskaus jota mies enemmän halusi ja oli innoissaan. Hänellä oli enemmän vauvakuumetta, lupasi ja vanno miten osallistuu kaikkeen enemmän ja jää koti-isäksi jotta minä voin palata mahdollisimman pian töihin. 

Olikin loppuraskauden aikana löytänyt paremman naisen toiselta puolen maapalloa ja muutti hänen luokseen ja minä jäin vatsani kanssa kuin nalli kalliolle ihmettelemään mitä helvettiä tapahtui. Eipä ole häntä sen koommin näkynyt kuin muutaman kerran viidentoista vuoden aikana. 

Alkushokin jälkeen ehkä parempi, että asiat menikin näin. Hurahdin äitiyteen ja kaksoseni ovat parasta elämässäni. 

demokratiasta diktatuuriin

Fyysisen sukupuolen vaihto-operaatiot.

Koko ajan ruvella ja arpia täynnä.

Kannattiko? Kyllä.

Seuraavaksi otan pankkilainan ja lähden ulkomaille: haluan kaksi penistä vierekkäin.

Tottakai pärjäätte oikeinkin hyvin, olettehan olleet yrittäjiä: ihmisen perusasenne ratkaisee, eli on työhaluinen, halukas oppimaan uutta ja valmis muutokseen, nehän ovat ne tärkeimmät. Pidä siitä "innosta" kiinni ja jätä kaikki pelonaiheet ja murehtiminen minimiin, niistä ei ole hyötyä, vain haittaa. Liikaa ei pidä keskittyä pikkuasioihin vaan pitää pääasia eli uuden elämän ja elämäntavan luominen koko ajan mielessä, hyvä siitä tulee. Varsinkaan ei saa väsyttää itseään niillä peloilla ja arvuutteluilla, siitä syntyy noidankehä, mahdollisesti turhaa riitaa parisuhteessa ja itseluottamus ja -varmuus vähenevät, mitkä ovat huonoja  juttuja. Sama vaikutus on niillä ihmettelijöillä, siunailijoilla ja "ei vain ennen koskaan..."- tyypeillä, jotka kannattaa karsia niin vähiin kuin mahdollista tuttavapiiristä häiriköimästä. Tee lista hoidettavista asioista: mikä on paperilla, on poissa keskittymistä ja ajattelua rasittamasta. Joka aamu ajattelet:"Hyvä tästä tulee."

Isoimmat elämänmuutoksen oli äidiksi tulo ja lapsen kuolema. Isoja työelämämuutoksia en ole kokenut ja parisuhdekin on pysynyt samana koko aikuiselämän. Turha hirveästi etukäteen jännittää, sitten pärjää kun on pakko. Ja jos ei, niin ei siinäkään se etukäteen jännitys mitään auta. Helpommin sanottu kuin tehty, tietenkin.

Isoimmat elämänmuutokset olivat ensimmäisen lapsen syntymä ja vähän myöhemmin ulkomaille muutto. Kumpaakaan en ole katunut päivääkään.

Koliikkivauvan äitinä univelassa eläminen. Selvisin niin, että vauva ei saanut vaurioita. Unohdin melkein kaiken muun, jopa nimeni, mutta muistin huolehtia vauvasta myös väsyneenä.

Saavutus oli sekin, että vauva ei tippunut kertaakaan käsistäni mistään, kun olin niin väsynyt. Yritin muistaa keskittyä aina, kun olin vauvan kanssa. En myöskään unohtanut vauvaa kauppareisuilla kauppaan, vaikka ostokset unohdinkin.

Koliikkia kesti sen reilut 3 kk. Onneksi seuraava vauva oli helppo.

- muutto maaseudulta yliopistokaupunkiin 19-vuotiaana

- ensimmäisen lapsen saaminen

- avioero ja yksinhuoltajuus

- muutto pks:lle

- oman yrityksen perustaminen > sen kaatuminen > ulosotto

- muutto maalle

Lapsen saaminen. Oli elämä ennen lasta ja elämä lapsen saamisen jälkeen. Sitä kokonaisvaltaista muutosta on vaikea selittää lapsettomalle, en itsekään sitä täysin ymmärtänyt kun olin vielä lapseton. Nyt eletään rankkaa pikkulapsiaikaa; 1,5-vuotias ja paha esiuhma käynnissä. Lapsiluku jää ehdottomasti yhteen. Toivon syvästi että lapsen kasvaessa opin nauttimaan äitiydestä. Nyt tämä on aikamoista selviytymistaistelua päivästä toiseen.

19-vuotiaana muutto ulkomaille (yksi isoimmista muutoksista, joka vaikutti koko loppuelämääni)

22-vuotiaana pääsy (vastoin kaikkia ennakko-oletuksia) yliopistoon ja muutto maalta isoon kaupunkiin

34-vuotiaana äidiksi tuleminen (se kaikkein suurin ja kokonaisvaltaisin muutos)

40-vuotiaana pääsy vakituiseen, hyvin palkattuun työhön sen jälkeen kun käytännössä koko työikäni tehnyt töitä pienipalkkaisena yrittäjänä (muutti taloudellisen tilanteen ja osin sosiaaliluokankin)

40-vuotiaana kroonisen vakavan sairauden toteaminen (ei vaikuta nyt kovin paljon, tulevaisuudessa todennäköisesti kyllä)

43-vuotiaana jooga-harrastuksen aloittaminen (vaikuttaa monella tavalla ajatteluun)

46-vuotiaana avioero (ei ollut loppujen lopuksi niin mullistava juttu, olimme henkisesti eronneet jo vuosia sitten ja jatkoimme eron jälkeenkin kavereina)

Mekin olemme mieheni kanssa siirtyneet suosiolla pois yrittäjyydestä ja vieraalle töihin. Lomat ja varsinkin se, että lomailustakin maksetaan palkkaa tuntuu aivan luksukselta yrittäjyyden jälkeen. Yksityisyrittäjänä ei voinut lomailla, koska silloin ei rahaa tule mistään.( Esim mieheni pitämä isyysloma oli se, että tuli pari tuntia aiemmin kotiin vauvan kotiinpaluupäivänä.)

Muutosta tuli myös siinä, että muutimme monen sadan kilometrin päähän entisestä kotikaupungistamme, koska halusimme muuttaa uusiin ympyröihin ja tuli mahdollisuus muuttaa haluamaamme kaupunkiin.

Tämä kaikki on ollut positiivista muutosta. Ihanaa saada kokea uusi elinympäristö.

Jäin työttömäksi enkä koskaan saanut enää kunnon työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

demokratiasta diktatuuriin

Kommunismiin jossa vain paremminvoivilla on iloa ja valoa.

Join itseni katuojaan. Minulla ei ollut muuta kuin vaatteet päällä ja nekin likaiset. Yhtenä aamuna heräsin ja lopetin juomisen.

Sairastuin ja lääkitys vei ulkonäköni Ennen olin oikeasti kaunis nainen, ja elämäni ja ihmissuhteeni olivat hyvin pinnallisia. Pari vuotta piilottelin lähinnä kotona. Oli suuri elämänmuutos, kun äkkiä ihmiset suhtautuvat aivan toisin. Edes työllistyminen ei ole enää niin selvää, joten työpaikasta on pidettävä kynsin ja hampain kiinni. Toisaalta nyt ajattelen, että on ehkä mahdollista luoda aitoja ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin ja lääkitys vei ulkonäköni Ennen olin oikeasti kaunis nainen, ja elämäni ja ihmissuhteeni olivat hyvin pinnallisia. Pari vuotta piilottelin lähinnä kotona. Oli suuri elämänmuutos, kun äkkiä ihmiset suhtautuvat aivan toisin. Edes työllistyminen ei ole enää niin selvää, joten työpaikasta on pidettävä kynsin ja hampain kiinni. Toisaalta nyt ajattelen, että on ehkä mahdollista luoda aitoja ihmissuhteita.

Mikä sairaudessa vie ulkonäön? Lihottaako lääkkeet, vai mikä?

Sairastuin ja pienensin ruoka-annoksiani samalla, koska tiesin, että liikkumiseni vähenee ainakin toistaiseksi ja kulutukseni on siksi vähäisempää. Syön muuten jo melko terveellisesti. Pikkuisen lisäsin proteiinien suhteellista määrää, koska sairaus kuluttaa niitä.

Pitkä kituuttaminen ja lopulta konkurssi, jonka seurauksena olen vielä vuosienkin jälkeen vailla vakinaista asuntoa, työtön, rahaton, sairas ja yksin.