IL: Sanna Marin tv-bisneksee Range Media Partners on Marinin uusi työnantaja, kertoo muun muassa Variety.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/76452ffb-71ad-4139-81d0-3e6218…
YhdysvaltalaisenVariety -julkaisun mukaankansanedustajan tehtävistä vastikään väistynytSanna Marinaloittaa työt Range Media Partners -yhtiössä.
Varietyn mukaan Marin tulee tutustumaan työmahdollisuuksiin elokuva-, TV-, audio- ja brändiyhteistöiden parissa.
Kommentit (190)
Kustannussopimus kirjasta (tyyliin Michelle Obama) jonkun ison amerikkalaisen kirjakustantamon kanssa vielä puuttuu. Mutta eiköhän sekin ole tulossa..
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Marinille joku Oskari viihteen tekemisestä pimeään Suomeen pitäisi antaa.
Kunhan ei Oskari Onnista kuiteskaan.
Kyseinen yritys on yhdysvaltalainen televisio-, elokuva-, audio- sekä muuta mediasisältöä tekevien ammattilaisten edustaja. Se edustaa esimerkiksi Hollywood-tähtiä. Range tulee nyt siis edustamaan myös Marinia.
Vuoden 2020 syyskuussa Deadline uutisoi siitä, että tuolloin uudehko yritys oli tehnyt sopimuksia 18 ihmisen kanssa. Monet heistä voitiin ja voidaan laskea supertähdiksi. Uutisen aikoihin yhtiön talliin olivat liittynet muun muassa näyttelijät Bradley Cooper, Tom Hardy, Keira Knightley ja Johnny Depp.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Marinille joku Oskari viihteen tekemisestä pimeään Suomeen pitäisi antaa.
Kunhan ei Oskari Onnista kuiteskaan.
Oskari Olematon Nollakatu 0.
Vierailija kirjoitti:
Onko aamiaiset jo maksettu ja talousrikoksistaan aloitettu tutkinta?
Kylläpä ottaa koville menestynyt nainen - siellä se mitään aikaansaamaton persu ulisee 😂
Sanna tahkoaa rahaa, kuten kunnon demari ainankin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko aamiaiset jo maksettu ja talousrikoksistaan aloitettu tutkinta?
Kylläpä ottaa koville menestynyt nainen - siellä se mitään aikaansaamaton persu ulisee 😂
Sanna oli liiankin aikaansaava- sai aikaan kymmenien miljardien budjettivajeen. Toivottavasti seuraava pääministeri on aikaansaamattomampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna on seuraava Bond tyttö 😍
Siinä jää James toiseksi, kun Sanna antaa palaa. Selättää koko ukon, vie rahat ja tuhkatkin pesästä.
Niin ja juo Bondin viinat.
Ilmoitan kaikki Sanna Marinin haukkumisketjut asiattomiksi. Ihan vaan tasapuolisuuden nimissä koska perskokkareita arvostelevat ketjutkin poistetaan heti.
Venäjän trollit ne täällä haukkuvat Suomen parasta pääministeriä ja yrittävät luoda epäsopua suomalaisten kesken.
Olen onnellinen Marinin puolesta. Pääsi eroon paskapersuista kertaheitolla ja oikeasti sellaisiin hommiin jossa häntä arvostetaan oikeasti. Eihän tuollaista vainoamista kestä kukaan terve ihminen. Nyt saadaan nauttia oikein koko rahan edestä persujen hallituksessa olemisesta. H.... kpäät.
Suomessa on todella naisia vihaavia miehiä.
Aika vahvasti retusoitu kuva. Sanna on taas ollut vahvimmalla osaamisalueellaan eli omien kuviensa filtteröinnissä.
Eiköhän iske jonkun ökyrikkaan miehen USA:ssa, median porukoista!
Miksi media julkaisee edelleen sannan pr:ää ilmaiseksi? Eikö noiden pitäisi olla journalisteja vai onko nykymedia tosiaan vajonnut peruuttamattomasti mainostoimistoiksi jotka ei journalismia tunnistaisi jos sellaista joskus vahingossa kohtaisi.
"Sanna Marinin listoilleen ottanut Hollywood-toimisto edustaa supertähtiä, joiden mainossopimusten arvo voi olla kymmeniä miljoonia. Toimiston päärahoittaja on kiistelty miljardööri, joka on tukenut Donald Trumpia."
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/32de12f0-841f-4e71-8a8b-b554ca…
Jutun lopussa filteröimätön kuva Sannasta.
Hienoa, että etenee urallaan. Pyrkikäämmme kaikki samaan. Kaikkihan on vain itsestäkiini kun jokaisella on samat mahdollisuudet kuten esim. kokoomukselaisetkin yleisesti ovat tiedottaneet.