Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Asiantuntija: Nyt tehtävät leikkaukset ovat juuri sitä, mitä sote-uudistukselta haluttiin

Vierailija
27.09.2023 |

HS 27.9.2023

"Joskus uutisoinnista tulee sellainen kuva, että kaikki on romahtamassa ja mistään ei saa enää palvelua. Väittäisin, että siitä ollaan vielä aika kaukana. Todellisuus on, että meidän palvelujärjestelmämme kyllä pyörii, ja globaalisti se on aivan kohtuullinen.

(Tämä tietysti riippuu ihan siitä mihin globaalilla tasolla verrataan. Verrataanko Afrikan maahan vai vielä länsi-Euroopan EU maahan.)

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana hyvinvointialueet ovat kertoneet mittavista leikkauksista suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.

Kaikki hyvinvointialueet ovat tekemässä tänä vuonna kymmenien miljoonien eurojen alijäämää.

Koska rahoituslaki vaatii alueita tasapainottamaan taloutensa, ovat alueet käytännössä pakotettuja tekemään isoja säästötoimia. Esimerkiksi Pirkanmaa suunnittelee lakkauttavansa lähes puolet terveyskeskuksistaan!!!

"Sehän koko uudistuksen pointti oli, että tehdään asioita uudella tavalla.

Tynkkysen mukaan odotettavissa oli, että fyysisiä toimipisteitä joudutaan erityisesti pieniltä paikkakunnilta lakkauttamaan siinä määrin niukalla tolalla hyvinvointialueiden nykyinen rahoitus ja sote-henkilöstön määrä ovat.

(Hmmm.. Toisaalta juuri uutisoitiin, että sote alueilla on kuitenkin varaa maksaa esimerkiksi 3 ostolääkärin työpanoksesta 315 000 euroa 1 kuukaudessa, mutta rahaa ei siis ole? )

(Entä muut samanlaiset ostopalvelut? Hyvinvointialueiden johdon ökypalkkiot? Säästöjä varmasti voitaisiin tehdä muualtakin kuin varsinaisia palveluita lakkauttamalla. )

JATKUU

Kommentit (47)

Vierailija
21/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä perus tk-käynnitkään vähennä hoitojonoja.

No onneksi nyt Juuso ministerinä. Vuosikymmenien jälkeen viimeinkin järjen ääni sosiaali- ja terveysministeriössä.

Vierailija
22/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä on Juuson ratkaisu? Vai riittääkö vain että on persu?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kyllä perus tk-käynnitkään vähennä hoitojonoja.

No onneksi nyt Juuso ministerinä. Vuosikymmenien jälkeen viimeinkin järjen ääni sosiaali- ja terveysministeriössä.

Tavoite on vähentää juurikin perusterveydenhuollon jonoja...

Vierailija
24/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma tuttuni käynyt oireen/ongelman vuoksi 10 kertaa ensin tk:n päivystyksessä, hoitajavastaanotolla, tk vastaanotolla, tk:n etäläärillä ennenkuin sai yksityislääkäriaseman päivystysajalta lähetteen yksinkertaiseen tutkimukseen jolla ongelma selvisi ja vaiva hoitui.

Julkisessa terveydenhuollossa puuhataan myös toisinaan täysin turhaa ja potilaiden vähättely on johdon toivoma palvelukulttuuri.

Vierailija
25/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeat ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, niille ei vain ole haluttu tehdä yhtikäs mitään. Katselen surullisena miten tätä kohta entistä pohjoismaista hyvinvointivaltiota vedetään kölin alitse.

Milläs sinä sen rahoittaisit?

Jom1080-luvulta lähtien on tiedetty, että meillä ei riitä raha tähän.

Ennen riittivät rahat, siis ennen palveluiden laajempaa yksityistämistä, ennen ostolääkäri palveluiden käyttöä, ennen kohtuuttomiksi kohonneita yläpään palkkoja.

Hoidon laadukkuuden osalta taas on tosi, että jos lääkäreitä olisi koulutettu viimeiset 20 vuotta 2 x nykyinen määrä, olisi heidän palkkatasonsa jäänyt paljon alemmaksi kuin mitä se nyt valitettavasti sattuu olemaan. Näin toimien lääkeitä olisi ollut varaa sekä mahdollisuus palkata paljon nykyistä suurempi määrä.

Tämä on epäonnistuneiden, väärin analysoitujen poliittisten valintojen aiheuttama ongelmatila, mitä nykyinenkin hallitus näemmä päättää osaltaan pahentaa. Ei tästä tietenkään voi suoraan syyttää hoitohenkilöstöä.

Ennen riittivät rahat siitä syystä, että meillä oli vanhuksia vähemmän.

Minun äitini on 85 v, ja hänen saamansa hoito on aivan käsittämättömän hyvää. En tajua, miten meillä on varaa hoitaa kaikki vanhukset näin. Joka viikko jossain lääkärissä tai tutkimuksissa. Viimeiset neljä vuotta.

Vierailija
26/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tietää ettei kelakorvaukset vähennä hoitojonoja. Ei yhtään. Jopa lääkäriliitto on tätä vastaan.

Naivia kenenkään kuvitella että lääkärikäyntien tarve olisi vakio ja 1 käynti yksityisellä vähentää 1 käynnin suurilta.

Naivia myöskään kuvitella että käynnit yksityisillä lisääntyisivät. Niillä joilla on varaa siihen, oli varaa myös ilman kelakorvauksia. Tässä siis annetaan rikkaille ja otetaan köyhiltä. Kuten kaikissa tämän hallituksen toimissa.

Olet aivan oikeassa.

Myös esim palveluseteliä käytettäessä omarahoitusta voi jäädä potilaalle 50 - 200 euroa. Se on monelle vähävaraiselle ja pienituloiselle liikaa, joten käynti jää käymättä.

Ja väärin on tietysti koko systeemi. Tässähän nyt kauhotaan veronmaksajien rahaa yksityisille toimijoille, eikä rahaa jää enää kunnallisen puolen kuntoon saattamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kohta joku tulee vinkumaan miten edellinen hallitus on syynä soteen tajuamatta koko asiasta yhtään mitään.

Joo, en kyllä ymmärräkään, miten edellinen hallitus ei olisi syyllinen kehittämänsä valuvikaisen soten vikoihin. Täytyy olla todella vakaa Marin-kulttilainen uskoakseen noin. :-)

Vierailija
28/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeat ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, niille ei vain ole haluttu tehdä yhtikäs mitään. Katselen surullisena miten tätä kohta entistä pohjoismaista hyvinvointivaltiota vedetään kölin alitse.

Milläs sinä sen rahoittaisit?

Jom1080-luvulta lähtien on tiedetty, että meillä ei riitä raha tähän.

Ennen riittivät rahat, siis ennen palveluiden laajempaa yksityistämistä, ennen ostolääkäri palveluiden käyttöä, ennen kohtuuttomiksi kohonneita yläpään palkkoja.

Hoidon laadukkuuden osalta taas on tosi, että jos lääkäreitä olisi koulutettu viimeiset 20 vuotta 2 x nykyinen määrä, olisi heidän palkkatasonsa jäänyt paljon alemmaksi kuin mitä se nyt valitettavasti sattuu olemaan. Näin toimien lääkeitä olisi ollut varaa sekä mahdollisuus palkata paljon nykyistä suurempi määrä.

Tämä on epäonnistuneiden, väärin analysoitujen poliittisten valintojen aiheuttama ongelmatila, mitä nykyinenkin hallitus näemmä päättää osaltaan pahentaa. Ei tästä tietenkään voi suoraan syyttää hoitohenkilöstöä.

Ennen riittivät rahat siitä syystä, että meillä oli vanhuksia vähemmän.

Minun äitini on 85 v, ja hänen saamansa hoito on aivan käsittämättömän hyvää. En tajua, miten meillä on varaa hoitaa kaikki vanhukset näin. Joka viikko jossain lääkärissä tai tutkimuksissa. Viimeiset neljä vuotta.

Niin saman itsekin huomannut. Yritäpä nuorena naisena saada jotakin apua julkiselta...

N26

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen vanhaan (keskisuomalainen sanonta) kaikki oli paremmin. Maaseudulla kiersi myymäläauto josta käytiin ostamassa kotoa lopussa olevat elintarvikkeet. Kerran viikossa ajettiin isolle kirkolle ostoksille.

No joo, uskotaan että raha sanelee ja kustannuksia on sotessa karsittava RAJUSTI.

Nopea päättely paljastaa että jos on tietty joukko:

1) sairaaloita

2) etätoimipisteitä joissa yksi paloauto, yksi ambulanssi

.. on mahdollista laskea keskimääräiset etäisyydet:

1) palvelun tarvitsijalta lähimpään etäyksikköön

2) palvelun tarvitsijalta sairaalaan

.. siten että ylläpitokustannukset saavuttavat miniminsä.

Tällainen ratkaisu vaatii tuekseen kuitenkin tuon vanhan hyvän ajan myymäläautokonseptin. Paitsi että kun maalaisisäntä avaa palveluauton oven ja kyselee tupakkia, vastassa onkin valkotakkinen kiertävä lääkäri. Emäntä on ollut digiyhteydessä edellisellä viikolla keskukseen, hänelle on luvattu kotikäynti "kun jalka on hieman turvonnut".

Eli, optimoitu pelastuspalvelu yhdistettynä digilääkäriin ja tarvittaessa kotikäyntiin tuottaa maaseudullekin aivan kelpo lääkäripalvelut VAIKKA se niin rakas oman kunnan terveyskeskus lakkautetaan.

Vierailija
30/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki aikuiset ihmiset ovat ottaneet sairausvakuutuksen itselleen ja perheelleen aikoja sitten. Julkinen terveydenhuolto on ollut syrjäytyneitä ja eläkeläisiä varten jo pitkään. Aikuisen ihmisen kuuluu ottaa vastuu itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan.

Aina ihminen ei siihen kykene sairautensa tai muiden olosuhteiden takia.

Näinhän asia olisi jos eläisit vaikkapa Yhdysvalloissa, mutta meillä Suomessa nämä palvelut kuuluvat yhteiskunnan hoidettaviksi verovaroista. Yksityisten sairasvakuutusten käyttö on työterveyden ohella iso osa tämän nykyisen ongelman kehkeytymistä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeat ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, niille ei vain ole haluttu tehdä yhtikäs mitään. Katselen surullisena miten tätä kohta entistä pohjoismaista hyvinvointivaltiota vedetään kölin alitse.

Milläs sinä sen rahoittaisit?

Jom1080-luvulta lähtien on tiedetty, että meillä ei riitä raha tähän.

Ennen riittivät rahat, siis ennen palveluiden laajempaa yksityistämistä, ennen ostolääkäri palveluiden käyttöä, ennen kohtuuttomiksi kohonneita yläpään palkkoja.

Hoidon laadukkuuden osalta taas on tosi, että jos lääkäreitä olisi koulutettu viimeiset 20 vuotta 2 x nykyinen määrä, olisi heidän palkkatasonsa jäänyt paljon alemmaksi kuin mitä se nyt valitettavasti sattuu olemaan. Näin toimien lääkeitä olisi ollut varaa sekä mahdollisuus palkata paljon nykyistä suurempi määrä.

Tämä on epäonnistuneiden, väärin analysoitujen poliittisten valintojen aiheuttama ongelmatila, mitä nykyinenkin hallitus näemmä päättää osaltaan pahentaa. Ei tästä tietenkään voi suoraan syyttää hoitohenkilöstöä.

Ennen riittivät rahat siitä syystä, että meillä oli vanhuksia vähemmän.

Minun äitini on 85 v, ja hänen saamansa hoito on aivan käsittämättömän hyvää. En tajua, miten meillä on varaa hoitaa kaikki vanhukset näin. Joka viikko jossain lääkärissä tai tutkimuksissa. Viimeiset neljä vuotta.

Tämä on varmasti yksi osa totuutta, mutta ei missään tapauksessa koko totuus.

Vierailija
32/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan (keskisuomalainen sanonta) kaikki oli paremmin. Maaseudulla kiersi myymäläauto josta käytiin ostamassa kotoa lopussa olevat elintarvikkeet. Kerran viikossa ajettiin isolle kirkolle ostoksille.

No joo, uskotaan että raha sanelee ja kustannuksia on sotessa karsittava RAJUSTI.

Nopea päättely paljastaa että jos on tietty joukko:

1) sairaaloita

2) etätoimipisteitä joissa yksi paloauto, yksi ambulanssi

.. on mahdollista laskea keskimääräiset etäisyydet:

1) palvelun tarvitsijalta lähimpään etäyksikköön

2) palvelun tarvitsijalta sairaalaan

.. siten että ylläpitokustannukset saavuttavat miniminsä.

Tällainen ratkaisu vaatii tuekseen kuitenkin tuon vanhan hyvän ajan myymäläautokonseptin. Paitsi että kun maalaisisäntä avaa palveluauton oven ja kyselee tupakkia, vastassa onkin valkotakkinen kiertävä lääkäri. Emäntä on ollut digiyhteydessä edellisellä viikolla keskukseen, hänelle on luvattu kotikäynti "kun jalka on hieman turvonnut".

Eli, optimoitu pelastuspalvelu yhdistettynä digilääkäriin ja tarvittaessa kotikäyntiin tuottaa maaseudullekin aivan kelpo lääkäripalvelut VAIKKA se niin rakas oman kunnan terveyskeskus lakkautetaan.

Jonkinlainen kiertävä lääkäri/kotilääkäri malli voisi olla ihan varteenotettava idea!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/47 |

 Digitalisaation kautta voisi toimia, eli etäyhteydellä vaan lääkärikäyntejä. Kiertäminen ihan fyysisesti olisi luultavati kalliimpaa.

Vierailija
34/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo on sinänsä outo selitys, koska tarkoituksena oli alunperin keskittää vain erikoissairaanhoito ja tehdä entistä kattavampi perusterveydenhuolto. Ajatuksena oli, että tavallisia sairauksia hoidetaan lähellä asuinpaikkaa eikä vain isoissa kaupungeissa kuten nyt. Terveydenhuollon kulut maksatetaan asiakkailla matkojen muodossa eikä ole lainkaan varmaa, että sovittuna aikana tapaa neuvolalääkärin, hän voi olla kotona hoitamassa omaa lastaan ja niin asiakas maksaa edestakaisesta matkasta vaikka 60 e ihan turhaan.

Jokainen voi valita asuinpaikkansa, mutta ei ole mitään pakkoa rakentaa terveydenhuollon palveluja vain kaupunkeihin. Yhtä hyvin voidaan katsoa mikä tahansa paikka ja edellyttää asiakkailta saapumista sinne.

Alunperin tavoite oli tehostaa toimintaa. Sanna Marinin hallitus poisti tuon tavoitteen ja keskittyi ainoastaan huononotamaan palveluita. Silti Sanna Marinin toimintaa ylistettiin. En voi käsittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan kuin joku kirjoittaisi näitä aloituksia työkseen, ja myös vastaukset. Niin samankaltaista jaarittelua.

Vierailija
36/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeat ongelmat ovat olleet tiedossa jo pitkään, niille ei vain ole haluttu tehdä yhtikäs mitään. Katselen surullisena miten tätä kohta entistä pohjoismaista hyvinvointivaltiota vedetään kölin alitse.

Milläs sinä sen rahoittaisit?

Jom1080-luvulta lähtien on tiedetty, että meillä ei riitä raha tähän.

Ennen riittivät rahat, siis ennen palveluiden laajempaa yksityistämistä, ennen ostolääkäri palveluiden käyttöä, ennen kohtuuttomiksi kohonneita yläpään palkkoja.

Hoidon laadukkuuden osalta taas on tosi, että jos lääkäreitä olisi koulutettu viimeiset 20 vuotta 2 x nykyinen määrä, olisi heidän palkkatasonsa jäänyt paljon alemmaksi kuin mitä se nyt valitettavasti sattuu olemaan. Näin toimien lääkeitä olisi ollut varaa sekä mahdollisuus palkata paljon nykyistä suurempi määrä.

Tämä on epäonnistuneiden, väärin analysoitujen poliittisten valintojen aiheuttama ongelmatila, mitä nykyinenkin hallitus näemmä päättää osaltaan pahentaa. Ei tästä tietenkään voi suoraan syyttää hoitohenkilöstöä.

Ennen riittivät rahat siitä syystä, että meillä oli vanhuksia vähemmän.

Minun äitini on 85 v, ja hänen saamansa hoito on aivan käsittämättömän hyvää. En tajua, miten meillä on varaa hoitaa kaikki vanhukset näin. Joka viikko jossain lääkärissä tai tutkimuksissa. Viimeiset neljä vuotta.

Tämä on varmasti yksi osa totuutta, mutta ei missään tapauksessa koko totuus.

Vuonna 1980 meillä oli vanhuksia 350 000

Vuonna 2019 vanhuksia on melkein 900 000.

https://www.stat.fi/til/vaerak/2019/vaerak_2019_2020-03-24_tie_001_fi.h…

Kerron äidistäni 85 v jotain, ja tämä kaikki tulee liki ilmaiseksi yhteiskunnalta.

- levinnyt syöpä. Jossain vaiheessa yksi hoitopiikki maksoi yhteiskunnalle 500 e. Tutkimukset kolmen kuukauden välein tt-kuvausta myöten.

- hänellä on silmärappeuma. Piikkejä kolmen viikon välein. Lääkäriaika aina.

- hänellä on sydämentahdistin. Kardiologi kolme kertaa vuodessa. Ultrat aina.

- päälle labrat, kaikkeen kolmeen sairauteen liittyen.

Vierailija
37/47 |

Kiva että äitiäsi hoidetaan hyvin siellä missä hän sattuu asumaan, mutta onhan toisaalta esim psykiatrisen puolen laitoshoitopaikkoja vähennetty runsaasti.

Vanhuksia on nykyään paljon enemmän kuin ennen, mutta he ovat myös paljon entistä terveempiä, noin keskimäärin. Heillä on myös huomattavasti enemmän varallisuutta ja siksi monet oletettavasti käyttävät myös yksityisiä terveyspalveluita.

Niinhän sen on oltava, että kun yhteen osa-alueeseen satsataan kuten nyt vaikkapa vanhusten hoitoon, on jostain muualta vastavuoroisesti etsittävä säästöjä.

Minullakin on kokemuksia, että syöpähoidot sujuivat aika tehokkaasti ainakin isossa kaupungissa, mutta tiedostan ettei sekään ole koko totuus, ei välttämättä kaikkien syöpähoitojenkaan osalta koko totuus edes tässä kaupungissa, saatikka sitten koko maassa.

Järjestelmässä on tällä hetkellä merkittäviä valuvikoja liittyen etenkin yksityistämiseen ja siihen liittyviin aihealueisiin, niitä ei voi lakaista maton alle vetoamalla vain entistä suurempaan vanhusväestöön.

Alla linkki yhä erittäin ajankohtaiseen aiheeseen, voisi jopa sanoa että tuossa 2016 kirjoitetussa artikkelissa oltiin kaukoviisaita.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/masik/226729-julkisen-terveydenhuollon…

"Ensin palveluita sekä työpanoksia alettiin ostamaan yksityisiltä palveluidentuottajilta, jonka yhteydessä kustannukset pomppasivat taivaisiin ja julkisen sektorin tuottamien peruspalveluiden laatu kärsi merkittävästi.

Pian nämä kaksi sektoria olivat sekoittuneet niin tahmeaksi soosiksi, että harva siinä pystyi enää selvittämään julkisen terveydenhuollon todellisia kustannuksia, ja sitä kuinka paljon terveydenhuoltoon korvamerkityistä varoista valui yksityiselle sektorille.

Noinhan siinä helposti tosiaan käy, kun terveydenhuollon perimmäisenä tarkoituksena ei ole enää palvella ihmisten terveyttä ja hyvinvointia, vaan imuroida mahdollisimman paljon veronmaksajien varoja valtion tyhjyyttä ammottavasta kassasta. "

Vierailija
38/47 |

Hyviä ja ajankohtaisia aiheita tässä artikkelissa. Valitettavasti nyt alkaa jo näyttää siltä että perse edellä puuhun tässä ollaan menossa.

Vierailija
39/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannatta lukaista tuo Uuden Suomen juttu, oli täyttä asiaa!

Vierailija
40/47 |
27.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites tällainen ?

Julkisen puolen lääkärit ovat hyvin tietoisia yksikkönsä kuormitustilanteesta. Päivystyksessä jono näkyy odotushuoneessa, kirurgeilla ja sairaalan johtajilla leikkausjonoina.

Jos yksikkö toteaa "nyt on syytä lyhentää jonoja", voitaisiin toimia seuraavasti:

Päivystykseen tuleville voidaan ensimmäisellä käynnillä (tai jo etävastaanotolla) tarjota pääsyä jonon ohi. Kuulostaa pahalta mutta ei ole sitä.

Ohituskaista on toteutettu käyttämällä vapaata kapasiteettia yksityisellä puolella. Tällaiselle "diamond lane":lle pääsee kuitenkin VAIN jos suostuu maksamaan arvioidusta hoitokulupaketista vaikkapa 25%.

Molempien lonkkien leikkaus näyttäisi tällä hetkellä maksavan yksityisellä 21 tuhatta euroa.

Nyt jos odotusjonon jäsenille lähetetään maili "pääset leikkaukseen viikon sisällä jos maksat 5 tuhatta euroa", tai sitten odotat vuoden, niin osa porukasta hyväksyy diilin.

Jonot katoavat hetkessä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän neljä