Miten terapiassa kohotetaan itsetuntoa?

Terapiassa käyneet ovat aina jotenkin outoja. Sen haistaa.

Jos puhutaan vaikka kognitiivis-behavioristisesta käyttäytymisterapiasta, niin terapeutti auttaa sinua huomaamaan tietyt negatiiviset ajatusmallit itsestäsi jotka eivät pohjaudu millään lailla todellisuuteen tai realiteetteihin. Tilalle on tarkoitus muodostaa toisenlaisia ajatusmalleja ja tapoja käsittää todellisuutta sekä itseä.

Kuulostaa tosi teoreettiselta, mutta tuossa nopea tiivistys. Miten tuo eroaa sitten läheisten tuesta, terapeutti on myös objektiivinen henkilö joka pystyy systemaattisesti poistamaan/lieventämään näitä negatiivisia ajatusmalleja. Toki läheisten tuki auttaa jo paljon, mutta siitä puuttuu systemaattinen lähtökohta työstää näitä malleja.

Opetellaan sietämään epämukavuutta ja epävarmuutta. Määritellään mitä asioita tekisit, jos olisi parempi itsetunto (terapeutit käyttävät muuten tällaisia epämääräisiä käsitteitä hyvin vähän) ja ryhdytään tekemään niitä portaittain. Tunnistetaan haitallisia ajatusmalleja myös.

Siellä lähtökohtaisesti se omanarvontunne haetaan itsestä eikä ulkopuolelta. Näin itsetunto alkaa kohota.

Kysy Riikka Purralta. Hän löysi tasapainon terapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Kysy Riikka Purralta. Hän löysi tasapainon terapiasta.

Ei löytänyt, hän on epävakaampi kuin koskaan aikaisemmin.

Mulla se tuli ikään kuin huomaamatta traumaterapian sivutuotteena, kun pystyin ensimmäistä kertaa elämässäni olla turvallisesti näkyvillä ilman tuomitsemista tai hylkäämistä. Kaikilla kun ei ole rakastavia läheisiä. Itselläni oli kokemusta vain siitä, että joko ei välitetty ollenkaan tai hyväksyttiin vain, kun kielsin todellisen itseni ja miellytin muita.

Varo, terapeutti voi kadehtia sinua ja riistää itsetuntoasi. Kaikki ihmiset, jotka janoaa toisten lähelle, ei ole hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan vaikka kognitiivis-behavioristisesta käyttäytymisterapiasta, niin terapeutti auttaa sinua huomaamaan tietyt negatiiviset ajatusmallit itsestäsi jotka eivät pohjaudu millään lailla todellisuuteen tai realiteetteihin. Tilalle on tarkoitus muodostaa toisenlaisia ajatusmalleja ja tapoja käsittää todellisuutta sekä itseä.

Kuulostaa tosi teoreettiselta, mutta tuossa nopea tiivistys. Miten tuo eroaa sitten läheisten tuesta, terapeutti on myös objektiivinen henkilö joka pystyy systemaattisesti poistamaan/lieventämään näitä negatiivisia ajatusmalleja. Toki läheisten tuki auttaa jo paljon, mutta siitä puuttuu systemaattinen lähtökohta työstää näitä malleja.

Mikä se systematiikka on, jolla edetään? Edetäänkö osa-alue kerrallaan? Vai ajallisesti menneisyydestä nykyisyyteen? Vai mikä?

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Mistä terapeutti tietää, että sinua on kohdeltu väärin?

Itsellä ainakin psykodynaamisessa vai -analyyttisessa terapiassa itsetunto vain huononi. Piti olla pelkkä masennus, mutta olin terapeutin mielestä liian sairas tekemään mitään. Liian sairas opiskelemaan, liian sairas menemään töihin. Kauempana asuvia ystäviäkään ei saanut nähdä, kun piti terapiassa vain käydä. Nykyään kuulen tuon tuosta miten mulla on huono itsetunto. Ennen terapiaa en kuulut sitä ikinä. Olin vain aina tosi väsynyt ja se diagnosoitiin masennukseksi. Ei se väsymys siellä terapiassakaan kadonnut, että en ymmärrä mitä hyötyä siitä oli.  Sen lopettaminenkin oli hirveä taistelu, millään ei saanut lopettaa, vaikka olin todennut ihan hyödyttömäksi. Laskua vain pukkasi koko ajan perään ja kaksi vuotta meni väitellessä saako lopettaa. Ei enää ikinä moista paskaa mulle kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Aika pahassa ristiriidassa sen kanssa, että jos nykyään joku on hankala, sanoo esim.  jotain suoraan, niin sen sanotaan olevan henkisesti pahoinvoiva ja käsketään terapiaan. Luulevat käskijät vissiin, että siellä terapiassa ihmiset muuttuu kilteiksi ja toisia myötäileviksi. Käykin ihan päinvastoin 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Mistä terapeutti tietää, että sinua on kohdeltu väärin?

Kun kerron elämäni menneistä tai sen hetkisistä tapahtumista. Eihän hän mukanani kulje.

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Tästä tulee mieleen ne tyypit, joille äiti ei ostanut ponia, eikä maksanut kielikurssia. Ja terapeutti sitten toteaa, että äiti on kohdellut väärin ja antaa luvan olla hankala äidille, vaikka se ei äitiä miellyttäisikään.

Anteeksi, että kaappasin viestisi. Tämä ei välttämättä ollut ollenkaan sinun tilanteesi. Mutta näitäkin on.

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa käyneet ovat aina jotenkin outoja. Sen haistaa.

Ite oon huomannut että ovat aika itsekkäitä. Ei ajatella enää yhtään muita, vaan pelkkää itseä.  Ei ole enää tekemissäkään yhtään normaalia kohteliasta joustoa muiden mukaan, vaan kaikki pitäis mennä niin kuin he haluaa. Ihan aikatauluista alkaen. Kaikki pitää tehdä just silloin kun terapiassa käyneelle sopii ja sen toisen aina joustaa.  Yleensä sitä pyritään joustamaan molemmat.

Kerran kun lähdin terapiasta, näin sinne tulevan yhden mielestäni todella kauniin naisen. Ajattelin, kuinka noin kaunis ihminen tarvitsee terapiaa... se avas silmiä, että todella kaikenlaiset ihmiset käy terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Aika pahassa ristiriidassa sen kanssa, että jos nykyään joku on hankala, sanoo esim.  jotain suoraan, niin sen sanotaan olevan henkisesti pahoinvoiva ja käsketään terapiaan. Luulevat käskijät vissiin, että siellä terapiassa ihmiset muuttuu kilteiksi ja toisia myötäileviksi. Käykin ihan päinvastoin 😂

No niinpä. Siellä löytyy selkärankaa, jos sellainen on ollut hukassa ja terapeutti osaava. Hän on se puolenpitäjä, jota vanhemmat eivät olleet ja siksi ei ole kasvanut oikeaa käsitystä siitä, miten itseä saa kohdella.

Vierailija kirjoitti:

Kysy Riikka Purralta. Hän löysi tasapainon terapiasta.

Se on yhtä tasapainoinen kuin valtion budjetti vuonna 2027

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on tapahtunut sitä kautta, että terapeutti on todennut minua kohdellun väärin ja tukenut minua pois sellaisista tilanteista. Minulla on lupa ns. Olla hankala tai olla vääntymättä rusetille, vaikka se ei vastapuolta miellyttäisikään. Minullakin on arvo ja minun tulee olla itselleni tärkein eikä hylätä itseäni muiden eteen.

Aika pahassa ristiriidassa sen kanssa, että jos nykyään joku on hankala, sanoo esim.  jotain suoraan, niin sen sanotaan olevan henkisesti pahoinvoiva ja käsketään terapiaan. Luulevat käskijät vissiin, että siellä terapiassa ihmiset muuttuu kilteiksi ja toisia myötäileviksi. Käykin ihan päinvastoin 😂

Eipä muuten päässyt edes terapiaan, vaikka joku selän takana paskanjauhaja ja sen kaveri käski terapiaan, kun sanoin sille suorat sanat päin naamaa. Niiden mielestä olin muka juurikin henkisesti pahoinvoiva ja sairas. Lääkäri vaan nauroi, että ihan tyypillinen tapa kiusata nykyään eikä maallikoiden diagnoosit ja  vittuilut ole peruste terapiaan pääsylle. 

eri