En meinaa (kerketä) tulla yhdynnän aikana

Mies laukeaa niin nopeasti, että en kerkiä siinä ajassa ite päästä huipulle. Lähelle kylläkin monesti pääsen. Ei olisi aina paljostakaan kiinni.

Ei siinä sinänsä mitään, tiiän että miestä harmittaa se ja hän oikeasti yrittää olla tulematta liian aikasin. Mutta yritykseksi jää. Monesti mies ehottaa sen jälkeen että jatketaan vielä, mutta ongelma on siinä että itellä lopahtaa kiinnostus miehen tulemisen jälkeen kokonaan, satasesta nollaan. Parempi vaan lopettaa. Tai jos ei lopeteta ja jatketaan, ni mies vaan tulee kohta uudestaan ja ite en oo taaskaan kerenny edes päästä vauhtiin. Tän jälkeen tietysti tulee vielä suurempi pettymys ja suorastaan vitutus. Eikä sen jälkeen auta enää mikään, edes sormi/kieli leikit, vaikka kumppani ehottais.

Joskus kyllä tehään niin että mies ensin hoitelee mut suulla tai sormilla. Se kyllä on tosi kiva juttu, mutta ei mun mies joka kerta niinkään jaksa tehä, mikä on ihan ymmärrettävää.
Ja jos minä oon se alotteen tekijä, ni jotenkin en osaa "vaatia" kovin kummosia esileikkejä jos toinen on vaikka vähän väsyny tms. Sit vaan elättelen toiveita, että kerkeen tulla yhdynnän aikana ja useimmiten saan pettyä.

Ollaan molemmat toistemme ensimmäiset kumppanit ja seksikumppanit myös. Eli opetellaan kumpikin vielä. Ollaan juteltu asiasta, mutta sama meno silti jatkuu. Tuntuu että alkuun meillä luisti jotenkin paremmin. En tiiä mitä nyt on tapahtunu.
Onko tuosta mun tulemattomuudesta tullu sitten jotenkin mörkö ja se ongelma vaan paisuu...

Oon yrittäny aatella että seksi on ihanaa vaikka ei tuukkaan (oikeasti onkin ja nautin siitä silti) ja koittanu hyväksyä että aina vaan ei tuu. Mutta se vaan tuntuu tosi epäreilulta. Miks toinen saa aina tulla mutta toiselle se on että "saas nähä"?
Välillä vituttaa olla nainen.

Olen koittanu harjotella lantionpohjalihaksia, tutustua omaan alakertaan ja kertonu kumppanille mistä tykkään jne. Ja välillä ihan oikeasti hetkellisesti pystynyt hyväksymään sen että en vain tule ja pitänyt silti hauskaa ilman odotuksia. Nauttinut siitä vaikken tuukkaan. Mutta välillä se pettymys vaan iskee päin naamaa ja suorastaan alkaa itkettämään.

En tiedä. Onko antaa vinkkejä? Tai vaikka vertaistukea.