Mitä mieltä olette kaverini käytöksestä? Kuvasi kotiani
Minua on jäänyt mietityttämään tämä. Kaverini kävi ekaa kertaa meillä kylässä. Asutaan isossa omakotitalossa jos sillä nyt ylipäänsä on merkitystä. Tässä tilanteessa oli häslinkiä, kun oli monta ihmistä ja lemmikit pyöri jaloissa. Mutta huomasin, että kaverini otti kännykän esille ja videokuvasi siinä samalla meidän taloa sisältä kun kävi taloa läpi. En siinä sanonut mitään, koska kuten sanottua, oli muutakin ja juttelin muillekin siinä. Alkoi vain jälkikäteen ärsyttämään ja mietityttämään tuo käytös - kuka tekee noin ja onko tuo teidän mielestänne ihan ok? Koti on minulle erittäin tärkeä paikka, mutta jotenkin tuollainen ilman lupaa kuvaaminen oli niin hämmästyttävää, etten osannut siihen sanoa yhtään mitään. Ei ole koskaan tullut itselleni mieleen toimia samoin joten tilanne oli hämmentävä.
Kommentit (43)
Ei ole sopivaa käytöstä. Oikeastaan suorastaan törkeää. Hämmentyisin varmaan itsekin jos joku muina miehinä kuvaisi kotiani. Tai siis todellakin hämmentyisin. Täysin eri asia olisi jos kysyisi vaikka että "saanko ottaa olohuoneestanne kuvan, pidän sen sisustuksesta" tmv., se olisi ok, mutta tuollainen että otetaan videokuvaa toisen kodista muina miehinä on ajatuksena todella... Outo
Vierailija kirjoitti:
No oisit sanonut siinä. Tai myöhemmin pyytänyt poistamaan ne videot.
Näin olisi pitänyt tehdä, mutta en sitten vaan osannut näin toimia. Tilanne meni siis niin nopeaa, että kaveri ei varmaan huomannut, että minä huomasin enkä osannut vaan siinä sitten toimia. Jäi vaan nyt ärsyttämään jälkikäteen
Törkeää käytöstä.
Ottaisin asian puheeksi tuon kaverin kanssa ja vaatisin poistamaan videon, lisäksi vaatisin kertomaan onko postannut sen johonkin ja jos on niin poistamaan sen myös sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oisit sanonut siinä. Tai myöhemmin pyytänyt poistamaan ne videot.
Näin olisi pitänyt tehdä, mutta en sitten vaan osannut näin toimia. Tilanne meni siis niin nopeaa, että kaveri ei varmaan huomannut, että minä huomasin enkä osannut vaan siinä sitten toimia. Jäi vaan nyt ärsyttämään jälkikäteen
Ota yhteyttä ja kysy sen videon perään, ja sano ettet tykännyt kuvaamisesta.
Apua, nyt vaikuttaa kyllä oudolta. Pyytäisin kyllä poistamaan videon, mutta tuskin tätä tekee. Miettisin myös vakavasti, että onko tuollainen ihminen kaveri. Ei ole normaalia!! Mihin ihmeeseen hän tarvitsee videota sinun kodistasi.
On törkeää, tökeröä ja lisäksi laitonta.
varmaan hänellä on sellainen omituinen tapa että kuvaa erilaisia paikkoja. ehkä hänellä on jonkinlainen diaknoosi kun tuolla tavalla tekee.
toinen vaihtoehto on että hän sitten katsoo videolta että onko asunnossasi mitään mielenkiintoista ja käy asunnollasi kun olet poissa.
Suunnittelee murtokeikkaa teille tai lähettää videon hämärähemmoille.
Jokatapauksessa, normaalia tuo ei ole.
Itsehän kuvaan toisten uusia koteja useinkin. Tosin pyydän AINA etukäteen luvan ja selitän mihin tarkoitukseen se menee. Tarkoitus nimittäin on se, että aina on joku yhteinen tuttu, joka ei pääse paikalle mutta on kovin utelias näkemään uutta kotia. Näytän videon tai kuvat sitten tälle yhteiselle tutulle ja poistan sen jälkeen tilaa viemästä.
Toki näin vain siinä tapauksessa, että on tiedossa että minä tulen näkemään ko. tutun paljon aiemmin kuin mitä hänellä on tilaisuus, jos sitä edes tulee, on tulla uutta kotia katsomaan.
Rehellisesti sanottuna, itseäni ei kyllä kiinnosta niin paljon toisten kodit. Toki saatan kysäistä, että minkälainen oli, mutta en nyt mitään videota varta vasten kyselisi Yllättävän yleisiä kuitenkin nuo video/kuva pyynnöt.
Ei tulisi mieleeni edes luvan kanssa kuvata toisen kotia. Outoa.

Minä en kyllä kuvaisi kenenkään kotia, vaikka olisikin pyydetty ja olisi siihen lupa. Aika junttimaista pyytää kuvia toisen kodista.

No ei ole kyllä normaalia tuokaan. Sinulla on outo tuttavapiiri, jos monet ovat noin kiinnostuneita toisten kodeista, etteivät malta odottaa pääsevänsä itse näkemään ne, vaan pitää saada kuvia.
Siis minkä ikäisiä olette? Tulee mieleen, kun noin kolmekymppisiä ostetaan oma asunto, alkaa keskiluokkainen kilpavarustelu, kenellä on varaa mihinkin. Pitää sitten videoita muillekin tätä kilpavarustelua ja tyyliä. Muut voivat arvostella, onko hankittu Jyskiä vai Vepsäläistä, onko mikä talopaketti jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän kuvaan toisten uusia koteja useinkin. Tosin pyydän AINA etukäteen luvan ja selitän mihin tarkoitukseen se menee. Tarkoitus nimittäin on se, että aina on joku yhteinen tuttu, joka ei pääse paikalle mutta on kovin utelias näkemään uutta kotia. Näytän videon tai kuvat sitten tälle yhteiselle tutulle ja poistan sen jälkeen tilaa viemästä.
Toki näin vain siinä tapauksessa, että on tiedossa että minä tulen näkemään ko. tutun paljon aiemmin kuin mitä hänellä on tilaisuus, jos sitä edes tulee, on tulla uutta kotia katsomaan.
Rehellisesti sanottuna, itseäni ei kyllä kiinnosta niin paljon toisten kodit. Toki saatan kysäistä, että minkälainen oli, mutta en nyt mitään videota varta vasten kyselisi Yllättävän yleisiä kuitenkin nuo video/kuva pyynnöt.
No ei ole kyllä normaalia tuokaan. Sinulla on outo tuttavapiiri, jos monet ovat noin kiinnostuneita toisten kodeista, etteivät malta odottaa pääsevänsä itse näkemään ne, vaan pitää saada kuvia.
Voi olla, kuten sanoin, en itse noita pyyntöjä harrasta koska ei kiinnosta enkä noita pyyntöjä siis ihan itsekään ymmärrä.
Ja kyseessä on kyllä usein tilanne, että yhteinen tuttava ei tule näkemään uutta kotia koskaan (esim. muuttanut toiseen maahan) tai siihen menisi ainakin vuosia aikaa.
Eipä ole tullut mieleenkään kuvata. Jos olisi joku tosi mahtava tuoli tai sohva, saattaisin kysyä, mistä on ostettu ja saanko ottaa kuvan, että löydän samanlaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsehän kuvaan toisten uusia koteja useinkin. Tosin pyydän AINA etukäteen luvan ja selitän mihin tarkoitukseen se menee. Tarkoitus nimittäin on se, että aina on joku yhteinen tuttu, joka ei pääse paikalle mutta on kovin utelias näkemään uutta kotia. Näytän videon tai kuvat sitten tälle yhteiselle tutulle ja poistan sen jälkeen tilaa viemästä.
Toki näin vain siinä tapauksessa, että on tiedossa että minä tulen näkemään ko. tutun paljon aiemmin kuin mitä hänellä on tilaisuus, jos sitä edes tulee, on tulla uutta kotia katsomaan.
Rehellisesti sanottuna, itseäni ei kyllä kiinnosta niin paljon toisten kodit. Toki saatan kysäistä, että minkälainen oli, mutta en nyt mitään videota varta vasten kyselisi Yllättävän yleisiä kuitenkin nuo video/kuva pyynnöt.
Minä en kyllä kuvaisi kenenkään kotia, vaikka olisikin pyydetty ja olisi siihen lupa. Aika junttimaista pyytää kuvia toisen kodista.
No ei ole kyllä lempipuuhaani tuo kuvaaminen kyllä, mutta suostun. En siis mitään pikkutarkkoja videoita ota, vaan nopean videon että näkee yleisilmeen.
Jostain syystä pyynnöistä on usein tunnuttu ihan jopa ilahtuvan. En itseasiassa ole tarkemmin miettinyt tuota asiaa, että se voi olla hyvinkin inhottava tilanne kodin omistajalle, jos ei kehtaa kieltäytyä. Jos joku pyytäisi lupaa kuvata kotiani, niin suostuisin mutta olisihan se kyllä outoa ja jäisi kyllä epämiellyttävä olo.
Joku mainitsi kommentissaan tuon kolmikymppisten kilpavurusteluhomman. Tästä saattaa sinänsä olla kyse, ei tosin ehkä pahassa mielessä. Uudet kodit ovat nimittäin yleensä jotain juuri rakennettuja, hienosti sisustettuja, merinäköalalla jne. Eipä niitä videopyyntöjä tule, jos muuttaa kunnan vuokra-asunnosta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
On törkeää, tökeröä ja lisäksi laitonta.
Mitä lakia tässä on mielestäsi rikottu?
Sellaisa ne kaverit voivat olla: "No, ei täällä nyt niin hienoa ole!"