Alzheimet ja muut sairaudet, suomi ykkösmaita mutta miksi?
Kellojen siirtely. Etelä-Euroopassa nukutaan kun täällä pimeällä suoritetaan elämää ja klo 6.30 moottoritiet täynnä autoja, ihmiset menossa töihin. Lyhyet huonot yöunet tutkitusti aiheuttaa muistisairauksia. Katsokaa miltä näyttää 55v ensihoitaja, kun hän on valvonut 25 vuotta joka neljännen yön. Tutkitusti koulussa paremmat oppimistulokset kun lapset saa nukkua tunnin kaksi pidempään. Miksi meillä sairaanhoitajilla työt alkaa klo 7? Miksei vuoro vaihdu vaikka klo 9? Olemme suorittajien yhteiskunta joka on kaavoihin kangistunut vaikka tutkimukset puoltaa muuta. Muualla osataan panostaa lepoon ja venytetään päivää vaikka toisesta päästä. Väsyneenä ihminen voi huonosti, syö epäterveellisemmin, masentuu, riitelee ja työn tuottavuus on huono. Ihmisten luonnollinen rytmi muuttuu aina myöhemmäksi loma-aikoina. Miksi taistelemme sitä vastaan. On alettava katsomaan asiaa terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Uni kunniaan ja yhteiskunnan aamuvirkkujen sijaan tehtävä muutoksia jotka tuker kaikkien kansalaisten elämää, terveyttä ja hyvinvointia. Se on tuottavaa ja säästää kustannuksissa. Sabottakoon vielä että levännyt ihminen harrastaa myös enemmän liikuntaa. Tässä olisi SOTEn sijaan suurin taloudellinen mullistus tässä maassa kun ihmisistä tulisi terveempiä.