Lauralla on kolme lasta, kolme työtä ja vinkkejä äideille
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/0ad72d95-a357-4d75-8ae5-31d0…
Tässäkin jutussa ehdotetaan, että äiti voi nostaa tulotasoaan tekemällä useampaa työtä. Suurin osa äideistä on työssä, jonka rinnalle ei voi ottaa toista töistä tai jaksamista toiselle työlle ei yksinkertaisesti ole. Sillä Sanna-sairaanhoitajalla tai Liisa-lastentarhanopettajalla on ihan riittävästi hommaa jo päivätyössään. Ärsyttää, kun kaikille tarjotaan vaihtoehdoksi jotain monen työn, yrittäjyyden ja somebisneksen pyörittämistä. Kaikki eivät halua viettää vapaa-aikaansa sometöiden merkeissä, ryhtyä yrittäjiksi tai vaihtaa kokonaan alaa.
Toisekseen, miksi nykyään tuputetaan ajatusta, että tavallisen ihmisen pitäisi tavoitella kallista elämäntyyliä? Tämäkin äiti asuu Helsingin kantakaupungissa kolmen lapsen kanssa. Halvemmalla pääsisi, jos muuttaisi asumaan kauemmas, oli se sitten Mellunmäkeen tai Mäntsälään. Ja kun joku vetoaa siihen, että ei lapsi voi vaihtaa koulua/päiväkotia. On sitä ennenkin muutettu ja lapset kyllä selviävät siitä. Millaisia nykylapsista kasvaa, jos he jopa sanelevat sen, voiko perhe tulotason laskun vuoksi muuttaa vai pitääkö äidin paiskia kovemmin töitä?
Jutussa äiti myös mainostaa, että kiireisenä yrittäjänä pitää vain pyytää rohkeasti ystäviltä apua. Eiköhän monella vanhemmalla ole aivan samanlainen tilanne kuin meidän perheellä. Kaveripiirissä on joko omien lapsiperheidensä kanssa superkiireisiä kavereita, joilla ei ole aikaa eikä jaksamista auttaa. Tai sitten kaveripiirissä on veloja, joita ei lastenhoitoavun antaminen kiinnosta. Aikuisia sisaruksiakaan ei välttämättä ole tai heitäkään ei lastenhoitoapu kiinnosta. Eli ei niitä tukiverkkoja siitä kaveripiiristä niin vain saa. Monilla kaverit tai sukulaiset voivat myös asua kaukana, joten senkään vuoksi heistä ei arjen avuksi ole. Onnekkaita he, joilla tällaista apua on. Aika isolla osalla ei ole.
Nämä Laurojen kaltaiset äidit ovat hyvin kaukana tavallisista äideistä.
Kommentit (47)
En todellakaan hommaa lisätöitä. Yhdessä työssä tarpeeksi fyysistä tekemistä. Vapaat yhden tai kahden päivän putkissa. En todellakaan halua vapaitani viettää toisessa työssä. Pitää jäädä aikaa myös perheelle. Sit jos rahat ei riitä, karsitaan menoista.
Mm... Suomessa ajatus että äiti tekee uraa EI ole lapsenkengissä, vaan Suomi on aina ollut edelläkävijä tässä asiassa. Tynnyrissä kasvanut muija. Miksi sali-ihmiset ovat jotenkin yksinkertaisia?
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan hommaa lisätöitä. Yhdessä työssä tarpeeksi fyysistä tekemistä. Vapaat yhden tai kahden päivän putkissa. En todellakaan halua vapaitani viettää toisessa työssä. Pitää jäädä aikaa myös perheelle. Sit jos rahat ei riitä, karsitaan menoista.
Eiköhän tässäkin esimerkissä käy varsin hyvin selväksi, että prioriteetti on se raha ja elintaso. Sen eteen uhrataan vapaa-aika, ja aivan varmasti tuota menoa myös terveys. Lasten lapsuus on jo uhrattu. Uskotaan, että tuollainen on ihan on. News flash: se ei ole, se ei ole edes normaalin rajoissa.
Ottakaa tästä leidistä opiksi!
Noora, hesa
Naurahdin tuolle tehdä uraa ja treenata yhdistelmälle, kun hänen niin sanottu uransa on siellä kuntosalilla. Voisiko tällaisiin juttuihin ottaa jotain oikeasti uraa tekeviä, jos sellaista on pakko korostaa. Jotain personal traineria ja vaikka tekniikan alalla töissä olevaa ei voi edes mainita samassa lauseessa, jos puhutaan töiden vaativuudesta ja uran tekemisestä.
Ps. Laura, ei ole mitenkään ihmeellistä, että äiti käy töissä ja treenaa. Meitä tällaisia äitejä on aika paljonkin. Me muut vaan ei tehdä siitä mitään numeroa.
Joo en tarvi Lauran vinkkejä.
Ja kuulostaa ihan siltä että se juoksuttaa kavereitaan kuskeina ja lastenvahteina, "auta pikkasen jooko". Ja menee ottamaan selfieitä.
Luin vain pelkän otsikon ekaksi. Ja tiesin minkä näköinen tatuoitu saliperse siellä odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa tästä leidistä opiksi!
Noora, hesa
Joo, ensin vaikka muutama videon pätkä TikTokiin; siitä se uran luominen voisi alkaa.
Lauran töissä on helpompi joustaa kuin vaikka sairaanhoitajan tai myyjän, joiden on oltava työpaikalla fyysisesti sovittu aika. Yrittäjä voi määritellä työaikansa pitkälti itse.
Sali, valmennukset ja some. Voihan sen tietysti laskea että tuossa on kolme eri työtä. Samaa hommaa kuitenkin, kyllä minäkin tässä vain yhdessä työssäni teen päivän aikana monenlaista hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Lauran töissä on helpompi joustaa kuin vaikka sairaanhoitajan tai myyjän, joiden on oltava työpaikalla fyysisesti sovittu aika. Yrittäjä voi määritellä työaikansa pitkälti itse.
Joo, ja jotain somesisältöä pystyy julkaisemaan vaikka iltamyöhällä tai kesken työpäivän asiakkaiden välissä. Somesta ja markkinoinnistahan hänellä se isoin osa tuloista tulee... Että sinne vaan kaikki tekemään kaupallista yhteistyötä.
Ja kohta Onlyfansissa pyllertämässä.
Vierailija kirjoitti:
Naurahdin tuolle tehdä uraa ja treenata yhdistelmälle, kun hänen niin sanottu uransa on siellä kuntosalilla. Voisiko tällaisiin juttuihin ottaa jotain oikeasti uraa tekeviä, jos sellaista on pakko korostaa. Jotain personal traineria ja vaikka tekniikan alalla töissä olevaa ei voi edes mainita samassa lauseessa, jos puhutaan töiden vaativuudesta ja uran tekemisestä.
Ps. Laura, ei ole mitenkään ihmeellistä, että äiti käy töissä ja treenaa. Meitä tällaisia äitejä on aika paljonkin. Me muut vaan ei tehdä siitä mitään numeroa.
No Laura nyt vaan tarvitsi bisnekselleen lisää buustaamista, ja varmaan muutama keski-ikäinen voimaantuu lähtemään hänen kuntosalilleen, kunhan on ensin tsekannut Lauran fitnesspersekuvia ja psyykannut itsensä uskomaan että hänestäkin voi tulla samanlainen, jos jaksaa tunnin viikossa treenata laiskasti.
Oikeasti kehtaa kysyä kavereilta apua, jos lapset on kipeitä? Itse en ikinä kehtaisi ja katsoisin kyllä kieroon kaveria, joka tällaista pyytäisi. Ei niitä tauteja ole tarkoitus levitellä toisiin perheisiin vaan oman muka-uran tekemisen takia.
Ja kolmella työllä kehuskelu on lähinnä naurettavaa, kun kaikki nuo työt kietoutuu tavalla tai toisella toisiinsa.
Ja tuo viisi tonnia käteen on liioittelua, kun sivulauseessa mainitaan, että joskus saa vain kaksi. Toki hyvät tulot koulutukseen ja työn vaativuuteen nähden. Kuitenkin koko jutusta tulee kuva, että halutaan antaa ihan erilainen kuva ulospäin mitä todellisuus sitten on.
Vierailija kirjoitti:
Okei. Tämä äityli tienaa 5k käteen, eli bruttotulo saa olla lähemmäs 10k/kk. Yrittäjänä se tietää, että pitää saada laskutettua lähemmäs 20k/kk. Kuntosali ja valmennukset ei sitä tuota, kuten hän itsekin sanoo, niin ne ei ole kultakaivoksia. Somella ehkä saa puuttuvan, mutta se on täysin tuuripeliä. Somessa esillä on vain menestyjät. Yhden menestyjän takana on 1000 epäonnistujaa. Todella pieni prosentti onnistuu keräämään riittävät seuraajat. Se on ennen kaikkea tuurista kiinni. Paha siis antaa kenellekäön neuvoksi, että ala tekemään somea.
Varsinkin nykyään se on likipitäen mahdotonta. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi Instagram on muuttunut niin, että siellä pystyy selaamaan vain jo valmiiksi suosituimpia postauksia. Nykyään ei uusi tili saa enää minkäänlaista näkyvyyttä.
Kasvata siinä sitten somebisnestä, jos sinulla on 3 seuraajaa ja nekin tuttavia jotka yrittävät rakentaa omaa somebisnestä.
Vierailija kirjoitti:
Sali, valmennukset ja some. Voihan sen tietysti laskea että tuossa on kolme eri työtä. Samaa hommaa kuitenkin, kyllä minäkin tässä vain yhdessä työssäni teen päivän aikana monenlaista hommaa.
Olisi lisännyt vielä vaikka tilinhoitajan/palkanlaskijan ja valokuvaajan ja athleisure-rätti-stailaajan. Kuusi hommaa!
Vierailija kirjoitti:
Ja ne työthän olivat kuntosali, valmennusasiakkaat ja somemarkkinointibisnes. Kyllä tuollaisilla aloilla helposti tekeekin kolmea työtä. Mutta itse kun tekee 40 t / vko jo päätyötä, niin ei tähän yhtälöön nyt yhtään ylimääräistä työtuntia viitsisi ottaa. Tosin pärjäänkin vallan hyvin itsekseni.
Niin, tällä henkilöllä on kolmenlaista yritystoimintaa, jotka kaikki liittyvät toisiinsa. Samaa työtähän tuo tuntuu koko ajan tekevän.
Tuokin äiti vähensi työntekoaan uupumuksen takia ja tekee nyt "vain" 8 tunnin päiviä. Eli kolmesta työstä huolimatta työpäivät ovat ihan samanmittaisia kuin muissakin kokopäivätöissä. Ei siis mitään leveiltävää siinä, että tekee kolmea osa-aikaista työtä kerrallaan, ei se tee kenestäkään mitään superihmistä, ja suurin osa varmaan tekee mieluummin vain sitä yhtä työtä 8 tuntia päivässä sen sijaan että jakaisi keskittymistään kolmen eri työn välille.
Vierailija kirjoitti:
Naurahdin tuolle tehdä uraa ja treenata yhdistelmälle, kun hänen niin sanottu uransa on siellä kuntosalilla. Voisiko tällaisiin juttuihin ottaa jotain oikeasti uraa tekeviä, jos sellaista on pakko korostaa. Jotain personal traineria ja vaikka tekniikan alalla töissä olevaa ei voi edes mainita samassa lauseessa, jos puhutaan töiden vaativuudesta ja uran tekemisestä.
Ps. Laura, ei ole mitenkään ihmeellistä, että äiti käy töissä ja treenaa. Meitä tällaisia äitejä on aika paljonkin. Me muut vaan ei tehdä siitä mitään numeroa.
Jep. Itsekin asiantuntijatyössä ja kolme lasta. Tunteja viikossa n. 50, mutta onneksi pitkät vapaat kompensoi mun alalla.
En tosiaan ymmärrä Helsinki-kiimaa. Juostaan kolmessa duunissa että voidaan sulloa neljä ihmistä paskapunavuoren megahintaiseen kaksioon.