Kuinka kauan kaverisynttärit
yleensä kestävät? Tytön 3-vuotis juhlista on kyse. Vieraita kutsutaan 5, ikää 3-4,5 vuotta. Tarkoitus olisi, että lapset tulisivat ilman vanhempia. Saavat toki ottaa heidät mukaankin, jos siltä tuntuu.
Onko hyviä ideoita leikkeihin? Vai kannattaako niitä olla lainkaan?
Minkälaisia kakkuja olette kehitelleet jäätelöstä? Junaa ja autoa olenkin saanut maistaa =).
Kommentit (6)
juuri joulun alla kun tyttö täytti 4v. Kavereita kutsuttiín 5, joista neljä saapui. Kaikki lapset olivat 4-vuotiaita ja tunsivat ennestään toisensa. Kutsuun olin laittanut ajaksi kaksi tuntia ja hieman yli kaksi tuntia viipyivät. Meillä oli ohjelmassa vain vapaata leikkiä ja jäätelökakun ym. syöntiä. Aika oli oikein sopiva, leikit eivät ehtineet muuttua riehumiseksi. Myös lasten määrä oli sopiva, suurempi määrä ei olisi enää mahtunut leikkimään yhdessä.
Lapset nyt 7v ja 4v , kummallakin ollut ekat kaverisynttärit (kaverit ilman vanhempia) 4v iästä alkaen. Vierasmäärässä on mielestäni parhaiten toiminut se, että yhtä monta vierasta kuin kakussa kynttilöitä eli lapsella ikää.
Jäätelöstä saa ihania prinsessa- ja ritarilinnoja, töttöröistä tornin huiput, vaahtokarkista, kermavaahdosta, marengista ja nameista koristelua jne. Tavallista kakkua ei kannata tehdä, se kelpaa harvoin lapsille (omani tosin rakastavat kakkua!) ja muutenkin olen suosinut tarjottavissa helposti sormilla syötäviä herkkuja. Suolasta kannattaa myös tarjota, sipsien, popcornin jne lisänä eism minilihapullia, paloiteltuja kasviksia dippikastikkeen kera, pieniä kolmioleipiä, pizzapaloja jne. Ainakin itse koen, että jos lapset eivät syö pelkkää sokerinamuja niin eivät riehaannu yhtä pahasti :)
Meillä on ollut aina 2-3 leikkiä lapsille, esim lahjat voidaan avata pullonpyörityksellä, ongintaa, aarteenetsintää jne ja joku rauhoittumisleikki esim kim-leikki on hyvä olla takataskussa, jos meno yltyy vallan kovasti. Lapset kyllä tykkäävät ihan vapaasta toiminnastakin, toisten kotona on mukava leikkiä kun lelut on erilaisia. Nyt viimeksi 7v synttäreillä eskaripojat halusivat lähinnä pelata uudella gamecubella ja se olikin sitten yksi ohjelmanumeroista, ihan hyvä niin.
Ollaan myös annettu vieraille joku pieni muisto lähtiessään, naimpussi, pieni lelu, ilmapalloja tms. Kaikki eivät tästä tavasta pidä, mutta kukin tavallaan :)
Mukavia syntymäpäiväjuhlia!
Lapset jotenkin odottaa että juhlissa on koko ajan ohjattua toimintaa. Meillä ollaan avattu lahjat vähän leikitty niillä n. 1/2h. Sen jälkeen syöty herkkuja, kakku jää melkein aina syömättä keksit karkit sipsit ym käy kaupaksi. Sitten on n. 40min aikaa leikkiä. Meillä halutaan aina ongintaa, tuoli leikki (eli leikki missä vähennetään tuoleja ja joku jää ilman tuolia joka kierroksella) rikkinäinen puhelin jokatoimii kylläkin vasta vähän isommilla. Meillä tämä puolitoista tuntia on riittänyt pari kertaa on ollut 2h ja aina lopussa on kyselty koko ajan tekemistä ja vähän kinasteltu, sokeri-humala kun alkaa villitä heitä. Vieraiden lukumäärään olen jostain lukennut semmoisen neuvon että yhtä monta vierasta kun sankari täyttää on sopiva ja tämän voin allekirjoittaa.
Kun noin pienistä on vielä kyse riittää 1,5h:kin. Yleensä meillä pidetty 2h. Mutta vasta yli 4v olleet ilman vanhempia (vaikka silloinkin on saanut ottaa vanhempia mukaan). Yleensä on juhlat menneet hyvin, mutta kerran yksi 4v ei suostunut puhumaan mitään (ja kun yritin auttaa vessassa oltiin pattitilanteessa kun ei pystytty kommunikoimaan ja lapsi ei liikkunut mihinkään) ja toinen 4v puhui niin ettei siitä saanut mitään selvää (useita puhevikoja) ja kerran äiti jätti vaihtovaatteet, kun lapsi ei ollut ihan varmasti vielä kuiva. Eli kun lapset on pieniä, niin yllättäviä tilanteita voi tulla synttäreillä eteen. Ja näissä voi mennä aikaa.
Ohjelmaa on hyvä olla varaksi jos lapset käyvät levottomaksi. Mutta ohjelma pitäisi olla aika simppeliä vielä 3v:lle. Meillä tykätty ainakin (hieman isompana) onginnasta ja aarteenetsinnästä. Onginnasta on sitten saatu kotiin vietäväksi jotain pientä. Yleensä muuta kuin karkkia.
Pöydässä ei meilläkään ole kakku niin käynyt kaupaksi, jäätelö sitten paremminkin. Karkit tietenkin menevät, mutta joillakin lapsilla niiden syöminen saattaa mennä överiksi ja sitten ovat " sokerihumalassa" . Tästä syystä meillä on karkkeja annettu vain jonkin verran ohjelmanumerossa, kuten aarteenetsinnässä jokaiselle joku sama juttu tai kioskista on saanut ostaa tehdyllä leikkirahalla vähän jotain (mutta tässäkin porukan ainoa vähän yli 4v oli aika ulapalla ja tarvitsi apua miten toimitaan, kun muut 5-6v hoitivat homman itse). Karkkien suhteen ollaan siis rajoitettu.
Vapaa leikki on parhaiten riittänyt pienille juhlijoille. Tällöin olen laittanut leluja jo valmiiksi esille eri " leikkipisteisiin" että niillä on helppo leikkiä ja ei tarvitse kaappeja kaivella (ja jotkut ujommat lapset jäävät sitten vain katselemaan kun ei ole leluja). Eli yksinkertaisesti nuket ja tarvikkeet esille, legot toiseen paikkaan, barbit ja ponit kolmanteen jne.
Isommat lapset meillä esim. keskimmäinen reilu 4v (vajaa 5v) iästä on ollut hieman pettynyt jos synttäreillä ei ole ollut ohjelmaa. On tottunut siihen ja tykkää ohjelmasta. Jos synttäreillä vain leikitään ja syödään, tuntuu hänestä että se on sama kuin kyläily jossain. Eli lapsi on oppinut jo vaatimaan synttäreiltä enemmän:(. Samoin ekaluokkalainen isoveljensä on aina tykännyt eniten synttäreistä joissa on jotain ohjelmaa/leikkiä. No meillä sitten järjestetään aina joka synttäreillä ohjelmaa yleensä 2leikkiä/puuhaa. Ja tietenkin lahjojen avaus on yksi numero.
vinkeistä. Eiköhän me saada hauskat kemut kasaan! Taidan kruunata herkkupöydän jäätelölinnalla =).
Tämä viesti tulee Tukholman pohjoispuolelta, ja juhlakulttuuri saattaa erota suomalaisesta.
Meidän syntymäpäiväkutsumme (3 lasta, nyt 4 - 9 vuotiaita) kestävät kaksi tuntia, ja samanpituisia kaveritkin pitävät. Poikkeuksena on ollut keskimmäisen pojan erittäin villi kaveriporukka, niillä oli 1,5 tunnin juhlat 5-6 vuoden iässä, eikä vain meidän talossamme.
Olemme kutsuneet varsin suuria laumoja lapsia, 10-14 lasta. Jos lasten määrä on pienempi, voivat varmaan juhlatkin kestää kauemmin.
Juuri tuon ikäiset (3-5) vuotiaat ovat kaikkein helpoimpia vieraita, varsinkin jos tuntevat toisiansa etukäteen vaikka päiväkodista. Niitä ei tarvitse juuri leikityttää.
Olen sen ikäisille järjestänyt kotona esille houkuttelevasti päivänsankarin leluja eri nurkkiin, ja niiden tutkimisessa kuluu hyvin aika. Esimerkiksi makuuhuoneeseen voi tehdä valimiiksi peitosta ja tuoleista majan, jonka sisällä on kotileikin aineksia. Lahjat on avattu pulloa pyörittämällä, lapset istuu pullon ympärillä, päivänsankari pyörittää ensimmäisen kerran, ja se jota pullo osoittaa avaa tuomansa paketin ja pyörittää uudelleen. Aikuinen huomioi ja kehuu kaikkien paketit, ja mahdolliset itse tehdyt kortit katsellaan läpi tarkasti yhdessä.
Jos vieraat villiintyvät, minulla on varalla leikkejä, mutta en pakkoleikitytä rauhallisesti leikkiviä lapsia. Sanomalehtitanssissa ollaan parittain, ja tanssitaan sanomalehtiaukeaman päällä musiikin tahdissa. Lehden ulkopuolelle astunut menee pois leikistä. Vähän ajan kuluttua lehti taitetaan puolta pienemmäksi jne. Lapsia voi pyytää tanssimaan eri teemojen mukaan, vaikka hiihtotanssia tai lentotanssia. Jonain vuonna annoin kaikkein parhaiten " hiihtäneelle" tai " hassuimmalle" pienen palkinnon, mutta niistä tuli kinaa (vaikka kaikki saivat).
Pöytään olen laittanut jätskikakkua (tavallista pakettijäätelöä, kermavaahtoa ja vaikka jotain karkkia koristeeksi), kurkku- ja porkkanatankoja, sipsejä ja limpsaa. Joskus järjestän kutsut kello 11-13, ja silloin vieraat saavat hotdogit. Ennen kotiin lähtöä pidämme karkkipussionginnan, ja kotiin lähtijät saavat valita mukaansa ilmapallon, joilla kotia on koristeltu. Muuten juhlat meillä ovat karkittomat, koska lapset tulevat karkeista niin tahmeiksi...