Meni kesken. Anoppi totesi siihen "näin oli tarkoitettu". Savu nousee korvista!

Hän varmaan totesi tosiasian. Sikiö ei ollut kehityskelpoinen.

Luoja/luonto järjestää joskus asiat haluamallaan tavallaan. Niin on tarkoitettu.

Vanhana naisena en näe mitään outoa tuossa, .

Nainen: rakas, toivottu ja suunniteltu lapsi meni kesken.

Naisen mies: onneksi se vahinko meni kesken kun nyt ei todellakaan ole sopiva hetki lapselle.

Se että nainen haluaa, toivoo ja suunnittelee lasta ei vielä tarkoita että miehelle olisi edes kerrottu että yritetään lasta.

Vaikka anoppi sanoisi mitä vain tai olisi sanomatta mitään-kaiken hän väärin tekee.  Mutta totuus on keskenmenossa että luonto tarkoitti niin, varmaan se anoppi oli myös surullinen teidän vanhempien puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Nuo tuollaiset "hölmöydet" on joskus sukupolvia sitten olleet tapoja lohduttaa. On turvattu Jumalaan kun muuta ei ole osattu. Jäänyt joillekin lapsuussa opittuna tapana pahoitella tapahtunutta jota ei osata selittää eikä ymmärtää. Yleensä tuolla ei pahaa tarkoitateta . Päin vastoin. Pitää ymmärtää aikoja ja tapoja.

Nykyajan naiset ei koe mitään lohdutukseksi jos siihen ei sisälly lahjontaa, huomioimista ja rahan käyttöä

Kamala asia sanoa. Miksi ei olisi voinut vain ottaa osaa.

Ps:Nämä kun täällä sanovat että siksi se oli tarkoitettu kun lapsessa oli jotain vikaa joten luonto hoiti pois, niin miten kaikki kehitysvammaiset sitten jotka ovat syntyneet? Eikö samalla logiikalla heidänkin olisi pitänyt silloin aikanaan mennä kesken.

Minkä takia tätä on alapeukutettu näin paljon? Toihan *on* ihan hirveä asia sanoa menetyksen kokeneelle. Mikä teitä vaivaa?

Kuoleman hetken tietää Taivaan Herra. Me ihmiset emme voi todeta muuta kuin että näin oli ihmisen elämän kirjaan merkitty.

Näin oli tarkoitettu.

Se tuntuu raskaalta, terve mieheni kuoli yllättäen, samanikäisenä kuin äitinsä aikoinaan, sydämeen.

Niin oli tarkoitettu, jossain.

En ole uskovainen varsinaisesti mutta nuo ajatukset olen lapsesta asti omaksunut.

Vierailija kirjoitti:

Kamala asia sanoa. Miksi ei olisi voinut vain ottaa osaa.

Ps:Nämä kun täällä sanovat että siksi se oli tarkoitettu kun lapsessa oli jotain vikaa joten luonto hoiti pois, niin miten kaikki kehitysvammaiset sitten jotka ovat syntyneet? Eikö samalla logiikalla heidänkin olisi pitänyt silloin aikanaan mennä kesken.

Kuitenkin aika usein niin. Tutuilta meni lapsi kesken, sikiössä omi vaijea vamma. Kävivät perinnöllisyystutkimuksessa ja seuraavan raskauden aikana lapsivesitutkumuksessa vaikkei ikä vielä sitä edellyttänyt.

Syntyi terve ja reipas tyttö.

Näin oli tarkoitettu, sanotaanko sitä fatalismiksi vai miksi? Tyytyä tapahtuneeseen Luojan tahtona.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hänen olisi pitänyt sanoa? - Vai olisiko pitänyt olla vain hiljaa. Olisko hänen tullut sanoa esimerkiksi, että tieteellsienä faktana voin kertoa teille (tai vain sinulle miniäni), että Keskenmeno on yleinen ja tapahtuu ainakin 15 %:ssa kaikista raskauksista. Ja Keskenmenot kyllä tapahtuvat useimmiten 5. - 8. raskausviikolla ja huomattavin niistä johtuu geneettisestä viasta sikiössä.(...)

Hyviä voimia jaksamista sinulle  Ap ja läheisillesi.

Uskovainen mies

No miten olisi vaan: Otan osaa, olen todella pahoillani jne?

Monelta puuttuu taito lohduttaa menetyksen kohdannutta. Siksihän ihmiset alkaa jopa karttamaan. Eivät tiedä, mitä sanoa.

Sääntö numero yksi: ÄLÄ ala selittämään menetyksen kokeneelle mitään analyysia tilanteesta.

Uskovainen nainen

Vierailija kirjoitti:

Jos on oikeasti uskovainen, niin silloinhan kaikki on "tarkoitettu". Aivan kaikki. Se on heidän tapansa nähdä elämää ja kestää vastoinkäymiset. Eivät he tarkoita sillä mitään pahaa, vaikka se välillä rasittavaa onkin. Itsekään en ole uskovainen, mutta suvussa heitä on, ja yritän ymmärtää heitäkin.

Ohis. Minua toisinaan harmittaa kun puhutaan tai kirjoitetaan "oikeasti uskovaisista" tai "väärin uskovista" sivuuttamalla se, että usko ja tai uskominen on -atai ainakin minusta se on aina ja poikkeuksetta äärimmäsien yksilöllinen asia. Ja vaikka monilla "uskovilla" olisi yhteisiä, uskonkappaleita, johin uskovat niin ei - tai ei ainakanaan kakikille meille uskoville uskominen tarkoita sitä, että se sumentaisi ja vaientaisi kokonaan rationaalisen järjen käytön ja tai kieltäytyisimme luottamasta myös tieteeseen tai, että emme voisi nauttia "Jumalattomasta taiteesta".

Uskovainen mies

Aika järkyttäviä kommentteja. Otan ap sydämestäni osaa.

Osa keskenmenosta tosiaa voi johtua vauvan kehityshäiriöistä, mutta näin ei ole kaikissa tapauksissa.

Itse olen synnyttänyt 16 viikkoisen pienen pojan. Pienokaisessa ei ollut mitään vikaa, mutta kohdussa oli kookas polyyppi, joka keskenmenon aiheutti.

Muitakin syitä voi olla, esim istukan verenkierron häiriöt.

Olkaa ystävällisiä, älkääkä kommentoiko tavalla, jossa titestte, että parempi näin.

Ihminen suree ja osanotto ja kuunteleminen on se juttu.

T Nainen 55 v, jolla takana 4 keskenmenoa ( viikot 14, 13, 10 ja 16) ja 3 nyt jo aikuista lasta

Iso osa ihmisistä ei osaa suhtautua toisen suruun ja kipuun. Sen takia noita sammakoita pääsee monilta suusta, kun he yrittävät samalla lohduttaa itseään, koska eivät kestä toisen murhetta ja kärsimystä. Jotkut myös kuvittelevat, että heidän pitäisi nimenomaan sanoa jotain lohdutukseksi ja siksikin töksäyttelyjä tapahtuu. Pelkkä läsnäolo ja vaikka kädestä pitäminen riittäisi useissa tapauksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hänen olisi pitänyt sanoa? - Vai olisiko pitänyt olla vain hiljaa. Olisko hänen tullut sanoa esimerkiksi, että tieteellsienä faktana voin kertoa teille (tai vain sinulle miniäni), että Keskenmeno on yleinen ja tapahtuu ainakin 15 %:ssa kaikista raskauksista. Ja Keskenmenot kyllä tapahtuvat useimmiten 5. - 8. raskausviikolla ja huomattavin niistä johtuu geneettisestä viasta sikiössä.(...)

Hyviä voimia jaksamista sinulle  Ap ja läheisillesi.

Uskovainen mies

No miten olisi vaan: Otan osaa, olen todella pahoillani jne?

Monelta puuttuu taito lohduttaa menetyksen kohdannutta. Siksihän ihmiset alkaa jopa karttamaan. Eivät tiedä, mitä sanoa.

Sääntö numero yksi: ÄLÄ ala selittämään menetyksen kokeneelle mitään analyysia tilanteesta.

Uskovainen nainen

Hiensoti ja hyvin sanottu, täyttä asiaa(!)

Uskovainen mies

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia tätä on alapeukutettu näin paljon? Toihan *on* ihan hirveä asia sanoa menetyksen kokeneelle. Mikä teitä vaivaa?

Empatiakyky on katoava luonnonvara. Varsinkin palstalla empatia loistaa poissaolollaan. Hirvittävän kova ja kylmä maailmankuva on monella. Kärsivät siitä selvästi itsekin, voivat pahoin.

Anoppisi oli oikeassa, mutta varsin tahditon kommentti kuitenkin, koska olit keskellä suruprosessia. Ehkä voit opastaa anoppiasi seuraavaa kertaa ajatellen, että sanoisi sitten vain "Olen pahoillani"

Vierailija kirjoitti:

Aika järkyttäviä kommentteja. Otan ap sydämestäni osaa.

Osa keskenmenosta tosiaa voi johtua vauvan kehityshäiriöistä, mutta näin ei ole kaikissa tapauksissa.

Itse olen synnyttänyt 16 viikkoisen pienen pojan. Pienokaisessa ei ollut mitään vikaa, mutta kohdussa oli kookas polyyppi, joka keskenmenon aiheutti.

Muitakin syitä voi olla, esim istukan verenkierron häiriöt.

Olkaa ystävällisiä, älkääkä kommentoiko tavalla, jossa titestte, että parempi näin.

Ihminen suree ja osanotto ja kuunteleminen on se juttu.

T Nainen 55 v, jolla takana 4 keskenmenoa ( viikot 14, 13, 10 ja 16) ja 3 nyt jo aikuista lasta

Niin oli kohdallasi tarkoitettu - jossain.

Löytyi sairauskin.

Mitä me ihmiset voimme muuta kuin tyytyä siihen, tämä oli nyt se kohtaloni, Jumalan tahto tai miksi kukakin jotain tahtoo sanoa, tähdet väärässä asennossa. Olipa kyseessä sairaus, kuolema, ikävyydet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli luultavasti vaikeasti kehityshäiriöinen ja luonto hoiti näin. Oikeassahan anoppisi on.

Samalla logiikalla voisi kuitata läheisensä menettäneelle, että luonto hoiti näin. Mihin tahansa vastoinkäymiseen voi todeta, että näin oli tarkoitettu. Mutta empaattinen ihminen ei sitä tee.

Suru muuttaa muotoaan ja alkusokissa ei halua kuulla tuollaista. Ajan myötä ihminen voi sitten itse päästä ajatukseen, että näin oli tarkoitettu.

Niinhän ennen sanottiinkin kaikille läheisensä yllättäen menettäneille. Tosin taustalla oli myös usko, että vainajat ovat nyt siirtyneet johonkin parempaan paikkaan, jossa vielä joskus tulemme heidät tapaamaan.

Ennen kuolema oli myös luonnollisempi osa elämää. Se tuli vastaan jo lapsena, joten sitä oli totuttu käsittelemään.

Joskus asiat ja tilanteet ovat niin vaikeita, että tavallisen ihmisen on vaikea löytää sanoja millä lohduttaa, kun ei se aina onnistu siihen koulutetuillekaan, esim. papeille.

Mitä sanoa äidille, joka on menettänyt juuri lapsensa? Tai lapselle, joka on menettänyt isänsä?

Mitä sanoa omaisille avoimen haudan äärellä?

Monesti on parempi olla sanomatta mitään. Mutta kun tuntuu, että jotenkin pitäisi osata lohduttaa. Jotenkin pitäisi tuskaa helpottaa - ja silloin niitä sammakoita pääsee, tahtomatta ja tarkoittamatta.

Ollaan armollisia toisillemme, ja itselle.

Vierailija kirjoitti:

Anoppisi oli oikeassa, mutta varsin tahditon kommentti kuitenkin, koska olit keskellä suruprosessia. Ehkä voit opastaa anoppiasi seuraavaa kertaa ajatellen, että sanoisi sitten vain "Olen pahoillani"

Seuraavaa kertaa? Toivon todella, ettei keskenmenoja tule enempää

Ei kannattaisi koskaan sekaantua tuommoisten uskovaisten hörhöjen porukoihin.