Hanavesi maistuu/haisee nykyään pahalle, oletteko muut huomanneet muutoksia alueenne hanavedessä?
Olen aina ollut kova juomaan vettä. Yleensä hanavettä. Mutta nyt viimeisen vuoden aikana sen maku on muuttunut. Nykyään vedessä on sivumaku, kemikaalimainen.
Putkiremontti on tehty n 6 vuotta sitten ja juon puhtaasta lasista. En haluaisi ostella mitään pullovesiä maassa, jossa on juotavaa vesijohtovettä, joten en ole sitä tehnyt, mutta aina kun juon lasin vettä, ihmeellinen uusi maku ja haju jää suuhun/lasiin.
Kommentit (33)
Väitän että nenä on aika herkkä huomaamaan muutokset. Toisaalta kaverillani on oma porakaivo ja heidän vedessään on kamala raudan maku ja välillä jopa lievä rikin maku, mutta hän aina kehuu kuinka raikas vesi heillä on verrattuna kaupungin puhtaaseen veteen. Tottumiskysymys siis.
Onko tämä jokin uusi salaliittoteoria?
Juottaako VALTAMEDIA meille väärää tietoa, vai mistä on kyse?
Lopettakaa jo tyhmistely.
Teillä on joko syöpä tai korona pilannut makuaistin. Mun vesi on ihan saman makuista kuin aina.
Mulla ihan sama mutta kun annan kraanan olla auki jonkun 5 min että vesi muuttuu kylmäksi niin se usein on paremman makuista. Putkista liukenee varmaan metalleja veteen tuskin on kovin terveellistä.
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihtosalaliiton vuoksi kaikkien kantasuomalaisten talouksien vesijohtoihin alettiin jo vuonna 2019 lisäämään kemikaaleja, jotka aiheuttavat impotenssia, hedelmättömyyttä ja homoutta! Olkaa varovaisia. Valtio ei halua teille hyvää. Itse juonut jo pitkään vain pullovettä.
Paljonko sinulla on lapsia koska et ole hedelmätön? Ennenkun oli omat kaivot ja niissä pintavettäkin oli lapsia toistakymmentä vähintään.
Eikös ome tutkittu pullovedessä omevan enemmän bakteereja kuin hanavedessä?
Jos epäilisin veden olevan myrkytettyä oisko jo dementia tai muu sairaus iskenyt. Tai jos naapuri venttiileistä ruiskuttelusi myrkkyjä.
Vierailija kirjoitti:
Väitän että nenä on aika herkkä huomaamaan muutokset. Toisaalta kaverillani on oma porakaivo ja heidän vedessään on kamala raudan maku ja välillä jopa lievä rikin maku, mutta hän aina kehuu kuinka raikas vesi heillä on verrattuna kaupungin puhtaaseen veteen. Tottumiskysymys siis.
Mun porakaivossa, 175 m, on hyvä, kylmä vesi. Niin kalkkipitoinen jotta kattiloihin tulee äkkiä valkoinen kalkkikerros.
Minuakin kiinnostaisi noi suodattimet. Mistä niitä saa ja ovatko kalliita?
Vierailija kirjoitti:
Kandee alkaa suodattaa täälläki tai juomaan pullovettä, sitä ei ikin tiedä mitä myrkkyjä ne levittää veden kautta meihin
se on juuri näin, kun kaikille ei saatu koronarokotteilla myrkkyjä jaeltua niin vesijakelun kautta olisi helppo jatkaa jakelua kaikille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väestönvaihtosalaliiton vuoksi kaikkien kantasuomalaisten talouksien vesijohtoihin alettiin jo vuonna 2019 lisäämään kemikaaleja, jotka aiheuttavat impotenssia, hedelmättömyyttä ja homoutta! Olkaa varovaisia. Valtio ei halua teille hyvää. Itse juonut jo pitkään vain pullovettä.
Yksi lekuri väitti taas tutkimuksessaan että luonnonvesikin sisältää jotain ainesosia. Ja teki jotain terveysraporttia. Ehkä artikkelit on jossain netin kätköissä tai muualla saatavilla. Se ei ollut automaattisesti aina terveellisempi hänen mielestään. Tai pullojen mikromuovit. Täällä kaivovesi tulee pohjavesialueelta kaupungista ja vieressä järvet, sitten on harjun sisältä tuleva vesi. Vai sadevesi. Joka puhdistettu, kloorattu. Lähdevesi on kyllä välillä varmaan kirkastava.
Joo, olen kanssa kuullut, että luonnonvesissä voi olla jotain samoja ainesosia mitä hanavedessäkin, esimerkiksi H2O:ta.

Ja ehkä myös vetyä.
Pieni skeptisyys on ihan tervettä. Vainoharhaisuus on hulluutta.
Vierailija kirjoitti:
Pieni skeptisyys on ihan tervettä. Vainoharhaisuus on hulluutta.
No mitäpä luulet, onko ihmisen historian aikana myrkytetty tahallaan juomaverkostoja? Ja montako kertaa.
Meillä muuttui putkiremontin jälkeen maku oudoksi, ei mitenkään putaaksi vaikka on uudet putket niin luulisi että vesi on raikkaan makuista vaan tämä vesi on jotenkin eltaantunutta ja omituista.