Näin viisikymppisenä ei kestä ääniä eikä ihmisiä
Olisi ihan luksusta elää erakkona. Samoja kokemuksia muilla?
Kommentit (6)
Ajattelen samoin, mutta olen vasta neljäkymppinen ja toki myös autismikirjolla. En myöskään haluaisi elää missään metsässä vaan siistissä ja puhtaassa osittain minimalistisessa kodissa ilman mitään turhia aistiärsykkeitä ja sosiaalista kanssakäymistä.
Joo kyllä, juuri näin ja jetsulleen. Ja tuntuu että kaikki muut ihmiset ympärillä ovat tyhmiä ääliöitä.
eikä ihmiset siedä kakaroiden käytöshäiriö ongelmia, ne vieädään alioikeuteen. Eikä joillakin ole eri vapauksia aukoa edes etunimellä häirintää jatkuvasti. se tulee sellaiselle kalliiksi. itse pitäsi mekkaloida yötä myöten mutta muualta mikäli urkittu kilahduskiin kuuluu, menee pikkuisenpää sekaisin?
johtuuko ne sinun ongelmasi siitä että joku korvien välissä sanoo että meliua ja häiriköi tietyn ikäisiä henkilöitä kun luulot vellovat ulos sieltä korvien välistä?
Sama, onneksi saan elää käytännössä melkein erakkona. Oma rauha on kaikki kaikessa, valitettavasti naapurien pienetkin äänet häiritsee suunnattomasti, mutta toisaalta en kyllä mihinkään erämökkiinkään kaipaa.
Vassari " sosiaaliset" ne aina jaksoivat pilkat kun viihdyin kesämökillä. Ne tulevat mökille remuamaan eläimetkin pois. Pitää olla itikanpoistinta, viiniä ja juustoja :)! Nämä vihreät luonto ihmiset eivät viihdy luonnossa ollenkaan vaan tuovat kapakan rannallekin. Outoa. Miksi sitten larpata vihreää?
Mulla ihan sama ja sama ikä, ja minä olen entinen rokkari joka vietti nuoruutensa vahvistimien pauhussa.