Lastenvaatteet hukkuu päiväkotiin
Tyttärellä hävinnyt ohut pipo ja useita käsineitä, pojaltani sisävaatteita mm. farkut ja t-paita sekä paljon sukkia. Päiväkoti ei ole vaatteita löytänyt ja kukaan ei ole vastuussa. Olen vaatteet nimikoinut. Minne ne voi oikein hävitä noin vaan ??
Kommentit (24)
Sama juttu, vaikka kaikki vaatteet nimikoitu mustalla tussilla moneen kertaan. Varsinkin nuoremman lapsen ryhmässä on jatkuvasti sijaisia ja työkokeilinoita, jotka ottavat vaihtovaatteet - ihan sama, kenen lapsen naulakosta.
Siksi ostan nykyään kaikki lastenvaatteet kirppikseltä. Jollekin muulle ne kuitenkin menee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tänä syksynä kadonnut kolmet kumisaappaat, hyvin nimikoidut. Kotiin tulee palautetta, että vanhemmat eivät huolehdi lapsen vaatteista ja minä ihmettelen, miksi lapseni saappaat ovat toisen lapsen jalassa. Hoitaja ei vaivaudu edes tarkistamaan asiaa vaan sanoo, että heillä ei ole mahdollisuutta valvoa sitä, mitä lapset jalkaansa laittavat. Hienoa, 2v saa siis itse napata haluamansa jalkineet eikä vanhemmat niitä palauta?
Varavaatteet jaetaan nekin muille, mummin ompelemat hupparit ovat toisten lasten käytössä, koska "onko sillä väliä, ei ole aikaa etsiä vaatteita pitkin taloa" - lapsetko niitä piilottelevat?
Varhaiskasvatus on niin vaativaa, että siinä ei näköjään ennätä katsomaan, mitä on tekemässä. Siksi lapsen sadetakissa on nimi selässä, sitä on hankala olla huomaamatta. Vaan ei, kyllä sekin voitiin antaa toiselle lapselle, mutta sen vanhemmat halusivat palauttaa, heillä ei ole Adaa.
Kun annoin palautetta jatkuvasta vaatteiden ja saappaiden katoilusta, sain vastaukseksi että pääasia, ettei lapsi kadonnut.
Annoin myös päiväkodin johtajalle asiasta palautetta. Hän sanoi että nyt annat palautetta väärälle henkilölle. Sanoin, että olin antanut ryhmän (päivittäin vaihtuville) työntekijöille asiasta palautetta jo. Siltikään ei kuulemma hänen asia. No, kyllä Helsingistä virkamiehiä löytyy, hänen esihenkilölleen sitten.
Meillä on todella hyvä päiväkoti ja ihan huolelliset hoitajat yleensä, mutta niin vain katosi aika kalliit ja tarralla nimikoidut kumisaappaat. Ei mitään tietoa, ovatko lähteneet jonkun muun lapsen matkaan vai mitä on tapahtunut. Harmillinen juttu, toivon mukaan ei ala enempää tapahtua tuollaista.
Meillä lapsen päiväkotivaatteet ovat surkeita rytkyjä, rikkinäisiä ja tahraisia. Kotona käytetään siistejä vaatteita. Teen jopa niin, että matkalla päiväkotiin lapsella on siisti, hyväkuntoinen haalari, mutta päiväkodissa joku kirppiskama, jota ei varasteta. Jos lapset ovat ulkoilemassa kotiinnoudon aikaan, käymme sisällä vaihtamassa paremman haalarin.
Tämä on ainoa tapa estää vaatteiden varastaminen, ehjät ja siisti asut kelpaavat "kiertoon".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tänä syksynä kadonnut kolmet kumisaappaat, hyvin nimikoidut. Kotiin tulee palautetta, että vanhemmat eivät huolehdi lapsen vaatteista ja minä ihmettelen, miksi lapseni saappaat ovat toisen lapsen jalassa. Hoitaja ei vaivaudu edes tarkistamaan asiaa vaan sanoo, että heillä ei ole mahdollisuutta valvoa sitä, mitä lapset jalkaansa laittavat. Hienoa, 2v saa siis itse napata haluamansa jalkineet eikä vanhemmat niitä palauta?
Varavaatteet jaetaan nekin muille, mummin ompelemat hupparit ovat toisten lasten käytössä, koska "onko sillä väliä, ei ole aikaa etsiä vaatteita pitkin taloa" - lapsetko niitä piilottelevat?
Varhaiskasvatus on niin vaativaa, että siinä ei näköjään ennätä katsomaan, mitä on tekemässä. Siksi lapsen sadetakissa on nimi selässä, sitä on hankala olla huomaamatta. Vaan ei, kyllä sekin voitiin antaa toiselle lapselle, mutta sen vanhemmat halusivat palauttaa, heillä ei ole Adaa.
Kun annoin palautetta jatkuvasta vaatteiden ja saappaiden katoilusta, sain vastaukseksi että pääasia, ettei lapsi kadonnut.
Annoin myös päiväkodin johtajalle asiasta palautetta. Hän sanoi että nyt annat palautetta väärälle henkilölle. Sanoin, että olin antanut ryhmän (päivittäin vaihtuville) työntekijöille asiasta palautetta jo. Siltikään ei kuulemma hänen asia. No, kyllä Helsingistä virkamiehiä löytyy, hänen esihenkilölleen sitten.
Anteeksi, mua naurattaa tuo vastaus, että onneksi lapsi ei kadonnut. Siinä on ollut väsynyt työntekijä vastassa.
Onko paljon sijaisia? Kun tein itse keikkaa päiväkodeissa Helsingissä, niin aika usein olin pukemassa ulos sitä melkein 20 lapsen porukkaa. En tiennyt edes lasten nimiä, niin kyllä pukivat päälleen mitä osasivat ja lopuille mitä löytyi. Ihan kaaostahan se oli. Onneksi ei tarvitse enää tehdä sitä työtä.

Pukemassa "yksin" ulos piti sanomani.
Ja lisään samalla, että omien lapsien kohdalla käytän samaa kuin aiempi sanoikin, että vähän huonompaa vaatetta päiväkotiin niin ei ihan niin paljon haittaa jos häviää. Onhan siinä kyllä aina se uuden hankkimisen vaiva toki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tänä syksynä kadonnut kolmet kumisaappaat, hyvin nimikoidut. Kotiin tulee palautetta, että vanhemmat eivät huolehdi lapsen vaatteista ja minä ihmettelen, miksi lapseni saappaat ovat toisen lapsen jalassa. Hoitaja ei vaivaudu edes tarkistamaan asiaa vaan sanoo, että heillä ei ole mahdollisuutta valvoa sitä, mitä lapset jalkaansa laittavat. Hienoa, 2v saa siis itse napata haluamansa jalkineet eikä vanhemmat niitä palauta?
Varavaatteet jaetaan nekin muille, mummin ompelemat hupparit ovat toisten lasten käytössä, koska "onko sillä väliä, ei ole aikaa etsiä vaatteita pitkin taloa" - lapsetko niitä piilottelevat?
Varhaiskasvatus on niin vaativaa, että siinä ei näköjään ennätä katsomaan, mitä on tekemässä. Siksi lapsen sadetakissa on nimi selässä, sitä on hankala olla huomaamatta. Vaan ei, kyllä sekin voitiin antaa toiselle lapselle, mutta sen vanhemmat halusivat palauttaa, heillä ei ole Adaa.
Kun annoin palautetta jatkuvasta vaatteiden ja saappaiden katoilusta, sain vastaukseksi että pääasia, ettei lapsi kadonnut.
Annoin myös päiväkodin johtajalle asiasta palautetta. Hän sanoi että nyt annat palautetta väärälle henkilölle. Sanoin, että olin antanut ryhmän (päivittäin vaihtuville) työntekijöille asiasta palautetta jo. Siltikään ei kuulemma hänen asia. No, kyllä Helsingistä virkamiehiä löytyy, hänen esihenkilölleen sitten.
Anteeksi, mua naurattaa tuo vastaus, että onneksi lapsi ei kadonnut. Siinä on ollut väsynyt työntekijä vastassa.
Onko paljon sijaisia? Kun tein itse keikkaa päiväkodeissa Helsingissä, niin aika usein olin pukemassa ulos sitä melkein 20 lapsen porukkaa. En tiennyt edes lasten nimiä, niin kyllä pukivat päälleen mitä osasivat ja lopuille mitä löytyi. Ihan kaaostahan se oli. Onneksi ei tarvitse enää tehdä sitä työtä.
On paljon. Ei pelkästään ulkovaatteet ole mitä sattuu, vaan esimerkiksi sukat, alushousut, sisähousut, paidat.. 2-3-vuotias pukee ne vaatteet jotka hänelle annetaan.
Lapset levittelevät vaatteitaan ympäri eteistä ja laittavat päälleen mitä vaan vaatteita. Lapset eivät enää tunnista omia vaatteitaan.
Omilla lapsillani ei ole paljon hävinnyt vaatteita, mutta tulevat kyllä kotiin milloin kenenkin vaatteissa. Palauttelen niitä sitten päiväkotiin, mutta ehkä kaikki vanhemmat eivät muista näin toimia.
Toki jos osuu ryhmään pitkäkyntinen vanhempi, niin helppohan siitä on poimia lapsen mukaan aina muutama kevään trendivaate ja pistää myyntiin.
On meiltäkin muutama vaate hävinnyt jäljettömiin. Tytöltä on pari paitaa kadonnut johonkin ja housut jää myös ties mihin useinkin. Kaikki vaatteet aina nimikoituja. Hanskoja katoaa aina kun niitä päiväkotiin vie. Toki ne on sellaisia, mitkä helposti menee sekaisin, mutta viime talvenakin lapsille ostettiin varmaan 3-4 kertaa uusia toppahanskoja kun edelliset vaan hupeni jostain syystä.
Huonoimmat kamat vaan päikkyyn ja paremmat pidettäviksi sit kotona. Aivan sama ovatko nimettyjä vaatteita vai eivät, kun silti katoavat. On se kumma homma.. Ja sit p-koti ei vastaa MISTÄÄN kadonneista tavaroista, vaatteista.

Meillä neuvovat katsomaan löytökorista, mutta siellä ei koskaan ole toppahaalaria tai hyviä ulkokenkiä. Joskus tulee mieleen, että osa vanhempien kantaa sinne jätteisiin kuuluvia vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
On meiltäkin muutama vaate hävinnyt jäljettömiin. Tytöltä on pari paitaa kadonnut johonkin ja housut jää myös ties mihin useinkin. Kaikki vaatteet aina nimikoituja. Hanskoja katoaa aina kun niitä päiväkotiin vie. Toki ne on sellaisia, mitkä helposti menee sekaisin, mutta viime talvenakin lapsille ostettiin varmaan 3-4 kertaa uusia toppahanskoja kun edelliset vaan hupeni jostain syystä.
Hupeni tori piste fiihin...
Lapseni päiväkotivaatteissa oli selkään kirjailtu isolla lapsen nimi, samoin saappaissa erottuva tarra.
Niinpä kotiin hakiessa huomasin AINA vaihtuneet kamppeet, kun pihalla ravasi "Mimmi-haalarissa ihan väärä muksu ja Mimmi-saappaissa joku toinen. Vaihdatin vaatteet ennen kotiinlähtöä joka kerta. Hoitajat ei minusta tykänneet kun heidän piti etsiä näille toisille lapsille myös vaatteet.
Meidän lapsen rukkaset ja hanskat olivat aina kateissa, niitä vietiin vaikka kuinka monet. Kummasti ne topparukkaset sitten ilmestyi toukokuun lopulla lapsen naulakkoon eli joku käytti niitä varmaan koko talven.
Surkeinta kyllä oli, että tytön kumisaappaat olivat usein hukassa kesken päivän ja isojalkaisena hänelle ei sopineet muilta naulakolle jääneet saappaat. Joutui sitten usein ulos tavallisissa kengissä, mitkä sitten kastuivat ulkona. Lopulta koristeltiin ne tummat saappaat tyttömäisin tarroin, eivät pojat kehdanneet niitä laittaa jalkaansa ja ne olivat selkeästi erottuvat kaikista muista saappaista, oli helppoa sanoa, että tuo otti minun saappaani. Saappaat olivat siis oikeastaan jatkuvasti päiväkodilla ja monella ne omat olivat sitten lopulta liian pienet, oli mukava ottaa toisen isommat saappaat käyttöön.
Päiväkotivaatteina ei oikeastaan koskaan käytetty mitään parhaita vaatteita, vaan sinne menivät sukulaisilta saadut vanhat vaatteet käyttöön.
Sitä vaan tässä että mitäköhän ne päiväkotien vaatevarkaat selittää ostajalle, kun vaatteessa on eri nimi kuin myyjällä? Sanooko ne että "Joo, me itekkin ostettiin ne tori piste fiistä ja näissä on sen edellisen omistajan nimi"?
Vierailija kirjoitti:
Lapseni päiväkotivaatteissa oli selkään kirjailtu isolla lapsen nimi, samoin saappaissa erottuva tarra.
Niinpä kotiin hakiessa huomasin AINA vaihtuneet kamppeet, kun pihalla ravasi "Mimmi-haalarissa ihan väärä muksu ja Mimmi-saappaissa joku toinen. Vaihdatin vaatteet ennen kotiinlähtöä joka kerta. Hoitajat ei minusta tykänneet kun heidän piti etsiä näille toisille lapsille myös vaatteet.
Tein koko kevään tätä samaa. Hoitajat sanoivat, että ei sillä ole väliä, missä haalarissa ne lapset on ja minä intin, että kyllä on, lapseni haalari on hänen omansa eikä mikään yhteiskäyttövaate. Niinpä niitä vaatteita vaihdettiin ja hoitajat etsi tuskastuneina toiselle lapselle vaatteita. Saappaiden kanssa oli hankalampaa, mutta opin vähitellen, kenen jalasta ne käytiin nappaamassa ja toinen lapsi sai kulkea puolestani vaikka sisätossuissa ulkona, omalle oli yleensä lykätty jalkaan lenkkarit. Kesällä sama oli lippalakin tai juomapullon kanssa, useammin lapsen tavarat oli muilla kuin hänellä itsellään. LOpulta kysyin siitä vesipullosta, että miksi sen pitää olla tietynlainen ja miksi siinä pitää olla nimi, jos hoitajille on ihan sama, kenelle siitä juotetaan.

Toisen vesipullon käyttäminen altistaa karieksen leviämiseen , puhumattakaan muista pöpöistä.