Miten rakentaa parisuhde, kun henkisesti romuna?

Miten olisi saman kokenut henkilö?

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi saman kokenut henkilö?

Sitä oon miettinyt, että ainoa minkä voisi ajatella toimivan.

Aika hankalaa vaan sillä kriteerillä parisuhdetta "etsiä".

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Sinä kyllä nouset sieltä joku päivä. Ei sinun tarvitse unohtaa lapsesi kuolemaa, mutta sinun täytyy mennä eteenpäin elämässä sinun itsesi vuoksi. Varmasti on vielä paljon asioita, mitä voit kokea ja olla iloksi muille ihmisille, sitten sen uuden suhteen kautta. Päivä kerrallaan vaan, kyllä se aurinko vielä sieltä paistaa.

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Suhde sinun kanssasi tässä tilanteessa ei olisi mikään tasapuolinen parisuhde, vaan kaikkea muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Suhde sinun kanssasi tässä tilanteessa ei olisi mikään tasapuolinen parisuhde, vaan kaikkea muuta.

Ja sen takia aiheellista alapeukuttaa kysymystäkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Suhde sinun kanssasi tässä tilanteessa ei olisi mikään tasapuolinen parisuhde, vaan kaikkea muuta.

Ei varmaankaan. Sehän tässä surettaakin, että maailman suurimman surun takia jää yksinkin.

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Käyn ammattiauttajalla. Koira ei ole toinen ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Suhde sinun kanssasi tässä tilanteessa ei olisi mikään tasapuolinen parisuhde, vaan kaikkea muuta.

Ja sen takia aiheellista alapeukuttaa kysymystäkin?

Keskity olennaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Käyn ammattiauttajalla. Koira ei ole toinen ihminen.

No älä hanki sitten koiraa. Mutta älä pakota kenenkään toisen ihmisen kuin ammattiauttajan kuuntelemaan koko ajan asiaasi. Koira kuuntelee, on aina läsnä ja lohduttaa, vie sinut ulos ihmisten ilmoille tai lenkille niin, että saat muutakin ajateltavaa.

Älä ole muille niin ärhäkkä, se vie viimeisetkin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Suhde sinun kanssasi tässä tilanteessa ei olisi mikään tasapuolinen parisuhde, vaan kaikkea muuta.

Ei varmaankaan. Sehän tässä surettaakin, että maailman suurimman surun takia jää yksinkin.

No se on nyt tätä elämää, myöhemmin toisenlaista ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Mielestäni tuo on aika inhottavasti sanottu. Ei se, että on suruaika päällä läheisen menetyksen jälkeen tarkoita sitä, että ihmisestä ei olisi mitään "iloa" kenellekään. Aivan kuin aloittaja olisi joku ilmapiirin myrkyttäjä, joka automaattisesti imee kaiken elinvoiman ja energian ympärillään olevista ihmisistä vain siksi, että on menettänyt lapsensa.

Olen siinä samaa mieltä, että nyt on paras keskittyä ensisijaisesti surutyöhön ja treffailla sitten, kun voimavarat sen sallivat. Treffailu on loppujen lopuksi melko kuluttavaa puuhaa ja sen yhteydessä saattaa törmätä mitä omituisimpiin, suorastaan häiriintyneisiin tyyppeihin. Joku saattaa myös haistaa, että olet lapsen kuoleman ja kumppanin kaipuun vuoksi heikoilla ja käyttää sitä hyväkseen. Kaikilla seuran etsijöillä ei ole ns. puhtaat motiivit kumppanin hakemisessa. Kun olet itse paremmalla mielellä, niin sinun on helpompi erottaa aidot ja vakavissaan olevat tapaukset sekä arvioida realistisesti sitä, kuinka hyvin sopisitte yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Käyn ammattiauttajalla. Koira ei ole toinen ihminen.

No älä hanki sitten koiraa. Mutta älä pakota kenenkään toisen ihmisen kuin ammattiauttajan kuuntelemaan koko ajan asiaasi. Koira kuuntelee, on aina läsnä ja lohduttaa, vie sinut ulos ihmisten ilmoille tai lenkille niin, että saat muutakin ajateltavaa.

Älä ole muille niin ärhäkkä, se vie viimeisetkin pois.

Enpä ole ketään tässä pakottanutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistähän nämäkin alapeukut taas heti tuli.

Ap

Suhde sinun kanssasi tässä tilanteessa ei olisi mikään tasapuolinen parisuhde, vaan kaikkea muuta.

Ja sen takia aiheellista alapeukuttaa kysymystäkin?

Keskity olennaiseen.

Eli mihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Mielestäni tuo on aika inhottavasti sanottu. Ei se, että on suruaika päällä läheisen menetyksen jälkeen tarkoita sitä, että ihmisestä ei olisi mitään "iloa" kenellekään. Aivan kuin aloittaja olisi joku ilmapiirin myrkyttäjä, joka automaattisesti imee kaiken elinvoiman ja energian ympärillään olevista ihmisistä vain siksi, että on menettänyt lapsensa.

Olen siinä samaa mieltä, että nyt on paras keskittyä ensisijaisesti surutyöhön ja treffailla sitten, kun voimavarat sen sallivat. Treffailu on loppujen lopuksi melko kuluttavaa puuhaa ja sen yhteydessä saattaa törmätä mitä omituisimpiin, suorastaan häiriintyneisiin tyyppeihin. Joku saattaa myös haistaa, että olet lapsen kuoleman ja kumppanin kaipuun vuoksi heikoilla ja käyttää sitä hyväkseen. Kaikilla seuran etsijöillä ei ole ns. puhtaat motiivit kumppanin hakemisessa. Kun olet itse paremmalla mielellä, niin sinun on helpompi erottaa aidot ja vakavissaan olevat tapaukset sekä arvioida realistisesti sitä, kuinka hyvin sopisitte yhteen.

Valitettavasti sellainen hyvin voimakas suru ja menetys näkyvät ja tuntuvat pitkään, eikä vaikka tässä tapauksessa monellakaan miehellä ole valmiuksia uuden parisuhteen myötä ottamaan vastaan vielä sitä toisen surutyötäkin. Selainen ei ole tasavertainen suhde millään tavoin

Ei ole ollenkaan mukavaa toiselle siis lähteä yrittämään parisuhdetta ihmisen kanssa, jonka ajatukset ovat muualla, joka alkaa kesken keskustelun nyyhkimään ja joka haluaisi jutella lapsestaan jokaisen asian myötä. Siinä tuntee itsensä laastariksi ja se on menoa sitten.

Ehkä oikea kumppani löytyisi jostakin vertaistukiryhmästä, eli paikasta, jossa kaikilla olisi takanaan samanlainen suru.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Mielestäni tuo on aika inhottavasti sanottu. Ei se, että on suruaika päällä läheisen menetyksen jälkeen tarkoita sitä, että ihmisestä ei olisi mitään "iloa" kenellekään. Aivan kuin aloittaja olisi joku ilmapiirin myrkyttäjä, joka automaattisesti imee kaiken elinvoiman ja energian ympärillään olevista ihmisistä vain siksi, että on menettänyt lapsensa.

Olen siinä samaa mieltä, että nyt on paras keskittyä ensisijaisesti surutyöhön ja treffailla sitten, kun voimavarat sen sallivat. Treffailu on loppujen lopuksi melko kuluttavaa puuhaa ja sen yhteydessä saattaa törmätä mitä omituisimpiin, suorastaan häiriintyneisiin tyyppeihin. Joku saattaa myös haistaa, että olet lapsen kuoleman ja kumppanin kaipuun vuoksi heikoilla ja käyttää sitä hyväkseen. Kaikilla seuran etsijöillä ei ole ns. puhtaat motiivit kumppanin hakemisessa. Kun olet itse paremmalla mielellä, niin sinun on helpompi erottaa aidot ja vakavissaan olevat tapaukset sekä arvioida realistisesti sitä, kuinka hyvin sopisitte yhteen.

Valitettavasti sellainen hyvin voimakas suru ja menetys näkyvät ja tuntuvat pitkään, eikä vaikka tässä tapauksessa monellakaan miehellä ole valmiuksia uuden parisuhteen myötä ottamaan vastaan vielä sitä toisen surutyötäkin. Selainen ei ole tasavertainen suhde millään tavoin

Ei ole ollenkaan mukavaa toiselle siis lähteä yrittämään parisuhdetta ihmisen kanssa, jonka ajatukset ovat muualla, joka alkaa kesken keskustelun nyyhkimään ja joka haluaisi jutella lapsestaan jokaisen asian myötä. Siinä tuntee itsensä laastariksi ja se on menoa sitten.

Ehkä oikea kumppani löytyisi jostakin vertaistukiryhmästä, eli paikasta, jossa kaikilla olisi takanaan samanlainen suru.

"Haluaisi jutella lapsestaan jokaisen asian myötä".

Suren koko ajan kyllä, mutta mistä oot tehnyt päätelmän ettei osata puhua enää mistään muusta?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki koira ja käy ammattiauttajalla. Sitten kun olet enemmän jaloillasi ja saanut hieman välimatkaa asiaan, voit alkaa etsimään hyvää parisuhdetta, mutta nyt sinusta ei ole kenellekään yhtään mitään iloa, vaan toisen pitäisi olla vain lohduttava olkapääsi ja kuuntelija ihan koko ajan.

Tämä nyt vain on totuus. Minä en ainakaan valitettavasti olisi kiinnostunut olemaan kenenkään uuden tuttavuuden terapeutti, vaan haluaisin ehdottomasti enemmän. Mielummin olisin siis yksin, kun ottaisin sinun kanssasi vastaassa tilanteessa olevan ihmisen vierelleni. Elettyä elämää saa ja pitää olla takana, mutta liika on liikaa liian nopeasti.

Mielestäni tuo on aika inhottavasti sanottu. Ei se, että on suruaika päällä läheisen menetyksen jälkeen tarkoita sitä, että ihmisestä ei olisi mitään "iloa" kenellekään. Aivan kuin aloittaja olisi joku ilmapiirin myrkyttäjä, joka automaattisesti imee kaiken elinvoiman ja energian ympärillään olevista ihmisistä vain siksi, että on menettänyt lapsensa.

Olen siinä samaa mieltä, että nyt on paras keskittyä ensisijaisesti surutyöhön ja treffailla sitten, kun voimavarat sen sallivat. Treffailu on loppujen lopuksi melko kuluttavaa puuhaa ja sen yhteydessä saattaa törmätä mitä omituisimpiin, suorastaan häiriintyneisiin tyyppeihin. Joku saattaa myös haistaa, että olet lapsen kuoleman ja kumppanin kaipuun vuoksi heikoilla ja käyttää sitä hyväkseen. Kaikilla seuran etsijöillä ei ole ns. puhtaat motiivit kumppanin hakemisessa. Kun olet itse paremmalla mielellä, niin sinun on helpompi erottaa aidot ja vakavissaan olevat tapaukset sekä arvioida realistisesti sitä, kuinka hyvin sopisitte yhteen.

Valitettavasti sellainen hyvin voimakas suru ja menetys näkyvät ja tuntuvat pitkään, eikä vaikka tässä tapauksessa monellakaan miehellä ole valmiuksia uuden parisuhteen myötä ottamaan vastaan vielä sitä toisen surutyötäkin. Selainen ei ole tasavertainen suhde millään tavoin

Ei ole ollenkaan mukavaa toiselle siis lähteä yrittämään parisuhdetta ihmisen kanssa, jonka ajatukset ovat muualla, joka alkaa kesken keskustelun nyyhkimään ja joka haluaisi jutella lapsestaan jokaisen asian myötä. Siinä tuntee itsensä laastariksi ja se on menoa sitten.

Ehkä oikea kumppani löytyisi jostakin vertaistukiryhmästä, eli paikasta, jossa kaikilla olisi takanaan samanlainen suru.

"Haluaisi jutella lapsestaan jokaisen asian myötä".

Suren koko ajan kyllä, mutta mistä oot tehnyt päätelmän ettei osata puhua enää mistään muusta?

Ap

Pärjäile.

Jotenkin harmitti tämä ketju, kuinka monella ei ole mitään käryä siitä kuinka karmea kokemus tuo on. Ja jotkut kommentoivat, etteivät huolisi menetyksen kokenutta kumppaniksi. Useimmat hakevat helppoa, vaivatonta, kepeää kivaa elämäänsä. Todellisiin, syviin suhteisiin, myötä ja vastamäkiin näistä ei ole.

Toivon enemmän empatiaa ja myös yhtä kovia kokemuksia kuin aplla kaikille. Ne kasvattavat. Ajattelemaan.

Ei mitenkään.