Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

YLE: "20 lapsen vanhemmat päättivät, etteivät oppilaat mene enää kouluun - syynä yhden luokkatoverin käytös"

Vierailija
11.09.2023 |

"Parikymmentä turkulaisen alakoulun oppilasta on jäänyt kotiin tänään maanantaina luokassa esiintyvän väkivallan takia.

Ylen saamien tietojen mukaan yksi luokan oppilaista on käynyt toistuvasti luokkakaveriensa ja koulun henkilökunnan kimppuun. Ongelmat luokassa ovat jatkuneet viime syksystä saakka.

24 huoltajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa todetaan, etteivät lapset palaa kouluun ennen kuin koulu voi taata heille turvallisen oppimisympäristön. Kirjeessä vaaditaan myös koulua järjestämään etäopetusta niin kauan kuin tilanne on ratkaisematta.

Kirje on lähetetty maanantaina koulun rehtorille, Turun kaupungin johtaville viranhaltijoille, lapsiasiainvaltuutetulle sekä opetusministerille.

Väkivallantekoja on ollut viikoittain, jopa päivittäin. Purraan, hakataan, potkitaan ja heitetään esineitä. Joskus poliisitkin ovat käyneet koululla rauhoittelemassa tilannetta. Pelottaa, milloin joku tönäistään alas rappusista tai tapahtuu jotakin muuta vakavampaa, Ylen haastattelema isä kuvailee"

Ja sitten se oleellisin, eiköhän kaikki osaa päätellä mitä inkluusiolla tarkoitetaan
"Vanhemmat ovat sitä mieltä, että tilanne on seurausta inkluusiosta"

https://yle.fi/a/74-20049311

Kommentit (743)

Vierailija
21/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siellä on taas nepsy erityislapsi laitettu yleiselle luokalle. Erityisopetukseen erityisluokalle lapsi kuuluisi, niin pitkän aikaa, että kunnes voitaisiin taas yleiseen luokkaan siirtämistä harkita.

Vierailija
22/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama. Me tarvitsemme tätä inksluusiota koska työvoimapula. T. Pääaivopieruministeri Orpana ja työttömyydenedistämisministeri Satiainen

En ole mikään orpo fani mutta sitä nyt ei voi tästä syyttää.

Kokoomus on aina hallituksessa ollessaan tehnyt massiivisia leikkauksia koulutukseen vastoin lupauksiaan.

Kyllä, Orpoa voi syyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Inkluusio oli suomalaisen koulujärjestelmän tuho. Ennen häiriköt ja oppimisvaikeuksista kärsivät lapset olivat omissa luokissaan, nyt kaikki samassa.

Miten kukaan voi kuvitella tämän olevan yhtään kenenkään etu?

Vierailija
24/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lasu kaikista vanhemmista ja lapset pioneerien uudelleenkoulutusleirille.

Näitä kokoomuslaisten juttuja

Vierailija
25/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vau, arvostan kyllä näitä vanhempia ja sitä, miten jaksavat huolehtia lastensa turvallisuudesta yhteisön voimin. Olisipa meillä ollut yhtä aikaan saavia vanhempia luokallamme 2000-luvulla, jossa nykyinen taparikollinen ja nisti terrorisoi koko luokkaa.

Vierailija
26/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama. Me tarvitsemme tätä inksluusiota koska työvoimapula. T. Pääaivopieruministeri Orpana ja työttömyydenedistämisministeri Satiainen

En ole mikään orpo fani mutta sitä nyt ei voi tästä syyttää.

Kokoomus on aina hallituksessa ollessaan tehnyt massiivisia leikkauksia koulutukseen vastoin lupauksiaan.

Kyllä, Orpoa voi syyttää.

Samoin Grahn-Laasosta, jonka edellisellä ministerikaudella tehtiin isoja leikkauksia koulupuolelle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siellä on taas nepsy erityislapsi laitettu yleiselle luokalle. Erityisopetukseen erityisluokalle lapsi kuuluisi, niin pitkän aikaa, että kunnes voitaisiin taas yleiseen luokkaan siirtämistä harkita.

Ja mihin nämä sijoittuvat työelämässä? Kuntouttavaan?

Vierailija
28/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pienryhmät pitäisi saada takaisin. Sen vuoksihan ne alun perin tuli kun oppilasta ei voitu erottaa.

Erityisluokat eivät ole kiellettyjä Suomessa, kunnat ainoastaan säästää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aina puhutaan miten vähem.mistöt pitää ottaa huomioon, mutta milloin otetaan huomioon normaalit ihmiset ja heidän rauhansa?

Ei milloknaan oteta huomioon ja siksi oma lapsi laitettiin yksityiskouluun. Loppu ongelmat ja saa olla ns omien parissa. Siellä muutkin oppilaat on tullut samasta syystä.

Vierailija
30/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummasti taas rehtori ei myönnä mitään. Toteaa että mitään erityistä muutosta ei ole tapahtunut.

Mutta nähtävästi pitkäkestoinen tasalaatuinen väkivalta on koulussa sitten Ok? Outoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inkluusio eli punavihreä unelma

Inkluusio on keksitty rahan säästämiseksi, ei se ole kenenkään unelma. Säästyy aikamoiset massit kun ei tarvitse järjestää erillisiä oppitunteja häiriintyneille.

Mutta ei ne opi mitään kun eivät saa tarvitsemaansa tukea.

Vierailija
32/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inkluusio eli punavihreä unelma

Ei, vaan se on kunnan keksimä tapa säästää rahaa!

Mikä kunnan? Valtion tasolla tätä on ajettu ei yksittäisten kuntien

Kunnat ottivat inkluusion tavaksi säästää rahaa, mihin sitä ei ollut tarkoitettu. Edelleen voisi erityisluokalle lapsia laittaa. Ja jos se lapsi on yleisellä luokalla, niin kyseeseen luokkaan pitäisi sijoittaa lisää henkilökuntaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti persuperoilla on vaikeuksia ymmärtää, mitä inkluusio tarkoittaa. Minäpä kerron: se tarkoittaa sitä, että kun pera itse oli peruskoulussa suppealla tasokurssilla, niin nyt ei ole enää tasokursseja, vaan suppean ja laajan kurssin oppilaat ovat samassa ryhmässä.

Idiootti! Persuilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Eiköhän ne ole ne kukkahattuvasemmistolaiset jotka näitä tänne on halunneet. Muutenkaan tämä nykyinen tilanne ei ole missään määrin nykyhallituksen vika.

Mitä "näitä"? Etkö vieläkään tiedä, mitä inkluusio tarkoittaa?

Vierailija
34/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kouluun voi huoltajat mennä seuraamaan opetusta.

Seuraavaksi sitten vahtivuorot luokkaan!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Inkluusio ei ole todellakaan mikään vasemmiston lempilapsi vaan ideologiaan verhottu säästötoimi, josta ovat vastuussa ne, jotka opetuksesta haluavat nipistää, jotta voidaan järjestää rikkaille veroale ja keskiluokalle halpaa bensaa

Haluan tuon opettajan puolesta kiittää uutisessa mainittuja vanhempia. Teitä on pakko kuunnella. Opettaja ei voi sanoa juuri mitään, eikä hänellä oli muita vaihtoehtoja kuin irtisanoutua. Voitte varmaan kuvitella, miten raskasta on tuolla opettajallakin, kun hän on yrittänyt opettaa ja samalla jotenkin hallita selvästi erittäin sairasta ja jopa vaarallista lasta.

Opettajan pitää saada olla opettaja. Me emme voi olla vanginvartijoita tai mielisairaalanhoitajia.

T. Yläkoulun opettaja

Vierailija
36/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti persuperoilla on vaikeuksia ymmärtää, mitä inkluusio tarkoittaa. Minäpä kerron: se tarkoittaa sitä, että kun pera itse oli peruskoulussa suppealla tasokurssilla, niin nyt ei ole enää tasokursseja, vaan suppean ja laajan kurssin oppilaat ovat samassa ryhmässä.

Idiootti! Persuilla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Eiköhän ne ole ne kukkahattuvasemmistolaiset jotka näitä tänne on halunneet. Muutenkaan tämä nykyinen tilanne ei ole missään määrin nykyhallituksen vika.

Etpä olisi enää yhtään selvemmin voinut osoittaa, ettet tajunnut sanaakaan viestistä, johon kommentoit.

Vierailija
37/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä hallitus sai inkluusion kouluihin? Se tuli 2014.

Krista Kiuru oli opetusministerinä silloin.

Vierailija
38/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vihreänä ihmettelen miksei muslimeille voi osoittaa kunnioitusta nuolemalla heidän kenkiään.

Ihmisenä ihmettelen,  kuinka joku on voinut jäädä ilman minkäänlaista sivistystä. 

39/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän ala-asteella oli 80-luvulla vastaavanlainen tilanne. Väkivaltainen oppilas oli minua vuoden vanhempi, ja hän jäi eräänä keväänä luokalle, joten oli mahdollista että hän aloittaisi minun luokallani syyslukukauden alkaessa. Onneksi hänet päätettiinkin siirtää toiseen kouluun jollekin erityisluokalle.

Koulussamme oli myös tarkkailuluokka. Koska välitunneilla tapahtui muutamia pahoinpitelyjä tarkkislaisten toimesta, tehtiin päätös, että heidän välituntinsa ja ruokailunsa pidetään eri aikaan kuin muiden luokkien. Tämä oli suuri helpotus, koska pelkäsin joitain heistä.

Vierailija
40/743 |
11.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siellä on taas nepsy erityislapsi laitettu yleiselle luokalle. Erityisopetukseen erityisluokalle lapsi kuuluisi, niin pitkän aikaa, että kunnes voitaisiin taas yleiseen luokkaan siirtämistä harkita.

Ja mihin nämä sijoittuvat työelämässä? Kuntouttavaan?

Kyllä erityistä tukea tarvitseville löytyy myös ammatillista koulutusta peruskoulun jälkeen. Vai mitä tarkoitit, että lapselta jo tässä vaiheessa evättäisiin oikeus koulunkäyntiin?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän viisi