Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapset 8 ja 11, eivät oikein halua tehdä mitään? Mitä ihmettä teen?
10.09.2023 |
Nyt kyllä harmittaa todella paljon. Lapset ovat aktiivisia kyllä, mutta aina on jotenkin ollut niin, että heille pitää aina keksiä tekemistä. Ollaankin siis tähän ikään mennessä tehty lasten kanssa kaikkea. Viety uimahalliin, luisteleen, metsäretkille jne jne. Viime vuosina tilanne on kääntymässä niin, että kun he tekevät jotain niin sitten ovat saaneet katsella telkkua ja pelata tunnin per päivä.
Nyt alan havahtumaan siihen, että lapsia ei enää oikein kiinnosta yhtään mikään muu kuin pelaaminen. He odottaa kuin kuuta nousevaa sitä tunnin peliaikaa ja sen jlk haahuilee asunnossa, eikä osaa tarttua mihinkään muuhun kuin lösähtää soffalle katsomaan sarjoja. Nyt koulun taas alettua tämä on oikein korostunut, eivät jaksaisi koulun jlk mitään? Missä vika, mitä olen tehnyt väärin?
Kaikista pahimmalta tuntuu se, että molemmat ovat hyvinkin liikunnallisia, mutta enää harrastuksetkaan ei enää innosta. Jos on harrastus (pari kertaa viikossa) niin valittavat, ettei jaksa. Rauta-arvot on tsekattu, nukkuu tarpeeksi, ruokaa syövät kuin hevoset ja hedelmiä haen kaupasta säkki tolkulla.
Mitä ollaan tehty väärin, että tämä on tällaista? Muiden lapset soittaa, pelaa, urheilee, on kiinnostuneita asioista. Meillä lapset vaan "on".
Antakaa muut vanhemmat nyt vinkkejä. Pitäisi olla tiukempi, kurinalaisempi, kannustavampi (en tiedä enää pystyykö enempää kannustamaan), ymmärtää ja tsempata vaan hullun lailla vai ANTAA VAAN OLLA.
Ja täytyy vielä todeta, että ulkonahan ei enää 10veet leiki kuten ennen vanhaan. Kaikki nyhjää kodeissaan, en tiedä mitä siellä tehdään. Maataan sängyissä puhelin kädessä?
Kokemuksia..
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.
Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan oma valinta hankkia pelikoneet ja älypuhelimet tuon ikäisille.
Pelaaminen on monesti ihan sosiaalista hommaa eikä mitään aivotonta ja passiivista naputusta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän sama juttu. Lapset hieman vanhempia. Teini-ikäinen tyttö on jotenkin tosi vetämätön. Pääsi käymään perusverikokeissa, joissa ei mitään hälyyttävää. Muuta ei tutkita, ei edes sitä ferritiiniä, vaikka hemoglobiini alakanttiin. Mieliala on ihan ok, mutta on saamaton. Hänellä on esikouluikäisestä saakka ollut harrastus kerran viikkoon, eikä hän halua muuta. Harrastusta voi tehdä itsekseen kotona ja niin hän tekeekin. Mitään liikuntaa hän ei jaksa harrastaa. Todella hoikka tyttö, joka syö terveellisesti ja ottaa vitamiinit.
Nuorempi lapsi ei ole koskaan innostunut mistään harrastuksesta. Kokeiltu vaikka mitä, mutta mitään ei ole halunnut yhtä kautta enempää harrastaa. Usein jäi itkun kanssa harrastukseen, vaikka olisi kaverikin ollut mukana. Välillä askartelee itsekseen ja joskus lukee, mutta muuten on paljon puhelimella. Nyt hän on toisinaan pohtinut, että harrastus olisi kiva, mutta haluaisi harrastaa kaverin kanssa. Ongelma on se, että kaverit ovat harrastaneet lajejaan vuosikausia ja paljon häntä edellä.
Kumpikaan lapsi ei oikein jaksa kyläillä missään tai kutsua meille kavereita, vaikka olen ehdottanut. Molemmilla on kavereita, joihin he pitävät yhteyttä vapaa-aikana ja viettävät välitunnit yhdessä. Kun he ovat olleet kavereiden kanssa, he ovat tosi innoissaan ja hehkuvat.
Välillä olen pohtinut, että miten täydellisesti olen epäonnistunut vanhempana. Meillä ei ole ollut täällä oikein minkäänlaisia tukiverkkoja koskaan enkä ole onnistunut opettamaan kyläilykulttuuria lapsille. Oikeasti hävettää, kun esimerkiksi töissä kollegat puhuvat miten lasten harrastukset vievät aikaa ja sukuloidaan ahkerasti. Meillä vain möllötetään kotona ja välillä käydään jossain retkellä, kaupoilla tai tapahtumassa. Sukulaiset asuvat yli 200 kilometrin päässä, joten heillä ei niin vain kyläillä.
Valitettavasti, ap, en osaa auttaa.
Et kuulosta mitenkään epäonnistuneelta omaan korvaani. Täältä toiselta tukiverkottomalta äidiltä virtuaalinen tsemppihali!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tiedätkö AP, musta on ihan luonnollista, että lapsen kasvaessa nuoreksi tulee tietynlainen suvantovaihe, jossa lapsi on aikuisen silmissä tosi passiivinen. Tärkeintä on kuitenkin se, millaisen mallin lapsi on saanut kotoaan vanhemmiltaan. Myöhemmin lapsen itsenäistyessä ja muuttaessa omilleen, hän rupeaa todennäköisesti toteuttamaan sitä käyttäymismallia, mitä hän on nähnyt vanhempiensa toteuttavan. Uskon, että kertomasi perusteella lapsistasi kasvaa hyvinvoivia aikuisia, vaikka he nyt alaikäisinä vaikuttaisivatkin vetelyksiltä.
Miten niin 10 veet ei leiki ulkona? T asuinalue lähellä ison kaupungin keskustaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh. Luulin jo , että tämmönen pelaaminen ja huoneessa notkuminen on jotenkin epätavallista.
Näemmä uusi normaali. Meillä kans 13v ei halua osallistua oikein mihinkään. Pelaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama meno. Vaikea edes yrittää muuttaa, kun lasten isä kannustaa pelaamiseen. Molemmilla lapsilla omat tietokoneet, on pleikkaria, sun muuta ja koko perhe vain istuu ja pelaa.. siis heidän isänsä uusi vaimokin vain pelaa. Eivät tunnu tekevän muuta. Meille kun tulevat (ollaan siis erottu aikoja sitten), lapset eivät halua tehdä muuta kuin tuijottaa puhelinta. Kavereilleen pyörittelevät silmiä, ettei äidin luona ole tietokonetta tai x boxia.. Huoh. Tuntuu että vaikea muuttaa tilannetta, kun toinen vanhempi kasvattaa lapsista sellaisia. Itse olen alkanut turhautumaan todella pahasti, kun ihan sama mitä lapset tekee, tulee saako nyt katsoa puhelinta.
Esim juhlittiin kuopuksen 10v synttäreitä. Sai lahjakortin leluliikkeeseen, ja sun muuta kivaa ja iso kakku yms. Ei mennyt kuin sekunti saako nyt katsoa puhelinta. Nostin kädet pystyyn ja ihan sama katsokaa.. laitoin lahjat jemmaan. Siitä on nyt yli kuukausi ja kertaakaan ei ole niiden perään kysellyt.
Jos asuisivat täällä aina. Ei todellakaan olisi tälläinen meno 😩
Kuulostaa siltä, että olet luovuttanut. Onko puhelimen tuijottaminen se, mitä haluat perhe-elämältä? Eikö suuntaa kannattaisi yrittää kääntää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän sama juttu. Lapset hieman vanhempia. Teini-ikäinen tyttö on jotenkin tosi vetämätön. Pääsi käymään perusverikokeissa, joissa ei mitään hälyyttävää. Muuta ei tutkita, ei edes sitä ferritiiniä, vaikka hemoglobiini alakanttiin. Mieliala on ihan ok, mutta on saamaton. Hänellä on esikouluikäisestä saakka ollut harrastus kerran viikkoon, eikä hän halua muuta. Harrastusta voi tehdä itsekseen kotona ja niin hän tekeekin. Mitään liikuntaa hän ei jaksa harrastaa. Todella hoikka tyttö, joka syö terveellisesti ja ottaa vitamiinit.
Nuorempi lapsi ei ole koskaan innostunut mistään harrastuksesta. Kokeiltu vaikka mitä, mutta mitään ei ole halunnut yhtä kautta enempää harrastaa. Usein jäi itkun kanssa harrastukseen, vaikka olisi kaverikin ollut mukana. Välillä askartelee itsekseen ja joskus lukee, mutta muuten on paljon puhelimella. Nyt hän on toisinaan pohtinut, että harrastus olisi kiva, mutta haluaisi harrastaa kaverin kanssa. Ongelma on se, että kaverit ovat harrastaneet lajejaan vuosikausia ja paljon häntä edellä.
Kumpikaan lapsi ei oikein jaksa kyläillä missään tai kutsua meille kavereita, vaikka olen ehdottanut. Molemmilla on kavereita, joihin he pitävät yhteyttä vapaa-aikana ja viettävät välitunnit yhdessä. Kun he ovat olleet kavereiden kanssa, he ovat tosi innoissaan ja hehkuvat.
Välillä olen pohtinut, että miten täydellisesti olen epäonnistunut vanhempana. Meillä ei ole ollut täällä oikein minkäänlaisia tukiverkkoja koskaan enkä ole onnistunut opettamaan kyläilykulttuuria lapsille. Oikeasti hävettää, kun esimerkiksi töissä kollegat puhuvat miten lasten harrastukset vievät aikaa ja sukuloidaan ahkerasti. Meillä vain möllötetään kotona ja välillä käydään jossain retkellä, kaupoilla tai tapahtumassa. Sukulaiset asuvat yli 200 kilometrin päässä, joten heillä ei niin vain kyläillä.
Valitettavasti, ap, en osaa auttaa.
Et kuulosta mitenkään epäonnistuneelta omaan korvaani. Täältä toiselta tukiverkottomalta äidiltä virtuaalinen tsemppihali!
Kiitos, sinulle myös!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tiedätkö AP, musta on ihan luonnollista, että lapsen kasvaessa nuoreksi tulee tietynlainen suvantovaihe, jossa lapsi on aikuisen silmissä tosi passiivinen. Tärkeintä on kuitenkin se, millaisen mallin lapsi on saanut kotoaan vanhemmiltaan. Myöhemmin lapsen itsenäistyessä ja muuttaessa omilleen, hän rupeaa todennäköisesti toteuttamaan sitä käyttäymismallia, mitä hän on nähnyt vanhempiensa toteuttavan. Uskon, että kertomasi perusteella lapsistasi kasvaa hyvinvoivia aikuisia, vaikka he nyt alaikäisinä vaikuttaisivatkin vetelyksiltä.
Tuo ei ollut AP:n vastaus. Minä vaan vastasin siihen väittämään, että lapsi mukamas omaksuu vanhemmiltaan tietynlaisen elämäntavan. En tiedä, vaihtuiko lapsi laitoksella kun hän ei ole yhtään samanlainen kuin me. Me ajattelemme, että hän on vaan omanlaisensa tyyppi. Näin pääsi vanhemmuus yllättämään, koska minä naiivina kuvittelin, että lapsesta tulee sellainen kuin meistäkin. Enhän minä itsekään ole kuin vanhempani!
Ottakaa ne älypuhelimet pois. Ei se niin vaikeaa ole. Jonnekin lukkoon muutamaksi viikoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Tää missä meni pieleen -ajattelu on ihan väärä johtopäätös. Nykylapset elää ihan toisenlaisessa maailmassa kuin me vanhemmat. Maailma muuttuu ja eri sukupolvet kiinnostuu eri asioista. Se on ihan luonnollista eikä mikään epäonnistuneen vanhemmuuden merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Tää missä meni pieleen -ajattelu on ihan väärä johtopäätös. Nykylapset elää ihan toisenlaisessa maailmassa kuin me vanhemmat. Maailma muuttuu ja eri sukupolvet kiinnostuu eri asioista. Se on ihan luonnollista eikä mikään epäonnistuneen vanhemmuuden merkki.
No onhan! Kummasti enemmistöissä perheistä lapset käyvät harrastuksissa, eikä ole normaalia, että lapsi jumittaa vain kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Tää missä meni pieleen -ajattelu on ihan väärä johtopäätös. Nykylapset elää ihan toisenlaisessa maailmassa kuin me vanhemmat. Maailma muuttuu ja eri sukupolvet kiinnostuu eri asioista. Se on ihan luonnollista eikä mikään epäonnistuneen vanhemmuuden merkki.
Ei kännyköiden jatkuvassa tuijottamisessa ole mitään luonnollista. Koko ajan tulee tutkimuksia siitä, mitä haittoja siitä on. Unesco on suositellut kännyköiden kieltämistä kouluissa kokonaan. Suomessa vallitsee vain ihmeellinen digihulluus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Tää missä meni pieleen -ajattelu on ihan väärä johtopäätös. Nykylapset elää ihan toisenlaisessa maailmassa kuin me vanhemmat. Maailma muuttuu ja eri sukupolvet kiinnostuu eri asioista. Se on ihan luonnollista eikä mikään epäonnistuneen vanhemmuuden merkki.
No onhan! Kummasti enemmistöissä perheistä lapset käyvät harrastuksissa, eikä ole normaalia, että lapsi jumittaa vain kotona.
Mistä tällainen tieto? Lähde kiitos. Kuten joku aiemmin jo huomauttikin, myös lukeminen ja pelaaminen ja vaikka ruoanlaitto kotona ovat ihan kelpoja harrastuksia. Toisekseen se, että viettää aikaa kotona koneen/kännykän äärellä ei tarkoita että olisi yksin ja epäsosiaalinen. Monella nuorella se kaveriporukka ja ystävät ovat nimenomaan verkossa tai ainakin niihin pidetään yhteyttä laitteilla. Tätä moni aikuinen ei tunnu tajuavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tähän astisista kommenteista. En vaan itse näe järkevänä, että annan luurit ja olisi omissa huoneissa. Se vaikutta näinkin pienellä vielä unenlaatuun, netissä voi tulla kaikkea silmille ja jos nyt antaa vaan olla niin ei varmaan enää koskaan halua mennä mihinkään harrastukseen? No ei voi tietää, mutta on tosi vaikea antaa vaan periksi.
Teen mielestäni hulluna lasten "eteen" kaikkea. Ennen varmaan vaan lykättiin lapset ulos ja ohjautuivat itse paremmin. Mikä tässä oikein mättää? Yhdellä kaverillani on hieman samanlainen tilanne, joten en kai aivan yksin ole näiden asioiden kanssa.
Itse olin lapsena todella itseohjautuva. Vanhemmat eivät leikittäneet tai viihdyttäneet meitä. Älylaitteita ei ollut. Kokeile ensin hellittää vähän sen lasten hyysäämisen kanssa.
No niin olin minäkin, ja kaikki sen ajan lapset. Mutta siinähän on, että silloin ei ollut älylaitteita. Silloin oli kavereita kenen kanssa olla! Nykyään tosi monet lapset pelaa koko ajan. Ei siinä auta patistaa omaa lasta keksimään itse tekemistä, jos ei ole ketään, kenen kanssa tehdä. Kaikki muut vaan pelaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että ap:n ongelma on lähinnä se, että lapsille ei ole opetettu oma-aloitteisuutta. Osaavat vain passiivisesti pelata/katsoa jotakin tai aikuisen ohjaamana tehdä jotakin aktiviteettia. Teettäisin lapsille päivittäin tylsää aikaa eli aikaa jolloin tulee itse keksiä tekeminen. Tuon ikäiset osaa jo itse kyläillä kavereilla, ulkoilla tms.
Joo. Osaavat hyvin mennä kaverin luokse pelaamaan. Miten jengi ei tajua, että toisten perheiden lapsiin ei ole vaikutusvaltaa? Älkää olettako, että niissä muissa perheissä ei pelata. Jos olisikin kaikilla samat säännöt pelaamisen suhteen, olisi helppoa. Ei tarvitsisi edes erikseen huolehtia asioista. Nyt vaan on niin, että harvassa perheessä ainakin meillä päin oikeasti rajoitetaan pelaamista, joten jos oma lapsi ei saa pelata, joutuu hän sitten olemaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Tää missä meni pieleen -ajattelu on ihan väärä johtopäätös. Nykylapset elää ihan toisenlaisessa maailmassa kuin me vanhemmat. Maailma muuttuu ja eri sukupolvet kiinnostuu eri asioista. Se on ihan luonnollista eikä mikään epäonnistuneen vanhemmuuden merkki.
No onhan! Kummasti enemmistöissä perheistä lapset käyvät harrastuksissa, eikä ole normaalia, että lapsi jumittaa vain kotona.
Mistä tällainen tieto? Lähde kiitos. Kuten joku aiemmin jo huomauttikin, myös lukeminen ja pelaaminen ja vaikka ruoanlaitto kotona ovat ihan kelpoja harrastuksia. Toisekseen se, että viettää aikaa kotona koneen/kännykän äärellä ei tarkoita että olisi yksin ja epäsosiaalinen. Monella nuorella se kaveriporukka ja ystävät ovat nimenomaan verkossa tai ainakin niihin pidetään yhteyttä laitteilla. Tätä moni aikuinen ei tunnu tajuavan.
Olkoon niin, mutta hyväksi se ei kasvaville lapsille ja nuorille missään nimessä ole. Keho tarvitsee liikuntaa. On huolestuttavaa, että nykylapset ei enää oikein jaksa edes koulun liikuntatunneilla, eikä nuoret miehet selviä armeijasta huonon kunnon takia. Missä kunnossa se kroppa on sitten muutaman vuosikymmenen kuluttua? Niskajumeista esiintyvä päänsärkyä esiintyy jo alakoululaisilla kun ollaan vaan nenä kiinni puhelimessa. Tämän kuulin koulun terveydenhoitajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että välität.
Kysy itseltäsi, mitä te vanhemmat teette. Millaisen esimerkin hyvästä, kivasta ja tärkeästä annatte?
Ette ole mikään ohjelmatoimisto lapsillenne. Jos vanhemmat lukevat, lapset oppivat näkemään sen olevan heille rakkaimmillle ihmisille arvokasta ja mielekästä. Jos liikutte, lapset kyllä näkevät sen kuuluvan elämäntapaan.Meillä minä luen ja molemmat vanhemmat olemme liikunnallisia. Päivittäin käymme vähintään lenkillä, mutta muutakin liikuntaa harrastamme. Lapsi on kulkenut pienestä lähtien mukana metsässä, uimahallissa, pyöräretkillä, kirjastossa, museossa jne.
Lukemaan häntä ei saa kuin pakolla (koulujutut). Ei auta se, että perheenä pötkötellään ja minä luen, isänsä täyttää ristikoita. Lapsi vaan mankuu sen ajan, että tylsää. Saisi tehdä vaikka palapeliä tai plärätä sarjakuvia. Mutta kun ei.
Puistossa käy vielä kiipeilemässä, mutta retkeily ja muu yhdessä liikkuminen on pelkkää valitusta. Ei sitä loputtomasti viitsi lastakaan raahata mukana jossain, mistä hän ei nauti. Tarpeeksi pakkopullaa on koulussa
Tämä on jännä juttu. Meilläkin on aikalailla sama tilanne. Minäkin kuljetin lapsia pienenä vaikka ja missä. Oli tosi aktiivinen ja ajattelin, että siinä ne lapset oppivat. Olen yrittänyt näyttää mallia aktiivisesta elämästä, mutta nyt kun ovat niin isoja, että heidät voi jättää myös kotiin, en ole jaksanut enää heitä patistella mukaan. He sitten ovat kotona puhelimillaan, kun itse olen menoissa. En tiedä missä meni pieleen.
Tää missä meni pieleen -ajattelu on ihan väärä johtopäätös. Nykylapset elää ihan toisenlaisessa maailmassa kuin me vanhemmat. Maailma muuttuu ja eri sukupolvet kiinnostuu eri asioista. Se on ihan luonnollista eikä mikään epäonnistuneen vanhemmuuden merkki.
No onhan! Kummasti enemmistöissä perheistä lapset käyvät harrastuksissa, eikä ole normaalia, että lapsi jumittaa vain kotona.
Mistä tällainen tieto? Lähde kiitos. Kuten joku aiemmin jo huomauttikin, myös lukeminen ja pelaaminen ja vaikka ruoanlaitto kotona ovat ihan kelpoja harrastuksia. Toisekseen se, että viettää aikaa kotona koneen/kännykän äärellä ei tarkoita että olisi yksin ja epäsosiaalinen. Monella nuorella se kaveriporukka ja ystävät ovat nimenomaan verkossa tai ainakin niihin pidetään yhteyttä laitteilla. Tätä moni aikuinen ei tunnu tajuavan.
Olkoon niin, mutta hyväksi se ei kasvaville lapsille ja nuorille missään nimessä ole. Keho tarvitsee liikuntaa. On huolestuttavaa, että nykylapset ei enää oikein jaksa edes koulun liikuntatunneilla, eikä nuoret miehet selviä armeijasta huonon kunnon takia. Missä kunnossa se kroppa on sitten muutaman vuosikymmenen kuluttua? Niskajumeista esiintyvä päänsärkyä esiintyy jo alakoululaisilla kun ollaan vaan nenä kiinni puhelimessa. Tämän kuulin koulun terveydenhoitajalta.
Niin, suomalaisten vähentynyt liikkuminen on tosiaan iso kansanterveydellinen ongelma. Ja lusääntyneellä digilaitteiden käytöllä on varmaankin ollut tätä epäsuotuisaa kehitystä kiihdyttävä vaikutus. Mutta suoran syy-seuraussuhteen vetäminen näiden välille on liian yksisilmäistä. Länsimainen elämäntapa on ollut istuva jo kauan ennen älylaitteita, siitä lähtien kun porukka muutti maalta kaupunkiin eli kiihtyvästi noin 1960-luvun lähtien.
Alue: Aihe vapaa
Ottaa vastuuta? Lapset eivät voi käydä töissä tienaamassa rahaa, joten mitään mahdollisuuksia saada pelikonsolia ei ole. Tuo on vain sadistista kiusaamista. Vähän kuin laitoksessa makaavalla vanhukselle sanottaisiin, että jos haluat nähdä ulkona olevia kukkia, niin on itse päästävä pyörätuoliin ja rullattava ulos.