Pitkään mietittyäni rohkenen kysyä mielipidettä...
Tästä aiheesta oli jo jokin aika sitten ketju, mutta nyt rohkaistun aloittamaan uuden...eli puutunko kummipoikani hitaaseen puheenkehitykseen?
En ole ammattilainen näissä asioissa ja lähinnä tilanne on alkanut mieltäni painamaan, koska oma poikani (ovat serkut keskenään) on kuin eri maailmasta ja lähes samanikäinen (4 kk vanhempi).
Tämä ko. lapsi on siis nyt 2 v 9 kk ikäinen ja ei puhu oikeastaan yhtään. Muutamia sanoja esim. ei, piikki (joka tarkoittaa ilmeisesti yleisesti kipua), isä esiintyy. En todellakaan muista oikeita sanoja kuulleeni enempää. Kovasti kyllä sitten höpöttää omaa puhettaan, tosin käyttää sanoista esim. pelkästään yhtä tavua. Ulkopuoliset eivät niitä tietenkään ymmärrä, omat vanhemmat vain. Lisäksi poika on motorisesti kömpelöhkö, ei osaa esim. kuperkeikkaa, ei kiipeile tavallista tuolia kummallisempaan paikkaan, ei saa vauhtia kiikussa, ei osaa polkea polkupyörää, kinkata, ei tykkää potkia palloa, menee portaat samalla jalalla nousten (nämä siis sitä, mitä oma poikani tehnyt jo vaikka ties kuinka kauan).
Lisäksi ilmennyt hoidossa aggressiivista käyttäytymistä hoitajia ja muita lapsia kohtaan, esim. puremista, lyömistä yms. Leikit ovat lähinnä autoilla ja traktoreilla ajelua tai sitten päätöntä juoksemista, johon yleensä liittyy iso huuto ja ääntely. Jossain vaiheessa järjesteli esim. pikkuautoja riveihin. Tykkää katsoa televisiota ja saattaisi katsoa piirrettyjä vaikka kuinka kauan todella keskittyneesti (ei yleensä kuule mitään, kun katselee telkkua). Arjen tilanteissa esim. lähteminen on vaikeaa, on kovin voimakastahtoinen.
Tässäpä tätä vuodatusta, mutta kun alan olla epätoivoinen. En tiedä, pitäisikö minun osoittaa huoleni jollain tavalla ja miten sen teen? En haluaisi osoitella sormella ja hirvittää, että olen huolineni aivan väärässä. Olen jollain tasolla asiasta äidin kanssa keskustellutkin, mutta jotenkin hän ei halua uskoa, että mitään on vialla. Ehkä ei olekaan, mutta silti tuntuu, ettei kaikki ole ihan kunnossakaan.
Heittäkää mielipidettä, mitä tekisitte minun sijassani ja miltä tuo lapsi teidän mielestänne kuulostaa, vaikka tuntemattahan on vaikea sanoa.
Vai tekisittekö mitään?
Kommentit (7)
Kyllähän toki sinun pitää kertoa äidille huolistasi, mutta kuten tiedät ja jo olet huomannutkin, puolustusreaktiot nousevat herkästi esiin. Voisitko kertoa huolesi jossain välissä, jossa selkeästi osoitat kuinka pidät lapsesta ja etenkin äidin kommunikaatiosta tämän kanssa? Pahinta näet on mitenkään vihjata, että äidissä olisi jotain vikaa. Vaikka että " sinä osaat sitten kivasti kannustaa poikaa ilmaisemaan itseään, vaikkei hän juuri osaakan tehdä sitä sanallisesti" tai " hyvä ettet tulkitse noita pojan känkkäränkkiä luonneviaksi, kun ne voivat hyvin johtua vain viivästyneestä puheenkehityksestä" tai " olen lukenut, että joillakin myöhään puhuvilla on paljon matemaattisia lahjoja.. oletko huomannut sellaista lapsessasi?" (ja sitten voisitte puhua myös niistä kielellisistä taidoista, ensin etsien positiivista, sitten heikosti kehittyneitä alueita).
Vertailu omaan lapseen ei tietystikään auta, varsinkin jos omasi on tavallista nopeammin kehittynyt. Meillä esimerkiksi on normaalisti kehittynyt (älyllisesti lahjakas) lapsi, joka ei tuossa iässä ollut kummipoikaasi kummoisempi motorisissa taidoissa. Toinen lapseni taas ei vielä 3,5 vuotiaanakaan osaa puhua, mutta lukutaito onkin ihan toista luokkaa!
Eikö sitä sanota että kognitiivinen ja motorinen kehitys on jossain määrin käsikädessä kulkevia? Siskollani oli tyttö, 2v, joka ei 2v neuvolassa puhunut muuta kuin tavuja (kirja=ki yms.) ja ehkä 2 kunnon sanaa (anna, äiti). Siskoni huolestui tästä ja sai apua. Tällä hetkellä tyttö on jo eskarissa, puheterapia alkoi kun neiti oli 2,5v ja jatkuu vieläkin. 4-vuotiaana meni päiväkotiin erityisryhmään, jossa sai apua puheeseensa.
jos tuntemasi lapsi ei 2-vuotiaana vielä puhu oikeastaan mitään, voit vaikka jutella äidin kanssa ja kehottaa häntä jotenkin ottamaan 2v neuvolassa puheen kehityksen esille. Jospa neuvolan täti olisi asiansa osaava ja auttaisi eteenpäin jos tarvetta on!
Lapsella olikin ikää jo melkein 3v. Kehottaisin kyllä jo kiireen vilkkaa sinua rohkaistumaan ja ottamaan asian äidin kanssa puheeksi! Mitä pikemmin lapsi saa apua, sitä helpompaa asialle on jotain tehdä! Tuollainen ei tosiaankaan meinaa korjaannu yhdellä tai kahdella puheterapia käynnillä! Tsemppiä! Hyvä että jaksat olla aidosti huolissaan toisistakin!
Jos on niin siinä tapauksessa sinun ei tarvi olla kauhean huolissasi - sillö siellä ammattitaitoiset ihmiset osaavat varmasti puuttua asiaan ja vaikka konsultoida alueen keltoa. Muuten avun hakeminen voi kyllä jäädä äidin varaan. Iältään lapsi on vielä kuitenkin niin nuori, että esimerkiksi leikit alkavat vasta olla vähitellen yhteiskeikkejä noi leikit autoilla ja ympärijuoksu (ehkö silloinkin jotain autoa leikkien) ihan normaaleja. " Agressiivisuus" taas voi olla lapsen reaktio kun ei osaa sanallisesti ilmaista itseään niin hyvin, että ottaa helposti fyysiset viestit käyttöön.
Lapsella on kuitenkin pian 3v-neuvola - minusta voisit rohkaista äitiä ottaaan kaikki nämä asiat puheeksi siellä. Sillä summa summarum kaikki nuo " oireet" yhdessä saattavat ollakin merkki jostain tai sitten ei. Mutta jos suoraan menet äidille puhumaan niin varaudu rankkaan reaktioon sinua kohtaan, sillä eihän kukaan halua kuulla ja uskoa, että omassa lapsessa on jotain vikaa, ja se joka asian ääneen sanoo - oli se sitten terkkari tai lastentarhanopettaja tai lääkäri tai kaveri - ikäänkuin leimautuu äidin mielessä syylliseksi koko juttuun....
Ennätin palstailemaan vasta nyt... joulukiireitä ja muuta hösellystä...
Kiitos hyvistä kommenteista. En nyt muista, mikä nimimerkki mitäkin kirjoitti, mutta yritän nyt vastailla ja pohtia.
Eli poika on ryhmiksessä, tosin hyvin pienellä paikkakunnalla. Tässäkin on yksi asia, mikä kummastuttaa; olen nimittäin kerran ohimennen kysäissyt äidiltä, kun hänen kanssaan oli puhetta ongelmista hoidossa, että kommentoivatko hoitotädit koskaan pojan puhumattomuutta? Vastaus oli että ei, eivät ole koskaan mitään asiasta maininneet. Itse nimittäin ajattelin, että kun lapsi menee hoitoon, siellä varmastikin huomaavat tai jotain kommentoivat, mutta eivät ole valitettavasti näin tehneet. Tämä olisin ollut hyvä, koska silloin ajatukset olisivat tulleet tavallaan " ammattilaisten" suusta ja ehkä olisivat olleet äidinkin helpommin vastaanotettavissa.
Semmoinen jäi jonkun kommenteista mieleen, että onko nielemis/syömisongelmia. Pojan ollessa pienempi, hänellä oli aina syömisen alussa ongelmia nielaisemisen kanssa; tuli sellaisia yökkäyskohtauksia, niinkuin ruokaa olisi ollut menossa liikaa kurkkuun. Lisäksi aika pitkään ruoan piti olla todella hienojakoista, kokkareet aiheuttivat yökkäyksen. Leipä pitää olla vaaleaa, pehmeää leipää, josta hän syö keskuksen eli kovemmat reunat jättää yleensä syömättä. Mielestäni tuo yökkäily on vähentynyt, mutta " leipätilanne" edelleen sama. Onko noilla " nielemisvaikeuksilla" mahdollisesti jotain tekemistä tuon puheen tuoton kanssa?
Kuten sanottua, tilanne on hankala. Hyviä vinkkejä sain ensimmäiseltä vastaajalta, miten voisi esim. puheen ymmärrystä testailla. Tätä voisin harrastaa itsekin, kun pojan kanssa olen tekemisissä.
Luultavasti odottelen vielä hieman ja seuraan tilanteen kehittymistä, 3-vuotis neuvolakin on tosiaan ihan hetken päästä. Jos sopiva tilaisuus tullee, taidan ottaa asian puheeksi äidin kanssa, tuli sitten vastaan mitä vain. Kyse on kuitenkin mielestäni lapsen edusta. Ja tosiaan tämä tilanne vielä korostuu, kun tätä poikaa esim. mummu vertaa meidän poikaan, joka ei tosin ole mitenkään erityisen edistyksellisesti, vaan lähinnä normaalin rajoissa kehittynyt ja ero on huomattava. Ehkä tuo anopin viimeaikainen korostunut huolestuminen on saanut minutkin miettimään oikein toden teolla tätä tilannetta. Toivottavasti mummo osaisi asian esittää fiksusti tyttärelleen...
Mutta kiitos kommenteista. Lisää saa tulla, jos on kommentoitavaa. Rauhallista Joulua kaikille.
Meidän esikoispoikamme täytti marraskuun lopussa 4 v ja hänellä on puheen- sekä motorinen kehitys ollut hyvin samankaltaista. Poika ei vieläkään paljon kävele rappuja ns. vuorotahtisesti vaan aina pitää astua joka askelmalle kummallakin jalalla. Puheterapia tuli ekan kerran puheeksi 2-v. neuvolassa mutta paikkakunnalta muuton vuoksi asia jäi kesken. 3-v. neuvolassa asia otettiin taas puheeksi ja laitettiin lähete kuntayhtymän puheterapeutille jolla kävimme viime kevään. Nyt poika käy yksityisillä puhe- ja toimintaterapeuteilla jonka sairaanhoitopiiri maksaa ja pari kertaa ollaan käyty sairaalassa tutkimuksissa. Haluan vain sanoa, että joka paikkaan on ollut pitkät jonot joten kummipoikasikin tapauksessa on luultavasti jonotus puheterapiaan edessä. Meidän pojallamme oli syntyessään verensokeri tosi alhaalla ekat 3 viikkoa mutta epäilen, että kyse on silti perintötekijöistä, koska pikkusiskollani oli myös puheenkehitys jäljessä. Hänen motorisia taitojaan en valitettavasti kunnolla enää muista.
Oli helpottavaa lukea, että jollain on niin samankaltainen tapaus kuin meidän pojallamme. Kiitos että uskaltauduit kirjoittamaan hänestä. Itselleni ei kukaan oikeastaan tarpeeksi vihjannut poikamme tilanteesta mutta 3-v. neuvolassa sitä oli itsekin jo valmis hyväksymään tilanteen ja ryhtymään tosissaan jatkotoimenpiteisiin. Kaikessa ajatellaan tietenkin vain lapsen parasta vaikka se välillä tosi rankalta tuntuukin, varsinkin kun terapioihin on puolen tunnin ajomatka kerran viikossa. Nyt on onneksi sentään joulutauko.
On tosiaan vaikea arvioida näkemättä lasta. Lapsethan kehittyvät eri tahtiin, mutta kyllä viestisi perusteella ymmärrän miksi olet huolissasi, kun ongelmia ilmeisesti on niin puheen tuotossa, motorisissa, leikki- ja sosiaalisissa taidoissa. Kyseessä voi olla vain viivästymä, jolloin lapsi todennäköisesti saavuttaa samat taidot kuin ikätoverinsa mutta vain jäljessä tai sitten kyse voi olla jostain muusta, esim. dysfasiasta. Miten hyvin lapsi ymmärtää puhetta? Esim. noudattaako ohjeita? Jos haluaa kotioloissa testata puheen ymmärtämistaitoja kannattaa kokeilla antaa sellaisia ohjeita tai kysyä kysymyksiä joihin ei itse anna eleillä ym. vihjeitä. Eli ei että ei tule ulkovaatteet päällä kysymään " mennäänkö ulos?" tai kysyttäessä " missä lamppu tai pallo on?" ei itse katso sinne suuntaan missä kyseinen esine on, koska silloin on vaikeampi päätellä, onko lapsi todella ymmärtänyt asian puheen perusteella. (Lähemmäs 3-vuotiaan lapsen voi toki olettaa ymmärtävän paljon monimutkaisempia lauseita, nuo vain esimerkkeinä siitä vihjeiden annosta). Jos puheen ymmärtämistaidot ovat hyvät on ennuste on parempi. Samoin jos lapsi korvaa puuttuvaa puhetta muilla keinoin, esim. osoittamalla ja muilla eleillä. Onko lapsi muuten mielestäsi hyvin kontaktissa, esim. katsooko silmiin?
Voisit kysyä esim. neuvolasta tai terveyskeskuksesta jonkin asiantuntevan tahon mielipidettä. Sen pohjalta on ehkä helpompi tehdä ratkaisuja. Tietysti parasta olisi jos kyseinen lapsi vietäisiin puheterapeutin arvioitavaksi, mutta jos äiti ei näe ongelmaa, on se vaikeampaa. Netistä löytyy mm. seuraavanlaista ohjeistusta:
Ota yhteyttä puheterapeuttiin, jos
- lapsella on vaikeuksia syömisessä ja nielemisessä
- lapsi ei reagoi puhutteluun tai ei ota kontaktia, viihtyy poikkeuksellisen paljon omissa oloissaan
- 1½ - 2 -vuotiaan puheessa ei ole lainkaan yksittäisiä tunnistettavia sanoja
- 2½ - 3 -vuotias ei ymmärrä ohjeita tai yksinkertaisia kysymyksiä
- 3-vuotiaan puhe on vaikeasti ymmärrettävää tai lauserakenteet ovat huomattavan puutteellisia.
Ja
Viivästyneestä kielellisestä kehityksestä on kyse, jos lapsi ei puhu yksittäisiä sanoja 2-vuotiaana tai lauseita 3-vuotiaana.
Minusta olisi parasta, jos ottaisit asian puheeksi lapsen äidin kanssa. Ilmaisisit suoraan, että olet huolissasi lapsesta, koska kehitys tuntuu olevan viiveistä ja sanoisit, että hänen sijassaan veisit lapsen jonkun ammatti-ihmisen arvioitavaksi. Huolesihan voi osoittautua turhaksi, mutta toisaalta ongelmiin olisi puututtava mahdollisimman varhain. Ymmärrän kyllä, että on arka asia sanoa tällaisia asioita suoraan. Ehkä asian voisi ottaa jotenkin epäsuorasti puheeksi, esim siten, että tuot näytille jonkin kielenkehitys- tai kielihäiriö-esitteen (neuvolasta varmaankin saa), jossa kerrotaan mitä minkäkin ikäinen lapsi tyypillisesti osaa tai että olet nettipalstoilta lukenut vanhempien vieneen lapsiaan tutkimuksiin, kun he eivät 3-vuotiaana tuottaneet lauseita. Pääasia minusta tällaisissa asioissa on kuitenkin lapsen etu. Toivottavasti tästä on jotain apua! On hyvin ymmärrettävää, että tällainen tilanne ahdistaa.