Yllätyin miten pihalla kolleega on sanattomasta viestinnästä ja "hiljaisesta hierarkiasta"
Virallisen narratiivin mukaan olemme kaikki samalla työpaikalla ja samanarvoisia, vaikka on eri työtehtäviä.
Kuitenkin sen vain aistii, miten ns. duunariporras halveksuu meitä "herroja" ja vähänkään enemmän kouluja käyneitä. Kolleega vaikutti hieman jopa "järkyttyneeltä", kun kerroin tästä hiljaisesta kulttuurista.
Kolleega jopa melkein "vaati", että asiasta pitäisi kertoa kirjallisesti. Noh eihän sellaista voi mihinkään paperille laittaa, virallinen narratiivi on tuo ekan lauseen asia.
Meillä on esim. johtoportaalle omat kahvitilansa ja duunariportaalle omansa. Kukaan ei sano suoraan, mutta varmasti pahaa silmää ja pitkiä katseita saa jos köpöttelee väärään taukotilaan.
Maailma on varmasti vähän sama kuin sairaalassa. Virallisesti hierarkiaa ei ole, mutta epävirallisesti ja pöytäkirjan ulkopuolella se on aika selkeästi olemassa.
Kommentit (10)
No mikäs siinä. Tottahan tuo tuntuu olevan, ainakin omassa työpaikassani. Duunarit suhtautuvat tietyllä väheksynnällä toimihenkilöihin ja mairealla vahingonilolla kaikkiin virheisiin mitä toimihenkilöt väistämättään työssään tekee. Samalla odotetaan, että duunareille kaikki katetaan valmiiksi pöytään, kuin Manulle illallinen ja kohdellaan muutenkin silkkihansikkain. Sen sijaan toimihenkilöiden suuntaan voidaan kyllä hyvällä omallatunnolla olla vastarannankiiskiä ja vittuilla.
Itse olen duunarihommissa, mutta en kannata edellämainittua toimintatapaa. Kaikkihan siellä on vain töissä ja yrittää jotenkin arjestaan selvitä. Jonkun on ne toimihenkilötyötkin tehtävä, tai muuten loppuu laulu aika nopeasti.
Minulle on nyt epäselvää, millä tavalla hierarkia voi olla hiljaista, jos herroille ja duunareille on eri kahvihuone. Ja miksi ihmeessä sitä ei voi sanoa ääneen, kun kaikkihan sen näkevät?
Vierailija kirjoitti:
No mikäs siinä. Tottahan tuo tuntuu olevan, ainakin omassa työpaikassani. Duunarit suhtautuvat tietyllä väheksynnällä toimihenkilöihin ja mairealla vahingonilolla kaikkiin virheisiin mitä toimihenkilöt väistämättään työssään tekee. Samalla odotetaan, että duunareille kaikki katetaan valmiiksi pöytään, kuin Manulle illallinen ja kohdellaan muutenkin silkkihansikkain. Sen sijaan toimihenkilöiden suuntaan voidaan kyllä hyvällä omallatunnolla olla vastarannankiiskiä ja vittuilla.
Itse olen duunarihommissa, mutta en kannata edellämainittua toimintatapaa. Kaikkihan siellä on vain töissä ja yrittää jotenkin arjestaan selvitä. Jonkun on ne toimihenkilötyötkin tehtävä, tai muuten loppuu laulu aika nopeasti.
Toimihenkilöt eivät ole työpaikan hierarkiassa yhtään sen korkeammalla kuin duunarit. Ei siitä toimihenkilöstä ole johtavaan asemaan, vaikka niin näyttävät itse luulevan.
Vierailija kirjoitti:
No mikäs siinä. Tottahan tuo tuntuu olevan, ainakin omassa työpaikassani. Duunarit suhtautuvat tietyllä väheksynnällä toimihenkilöihin ja mairealla vahingonilolla kaikkiin virheisiin mitä toimihenkilöt väistämättään työssään tekee. Samalla odotetaan, että duunareille kaikki katetaan valmiiksi pöytään, kuin Manulle illallinen ja kohdellaan muutenkin silkkihansikkain. Sen sijaan toimihenkilöiden suuntaan voidaan kyllä hyvällä omallatunnolla olla vastarannankiiskiä ja vittuilla.
Itse olen duunarihommissa, mutta en kannata edellämainittua toimintatapaa. Kaikkihan siellä on vain töissä ja yrittää jotenkin arjestaan selvitä. Jonkun on ne toimihenkilötyötkin tehtävä, tai muuten loppuu laulu aika nopeasti.
No meillä ei ole tuollaista. Tosin duunaripuoli on pieni vähemmstö, mutta kyllä me suunnittelijat käydään heiltä kysymässä vinkit miten haluavat työnsä tehdä ja hiljaisempina hetkinä mennään auttamaan heidän kiireissään. Herrat taitaa täällä heille kahvitkin keittää.
Onko teillä niin iso työpaikka, että pitää olla monta taukotilaa? Uusjako taukotilojen käyttäjiin, niin saatte porukan sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
No mikäs siinä. Tottahan tuo tuntuu olevan, ainakin omassa työpaikassani. Duunarit suhtautuvat tietyllä väheksynnällä toimihenkilöihin ja mairealla vahingonilolla kaikkiin virheisiin mitä toimihenkilöt väistämättään työssään tekee. Samalla odotetaan, että duunareille kaikki katetaan valmiiksi pöytään, kuin Manulle illallinen ja kohdellaan muutenkin silkkihansikkain. Sen sijaan toimihenkilöiden suuntaan voidaan kyllä hyvällä omallatunnolla olla vastarannankiiskiä ja vittuilla.
Itse olen duunarihommissa, mutta en kannata edellämainittua toimintatapaa. Kaikkihan siellä on vain töissä ja yrittää jotenkin arjestaan selvitä. Jonkun on ne toimihenkilötyötkin tehtävä, tai muuten loppuu laulu aika nopeasti.
Tämä olisi voinut olla myös minun kirjoittama! Ärsyttää se miten meillä duunaripuolella otetaan uudet toimihenkilöt heti syyniin ja aletaan arvostella liiallista tuttavuutta/"eipä sitä paljoa näe" tyylisesti eli teit niin tai näin niin ei oikein kumminkaan. Itsekin ajattelen että töissä vaan ollaan kaikki ja jokaisella meillä oma tehtävämme. Toki tietty kritiikki on myös aiheesta joidenkin kohdalla.
Ostoslistalla tänään makarooni ja tamppoonit.
Höpöhöpö, huono aloitus, etkä ole johtajaa nähnytkään.
Provo hihittelijä siellä taas.
Voisit keskittyä duunareiden tuntojen aistimisen sijasta tekemään ihan sitä omaa herraportaan työtäsi.