Apua jouduin muistitestiin ja olen 54v. Sain todella huonot pisteet
Hajamielisyyttä ja unohtelua ollut. En kuitenkaan usko mihinkään muistisairauteen.
Jouduin sitten työnantajan kehotuksesta testiin.
En tajua miten mokasin näin testin.
Loin ihan skarpin vaikutelman olemuksellani, mutta testin alkkaessa muistin vuosiluvun väärin, kirjoitin, että elämme vuotta 2021, vaikka 2023.
En muistanut lääkärin luettelemasta kolmesta sanasta, kuin kaksi tai yksi vuorotellen, vastasin väärin kerros kysymykseen. Oltiin 5 kerroksessa ja luulin, että olemme toisessa.
Kellotaulukaan ei onnistunut. Menin jotenkin häkellyksiin ja kirjoitin kellon ajat vain pötköön ja loppu ympyrä jäi tyhjäksi.
Luulin myöskin lääkärissä, että olen rutiiniterveystarkistuksessa, vaikka kutsu kirjeessäni luki muistin kartoitus.
Olin unohtanut senkin, mutta tämä on kokonaan stressin syytä.
Saako testiä uusia?
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi jos ihmisen keskittymistä häiritään niin testi tulos on huono.
Käytävältäkin kuului ääniä.
T. ApMiten sun työt sujuu, jos häiritään? Esim käytävältäkin kuuluu ääniä.
En ole tällä hetkellä työelämässä.
T. Ap
Mikäs työnantaja eläkeläisen passittaa testeihin?
Jos tuo oli ensimmäinen testi, niin pääset varmaan aivokuvaukseen ja sen jälkeen vielä uuteen muistitestiin. Ei sitä muistisairausdiagnoosia yhden testin perusteella anneta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi jos ihmisen keskittymistä häiritään niin testi tulos on huono.
Käytävältäkin kuului ääniä.
T. ApMiten sun työt sujuu, jos häiritään? Esim käytävältäkin kuuluu ääniä.
En ole tällä hetkellä työelämässä.
T. ApJa työnantajasi kehotti sinut testiin?
Se olikin työnantajani, mutta olin silloin töissä nyt en.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä töitä ap teet?
En mitään. Olen tällä hetkellä sairaseläkkeellä.
Mutta aion vielä tehdä keikkaa hoitoalalla.
T. Ap
Muistioireiden kanssa ei voi työskennellä hoitajana. Se vaarantaa potilasturvallisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi jos ihmisen keskittymistä häiritään niin testi tulos on huono.
Käytävältäkin kuului ääniä.
T. ApMiten sun työt sujuu, jos häiritään? Esim käytävältäkin kuuluu ääniä.
En ole tällä hetkellä työelämässä.
T. ApJa työnantajasi kehotti sinut testiin?
Se olikin työnantajani, mutta olin silloin töissä nyt en.
T. Ap
Lisätään vielä, että olen ollut viimeksi töissä vuonna 2016 eikä mitään muistiongelmia ollut ollenkaan. Ei töissä eikä vapaa-ajalla.
Työt sujuivat moitteettomasti.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos stressaa, miksi uusisi testin ja menisi samaan kökköön testiin. Tee netissä testejä itse tai tehtäväkirjat, jos haluat. Parikymppisillekin tulee huono tulos jos on ikävä testintekopaikka, ahdistaa ja painostettu testissä. Tai aika liian nopea, kerralla tulos. Eivät muutkaan muista kaikkia sanoja ja testin ohjeistus on aika pikainen tai sitä ei ole. Erehdyksiä tapahtuu ja on kompakysymyksiä. Mitä järkeä noissa testeissä on, jos ne on tehty pelkkään kompurointiin. Eikä ole selkeä siis.
Oikeasti nuo muistitestit ovat sellaisia että jos PN normaali aivotoiminta eikä ongelmia muistin kanssa, niistä saa täydet pisteet ilman mitään ongelmia. Niissä on terveen ihmisen mahdoton epäonnistua.
Juupa juu, et muista mikä vuosi nyt on tai minne ne kellonajat pitäisi sijoittaa, mutta AV-palstalla trollailu sujuu kuin vettä vaan.
Miten työnantaja lähettää muistitestiin, jos kerran et ole eles työelämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi jos ihmisen keskittymistä häiritään niin testi tulos on huono.
Käytävältäkin kuului ääniä.
T. ApMiten sun työt sujuu, jos häiritään? Esim käytävältäkin kuuluu ääniä.
En ole tällä hetkellä työelämässä.
T. ApJa työnantajasi kehotti sinut testiin?
Se olikin työnantajani, mutta olin silloin töissä nyt en.
T. ApLisätään vielä, että olen ollut viimeksi töissä vuonna 2016 eikä mitään muistiongelmia ollut ollenkaan. Ei töissä eikä vapaa-ajalla.
Työt sujuivat moitteettomasti.
T. Ap
Menin siis omasta tahdostani ruutiniterveystarkistuksseen ja siellä lääkäri aloitti tuon. Epäilen, että hän on vanha koulukiusaajani.
T. Ap
Työkaverinikin pitävät minua skarppina ja terävänä. Mitään moitteita ei ole tullut tai siis ei tulisi jos olisin töissä, tarkoitin, että he pitäisivät jos olisin töissä.
T. Ap
Eli et ole moneenvuoteen ollut töissä ja nyt menit itse rutiinitarkastukseen työnantajan käskettyä testeihin jotka menivät metsään. Just...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä töitä ap teet?
En mitään. Olen tällä hetkellä sairaseläkkeellä.
Mutta aion vielä tehdä keikkaa hoitoalalla.
T. ApMuistioireiden kanssa ei voi työskennellä hoitajana. Se vaarantaa potilasturvallisuuden.
Totta ja minulla ei sellaisia ole.
Minua on nyt häiritty sekä lääkärissä, että täällä palstalla.
Esitätte ihan hölmöjä ja kuulumattomia kysymyksiä.
Siitä tämä johtuu.
T. Qo
Vierailija kirjoitti:
Eli et ole moneenvuoteen ollut töissä ja nyt menit itse rutiinitarkastukseen työnantajan käskettyä testeihin jotka menivät metsään. Just...
Ja tämä kaikki on ihan turhan takia.
Esimerkiksi kävin juuri ulkomailla ja suoriuduin reissusta hyvin.
Jos olisin dementoitunut niin olisi varmasti tullut ongelmia.
T.Qo
Vierailija kirjoitti:
Alkaa tulla Munsalan kansallispuku mieleen.
En ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta. Oliko siinä ratkaisua kuinka saa mustamaalajat nalkkiin?
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkaa tulla Munsalan kansallispuku mieleen.
En ole ikinä kuullutkaan tuollaisesta. Oliko siinä ratkaisua kuinka saa mustamaalajat nalkkiin?
T. Ap
On. Tilaamalla Munsalan kansallispuku.
Eikä ole väliä asutko Inarissa, Espoossa vai Teneriffalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli et ole moneenvuoteen ollut töissä ja nyt menit itse rutiinitarkastukseen työnantajan käskettyä testeihin jotka menivät metsään. Just...
Ja tämä kaikki on ihan turhan takia.
Esimerkiksi kävin juuri ulkomailla ja suoriuduin reissusta hyvin.
Jos olisin dementoitunut niin olisi varmasti tullut ongelmia.
T.Qo
Ja se äskeinen reissu kävi vuonna 1999?
Jos Tallinnan reissu on sujunut ihan hyvin, ei voi olla mitään ongelmia muistissa.
Onko Tallinna muuten Suomen ajassa?
Ja työnantajasi kehotti sinut testiin?