Puoliso saattaa hautoa salaa eroa Psykologi listaa eroa enteilevät merkit, eikä riitely kuulu niihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies toimii niin hirveällä tavalla ja koko suhteen taloudellinen vastuu on minulla, väkisin on alkanut ero painaa mieltä. En haluaisi, mutta se kuitenkin tuntuu melkein jopa paremmalta kuin jatkaminen näin.

Tätä ketjua lukiessani tajusin, että olen alkanut olla etäisempi, vaisumpi. Käyn enemmän itsekseni liikkumassa, jotta saan syyn olla rauhassa. En enää anna läheisyyttä kuten ennen, en tee aloitteita halaamisessa enkä tykkää pussata. Olen melkein kokoajan pahalla päällä. Riitelemme paljon. Miehen mielestä suhteemme on suurilta osin ok. Olen välillä maininnut eroamisesta kun on riidelty, mutta sitten perunut puheeni itku silmässä. On tämä hirveä välivaihe, kun ei vaan tiedä mitä tehdä.

Sama tilanne.

Joinakin päivinä olen vielä toiveikas toisina jo luovuttanut.

Meilläkin minä olen ollut taloudellisessa ja kaikessa muussakin arjen vastuussa eikä tähän näytä tulevan muutosta muuten kuin eroamalla. Miehen mielestä meillä olisi kaikki hyvin jos vaan puhuisin enemmän. Minä en enää jaksa puhua koska se johtaa vain uskomattomaan vänkäämiseen miehen osalta enkä tule millään lailla kuulluksi saati ymmärretyksi.

Mies ei tietenkään halua erota ja tiedän jo nyt että tulee tekemään siitä mahdollisimman hankalaa kaikin tavoin.

No, koitetaan jaksaa.

Useimmat miehet eivät pidä totena että vaimo lähtisi.  Siis jos oikeasti hautoo tuota, kannattaa vaikka kirjoittaa kirje ja sanoa tässä on nyt päivämäärä, ja mustaa valkoisella, lähden jos mikään ei muutu, keskustelu vähintään.  Olen 100% tosissani, joten älä luule etten olisi.  Siis tämä kun olet itse 90% varma lähdöstä. Annat vielä muutoksille mahdollisuuden, mutta olet myös tehnyt selväksi miehelle missä mennään.  Joko terapeutille tai ero häämöttää kulman takana jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat menot lisääntyy. Varma merkki.

Joo erosin tämän takia, miestä ei kiinnostanut olla kotona tai lähteä kanssani mihinkään. Oli jatkuvasti omissa menoissaan. Totesin, että en selkeästi ole tarpeeksi mielenkiintoista seuraa. Mies oli ihmeissään, hänen mielestään kaikki oli hyvin.

Ilmeisesti tuo miehen "kaikki on hyvin" = "vaimo ei jaksa enää joka kerta riidellä miehen menoista."

No jo oli aikakin erota, jos joka kerta riitautit tilanteen, kun mies oli lähdössä omiin menoihin!

Tilastojen mukaan about jokainen keski-ikäinen nainen on ottamassa eroa. Ero kuuluu olennaisena osana naisen elämään, se on tapa kasvaa henkisesti. Miehen rooli on toimia tässä rosessissa taloudellisena ja henkisenä ravintona.... tilastojen mukaan keski-iläinen nainen on siis kuin musta leski hämähäkki joka paritellessaan Syö puolisonsa. Mitään isoja taloudellisia sitoumuksia tai lapsia ei miehen pidä näiden syöjättärien kaa tehdä...riski että käy huonosti... jälleen tilastojen ja tutkimusten perusteella...on liian suuri.

Vierailija kirjoitti:

Omat menot lisääntyy. Varma merkki.

Jos ne on ensin nollassa ja sitten lisääntyy, niin varmasti on merkki. Jos taas omia menoja on koko suhteen ajan, niin eroa todennäköisemmin ei tarvitse edes harkita.

Vierailija kirjoitti:

Tilastojen mukaan about jokainen keski-ikäinen nainen on ottamassa eroa. Ero kuuluu olennaisena osana naisen elämään, se on tapa kasvaa henkisesti. Miehen rooli on toimia tässä rosessissa taloudellisena ja henkisenä ravintona.... tilastojen mukaan keski-iläinen nainen on siis kuin musta leski hämähäkki joka paritellessaan Syö puolisonsa. Mitään isoja taloudellisia sitoumuksia tai lapsia ei miehen pidä näiden syöjättärien kaa tehdä...riski että käy huonosti... jälleen tilastojen ja tutkimusten perusteella...on liian suuri.

Minulla on isot tulot ja mies on käytännössä tuloton. Koko omaisuus on minun. Yksi syy eropohdintaani onkin se, ettei tarvitsisi loppuelämän elättää miestä, vaan voisin käyttää rahat mieluummin vaikka pois kotoa muuttavan lapsen tukemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen hiljaisempi. En nosta enää keskusteluun itseäni häiritseviä asioita, koska ei kiinnosta ratkoa niitä. En enää välitä mitä mies tekee. Ihan sama.

Mä tein tätä. Se näky myös pienemmissä asioissa, en esimerkiks kysyny enää että mitä ruokaa toinen haluaisi, tein tasan sitä mitä ite mieli teki.

Vaikka se voi jostakusta tuntua käsittämättömältä niin valittaminen on omalla tavallaan välittämistä. Kun se loppuu, ei oo enää pitkään parisuhde pystyssä.

Vierailija kirjoitti:

Minä lakkasin yrittämästä keskustella mistään epäkohdista enkä provosoitunut enkä yrittänyt maanitella mihinkään. Mies kuvitteli, että nyt menee sitten pitkästä aikaa hyvin, kunnes jätin hänet. 

Tämä on jännä. Mulla käynyt juuri näin neljä kertaa yhdessä asuessa. Aina mies luuli suhteessa menevän hyvin, kun lopetin suhteeseen panostamisen ja kommunikaation. Toki nämä suhteet oli lähtöjään epätasapainossa, kun olin tyytymätön ja mies vaan halusi olla omissa oloissaan. Olin jonkinlainen koriste ja objekti. Nykyisessä suhteessa lapseni isän kanssa ei ole ollut tällaisia hedelmättömiä kehityskeskusteluja ja "saan" olla toimija omassa elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen hiljaisempi. En nosta enää keskusteluun itseäni häiritseviä asioita, koska ei kiinnosta ratkoa niitä. En enää välitä mitä mies tekee. Ihan sama.

Mä tein tätä. Se näky myös pienemmissä asioissa, en esimerkiks kysyny enää että mitä ruokaa toinen haluaisi, tein tasan sitä mitä ite mieli teki.

Vaikka se voi jostakusta tuntua käsittämättömältä niin valittaminen on omalla tavallaan välittämistä. Kun se loppuu, ei oo enää pitkään parisuhde pystyssä.

Minäkin teen tätä, mutta aikomuksenani ei todellakaan ole erota.

Minun kohdallani tämä kertoo itsenäisyydestä. Koko elämän olen hyysännyt muita, tehnyt mitä muut haluavat, katsonut, nyt olen päättänyt, että teen mitäitse haluan. Emiehet sotkut ärsyttävät, mutta olkoon. En ole tähänkään mennessä voinut häntä muuttaa, niin säästän itseäni siinä, etten enää huomauta. Valittaminen vain pitää ärsytykset mielessä.

Ajattelen nykyään, että me molemmat voimme elää oman näköistä elämää, vaikka kuljemme rinnakkain eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Mies toimii niin hirveällä tavalla ja koko suhteen taloudellinen vastuu on minulla, väkisin on alkanut ero painaa mieltä. En haluaisi, mutta se kuitenkin tuntuu melkein jopa paremmalta kuin jatkaminen näin.

Tätä ketjua lukiessani tajusin, että olen alkanut olla etäisempi, vaisumpi. Käyn enemmän itsekseni liikkumassa, jotta saan syyn olla rauhassa. En enää anna läheisyyttä kuten ennen, en tee aloitteita halaamisessa enkä tykkää pussata. Olen melkein kokoajan pahalla päällä. Riitelemme paljon. Miehen mielestä suhteemme on suurilta osin ok. Olen välillä maininnut eroamisesta kun on riidelty, mutta sitten perunut puheeni itku silmässä. On tämä hirveä välivaihe, kun ei vaan tiedä mitä tehdä.

Meillä samaa. Oma mieheni on tiuskinut useamman kerran, että "ei sulle ole kiva yrittää mitään järjestää kun olet aina pahalla tuulella". Eli suomeksi: en ole tarpeeksi mukava ja ihana että minun kanssani voisi ajatella mitään kahdenkeskistä, arjen ulkopuolista tekemistä.

Mies on huomannut että olen aina pahalla päällä. Kun kerron, miksi, vastaus on että miksi en mene ja tee? Siis ilman häntä. Jos ehdotan että mentäisiin yhdessä, vastaus on että ei ole aikaa eikä rahaa ja että "sä kuitenkin vaan valittaisit sielläkin, sulla ei ole ikinä mikään hyvin".

Ja lopputulemana itken itseni uneen, koska olen niin kamala. Epänainen, jota edes oma mies ei halua panna ja jonka kanssa ei voi tehdä mitään.

Mulla on suht paljon ollut kinastelua parisuhteessani viime aikoina ja toisinaan, ehkä kerran 2 kk suurempi riita. Minä nostan yleensä asioita keskusteluun. Miesystäväni tuossa viikonloppuna juuri sanoi, kuinka on miettinyt eroa jo vuoden verran. Ja lähes joka riidassa vetää jollain tavalla eron ratkaisuksi. En oikein tiedä mitä ajatella. Olen nyt päättänyt, että muutan loppuvuodeksi (joulukin lähestyy ja pitää olla kilttinä) oman asenteeni ja jos nyt jotain aivan kynnyskysymystä nousee, niin hyvin asiallisesti otan esille. Mutta yritän siis välttää riitelyä.

Eroajatusta ei saisi käyttää  kiristyskeinona. Kuitenkin jos olet jo melkein pakannut, asia on uskallettava ottaa esille niin rakentavasti kuin mahdollista, ainakin jos varat ovat yhteisiä. Kuten tietty myös jos on alaikäisiä lapsia. Anna se viimeinen mahdollisuus ei negatiivisesti vaan käytännön ehdotuksin. Koeta saada mies tajuamaan olet tosissasi.  Tiedän monta jotka sitten kun vaimo on lähtenyt itkevät: en uskonut että oli tosissaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies toimii niin hirveällä tavalla ja koko suhteen taloudellinen vastuu on minulla, väkisin on alkanut ero painaa mieltä. En haluaisi, mutta se kuitenkin tuntuu melkein jopa paremmalta kuin jatkaminen näin.

Tätä ketjua lukiessani tajusin, että olen alkanut olla etäisempi, vaisumpi. Käyn enemmän itsekseni liikkumassa, jotta saan syyn olla rauhassa. En enää anna läheisyyttä kuten ennen, en tee aloitteita halaamisessa enkä tykkää pussata. Olen melkein kokoajan pahalla päällä. Riitelemme paljon. Miehen mielestä suhteemme on suurilta osin ok. Olen välillä maininnut eroamisesta kun on riidelty, mutta sitten perunut puheeni itku silmässä. On tämä hirveä välivaihe, kun ei vaan tiedä mitä tehdä.

Meillä samaa. Oma mieheni on tiuskinut useamman kerran, että "ei sulle ole kiva yrittää mitään järjestää kun olet aina pahalla tuulella". Eli suomeksi: en ole tarpeeksi mukava ja ihana että minun kanssani voisi ajatella mitään kahdenkeskistä, arjen ulkopuolista tekemistä.

Mies on huomannut että olen aina pahalla päällä. Kun kerron, miksi, vastaus on että miksi en mene ja tee? Siis ilman häntä. Jos ehdotan että mentäisiin yhdessä, vastaus on että ei ole aikaa eikä rahaa ja että "sä kuitenkin vaan valittaisit sielläkin, sulla ei ole ikinä mikään hyvin".

Ja lopputulemana itken itseni uneen, koska olen niin kamala. Epänainen, jota edes oma mies ei halua panna ja jonka kanssa ei voi tehdä mitään.

Hei ihan oikeasti, kukahan tuossa on se kamala. Et usko jonkun toisen vääristäviä lauseita! Lopeta se itku. Sinua on sattunut jo riittävän kauan. Nyt sitten alat välittää itsestäsi, kuten sinun kuuluu. Sinä olet elämäsi päähenkilö, ei sinua huonosti kohteleva mies. Jos miehesi ei osaa arvostaa sinua eikä nähdä sinua seksikkäänä, se ei ole sinun ongelmasi vaan miehen omaa kyvyttömyyttä. Miksi sinä haluaisit tehdä mitään noin paskan tyypin kanssa ja antaa hänen koskea vartaloosi? 

Vierailija kirjoitti:

Eroajatusta ei saisi lkäyttää  kiristyskeinona. Kuitenkin jos olet jo melkein pakannut, asia on uskallettava ottaa esille niin rakentavasti kuin mahdollista, ainakin jos varat ovat yhteisiä. Kuten tietty myös jos on alaikäisiä lapsia. Anna se viimeinen mahdollisuus ei negatiivisesti vaan käytännön ehdotuksin. Koeta saada mies tajuamaan olet tosissasi.  Tiedän monta jotka sitten kun vaimo on lähtenyt itkevät: en uskonut että oli tosissaan...

Jouduin käyttämään erokorttia moneenkin kertaan alkutaipaleellamme koska muuten mies ei uskonut että olen tosissani. Hän oli tottunut siihen että nainen vain kitisee ja valittaa, ja että vaikka miehestä tuntuisi kuinka pahalta niin ero ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Itse asiassa mies lopulta oikein pyysi että kertoisin aina mahdollisimman heti jos kyseessä on eroonjohtava virhe. Meillä on nyt 10 vuotta yhdessä takana, ja hyvin pyyhkii edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eroajatusta ei saisi lkäyttää  kiristyskeinona. Kuitenkin jos olet jo melkein pakannut, asia on uskallettava ottaa esille niin rakentavasti kuin mahdollista, ainakin jos varat ovat yhteisiä. Kuten tietty myös jos on alaikäisiä lapsia. Anna se viimeinen mahdollisuus ei negatiivisesti vaan käytännön ehdotuksin. Koeta saada mies tajuamaan olet tosissasi.  Tiedän monta jotka sitten kun vaimo on lähtenyt itkevät: en uskonut että oli tosissaan...

Jouduin käyttämään erokorttia moneenkin kertaan alkutaipaleellamme koska muuten mies ei uskonut että olen tosissani. Hän oli tottunut siihen että nainen vain kitisee ja valittaa, ja että vaikka miehestä tuntuisi kuinka pahalta niin ero ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Itse asiassa mies lopulta oikein pyysi että kertoisin aina mahdollisimman heti jos kyseessä on eroonjohtava virhe. Meillä on nyt 10 vuotta yhdessä takana, ja hyvin pyyhkii edelleen.

Sun miehesi on sisäistänyt sen, mistä ne miesten kokemat "yllätyserot" johtuvat. Onnea teille <3

Vierailija kirjoitti:

Minä lakkasin yrittämästä keskustella mistään epäkohdista enkä provosoitunut enkä yrittänyt maanitella mihinkään. Mies kuvitteli, että nyt menee sitten pitkästä aikaa hyvin, kunnes jätin hänet. 

Ja arvatenkin miehelle tuli ero ihan puskista.

Yllättävän monta naista yhdistää riippuvuus miehen rahoista, niin minuakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen hiljaisempi. En nosta enää keskusteluun itseäni häiritseviä asioita, koska ei kiinnosta ratkoa niitä. En enää välitä mitä mies tekee. Ihan sama.

Mä tein tätä. Se näky myös pienemmissä asioissa, en esimerkiks kysyny enää että mitä ruokaa toinen haluaisi, tein tasan sitä mitä ite mieli teki.

Vaikka se voi jostakusta tuntua käsittämättömältä niin valittaminen on omalla tavallaan välittämistä. Kun se loppuu, ei oo enää pitkään parisuhde pystyssä.

Mulla kävi myös näin. Puhuin ja yritin kaikenlaista vuosien ajan, jotta suhde olisi parantunut, mutta lopulta vaan kyllästyin. Muutuin ihan välinpitämättömäksi miehen tekemisille, menemisille ja marisemiselle. Rupesin vaan elämään omaa elämääni. Sitten ilmoitinkin, että se oli nyt sitten tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lakkasin yrittämästä keskustella mistään epäkohdista enkä provosoitunut enkä yrittänyt maanitella mihinkään. Mies kuvitteli, että nyt menee sitten pitkästä aikaa hyvin, kunnes jätin hänet. 

Ja arvatenkin miehelle tuli ero ihan puskista.

Minulle kävi näin. Ensin puoli vuotta kerroin, että jos tätä ja tätä juttua ei saada kuntoon, on pakko erota. Sitten olin hiljaa jokusen kuukauden ja totesin, että tämä oli tässä. Hän olisi halunnut alkaa keskustella siinä vaiheessa. 

Ketjun läpi kahlannut: kirjoitti:

Yllättävän monta naista yhdistää riippuvuus miehen rahoista, niin minuakin.

Minua ei. 

Vierailija kirjoitti:

Minä haudon eroa puolisooni, ja olen muuttunut niin että

A) olen yrittänyt lisätä omia harrastuksia ja menoja (jotta eron tultua mulla ei olis liikaa tyhjää aikaa surra ja märehtiä, vaan hyviä rutiineja)

B) olen alkanut pitää parempaa huolta ulkonäöstäni

C) olen puolisoani kohtaan ystävällisempi. Jotenkin kun tiedän, ettemme enää ole kauaa yhdessä, en halua olla toista kohtaan ilkeä. Yritän nauttia viimeisistä ajoista sopuisasti ja kohdella häntä kauniisti.

Vähän ristiriitaista ehkä, mutta näin huomaan toimivani...

Oletko havainnut eron kilpavarustelua?