Hälytysajoneuvon väistäminen - aito tilanne eiliseltä
Oli aika kuumottava tilanne eilen. Kaksikaistaisella tiellä olin toisena punaisissa liikennevaloissa, vasemmalla puolellani oli bussi. Ja taakseni tuli hälytysajoneuvo hälytysajossa. Oikealla puolella oli korkea rotvalli ja liikennemerkkejä, joten en pystynyt väistämään sinne. Edessä oleva auto oli jalkakäytävän kohdalla ja sai ajettua sinne. Mulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ajaa sokkona punaisia päin isoon risteykseen ja kääntyä oikealle, tietämättä yhtään, tuleeko vasemmalta bussin takaa ketään. Ei onneksi tullut, mutta oli kyllä hankala tilanne. Ihme, ettei noissa satu useammin mitään, kun hälytysajoneuvot (ja niitä väistävät) tykittelee punaisia päin milloin minnekin.
Kommentit (36)
Kauheaa. Mutta uusi ohjeistushan kai on että hätävilkut päälle ja ei tarvitsisi kuulemma väistää? En sitten tiedä miten ambulanssi pääsee ohi jos sitä ei väistä mutta näin sanottiin. Ambulanssithan ovat itse saaneet tuomioita kun ovat monikaistaiseen risteykseen puskeneet päin punaisia ja kolari tuli.
En ymmärrä, mihin perustuu hätävilkut väistävässä autossa. Yleensä se tarkoittaa, että hätä on vilkuttavassa autossa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, mihin perustuu hätävilkut väistävässä autossa. Yleensä se tarkoittaa, että hätä on vilkuttavassa autossa.
Uusissa ohjeissa hätävilkuilla ilmoitetaan että on huomannut hälytysajoneuvon.
Vierailija wrote:
En ymmärrä, mihin perustuu hätävilkut väistävässä autossa. Yleensä se tarkoittaa, että hätä on vilkuttavassa autossa.
JOudut antamaan tilaa eli käyttäytymään poikkeavasti - olet siis turvallisuutta edistäessäsi myös potentiaalinen vaara. Ja tietysti hätävilkkujen käyttö viestittää MITÄ TAHANSA vaaraa ympäristössä.
Itse käytän hätävilkkuja myös esim. silloin, kun joku ajaa suurilla nopeuksilla liian lähellä (osoittamatta tarvetta ohittaa tms.) vaaratekijä on ennen kaikkea takanani, tai me yhdessä olemme vaarallisia. Hätävilkut eivät kerro vaaran syytä.
Vierailija wrote:
Kauheaa. Mutta uusi ohjeistushan kai on että hätävilkut päälle ja ei tarvitsisi kuulemma väistää? En sitten tiedä miten ambulanssi pääsee ohi jos sitä ei väistä mutta näin sanottiin. Ambulanssithan ovat itse saaneet tuomioita kun ovat monikaistaiseen risteykseen puskeneet päin punaisia ja kolari tuli.
HÄtäajoneuvolle kuuluu aina antaa tietä. Laki kieltää vapaan pääsyn estämisen.
Tai, laki edellyttää tien antamista. Eihän se kulku ole vapaata, ennen kuin sen vapauttaa.
Ja eihän kukaan liikenteessä huvikseen seiso?? Tien antaminen voi tarkoittaa, että on velvoitettu rikkomaan muita sääntöjä.
Tänään poliisi ajoi kaupungilla aika lujaa, ja ihmiset lähti löntystelemään suojatietä periaatteella "ehtiihän tässä"... EI! 😖
Hätäajoneuvo tuskin voi ajaa täysillä, jos edessä löntystelee tien ylittäjiä. Periaatteella "ehtiihän ne just ja just alta pois, ehkä..."
Kaikkia yllättäviä hötkyilyjä pitää välttää.
Ihmiset jotka ei aja autoa, ei ehkä helposti pysty ajattelemaan muita kaupunkiympäristössä.
Ja millaisessa tilanteessa joku ajelee hälytysajoneuvosta piittaamatta, kaartaen vasemmalta kovaa, vaikka ei näkyvyyttä? Turha miettiä. Menee jo niin erikoiseksi.
Vierailija wrote:
Ja eihän kukaan liikenteessä huvikseen seiso?? Tien antaminen voi tarkoittaa, että on velvoitettu rikkomaan muita sääntöjä.
Missä kohdassa laki antaa oikeuden rikkoa muita sääntöjä antaakseen tietä hälytysajoneuvolle?
Vierailija wrote:
Kaikkia yllättäviä hötkyilyjä pitää välttää.
Hälytysajoneuvoon pitääkin reagoida ohjaamalla autoa. Eli ihan mihin tahansa ei voi sokkona väistää. Pitää olla tilaa, mihin autonsa ohjaa, jotain tilaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ja eihän kukaan liikenteessä huvikseen seiso?? Tien antaminen voi tarkoittaa, että on velvoitettu rikkomaan muita sääntöjä.
Missä kohdassa laki antaa oikeuden rikkoa muita sääntöjä antaakseen tietä hälytysajoneuvolle?
SIinä kohtaa, kuin tien antaminen ei lakia rikkomatta onnistu. Tien antaminen on suurempi velvollisuus. Ja ellei tietä anna, vaikka käytännössä voisi, se on itsessään lain rikkomista.

TÄmä on tärkeää ymmärtää.
Itse en olisi todellakaan lähtenyt tuossa tilanteessa ajamaan punaisia päin. Ihan kahjoa hommaa. Muutamien sekuntien takia ei kannata riskeerata lisää mahdollisia kuolonuhreja! Sieltä kun olisi auto tullutkin - varsinkin jos myös hälyneuvo oli bussin katveessa - niin sinulta olisi ollut henki pois kun auto olisi pamahtanut kuskinpuolen kylkeen. Jos jonkun pitäisi tuossa jotain tehdä, niin nähdäkseni linja-auton, sillä sen pystyy muu liikenne sentään havainnoimaan.
On helposti paljon suurempi rikos olla antamatta tietä, kuin esim. ajaa punaisilla valoilla. Jolloin kenenkään ei vastasvasti kuuluisi ajaa hätäajoneuvon väylälle, periaatteella vielä ehtii... TILA ON SÄÄSTETTÄVÄ MAHDOLLISILLE VÄISTÄJILLE.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ja eihän kukaan liikenteessä huvikseen seiso?? Tien antaminen voi tarkoittaa, että on velvoitettu rikkomaan muita sääntöjä.
Missä kohdassa laki antaa oikeuden rikkoa muita sääntöjä antaakseen tietä hälytysajoneuvolle?
SIinä kohtaa, kuin tien antaminen ei lakia rikkomatta onnistu. Tien antaminen on suurempi velvollisuus. Ja ellei tietä anna, vaikka käytännössä voisi, se on itsessään lain rikkomista.
Tuo "suurempi velvollisuus" on siis missä lainkohdassa tarkalleen määrätty? Laki löytyy netistä esim. haulla tieliikennelaki. Siellä määrätään myös, että esim. punaista valo-opastetta ei saa ohittaa. Myös paljon muuta.
Silloin mennään punaisia päin hitaasti ja paras laittaa hätävilkut päälle.