Lue keskustelun säännöt.
Voiko aspergerin oireyhtymää sairastavasta tulla lääkäri?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tällaisen tapauksen. Henkilö itse oli aloittanut opiskelemaan jotain muuta, olikohan DI:ksi..? Mutta vaihtanut lääkikseen ja valmistunut sieltä ihan suit sait, älykkäänä ihmisenä.
Tälle henkilölle oli suositeltu tutkijan uraa, mutta ei kuulemma kiinnosta. Ihan tk-lääkärinä on ollut, muttei kovin tykätty, koska ei usko yhtään mitään mitä sanotaan. Siis vaikka toinen lääkäri sanois.
Kaverit, jotka tuntee tän tapauksen paremmin, on olleet aika kauhuissaan, et ei menis ikinä sen vastaanotolle.
Tämän takia onkin tärkeää että lääkäri osaa hahmottaa kokonaiskuvan potilaskohtaisesti, eikä jää vaan päässään jumittamaan johonkin yhteen asiaan.
Asperger ei osaa tulkita ihmisten eleitä ja käyttäytymistä oikein tai ei ollenkaan. Joten ihmisten parissa työskentely on varmasti hyvin haastavaa. Toisaalta tutkijan uralla vaikeuttaa se, että syy ja seuraussuhteiden ymmärtäminen ja kokonaisuuksien hahmottaminen on hyvin hankalaa.
Tällaisen ihmisen ei pitäisi olla ainakaan päättämässä talouden asioista. Ehkä jokin tieteellinen työ, jossa saa paljon näprätä nippelitietojen kanssa.
Tästä syystä ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, empatia kyky heikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos räyhää, hyökkäilee tai nalkuttaa, kannattaa jättää se ura väliin. Pitää olla jotain itsehillintää, asiallisuus ja ymmärrystä asiakkaan läsnäollessa. Tai menee lomalle aina välillä. Liian pitkät päivät ei ehkä hyvä, pitäisi olla joustoja tai joku systeemi joka toimii paremmin.
Kummelin Sirkka, suorapuheisuutta ei puutu.
En voisi kuvitellakaan meneväni kehitysvammasen lääkärin vastaanotolle. Ties minkä pakko-oirekohtauksen siinä saa kesken tutkimusten. Ennen laitettiin vammaiset joko kunnalliskotiin tai paremmin pärjäävät joihinkin helppoihin apupojan töihin. Että lääkäriksi pitäisi nykyään päästä, anna mun kaikki kestää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on vahvuuksia yksilöllisesti. Ainoa yleinen ongelma taitaa olla empatian puute ja silmiin katsomattomuus.
Empatian puute on myytti. Ainoastaan syvästi autistisilla ei ole empatiaa.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.
Meillä as-nuori on empaattinen, mutta ei aina näytä tai toimi sen mukaisesti. Hän on erinomaisen hyvä etenkin kissojen kanssa (tulkitsee niitä hyvin, ja kissat ihan yksilöön katsomatta tykkäävät hänen seurastaan), mutta myös muiden eläinten kanssa kanssakäyminen ja hoitotoimenpiteet sujuvat eläintä kuunnellen (koirat, lampaat, kanat). Hän tulee hyvin toimeen pienten lasten (alakouluikäisten ja sitä nuorempien kanssa), osaa pitää huoltoa ja lohduttaa ja viihdyttää kärsivällisesti. Mutta sitten aikuisten, etenkin alkoholisten, i dioo ttipoliitikkojen, anopin (joka on erinomaisen rasittava) tyhmien jänkkien, punaniskojen, ra$istien tms kanssa ei kertakaikkiaan pysty toimimaan.
Noin yleisesti autisteilla ja etenkin aspergereilla on kykyä empatiaan. He eivät aina pysty sitä osoittamaan - mutta kannattaa ottaa huomioon sekin, että "normaalin" papereilla kulkevillakin on empatian kanssa ongelmia. Etenkin kun puhutaan aspergerista, (jota ei siis enää virallisen diagnoosiluokituksen mukaan edes ole), joka on ns. koontidiagnoosi, ei voida yleistää, että kaikki ovat tai kellään ei ole. Asperger-diagnoosikynnys ylittyi, kun oli riittävän paljon yksittäisiä oireita - ja mikään niistä ei ollut pakko olla tunneosaamiseen liittyvä.
Tunnen 9 aspergeria, ja jokainen heistä on saanut diagnoosin eri oirekirjon perusteella. Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii.
Liiallinen empatiakyky voi myös kuormittaa, ja etenkin lääkärin työssä se on itseasiassa haitta. Lääkärin pitää juu osata ymmärtää ihmistä, mutta ei hän voi mennä täysillä jokaikisen ihmisen ongelmiin mukaan - siinä hajoaisi pää, kun myötäeläisi jokaikisen juopon ja luulotautisen kanssa. Siksi kyky etäännyttää itseään tilanteessa on myös tärkeää. Toisilla lääkäreillä se vaan on mennyt jo alunperin yli.
Vierailija kirjoitti:
Asperger-lääkäri saattaa toimia työssään pitkäänkin ja olla jopa omalla tavallaan arvostettu. Potilaat ovat niitä, jotka kärsivät. Tunteiden validointikyvyn puutteet hankaloittavat kohtaamisia, muttei assi siitä itse ymmärrä kärsiä.
äitini on asperger (minä olen diagnosoinut, sillä on niin ilmeinen tapaus, hällä ei dg:tä ole virallisesti) ja opetteli aikoinaan potilastyössä jokaiseen mahdolliseen tunnetilanteeseen sopivia fraaseja, joista voi potilas sitten olettaa, että hänet kohdattiin myös tunnetasolla. Ei hän niitä oikeasti tajua, mutta ulkoa oppi kaikki.
Kotioloissa on sitten näissä asioissa _täysin_ kädetön eikä osaa edes omia lapsiaan viedä päivystykseen silloin kun muut vanhemmat vie yms moninaisia pikkujuttuja, joita itse huomasin suhteessa muihin vanhempiin. Me opimmekin aika varhain itse pitämään itsestämme huolen ja turvautumaan isään mieluummin kuin äitiin. Kun sitten joskus tultiin vaikka käsi kipsssä kotiin, kun isä oli lähtenyt viemään itkevää lasta päivystykseen illalla, niin äiti sanoi omaan tyyliinsä, että kyllä hän tiesi, että se oli murtunut, ilmiselvä sen ja sen alueen murtuma, mutta ei sitä olisi tarvinnut päivystyksessä käydä hoitamassa, kun noiden kanssa voi helposti odottaa aamuun särkylääkkeen turvin jne.
On tässä oppinut elämään hänenkaltaisensa persoonan kanssa ja on kyllä tosi taitava diagnosoimaan asioita, ei vaan se tunnepuoli ole siinä mukana ja hällä on vaikea asettua toisen asemaan. Ilmeisesti yksikään potilaansa ei ole koskaan hänestä tuota puolta huomannut, pitävät tosi hyvänä ammattilaisena tunnepuolen ymmärtämisenkin kanssa :O (kaikenlaista vaikutusta sitä saakin oikeasti aikaan vaikka opetelemalla fraaseja ulkoa).
tuo aspergerisyytensä on myls ihan hyvä juttu ollut. Yksikään hänen lapsistaan ei panikoi terveydentilan muutostensa suhteen. Minäkin olen tällä hetkellä oireiden vuoksi syöpäepäiltynä ja ihan tyynesti sen otan ja käyn tutkimuksissa. tutkimusten välillä elän elämääni normaalisti, kun ei tämä asia oikeasti murehtimalla parane, vaan sillä, että elää normaalia elämää ja tekee niinkuin lääkärit pyytävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger-lääkäri saattaa toimia työssään pitkäänkin ja olla jopa omalla tavallaan arvostettu. Potilaat ovat niitä, jotka kärsivät. Tunteiden validointikyvyn puutteet hankaloittavat kohtaamisia, muttei assi siitä itse ymmärrä kärsiä.
äitini on asperger (minä olen diagnosoinut, sillä on niin ilmeinen tapaus, hällä ei dg:tä ole virallisesti) ja opetteli aikoinaan potilastyössä jokaiseen mahdolliseen tunnetilanteeseen sopivia fraaseja, joista voi potilas sitten olettaa, että hänet kohdattiin myös tunnetasolla. Ei hän niitä oikeasti tajua, mutta ulkoa oppi kaikki.
Kotioloissa on sitten näissä asioissa _täysin_ kädetön eikä osaa edes omia lapsiaan viedä päivystykseen silloin kun muut vanhemmat vie yms moninaisia pikkujuttuja, joita itse huomasin suhteessa muihin vanhempiin. Me opimmekin aika varhain itse pitämään itsestämme huolen ja turvautumaan isään mieluummin kuin äitiin. Kun sitten joskus tultiin vaikka käsi kipsssä kotiin, kun isä oli lähtenyt viemään itkevää lasta päivystykseen illalla, niin äiti sanoi omaan tyyliinsä, että kyllä hän tiesi, että se oli murtunut, ilmiselvä sen ja sen alueen murtuma, mutta ei sitä olisi tarvinnut päivystyksessä käydä hoitamassa, kun noiden kanssa voi helposti odottaa aamuun särkylääkkeen turvin jne.
On tässä oppinut elämään hänenkaltaisensa persoonan kanssa ja on kyllä tosi taitava diagnosoimaan asioita, ei vaan se tunnepuoli ole siinä mukana ja hällä on vaikea asettua toisen asemaan. Ilmeisesti yksikään potilaansa ei ole koskaan hänestä tuota puolta huomannut, pitävät tosi hyvänä ammattilaisena tunnepuolen ymmärtämisenkin kanssa :O (kaikenlaista vaikutusta sitä saakin oikeasti aikaan vaikka opetelemalla fraaseja ulkoa).
tuo aspergerisyytensä on myls ihan hyvä juttu ollut. Yksikään hänen lapsistaan ei panikoi terveydentilan muutostensa suhteen. Minäkin olen tällä hetkellä oireiden vuoksi syöpäepäiltynä ja ihan tyynesti sen otan ja käyn tutkimuksissa. tutkimusten välillä elän elämääni normaalisti, kun ei tämä asia oikeasti murehtimalla parane, vaan sillä, että elää normaalia elämää ja tekee niinkuin lääkärit pyytävät.
Mulle tulee yhdestä lääkäristä mieleen asperger tai sitten vain sairas ihminen.
Potilaana vaikuttanut huonontavasti siinä mielessä, että asema auttaa hänellä estämään mitä erilaisimpia asioita.
Mutta en mene sanomaan satavarmaksi mitään muuta kuin sen, että potilaat saattavat kyllä huomata asian.
Vierailija kirjoitti:
Hennako se taas kyselee?
Sehän aikoinaan jatkuvasti kyseli tuota. Olisi halunnut avata sairaalan joka hoitaa pelkkiä aspergerin omaavia potilaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger ei ole sairaus nykyluokituksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole sairaus vaan neurologinen poikkeama. Tunnen yhden Asperger-piirteisen lääkärin. Hän oli meidän omalääkäri pitkän aikaa ja oli huolellisin ja tarkin lääkäri, joka meillä ikinä on ollut.
Itsellä taas ollut lääkäri, jonka tarkkuus on kirjauksissa ja omissa oletuksissa. Itse hoitamisessa tarkkuus ei näkynyt vaan esiin piirtyi jääräpäisyys ja täysi piittaamattomuus inhimillisestä kohtelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu siitä henkilöstä. Itse en pystyisi mutta Asperger ei automaattisesti tarkoita ettei pystyisi.
T. Yksi AS
Vierailija kirjoitti:
Riippuu siitä henkilöstä. Itse en pystyisi mutta Asperger ei automaattisesti tarkoita ettei pystyisi.
T. Yksi AS
Lisään tähän omaan kommenttiini vielä että olisi liian kuormittavaa olla tekemisissä niin monen eri ihmisen kanssa. Vaikka diagnoosi tai tapaus olisikin kiinnostava niin minusta lääkärin pitää pystyä olemaan sopivasti empaattinen ja osata kohdata erilaisia ihmisiä ja olla myötätuntoinen.
En jaksaisi sitä kovinkaan kauaa ja luultavasti sanoisin jotain tylysti tai töksäyttäisin jotain vahingossa.
Ja sitten toisaalta erilaiset kohtalot jäisi vaivaamaan mua ja jos esim pitkäaikainen potilas menehtyy niin se olisi liian kova paikka.
Myös vieraiden ihmisten koskeminen mitenkään on hyvin vastenmielistä. Mulla on vaan muutama ystävä joita voin koskea ja he saa koskea minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on vahvuuksia yksilöllisesti. Ainoa yleinen ongelma taitaa olla empatian puute ja silmiin katsomattomuus.
Empatian puute on myytti. Ainoastaan syvästi autistisilla ei ole empatiaa.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.
Meillä as-nuori on empaattinen, mutta ei aina näytä tai toimi sen mukaisesti. Hän on erinomaisen hyvä etenkin kissojen kanssa (tulkitsee niitä hyvin, ja kissat ihan yksilöön katsomatta tykkäävät hänen seurastaan), mutta myös muiden eläinten kanssa kanssakäyminen ja hoitotoimenpiteet sujuvat eläintä kuunnellen (koirat, lampaat, kanat). Hän tulee hyvin toimeen pienten lasten (alakouluikäisten ja sitä nuorempien kanssa), osaa pitää huoltoa ja lohduttaa ja viihdyttää kärsivällisesti. Mutta sitten aikuisten, etenkin alkoholisten, i dioo ttipoliitikkojen, anopin (joka on erinomaisen rasittava) tyhmien jänkkien, punaniskojen, ra$istien tms kanssa ei kertakaikkiaan pysty toimimaan.
Noin yleisesti autisteilla ja etenkin aspergereilla on kykyä empatiaan. He eivät aina pysty sitä osoittamaan - mutta kannattaa ottaa huomioon sekin, että "normaalin" papereilla kulkevillakin on empatian kanssa ongelmia. Etenkin kun puhutaan aspergerista, (jota ei siis enää virallisen diagnoosiluokituksen mukaan edes ole), joka on ns. koontidiagnoosi, ei voida yleistää, että kaikki ovat tai kellään ei ole. Asperger-diagnoosikynnys ylittyi, kun oli riittävän paljon yksittäisiä oireita - ja mikään niistä ei ollut pakko olla tunneosaamiseen liittyvä.
Tunnen 9 aspergeria, ja jokainen heistä on saanut diagnoosin eri oirekirjon perusteella. Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii.
Liiallinen empatiakyky voi myös kuormittaa, ja etenkin lääkärin työssä se on itseasiassa haitta. Lääkärin pitää juu osata ymmärtää ihmistä, mutta ei hän voi mennä täysillä jokaikisen ihmisen ongelmiin mukaan - siinä hajoaisi pää, kun myötäeläisi jokaikisen juopon ja luulotautisen kanssa. Siksi kyky etäännyttää itseään tilanteessa on myös tärkeää. Toisilla lääkäreillä se vaan on mennyt jo alunperin yli.
"Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii."
Kiitos ei tätä glorifiointia. Aspergerit eivät keskimäärin poikkea älykkyysosamäärältään muista ihmisistä kumpaankaan suuntaan. Paljon viljelty myytti erikoislahjakkaasta autistinerosta on nimenomaan sitä, myytti. Tällaisia yksilöitä on, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Aspergerin pärjääminen esimerkiksi koulutuksessa ja työelämässä johtuu yleensä intensiivisestä fiksoitumisesta yksittäiseen alaan tai aiheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on vahvuuksia yksilöllisesti. Ainoa yleinen ongelma taitaa olla empatian puute ja silmiin katsomattomuus.
Empatian puute on myytti. Ainoastaan syvästi autistisilla ei ole empatiaa.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.
Meillä as-nuori on empaattinen, mutta ei aina näytä tai toimi sen mukaisesti. Hän on erinomaisen hyvä etenkin kissojen kanssa (tulkitsee niitä hyvin, ja kissat ihan yksilöön katsomatta tykkäävät hänen seurastaan), mutta myös muiden eläinten kanssa kanssakäyminen ja hoitotoimenpiteet sujuvat eläintä kuunnellen (koirat, lampaat, kanat). Hän tulee hyvin toimeen pienten lasten (alakouluikäisten ja sitä nuorempien kanssa), osaa pitää huoltoa ja lohduttaa ja viihdyttää kärsivällisesti. Mutta sitten aikuisten, etenkin alkoholisten, i dioo ttipoliitikkojen, anopin (joka on erinomaisen rasittava) tyhmien jänkkien, punaniskojen, ra$istien tms kanssa ei kertakaikkiaan pysty toimimaan.
Noin yleisesti autisteilla ja etenkin aspergereilla on kykyä empatiaan. He eivät aina pysty sitä osoittamaan - mutta kannattaa ottaa huomioon sekin, että "normaalin" papereilla kulkevillakin on empatian kanssa ongelmia. Etenkin kun puhutaan aspergerista, (jota ei siis enää virallisen diagnoosiluokituksen mukaan edes ole), joka on ns. koontidiagnoosi, ei voida yleistää, että kaikki ovat tai kellään ei ole. Asperger-diagnoosikynnys ylittyi, kun oli riittävän paljon yksittäisiä oireita - ja mikään niistä ei ollut pakko olla tunneosaamiseen liittyvä.
Tunnen 9 aspergeria, ja jokainen heistä on saanut diagnoosin eri oirekirjon perusteella. Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii.
Liiallinen empatiakyky voi myös kuormittaa, ja etenkin lääkärin työssä se on itseasiassa haitta. Lääkärin pitää juu osata ymmärtää ihmistä, mutta ei hän voi mennä täysillä jokaikisen ihmisen ongelmiin mukaan - siinä hajoaisi pää, kun myötäeläisi jokaikisen juopon ja luulotautisen kanssa. Siksi kyky etäännyttää itseään tilanteessa on myös tärkeää. Toisilla lääkäreillä se vaan on mennyt jo alunperin yli.
Autistien empatiakyvyssä ja empatian osoittamisesta on kyllä eroja. Omien havaintojen mukaan voisin veikata, että eläinten kanssa toimeen tuleminen on autisteille helpompaa, koska eläimet (ja pienet lapset) toimivat yksinkertaisemmin kuin aikuiset ihmiset. Aikuisilla on ties mitä taakkaa harteillaan ja menneisyyttä vaikuttamassa nykyhetkeen. Sellaisten ihmisten kohtaamisessa tarvitaan tilannetajua ja kykyä havaita pieniä merkkejä käytöksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on Asperger ja hänen työssään (ei lääkäri) täytyy ratkoa yllättäviä ongelmia, tehdä yhteistyötä vaikeidenkin ihmisten kanssa ja pärjätä kiireessä. Ei siinä mielessä paljon eroa lääkärin työhön. Mies on todella kuormittunut, mikä purkautuu kotona räjähtelynä. Ja joo, hänellä on erittäin suuria vaikeuksia ottaa huomioon toisten tunteet. Jos on tämäntyyppistä autismia, voi lääkärin työ olla vähän liikaa jaksamiselle.
Täällä menee nyt suunnilleen kaikilla sekaisin empatia ja sympatia kun yksi toisensa jälkeen tulee ilmoittamaan että lääkärin ei pidä olla liian empaattinen kun ei voi alkaa jokaisen potilaan ongelmia itkeskelemään. Empatia tarkoittaa yksinkertaisesti kykyä tunnistaa muiden ihmisten tunteita ja motiiveja ja kykyä reagoida niihin sosiaalisesti ymmärrettävällä tavalla. Sympatia sen sijaan tarkoittaa muiden tunteisiin ja kokemuksiin eläytymistä, esimerkiksi että tulee surulliseksi toisen surusta. Ensin mainittu olisi lääkäriltä toivottavaa, jälkimmäinen ei välttämättä. Autistit pystyvät näihin kahteen vaihtelevasti, osa ei kumpaankaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on vahvuuksia yksilöllisesti. Ainoa yleinen ongelma taitaa olla empatian puute ja silmiin katsomattomuus.
Empatian puute on myytti. Ainoastaan syvästi autistisilla ei ole empatiaa.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.
Meillä as-nuori on empaattinen, mutta ei aina näytä tai toimi sen mukaisesti. Hän on erinomaisen hyvä etenkin kissojen kanssa (tulkitsee niitä hyvin, ja kissat ihan yksilöön katsomatta tykkäävät hänen seurastaan), mutta myös muiden eläinten kanssa kanssakäyminen ja hoitotoimenpiteet sujuvat eläintä kuunnellen (koirat, lampaat, kanat). Hän tulee hyvin toimeen pienten lasten (alakouluikäisten ja sitä nuorempien kanssa), osaa pitää huoltoa ja lohduttaa ja viihdyttää kärsivällisesti. Mutta sitten aikuisten, etenkin alkoholisten, i dioo ttipoliitikkojen, anopin (joka on erinomaisen rasittava) tyhmien jänkkien, punaniskojen, ra$istien tms kanssa ei kertakaikkiaan pysty toimimaan.
Noin yleisesti autisteilla ja etenkin aspergereilla on kykyä empatiaan. He eivät aina pysty sitä osoittamaan - mutta kannattaa ottaa huomioon sekin, että "normaalin" papereilla kulkevillakin on empatian kanssa ongelmia. Etenkin kun puhutaan aspergerista, (jota ei siis enää virallisen diagnoosiluokituksen mukaan edes ole), joka on ns. koontidiagnoosi, ei voida yleistää, että kaikki ovat tai kellään ei ole. Asperger-diagnoosikynnys ylittyi, kun oli riittävän paljon yksittäisiä oireita - ja mikään niistä ei ollut pakko olla tunneosaamiseen liittyvä.
Tunnen 9 aspergeria, ja jokainen heistä on saanut diagnoosin eri oirekirjon perusteella. Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii.
Liiallinen empatiakyky voi myös kuormittaa, ja etenkin lääkärin työssä se on itseasiassa haitta. Lääkärin pitää juu osata ymmärtää ihmistä, mutta ei hän voi mennä täysillä jokaikisen ihmisen ongelmiin mukaan - siinä hajoaisi pää, kun myötäeläisi jokaikisen juopon ja luulotautisen kanssa. Siksi kyky etäännyttää itseään tilanteessa on myös tärkeää. Toisilla lääkäreillä se vaan on mennyt jo alunperin yli.
"Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii."
Kiitos ei tätä glorifiointia. Aspergerit eivät keskimäärin poikkea älykkyysosamäärältään muista ihmisistä kumpaankaan suuntaan. Paljon viljelty myytti erikoislahjakkaasta autistinerosta on nimenomaan sitä, myytti. Tällaisia yksilöitä on, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Aspergerin pärjääminen esimerkiksi koulutuksessa ja työelämässä johtuu yleensä intensiivisestä fiksoitumisesta yksittäiseen alaan tai aiheeseen.
Kiitos ei tätä dumppaamista. Tuntemani aspergerit OVAT keskimääräistä älykkäämpiä, heille on tehty useita älykkyystestejä aspergertutkimusten aikana, joten tästä on olemassa ihan mustaa valkoisella. En kuitenkaan sanonut, että ovat neroja. On aika suuri ero keskimääräistä älykkäämmän ja neron välillä. Intensiivinen fiksoituminenkin on vain yksi mahdollisen asperger-oire (tai autismin oire, koska asperger on poistettu tautiluokituksesta ja yhdistetty autismin kirjoon), ja kaikilla ei sitä ole, tai ei ainakaan kovin intensiivisenä. Etenkin moni asperger-nainen on edennyt pitkälle urallaan ulkoisesti "täysin normaalin" ihmisen hahmossa, koska ovat älykkäinä pystyneet peittämään erityispiirteensä ja hyödyntämään oppimiskykyään siihen, että osaavat toimia "ihmisten joukossa" (ainakin mitä katsoo näitä julkisesti asperger-diagnoosinsa kertoneita).
Tottakai ihan gaussin käyrän mukaan älykkyys menee tässäkin, ja oma otantani on tottakai vääristynyt, kun tunnen vain as-ihmisiä, jotka ovat lähipiirissäni, ja myös älykkyys periytyy.
Oma äo:ni on eri tutkimuskerroilla vaihdellut 148 ja 164 välissä, riippuen omasta vireystilastani. Ja as-diagnoosi löytyy, samoin hyvä työ ja ura erittäin sosiaalisessa ympäristössä (kansainvälisissä tehtävissäkin, joissa "tavallinen suomalainen" vaikuttaa ihan perusautistilta) - mutta lääkäriksi en halunnut koskaan opiskella! (tänään juuri sain palautetta, että olen erittäin hyvä ihmisten kanssa... vaikea uskoa, jos uskoisi vain tämän palstan tietoja).
Vierailija kirjoitti:
Täällä menee nyt suunnilleen kaikilla sekaisin empatia ja sympatia kun yksi toisensa jälkeen tulee ilmoittamaan että lääkärin ei pidä olla liian empaattinen kun ei voi alkaa jokaisen potilaan ongelmia itkeskelemään. Empatia tarkoittaa yksinkertaisesti kykyä tunnistaa muiden ihmisten tunteita ja motiiveja ja kykyä reagoida niihin sosiaalisesti ymmärrettävällä tavalla. Sympatia sen sijaan tarkoittaa muiden tunteisiin ja kokemuksiin eläytymistä, esimerkiksi että tulee surulliseksi toisen surusta. Ensin mainittu olisi lääkäriltä toivottavaa, jälkimmäinen ei välttämättä. Autistit pystyvät näihin kahteen vaihtelevasti, osa ei kumpaankaan.
Sinullakin sotkeutuu nyt se, mihin autistit pystyvät ja mitä he näyttävät ulospäin. Ihan neurotyypillisissä ihmisissäkin on hyvin paljon ihmisiä, joilla ei ole lainkaan kykyä empatiaan (suomalaiset ovat tässä valitettavasti maailman top kympissä!) - autisteilla saattaa olla kykyä empatiaan, mutta heillä ei ole kykyä tai tarvetta osoittaa sitä. Sympatian kokeminen taas ei välttämättä autistilla toimi, tai he eivät osaa erottaa vastapuolen tunteita omistaan, se on totta - mutta ei KAIKKIEN autistien osalta.
Ja molempia, empatiaa ja sympatiaa, voi opetella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on vahvuuksia yksilöllisesti. Ainoa yleinen ongelma taitaa olla empatian puute ja silmiin katsomattomuus.
Empatian puute on myytti. Ainoastaan syvästi autistisilla ei ole empatiaa.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.
Meillä as-nuori on empaattinen, mutta ei aina näytä tai toimi sen mukaisesti. Hän on erinomaisen hyvä etenkin kissojen kanssa (tulkitsee niitä hyvin, ja kissat ihan yksilöön katsomatta tykkäävät hänen seurastaan), mutta myös muiden eläinten kanssa kanssakäyminen ja hoitotoimenpiteet sujuvat eläintä kuunnellen (koirat, lampaat, kanat). Hän tulee hyvin toimeen pienten lasten (alakouluikäisten ja sitä nuorempien kanssa), osaa pitää huoltoa ja lohduttaa ja viihdyttää kärsivällisesti. Mutta sitten aikuisten, etenkin alkoholisten, i dioo ttipoliitikkojen, anopin (joka on erinomaisen rasittava) tyhmien jänkkien, punaniskojen, ra$istien tms kanssa ei kertakaikkiaan pysty toimimaan.
Noin yleisesti autisteilla ja etenkin aspergereilla on kykyä empatiaan. He eivät aina pysty sitä osoittamaan - mutta kannattaa ottaa huomioon sekin, että "normaalin" papereilla kulkevillakin on empatian kanssa ongelmia. Etenkin kun puhutaan aspergerista, (jota ei siis enää virallisen diagnoosiluokituksen mukaan edes ole), joka on ns. koontidiagnoosi, ei voida yleistää, että kaikki ovat tai kellään ei ole. Asperger-diagnoosikynnys ylittyi, kun oli riittävän paljon yksittäisiä oireita - ja mikään niistä ei ollut pakko olla tunneosaamiseen liittyvä.
Tunnen 9 aspergeria, ja jokainen heistä on saanut diagnoosin eri oirekirjon perusteella. Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii.
Liiallinen empatiakyky voi myös kuormittaa, ja etenkin lääkärin työssä se on itseasiassa haitta. Lääkärin pitää juu osata ymmärtää ihmistä, mutta ei hän voi mennä täysillä jokaikisen ihmisen ongelmiin mukaan - siinä hajoaisi pää, kun myötäeläisi jokaikisen juopon ja luulotautisen kanssa. Siksi kyky etäännyttää itseään tilanteessa on myös tärkeää. Toisilla lääkäreillä se vaan on mennyt jo alunperin yli.
"Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii."
Kiitos ei tätä glorifiointia. Aspergerit eivät keskimäärin poikkea älykkyysosamäärältään muista ihmisistä kumpaankaan suuntaan. Paljon viljelty myytti erikoislahjakkaasta autistinerosta on nimenomaan sitä, myytti. Tällaisia yksilöitä on, mutta ei mitenkään erityisen paljon. Aspergerin pärjääminen esimerkiksi koulutuksessa ja työelämässä johtuu yleensä intensiivisestä fiksoitumisesta yksittäiseen alaan tai aiheeseen.
Kiitos ei tätä dumppaamista. Tuntemani aspergerit OVAT keskimääräistä älykkäämpiä, heille on tehty useita älykkyystestejä aspergertutkimusten aikana, joten tästä on olemassa ihan mustaa valkoisella. En kuitenkaan sanonut, että ovat neroja. On aika suuri ero keskimääräistä älykkäämmän ja neron välillä. Intensiivinen fiksoituminenkin on vain yksi mahdollisen asperger-oire (tai autismin oire, koska asperger on poistettu tautiluokituksesta ja yhdistetty autismin kirjoon), ja kaikilla ei sitä ole, tai ei ainakaan kovin intensiivisenä. Etenkin moni asperger-nainen on edennyt pitkälle urallaan ulkoisesti "täysin normaalin" ihmisen hahmossa, koska ovat älykkäinä pystyneet peittämään erityispiirteensä ja hyödyntämään oppimiskykyään siihen, että osaavat toimia "ihmisten joukossa" (ainakin mitä katsoo näitä julkisesti asperger-diagnoosinsa kertoneita).
Tottakai ihan gaussin käyrän mukaan älykkyys menee tässäkin, ja oma otantani on tottakai vääristynyt, kun tunnen vain as-ihmisiä, jotka ovat lähipiirissäni, ja myös älykkyys periytyy.
Oma äo:ni on eri tutkimuskerroilla vaihdellut 148 ja 164 välissä, riippuen omasta vireystilastani. Ja as-diagnoosi löytyy, samoin hyvä työ ja ura erittäin sosiaalisessa ympäristössä (kansainvälisissä tehtävissäkin, joissa "tavallinen suomalainen" vaikuttaa ihan perusautistilta) - mutta lääkäriksi en halunnut koskaan opiskella! (tänään juuri sain palautetta, että olen erittäin hyvä ihmisten kanssa... vaikea uskoa, jos uskoisi vain tämän palstan tietoja).
Asperger ei vaikuta älyyn. Asseja on niin korkean, matalan kuin keskimääräisenkin ÄO:n omaavia. Ihan niin kuin ihmisiä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heillä on vahvuuksia yksilöllisesti. Ainoa yleinen ongelma taitaa olla empatian puute ja silmiin katsomattomuus.
Empatian puute on myytti. Ainoastaan syvästi autistisilla ei ole empatiaa.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.
Meillä as-nuori on empaattinen, mutta ei aina näytä tai toimi sen mukaisesti. Hän on erinomaisen hyvä etenkin kissojen kanssa (tulkitsee niitä hyvin, ja kissat ihan yksilöön katsomatta tykkäävät hänen seurastaan), mutta myös muiden eläinten kanssa kanssakäyminen ja hoitotoimenpiteet sujuvat eläintä kuunnellen (koirat, lampaat, kanat). Hän tulee hyvin toimeen pienten lasten (alakouluikäisten ja sitä nuorempien kanssa), osaa pitää huoltoa ja lohduttaa ja viihdyttää kärsivällisesti. Mutta sitten aikuisten, etenkin alkoholisten, i dioo ttipoliitikkojen, anopin (joka on erinomaisen rasittava) tyhmien jänkkien, punaniskojen, ra$istien tms kanssa ei kertakaikkiaan pysty toimimaan.
Noin yleisesti autisteilla ja etenkin aspergereilla on kykyä empatiaan. He eivät aina pysty sitä osoittamaan - mutta kannattaa ottaa huomioon sekin, että "normaalin" papereilla kulkevillakin on empatian kanssa ongelmia. Etenkin kun puhutaan aspergerista, (jota ei siis enää virallisen diagnoosiluokituksen mukaan edes ole), joka on ns. koontidiagnoosi, ei voida yleistää, että kaikki ovat tai kellään ei ole. Asperger-diagnoosikynnys ylittyi, kun oli riittävän paljon yksittäisiä oireita - ja mikään niistä ei ollut pakko olla tunneosaamiseen liittyvä.
Tunnen 9 aspergeria, ja jokainen heistä on saanut diagnoosin eri oirekirjon perusteella. Kaikki ovat kuitenkin keskimääräistä älykkäämpiä, jos jotain yhteistä piirrettä nyt etsii.
Liiallinen empatiakyky voi myös kuormittaa, ja etenkin lääkärin työssä se on itseasiassa haitta. Lääkärin pitää juu osata ymmärtää ihmistä, mutta ei hän voi mennä täysillä jokaikisen ihmisen ongelmiin mukaan - siinä hajoaisi pää, kun myötäeläisi jokaikisen juopon ja luulotautisen kanssa. Siksi kyky etäännyttää itseään tilanteessa on myös tärkeää. Toisilla lääkäreillä se vaan on mennyt jo alunperin yli.
Autistien empatiakyvyssä ja empatian osoittamisesta on kyllä eroja. Omien havaintojen mukaan voisin veikata, että eläinten kanssa toimeen tuleminen on autisteille helpompaa, koska eläimet (ja pienet lapset) toimivat yksinkertaisemmin kuin aikuiset ihmiset. Aikuisilla on ties mitä taakkaa harteillaan ja menneisyyttä vaikuttamassa nykyhetkeen. Sellaisten ihmisten kohtaamisessa tarvitaan tilannetajua ja kykyä havaita pieniä merkkejä käytöksessä.
Tämä. Minulla on lähisuvussa diagnosoitu Asperger, työskentelee tutkijana - onneksi. On täysin kyvytön, ja etenkin haluton (!) ymmärtämään ylipäätään kenenkään vaikuttimia kommunikoinnissa. On paha suustaan, ja olen kerran vierestä kuunnellut, kuinka huusi kitarisat väpättäen sukulaiselle, että häntä ei saatana voisi jonkun lapsuuden traumat ja heikkolahjaiset triggeröitymiset vähempää kiinnostaa. Ja että hänen mielestään kannattaisi lopettaa kommunikointi kokonaan, jos on noin herkkä ja vajaakestoinen elämässä. Tämä siis kiitokseksi siitä, kun toinen yritti selvittää tulehtuneita välejä.
Meillä on asperger nuori ja hän ei kykene vastavuoroiseen suhteeseen, eikä ole empatiaa. Ainoa mikä satuttaa, on, kun harmitus kohdistuu itseensä. Ja on vain lievästi asperger.